Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

AMANDA JA KIRA

Vieraskirja  1  2  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on yhdeksän plus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Amanda

18.07.2018 16:48
Tulin päivällä tallille. En saanut Luukasta ja eilistä pusuamme pois mielestäni. Olihan meillä ollut pientä säpinää ihan alusta asti, mutta silti koko tapahtuma tuli niin puun takaa. Putsasin Kiran karsinaa; sillä näytti olevan hieman löysä vatsa, varmaan johtuu tästä helteestä. Huokaisin ajatuksissani ja aloin puunaamaan karsinaa kuntoon samalla antaen ajatusteni lentää. Ne olivat hyvin ristiriitaiset; toisaalta minua pelotti, että näkisin hänet, mitä sitten tapahtuisi? Kiusallista.. ja toisaalta en malttanut odottaa sitä! Sisimmässäni janosin lisää suudelmia ja väistämättä mietin, kuinka pääsisin sellaiseen tilanteeseen uudelleen. Mitä jos sellaista ei tulekkaan? Jos tämä koko homma jäisikin vain yhteen leikkimieliseen suudelmaan? Äh.. Täytin karsinan purut ajatusteni vallassa ja täytin Kiran heinäverkon myös. Tai olin täyttävinäni, kunnes tajusin, että heinäverkko oli musta eikä punainen.. Seisoin siis Aden karsinassa ja olin täyttämässä ajatuspäissäni sen verkkoa! Helahdin punaiseksi ja kipitin heinät kourassa äkkiä Kiran karsinan puolelle, toivottavasti kukaan ei nähnyt toopeiluani! :D

Täytettyäni oikean heinäverkon onnistuneesti, lähdin hakemaan tammaani tarhasta. Kira vietteli leppoisasti kuumaa kesäpäivää tarhassa Nitan ja Aden kanssa. Kira pärjäili onneksi kuumilla ilmoilla yllättävän hyvin ohuen karvapeitteensä ja harjattomuutensa ansiosta. Olihan rotu myös jalostettu hyvin kestäväksi kaikin puolin. Noukin tamman tarhasta (varmistettuani ensin, että se oli varmasti oikea hevonen...) ja talutin sen rauhallisesti viileään talliin. Harjasin sen nopeasti, sillä siinä ei ollut juuri ollenkaan likaa. Silkkinen karva pysyi helposti puhtaana, ellei tamma nyt sitten ollut piehtaroinut jossain kuralammikossa. Niitä ei näillä helteillä ollut. Mieleni vaelteli jälleen Luukaksessa. Koko asia jäi jotenkin niin kesken ja nyt se ei antanut minulle rauhaa. Toisaalta olin niin odottanut jo tätä hetkeä, että välillämme vihdoin syttyisi jotain ihanaa, mutta toisaalta pelkäsin, että tämä tilanne vaarantaisi nyt meidän välillemme kehkeytyneen ystävyyden ja ihanan pienen flirtin kipinän. Astelin varustehuoneeseen tomerasti koittaen pudistaa päästäni liiat ajatukset.

Ajattelin mennä maneesiin hieman harjoittelemaan koulua, tai jotain sen tapaista mihin pääni nyt tänään kykenisikään. Varustehuoneessa hypistelin vanhaa yleissatulaamme ja päätin lähteäkin Satulakauppaan asioimaan. Milläs ne murheet helpommin hukutetaankaan kun kunnon shoppailulla! Hetken päästä palasin käsissäni uusi nahkainen koulusatula uudella mahavyöllä, valkoinen kouluhuopa ja uusi kolmipalakuolain. Nonni. Virittelin uudet ostokset heti käyttövalmiiksi ja vein ne Kiran luo. Ajatukseni todella olivat hieman höllänneet ja räpeltelin innoissani uusia varusteita Kiran päälle.

Saatuani tamman valmiiksi, talutin sen Maneesiin. Maneesissa oli mukavan viileä verrattuna ulkona paahtavaan helteeseen. Vedin kypärän tiukasti päähäni ja nousin satulaan. Satula tuntuikin kummalliselle, kun olin tottunut este-, ja yleismallin satuloihin. Hain vähän aikaa asentoa selässä ja lähdimme sitten lämmittelemään. Olimme yhtä hajamielisiä Kiran kanssa tänään. En tiennyt yhtään kauan olin jo kävellyt Kiran kanssa rinkuloita kentällä, ennenkuin havahduin nostamaan sen raviin. Kira hypähti matkaan ja liikkui kyllä reippaasti tänään; sen askel oli lennokas, mutta rauhallinen. Keskityin suorittamaan sillä pari tehtävää ravissa ja lähdin leikkaamaan koko rataa. Mietin kuumeisesti, kuinka saisimme Luukaksen kanssa suhteen pelittämään käytännössä. Onkohan hän kova riitelemään? Tai kuinkahan romanttinen hän osaisi olla? En kyllä osannut kuvitella Luukasta kovinkaan romantikkona! Minnehän minun piti ratsastaa seuraavaksi? Kira ravasti kärsivällisesti allani uraa pitkin, jälleen ties monetta kierrosta..

Skarppasin hieman ja suoritin laukkatehtäviä keskittyneesti. Vastalaukka vaati ajatustani ja saimme hyviä harjoituksia aikaan. Leikkaavalla radalla kokeilin laukan vaihtoa yhden askeleen välein. Kira keskittyi nyt yhtä kovasti kuin minä ja tällä kertaa sen pinna kesti usean laukanvaihdon verran! Yleensä se vaihtaa laukan kerran ja sitten alkaa hyppimään, pelleilemään ja vispaamaan häntäänsä kun sitä suututtaa moinen. Nyt se puuskutti hiljaa ja työskenteli hienosti käskyjeni mukaan. Taputin sitä kaulalle ja kehuin kovasti. Kira tuntui pitävän saamistaan kehuista. Hidastin sen raviin ja jatkoin muutamilla lisäyksillä. Lopputunnista pystyin itsekin paremmin jo keskittymään.

Kunnollisten jäähdyttelyjen jälkeen palasimme talliin; ei onneksi ollut ketään. Rentouduin. Kiinnitin tamman käytävälle ja aloin jälleen seikkailla ajatuksissani samalla kun purin Kiralta varusteita. Kävin mielessäni läpi eilistä ja yritin päästä Luukaksen ajatusten sisälle; mitähän hän oikeasti tahtoi. Hän vaikutti kyllä oikeasti hieman kiinnostuneelle, ainakin jollain mittapuulla. Mutta minusta? Vein varusteita varustehuoneeseen paikoilleen ja kävin Kiran vielä harjalla läpi. Huokaisin raskaasti todetessani, etten voinut nyt vaikuttaa mihinkään asiaan. Täytyisi odottaa niiden menevän vain omalla painollaan. Irrotin Kiran käytävältä ja talutin sen takaisin helteiseen kesäilmaan. Katselin hetken sen laiduntamista ja palasin talliin siivoamaan jälkemme ja Kiran harjat paikoilleen. Lakaisin juuri tallikäytävää kun kuulin ulkoa lähestyvät askeleet. Kääk! Paniikin sekainen tunne valtasi minut ja jätin harjanvarren käytävälle ja juoksin päätä pahkaa yläkertaan piiloon. Kuuntelin hetken rappujen päässä ja yritin tirkistellä tulijaa. Mimmi. Nappasin nopeasti vissypullon kouraani ja astelin alas talliin rennosti, ihan kuin olisin tarkoituksellakin ollut yläkerrassa hakemassa juotavaa. "Moikka", Mimmi tervehti. "Moi. Aika lämmin päivä", jutustelin niitä näitä. "Niin on. Mites menee?" hän heitti ilmoille kysymyksen. Pieni hämmennyksen puna nousi kasvoilleni. Eihän Mimmi ikinä kysynyt miten minulla menee. Tiesikö hän jotain? "Ihan hyvin..", vastasin epäröiden, "kävin Kiralla maneesissa kun siellä on viileää", yritin jatkaa muina miehinä. Tai siis naisina. "No siellä onneksi on viileää. Taidan lähteä itsekin sinne Nitan kanssa", hän kertoi ja lähti hakemaan Nitaa tarhasta. Huh. Hörppäsin pitkän siemauksen vissystäni. Mitähän minä oikein pelleilin ja ajattelin. Käyttäydy, Ama. Älä sekoile nyt. Lakaisin käytävän loppuun rauhassa ja painoin turhat ajatukset takaraivolle täyttäen pääni hevosilla. Olisihan minulla aina ne :)

<3 Amanda

Vastaus:

ohhh <3 +40vr

Nimi: Amanda

17.07.2018 17:38
Tänään tulin tallille iltapäivän kuumuudessa. Jälleen, kyllä.Hurjia helteitä pitänyt jo pitkän aikaa! Ei pitäisi valittaa kyllä :) Olimme sopineet Luukaksen kanssa lähtevämme maastoon kolmen aikaan. Olin hieman myöhässä ja Luukas oli jo ehtinyt hakea Edin sisään harjattavaksi. "Moi! Haen Kiran samantien!" huikkasin hänelle tallin ovelta ja lähdin hakemaan tammaani Puutarhasta. Se torkkui puiden varjossa ja havahtui huuteluuni. "Mennäämpäs tyttö vähän liikkumaan välillä", mumisin sille samalla kun virittelin sille päitsiä päähän. Kira tuntui olevan puoliunessa vieläkin. Talutin rauhallisen tamman tallin viileyteen ja harjasin sen nopeasti läpi. Luukas varusti jo Ediä.Keskustelimme samalla maastolenkistä; mentäisiinkö sama mikä ollaan käytykin vai joku uusi. Luukas kertoi katselleensa Pihaton ja Ponitallin takana olevalta pellolta lähtevää metsäkoneen tekemää reittiä. Ajateltiin lähteä sinne katselemaan.

Tallipihassa nousimme ratsujemme selkiin ja suuntasimme Pihaton ja Ponitallin välistä maastoon. Luukas kehuskeli Pihatossa seisoskelevaa Vallua, oli se hieno. Mietiskelimme myös Kustin tilannetta ja toivoimme hänen saapuvan vielä tallille hoitamaan Copperia. Copper laidunsi tarhassa rennosti ja katselin sitä hieman haikeasti.

Oikealla aukeni pelto, jonne ohjastimme hevosemme. Luukas meni edeltä, sillä hän tiesi mistä reitti lähtee. Pellolla oli järkyttävän kuuma! Heinäsirkat sirittivät ja kuuma ilmamassa kietoutui ympärilleni tiukasti. Minulla oli päälläni hihaton toppi ja auringon paahde tuntui lähes polttavan ihoani. Paarmojakin ilmaantui muutama ja ne kiusasivat sekä minua että Kiraa. Kira tuntui muuten hyvin laiskalta tänään, se tömisteli hitaasti Edin perässä pellolla ja viuhtoi hännällään härnääviä paarmoja. Edikin vaikutti rauhalliselle, kuumuus taisi tehdä tehtävänsä. Luukaksella oli päällään T-Paita ja mielestäni hän näytti kovin hyvälle tänään.

Pian pääsimme pellon poikki metsän reunaan, josta vanha metsäkoneen jälki meni. Alku oli melko hankalakulkuista; maassa oli risuja, kiviä ja vanhoja ohuita puunvarsia taipuneina metsäkoneen renkaan alle. Pian onneksi reitti parani ja muuttui tasaisemmaksi. Metsässä olimme suojassa auringon poltteelta. Huoahdin, miten ihanan viileää metsässä oli, vaikka lämpöasteet eivät toki laskeneet varmaan paljoakaan. Luukas vitsaili, että täytyy alkaa varmaan vetää takkia päälle jo.

Reitin parantuessa nostimme hevoset kevyeen raviin. Kira tuntui edelleen hyvin tahmealle ja jouduin tekemään töitä sen askelluksen ylläpitämiseksi. Juuri kun sain ravin rullaamaan, huomasin Luukaksen pysäyttävän Edin edellämme. Pysäytin Kirankin. Olimme tulleet metsäkoneenjälkien risteymään ja mietimme mihin jatkaisimme. Jatkoimme vasemmalle vievää jälkeä. Metsässä oli kaunista; harvahkoa sekametsää, jossa näkyi paljon suurehkoja kiviä. Osa niistä oli jo hyvin sammaloituneita. Luukas sanoi niiden olevan kivettyneitä, eksyneitä ratsastajia. Olipa tarunomaista! Linnut touhuilivat puissa ympärillämme ja visertivät kauniisti.

Metsäkoneen jälki päättyi ja tulimme hyvin vanhan ja synkän metsän reunalle, jonne tie jatkui pienenä polkuna. Luukas kysyi, halusinko jatkaa tästä. Vastasin myöntävästi, hän taisi itse alkaa jänistää :) Jatkoimme kuitenkin hänen johdattelemana polkua synkkään metsään. "Se noita varmaa asuu tääl, mikä kivettää ne ratsastajat", Luukas sanoi astellessamme harmaiden, vanhojen kuusien lomassa. Lohkaisin hänelle takaisin, että hylätyn maatilan isäntä onkin varmaan joutunut kivetetyksi noidan toimesta tänne metsään. "Niin onkii!", Luukas innostui. Jatkoimme juttuamme naureskellen, kuinka meidän nyt täytyi pelastaa tuo kivettynyt maatilan isäntä pahan noidan taiasta!

Vanha kuusimetsä harveni hieman ja polku lähti viemään ylös mäelle. Hevoset tarpoivat pienen ylämäen ja nousimmekin yllättäen hiekkatielle! Se oli vielä suht hyväkuntoinen vanha hiekkatie. Luulimme olevamme syvälläkin metsän keskellä. Jatkoimme vasemmalle hiekkatietä pitkin. Luukas sanoi meidän jo varmaan eksyneen tänne, mutta pakostihan hiekkatie johonkin meidät veisi. Tie oli hyvä ja tasainen, kaartoi hieman oikeaan, joten otimme laukkaa. Edi suorastaan hyppäsi laukalle ja Kira pinkoi minkä jaloistaan pääsi pysyäkseen Edin perässä. Hevoset olivat saaneet kyllä lisää virtaa! Tässä olikin hyvä pohja laukkapätkälle. Kesäinen lämmin, mutta sillä hetkellä ihanan viilentävä tuuli puhalsi kasvoilleni laukatessamme pitkin tietä. Ihana kesä!

Tie päättyi lopulta T-risteykseen. Pysäytimme hevoset ja tuumimme hetken suuntaa. Tultuamme siihen tulokseen, että kaiken järjen mukaan vasemmalle kääntyessämme tulisimme viimein Tarumaan tallille, valitsimme vasemmalle vievän reitin. Vasemmalla aukeni pelto, hiekkatie vei pitkin sen reunaa. Paarmat löysivät meidät jälleen. Luukas pyysi minua ratsastamaan hänen vierelleen, kun tiellä oli hyvin tilaa. Kiihdytin Kiran heidän vierelleen. Luukas katsoi minuun hymyillen saavuttuani hänen vierelleen; "kainalokeppi". "Itse olet hujoppi!" vastasin hänen ivailuunsa. "Hyvännäköinen hujoppi", hän korjasi vinkaten silmäänsä. Hmph! "No olen minäkin aika pirun hyvännäköinen kainalokeppi", yritin korjata tilannetta ja nauroimme yhdessä jutuillemme tullen siihen tulokseen, että oltiin molemmat hyvännäköisiä. Jatkoimme kumpikin hymyillen matkaa vieretysten. Välillämme taisi olla vähän väreilyä. Pelto loppui viereltämme ja hiekkatie jatkui metsässä. Kaunis kesäilma jatkoi paahtamistaan, mutta se ei nyt juuri haitannut.

Pian vasemmalla puolellamme näkyi lampi. "Onks tuo sama lampi ku harjon lenkillä?" Luukas kysyi minun miettiessäni juuri samaa asiaa. Pohdin hetken, voisiko se olla. Harju kuitenkin kohosi lammen toisella sivulla ja osoitin sitä Luukakselle; "kyllä se taitaa olla, katso harju menee tuossa!" Olimmekin kiertäneet hauskan lenkin, joka loppuviimein toikin tätä hiekkatietä suoraan lammelle! Nostimme hevoset raviin ja ravasimme lammen ympäri rantaan. Mietimme kuumeisesti mistä reitti meidän tänne toi; olisimme varmaan päässeet hiekkatietä vanhalle maatilalle jos olisimme kääntyneet oikealle!

"Lasketaaks hevoset kahlaamaa?" Luukas kysyi. Se sopi minulle, hevoset voisivat tykätä vähän vilvoitella lammessa. Edi lompsi tuttuun tapaansa lampeen tuota pikaa, Kira tuli myöskin suoraa päätä perässä. Lammen vesi oli mukavan lämmintä. Luukas ehdotti, että hän voisi pitää Kiraa, jos haluaisin mennä uimaan. Mahtava ajatus! "Jos kestät sitten ratsastaa Miss Märkä T-Paita tytön kanssa takaisin tallille", vinoilin hänelle. "No sitä mä hain täs takaa", Luukas nauroi ja näytin hänelle kieltäni. "Noh, tuos nyt se tamma tänne", Luukas sanoi hymyillen rennosti. Ratsastin Kiran heidän luokseen. Edi oli ihmeissään ja katseli Kiraa hieman epäilevästi. Tyttöbakteereita, liian lähellä. Luukas nappasi Kiran ohjista kiinni ja minä lähdin laskeutumaan selästä veteen. Kira ihmetteli toimintaani ja väisti nopeasti pois altani ja minä liu'uin kiljahtaen lampeen. Ah, olipa ihanaa uida! "Hyvältä näyttää!" Luukas huusi perääni vinkaten silmäänsä. Hymyilin ja uiskentelin hetken viilentävässä vedessä. "Kato nyt, Kira, mamma on tullu hulluks", Luukas kertoili Kiralle. Nousin vedestä ja Luukas kysyi, nousisinko rannassa takaisin selkään. Nyökkäsin hänelle, varmaan helpompi sieltä on nousta kuin lammesta. Luukas talutti Kiran rantaan ja piti tiukasti sen ohjista kiinni. "Hevostas et kyllä saa, ennenku annat pusun", hän lohkaisi tosissaan. Puna nousi kasvoilleni ja tunsin perhosia vatsassani. Oliko hän aivan tosissaan? "Enhän minä yllä, kun olet niin korkealla!" yritin vitsailla, mutta hän kurottautui alemmas Edin selästä. Otin pari epäröivää askelta häntä kohti ja tunsin jalkojeni veltostuvan. "Tules tänne sieltä", Luukas viimeisteli ja veti minut lähelleen. Painoin huuleni kiinni hänen huuliinsa ja pussasimme nopeasti, mutta kiihkeästi. Tunsin pökertyväni. Sitten hän laski Kiran ohjat minulle ja hymyili vain. Tunsin itseni pikkutytöksi ja hihittää kihersin vain kaikelle. Luukas sanoi minua söpöksi. Huh, hän oli kyllä valloittava! En ollut vain ihan varma, oliko hän oikeasti kiinnostunut minusta, vai oliko hän vain "pleijeri". Kipusin vaivoin takaisin Kiran selkään märkine vaatteineni. "Menkää te vaan edeltä", Luukas hymyili osoittaen harjulle vievää ylämäkeä. "Sit on hyvät näkymät", hän jatkoi irvaillen kun ratsastin Kiran heidän edelleen. "Voi saasta, vielä takapuolenkin haluat tiirata, niinkö!?" kiljuin hänelle. Mokoma kelju!

Nousimme harjulle ja keskustelumme ajautui Markukseen ja meidän kuvioomme, joka oli kyllä jo haudattu. Juttelimme meneillä olevista suhteista, joita ei kummallakaan ollut.

Nauroimme paljon matkalla takaisin tallille ja päätimme maastoilun hyvässä hengessä. Korjasimme hevosilta varusteet ja veimme kummankin takaisin tarhaan. Mitähän tästä vielä kehkeytyisi.. :)

<3 Amanda

Vastaus:

Ou nooouuu miten söpöä!!!! <3<3<3 :D
+50vr! MAALAISROMANTIIKKAA!!! Meidän tallillaaaa!!!! :D

Nimi: Amanda

15.07.2018 22:53
Jälleen kuuma, paahteinen päivä. Kävin päivällä ratsastamassa Serenen maneesin viileydessä, mutta Kiralla sen sijaan olisi lepopäivä.

Putsasin tamman karsinan huolellisesti ja vein sille tarhaan pari porkkanaa. Rapsuttelin sitä hetkisen ja katselin sen laiduntamista. Oli se kyllä kaunis tamma.

En ollut kertonut kenellekkään vielä (paitsi Ritalle), mutta olin hiljattain tehnyt kaupat eräästä hollanninpuoliveri oriista! Ostin sen siis itselleni saatuani siitä hyvän tarjouksen. Vein orin asumaan Ritan toiselle tallille Vienna Equestrian Centeriin. En tiedä mikä minuun meni, mutta nyt omistin kaksi hevosta! Orin nimi on Ourang Medan, tutummin Dani. Se on upea, mutta vielä nuori ja villi. Joutuisin sen kanssa vielä kunnolla töihin, mutta se olisi pääpainoitteisesti kisaratsuna minulla. Tarumaa pysyi silti kantapaikkanani ja kotinani. Ja Kira oli edelleen yhtä tärkeä <3

<3 Amanda

Vastaus:

<3

Nimi: Amanda

14.07.2018 11:26
Tänään olisi vuorossa estevalmennusta Kiran kanssa! Päivä oli jälleen lämmin, muttei onneksi ihan niin paahtava kuin eilen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, pieni viilentävä tuulenvire kävi hennosti. Lämpöasteita silti lähemmäs 25. Kesää parhaimmillaan!

Hain Kiran tarhasta siivottuani sen karsinan. Tallikäytävällä harjasin sen puhtaaksi eilisen jäljiltä; uittamisesta vielä kostea tamma piehtaroi heti ensimmäisenä, kun laskin sen tarhaan. Kylkeen oli jäänyt kuraa, jota nyt raapustin irti kuumeisesti. Tarkastin kaviot ja putsasin sinne kertyneet purut ja mullat pois. Hain varustehuoneesta Kiran estevarusteet ja aloin pukea niitä sille, punaisista suojista lähtien. Luukaskin saapui tallille ja alkoi laittaa Ediä valmiiksi, he olivat tulossa samaan valmennukseen. Kuten myös Rita ja Kuda. Me olisimme kuitenkin Kiran kanssa ensimmäisinä vuorossa, joten olin tullut hieman aiemmin.

Saatuani Kiran ja itseni kuntoon, talutin sen jo kentän laidalle. Juttelimme hetken Idan kanssa meidän ongelmistamme, tavoitteistamme ja siitä, mihin tässä valmennuksessa tänään pyrittäisiin. Suurin ongelmamme oli oikeastaan vain kokemattomuus, johon ei auttaisi kuin harjoittelu ja toistot. Epävarmuuteni oli myös pienoinen ongelma, mutta arvelin sen helpottavan kun tekniikka varmistuisi ja saisin jonkun vain sanomaan, että teen asiat oikein ja hyvin.
Luukas ja Edi ja Rita ja Kuda tulivatkin perästä tuota pikaa. Nousin ratsaille ja aloin lämmitellä Kiraa ensin käynnissä, josta siirryin tekemään muutamia siirtymisiä ja ravissa tempon muutoksia. Käytin myös näitä "ennalta-arvaamattomia reittejä", jotta sain Kiran täysin hereille.

Lämmittelyiden jälkeen jäimme Idan kanssa kentälle kaksin. Tai kolmin, sillä Kira oli tietysti allani. Aloitimme valmennuksen tutustumalla kentällä oleviin esteisiin. Esteet olivat n. 40cm korkeudessa eli vielä kavaletti korkeuksilla. Yksi esteistä oli jätetty ristikoiksi ja kentältä löytyi myös yksi okseri, mutta se oli jätetty mahdollisimman lyhyeksi. Esteet olivat siis todella helppoja näin alkuun. Aloitimme ristikolla; hyppäsimme sen yli muutaman kerran ja Ida tarkkaili ponnistustamme ja sen paikkaa. Haimme hyvää rytmiä laukkaan, hyppyyn ja esteen lähestymiseen. Kira oli virkeällä tuulella ja kuunteli minua tänään todella hyvin. Se oli tainnut jo kaivata vähän esteitä. Ida antoi kehuja meille ja sain siitä hieman tarvitsemaani varmuutta, vaikkakin esteet nyt olivatkin niin pieniä.

Suoriuduttuamme helpoista esteistä hienosti, Ida nosti esteiden korkeutta; kaksi 60cm pystyestettä ja yksi 50cm okseri, joista hän kokosi pienen radan. Ida ohjeisti minua ratsastamaan mahdollisimman pitkien reittien kautta esteille, jotta saisimme paljon aikaa seuraavaan esteeseen valmistautumiselle. Esteet olivatkin niin harvakseltaan laitettu, että minun oli helppo kiertää pitkän kautta aina seuraavalle. Keskityin yhteen esteeseen ja sen suorittamiseen aina kerralla. Saimme radan suoritettua hienosti ja ponnistuksetkin onnistuivat juuri kohdilleen! Hyppäsimme saman radan vielä uudelleen, ennenkuin tehtävä jälleen vaikeutui.

Ida nosti esteitä edelleen 70cm korkeuteen. Tämä oli se tavallisin estekorkeus, jota Kiran kanssa maastoesteillä usein hypättiin. Kyllähän se korkeampiakin hyppää, mutta tämä on se turvallinen perustasomme. Rata täytyi suorittaa samalla tavalla kuin aiemminkin, pitkien teiden kautta yksi kerrallaan. Yhden esteen kohdalla lähestymisemme ei ollutkaan niin hyvä ja Kiran hyppy jäi himan huonoksi, joten Ida ohjeisti meidät tekemään sille esteelle samantien uuden lähestymisen. Keskityin nyt tarkemmin ja Kira pääsi esteelle paremmin ja hyppy onnistui. Kehuin heti Kiraa ja taputin sitä kaulalle kiitokseksi. Ida jakoi jälleen tärkeitä neuvojaan ja vinkkejä esteelle lähestymiseen. Nyt olin oppinut tärkeitä asioita; istunnat, avut, esteen lähestyminen ja ponnistus. Paljon uutta asiaa, jotka parantaisivat minua hurjasti ratsastajana!

Loppuraportin ja kiittelyiden jälkeen saimme jäähdytellä omaan tahtiimme. Lähdin jäähdyttelemään Kiran maneesin taakse pellolle, jotta seuraava valmennettava ratsukko pääsisi jo Idan oppiin.

Kira puuskutti allani kun työstin sillä tehtäviä ravissa. Pelto oli kuiva ja pöllysi hieman liikkuessamme siellä. Kävin mielessäni vielä läpi kaikkea oppimaani ja mietin, mikä lykky olikaan, että toin Kiran juuri Tarumaahan! Tämä paikka on upea, täällä on ihanan hyvä ilmapiiri ja mahdollisuus kehittyä ratsastajana. Kirakin on mennyt hurjan paljon eteenpäin näinkin lyhyessä ajassa ja meistä on tullut vieläkin parempi tiimi. Hidastin sen nyt käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. Silitin sitä tunnemyllerryksessäni, että se olikin tärkeä hevonen minulle. Aurinko paistoi lämpimästi ja Kiran lähes musta karva tuntui kuumalle. Kiersimme muutaman ison ringin kävellen ja vaihdoimme suuntaa. Sen jälkeen tallustimme tallipihalle. Kentällä oli kova tohina ja Idan neuvot kuuluivat selkeästi läpi tallipihan. Olipa mukavaa kun tallilla oli elämää!

Riisuin Kiran varusteet ja huuhtelin sen ämpäriin lasketulla vedellä. Ei se kamalasti ollut hionnut, mutta ajattelin hieman viilentää sitä. Sekoitin sille melassiveden ja juotin tamman. Luukas ja Edikin astelivat jo talliin ja pian myös Rita ja Kuda. Vein Kiran tarhaan takaisin ja siivosin jälkemme tallikäytävältä. Juttelin samalla Ritan kanssa ja Luukaskin yhtyi keskusteluumme. Juttelimme valmennuksesta ja kisoista. Lakaisin samalla tallikäytävää ja järjestelin tavaroita. Rita oli hyvin kiireinen, sillä hän oli avannut toisenkin tallin! Se olisi enemmänkin vain kilpailemiseen keskittynyt paikka, Vienna Stables. Paikka oli kuulemma todella pramea! Se kuullosti upealta ja olimme kaikki iloisia Ritan puolesta. Mietin kuitenkin hieman huolissani, ettei hän vain unohtaisi meitä täällä Tarumaassa. En kyllä uskoisi sitä Ritasta, joten pyyhin huoleni samantien takaraivoni perukoille.

<3 Amanda

Vastaus:

En minä teitä hylkää <3 +30vr :)

Nimi: Amanda

13.07.2018 19:46
Tänään oli uskomattoman kuuma päivä! Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita oli lähemmäs 30. Päätin jo aamusta, että tänään olisi hevosilla treeneistä vapaata. Olin itse päivän rannalla ottamassa vähän aurinkoa ja nauttimassa lämmöstä. Myöhemmin iltapäivästä tulin käymään kuitenkin tallilla. Olin sonnustautunut minishortseihin ja toppiin. Hiukseni oli kiedottu uimisen jäljiltä nopealle nutturalle.

Jätin autoni tallipihan parkkipaikalle ikkunat auki. Kävelin talliin, jossa oli ihanan viileä! Onneksi täällä ilmastointi pelaa. Putsasin Kiran karsinan huolellisesti ja hitaasti, jopa hieman aikaa tappavasti. Hain puolikkaan kottikärrillisen lisää purua karsinan pohjalle, jotta se olisi täydellinen. Lähdin Puutarhalle tervehtimään tammaani.

Tammat seisoskelivat Puutarhan ympäröimien puiden varjossa ja lepäsivät päivän kuumuudessa. Auringon paiste tuntui lähes polttavalta ihollani. Katselin portilla hetken Puutarhan hevosia ja sain hauskan idean! Lähtisinkin Kiran kanssa ilman satulaa käymään maastossa ja mentäisiin lampeen uimaan (jos saisin sen sinne)! Innostuin ajatuksesta hurjasti ja livahdin oitis aitaukseen hakemaan Kiraa. "Kuules, Kirppuseni, lähdetäänkös vähän nauttimaan kesäpäivästä yhdessä?" kysäisin siltä vihjailevasti. Kira ei näyttänyt riemastuvan ideasta. Pujotin sille sen kevyet punaiset narupäitset päähän ja nappasin riimun varresta kiinni. "Tulehan", kehotin sitä liikkumaan. Se lähti löntystelemään hieman vastahakoisesti perässäni kohti tallia.

Harjasin tamman nopeasti hiekasta ja muusta liasta ja laitoin sille suitset päähän, muuta ei tänään tarvittaisi. Itselleni puin ratsastuskypärän; minun täytyi purkaa nutturani ja vaihtaa se poninhäntään, jotta kypärä sopisi päähän. Irrotin tamman ja talutin sen ohjista tallipihaan. Tarvitsin jakkaraa päästäkseni sen selkään hyvin, sillä nyt ei ollut jalustinta josta ponnistaa. Kira ihmetteli tunnetta selässään ja pyöri hieman allani. Sen säkä on melko korkea ja jotenkin luinen, ei niin mukava istuttava kuin Serenen pyöreä selkä. "Noniin, lähdetääs vähän köpöttelemään", kannustin Kiraa. Se oli vironnut hieman tallin viileydessä onneksi, joten sain sen edes liikkeelle. Ilma oli paahtava ja pääskyset kirkuivat lennellessään korkealla taivaalla.

Kira asteli rauhallisesti metsän polulla. Jalkani heiluivat rennosti sen vatsan molemmin puolin. Metsässä oli hieman viileämpää, mutta ihan vain hieman; auringon kuuma porotus ei päässyt polttamaan ihoa. Kiran kaviot kumusivat askelten tahdissa polulla. Katselin rennosti ympärillemme metsään, linnut visertelivät omien touhujensa lomassa. Puut vihersivät keskikesän vehreydessä ja sieraimiini tulvi kuumahko metsän kasvien tuoksu. Lähdimme nousemaan metsästä harjun laelle vievää polkua. Kira ponnisteli eteenpäin ja minä nojasin parhaani mukaan eteenpäin sen paljaassa selässä. Tammallani ei ollut harjaa, josta voisin pitää tukea, joten yritin pitää itseni jalkojeni avulla oikeassa asennossa. Tuin käsiäni Kiran korkeahkoon säkään. Ylämäki tuntui pitkältä ja harkitsin jo laskeutuvani alas ja kävelyttäväni Kiran ylös. Tammalla ei ollut vaikeuksia, mutta minulla sen sijaan hieman oli. Pääsimme kipuamaan kuitenkin ylös asti suuremmitta ongelmitta. Kira veti syvään henkeä ylös päästyään ja pärskähti. Se ravisteli päätään häätääkseen muutaman sitä härnäävän kärpäsen pois. Harjun päällä kävi pienen pieni tuulenvire, hento puhallus vain, joka sekin oli lämmin. Aurinko pääsi puiden välistä paistamaan jälleen paikoitellen. Harjun päällä metsän tuoksu muuttui kuivemmaksi, jäkälää ja mustikan varpuja. Puiden juurilla näinkin suuria aloja mustikanvarpuja, joissa komeili jo paljon tummansinisiä marjoja. Täältä täytyisi tullakin poimimaan mustikoita!

Harjua pitkin tepasteltuamme toiseen päähän, lähdimme laskeutumaan sieltä alas kohti lammen rantaa. Kira suoriutui laskeutumisesta ketterästi niinkuin aina. Minä valuin tamman selässä hieman eteenpäin ja yritin liimata reisilläni itseni tiukasti sen selkään. Kiran selän pitkät lihakset työskentelivät reisieni alla vuorotellen tamman astellessa alamäkeen. Alastulo oli nopeampaa ja helpompaa kuin ylöspäin meno. Korjasin asentoni päästyämme tasaiselle tielle ja ohjasin Kiran lammen rantaan.

Kira tuijotti lampea korvat hörössä, tuonneko haluaisit minun menevän?! Kehotin sitä astumaan veteen hellästi painamalla pohkeitani sen kylkiin. Kira epäröi hieman, mutta asteli lopulta kohisten lampeen. "Hieno tyttö", kehuin sitä heti ja silittelin toisella kädelläni sen kaulaa. Annoin sen kävellä niin syvälle kuin se uskalsi suoriltaan mennä. Veden raja tuli puoleen väliin pohjettani, kunnes Kira pysähtyi. Se haisteli veden lähentynyttä pintaa kaula komealla kaarella. Sen sieraimet olivat suuret ja puhaltelivat ilmaa aiheuttaen väreitä lammen pintaan. "Noniin, vähän vielä", yllytin sitä jatkamaan pidemmälle. Se otti muutaman askeleen vielä ja pysähtyi. Tämä oli jo hyvä syvyys vilvoitella. Veden pinta oli noussut nyt puoleen väliin reittäni. Käänsin Kiran jatkamaan matkaa tässä syvyydessä lammen rantaviivan suuntaisesti. Etenimme vedessä jonkin verran ja sitten käänsin Kiran syvemmän kautta ympäri. Tamma asteli pari askelta jälleen syvemmälle ja nyt vesi löi jo melkein sen selän yli. "Hienosti", sanoin sille rauhallisella äänellä. Kira oli nostanut päänsä aivan ylös, jottei sen leuka osuisi veden pintaan. Se haukkoi ilmaa sieraimiinsa ja puhalteli sitä rauhallisesti. Kävelimme nyt takaisin päin hieman syvemmässä. Sitten ohjasin sen takaisin matalampaan päin, niin että vesi laski suunnilleen polvitaipeeseeni. Seisoskelimme siinä hetken. Lammen vesi oli melko lämmintä, mutta syvemmästä sekoittui viileämpää vettä pinnan lämmenneeseen veteen. Minisortsini olivat jo osittain kastuneet, mutta se ei haitannut. Kira tuntui kuitenkin nauttivan veden viileydestä tässä helteessä. Hetken seisoskeltuamme kannustin sen nousemaan rantaan. Kira käveli tomerasti hiekkaiselle tielle ja ravisteli! Se olikin mielenkiintoista! :D Yritin kannatella itseäni hieman irti sen selästä, jottei hevosen kokovartaloravistelu pudottaisi minua sen selästä. Onneksi ravistelu oli melko nopea pyrähdys ja onnistuin pysymään kuitenkin kikattaen selässä. "Vieläkö käydään, vai joko riitti?", kysyin tammalta ja ohjasin sitä takaisin kohti lammen rantaa. Kira kävelikin omin päin lampeen polviaan myöten ja alkoi kaviollaan kaivaa vettä. "Senkin hupsu!" nauroin sen selässä. "Sinusta taisikin kuoriutua vesipeto", jatkoin, silitellen sen säkää samalla kun Kira haisteli lammen pintaa tutkivasti. Se laski turpansa veteen ja joi muutaman kulauksen, jonka jälkeen se heitti alahuulellaan vettä kauemmas. Se oikein leikki vedessä!

Hetken puljattuamme vielä lammen rantavedessä lähdimme suunnistamaan takaisin tallille. Jalkani olivat aivan märät, samoin takamukseni ja Kira. Kesän lämmin ilma kuitenkin kuivattaisi meidät nopeasti. Lähdimme kiipeämään harjulle takaisin. Tämä puoli oli hieman jyrkempi vielä, kuin tallin pään nousu. Polulla oli muutamia isompia kiviä, joiden päältä Kira ponnisteli vauhtia. Tamma oli kyllä ketterä jaloistaan. Pääsimme ylös harjulle pienen ponnistelun jälkeen ja korjasin jälleen istuntani päästyämme tasaiselle. Lämmin tuuli hönki märkiin pohkeisiini. Kira huokaisi syvään ja tallusti rennosti harjun lakea pitkin.

Palasimme tallin kuumaan pihapiiriin metsän varjoista. Pihatossa Anika vietti päiväänsä katoksen suojissa, Vallu söi heinää portin läheisyydessä ja Andy makasi maassa ja lekotteli auringon lämmössä silmät puoliummessa. Hevosilla oli tarhoissaan suuret juoma-altaat, jotka olivat näillä ilmoilla kovassa käytössä. Tallustimme rennosti suoraan Puutarhan portille, jossa laskeuduin alas Kiran selästä. Talutin sen tarhan puolelle suitsissa ja riisuttuani siltä suitset, laskin sen siellä suoraan vapaaksi. Kira käveli tarhan keskelle ja hakeutui oitis maahan piehtaroimaan. "No sinä se et kauaa puhtaana pysynyt!" huusin sille nauraen. Tamma nautti elostaan tällä hetkellä täysin! Ade katsoi Kiraa korvat pystyssä ja Nita oli päiväunilla puiden varjossa jääden koko tapahtumasta paitsi. Kira laski pitkän ynähdyksen ja hieroi päätään maahan kierähtäen uudelleen kyljelleen. Kuiva maa pöllysi sen alla nurmikon korsien välistä. Lopulta se nousi ylös ja ravisteli suurimman pölyt pois niskastaan. Suljin portin jättäen tammat nauttimaan päivästä. Kävelin talliin ja palautin suitset omalle paikalleen varustehuoneeseen. Siivosin vielä harjamme pois Kiran karsinan edustalta paikoilleen.

<3 Amanda

Vastaus:

Voi miten mukava tarina :) Kuuma on ja kuumimmilla ilmoilla ei juuri kannata raskaasti ratsastella. Maneesissa on siedettävä olla. +40vr

Nimi: Amanda

12.07.2018 17:20
Päivä oli upea, lämmin ja aurinkoinen. Putsasin Kiran karsinan tarkasti ja valmistelin harjat käytävälle. Hain Kiran talliin harjailtavaksi jo hyvissä ajoin; olimme sopineet Luukaksen kanssa menevämme kentälle tänään yhdessä harjoittelemaan. Sain Kiran harjattua huolellisesti, se ei ollut kovinkaan likainen, ja olin hakenut sen varusteetkin jo käytävälle, ennenkuin Luukas tuli paikalle. "Moi! Haen Eikan", hän tokaisi kiireissään ja haki Edin tarhasta karsinaan ja alkoi harjata sitä kiireesti. Vaihdoimme nopeasti vähän kuulumisia, kun ei olla satuttu hetkeen tallille samaan aikaan. Satuloin ja suitsin Kiran rauhassa ja olimme valmiit hieman ennen heitä. Sitten menimme kentälle taluttaen hevosiamme.

Suljin portin perässämme ja Luukas nousi jo jakkaralle kivutakseen korkean ratsunsa selkään. Minä hyppäsin Kiran selkään maasta, se on sen verran matalampi. Sovittiin, että mennään vapaasti alkuverkat. Hevoset vaikuttivat hyvin pirteille tänään. Luukas ja Edi vetelivät omia polkujaan ja minä rupesin tekemään samoin. Teimme siirtymisiä omaan tahtiimme ja sitten minä aloitin Kiran kanssa tekemään ravilisäyksiä. Juttelimme pidetyistä ratsastustunneista, joihin kumpikin oli todella tyytyväinen. Ida oli hyvä opettaja ja antoi hyviä uusia vinkkejä, joiden myötä hahmotti asiat paljon paremmin.

Luukas ja Edi siirtyivät tekemään jo laukan lisäyksiä, minä ja Kira hioimme vielä ravia. Kira oli reippaalla tuulella ja ravilisäykset menivät todella hienosti! Nyt enää viimeistelin omaa istuntaani ja apujani. Luukas kaahaili Edin kanssa ympäri kenttää. Edillä on upea laukka! Heidän laukkalisäyksensä menivät hienosti, kun Luukas ensin rauhoittui niitä tekemään. Hetken päästä vaihdoimme; Luukas siirtyi hiomaan heille haastavampaa ravia ja me Kiran kanssa siirryttiin laukkaan. Luukaksella oli hieman ongelmia lisätyn ravin kanssa, Edi ei venyttänyt askeltaan juuri ollenkaan. Koitin antaa pieniä vinkkejä Luukakselle, mutta hän tuli siihen tulokseen että raippa saattaisi olla heille hyvä apuväline. Kira taasen tuntui tahmealle laukassa ja kysyin Luukakselta istunko ihan suorassa? "Joo, Kira kyllä näyttääki vähä tahmeelle. Kaahota sillä vähä!" Mikä oiva vinkki.. "Kaahotin" Kiralla kuitenkin yhden pätkän lujempaa ja se tuntui aukeavan siitä! Pehmensin myös käsiäni, sillä huomasin ehkä pidätteleväni sitä liikaa. Nämä asiat korjattuani sain pari kaunista laukan lisäystä aikaiseksi. Kira puuskutti tasaisesti ja kuunteli hyvin apujani. Luukaskin yltyi kehumaan Kiraa.

Muutaman onnistumisen jälkeen hidastin ravin kautta jo käyntiin. Luukas oli jo käynnissä työskentelemässä ja yritti kaivella hyvää lisättyä käyntiä. Ryhdyin itsekin harjoittelemaan sitä ja mietin millä saisin Kiran lisättyyn käyntiin rentoutta. Nyt se oli jotenkin kireä. Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että treeniä treeniä. Puheeksi tuli taas raippa ja muistinkin ostaaneeni jo sellaisen! Sehän olisi kerhohuoneessa, olin jo unohtanut sen. "No siellähä se auttaaki", Luukas vinoili minulle. Saatuamme pari joten kuten onnistunutta lisäystä käynnissä, viskasimme ohjakset pitkälle ja kiertelimme kentällä loppuverkkaa samalla jutustellen. Päivä oli hyvin lämmin ja kärpäset tavoittivat meidän pian. Ne alkoivat jo lennellä naamaani, joten päätimme lähteä jo tallin suojiin. Luukas ärsytti minua tokaisemalla, että minä muka HAISEN! :D Sanoin hänelle, että jos minulla nyt olisi se raippa niin löisin. Luukas jatkoi, että onneksi se on siellä kerhohuoneella ja tuumasi pian perään, että taitaa jäädä kahvit tältä päivää juomatta! :D Hän on kyllä hauskaa seuraa, aina saa nauraa. Ja kerrankin jollain on samanlainen huumorintaju kuin minulla!

Talliin kävellessämme sanaharkkamme vain jatkui ja hän mainitsi olevansa vain niin komea, ettei herjailut kuulemma haittaisi! Ja pyh! Vein Kiran tallikäytävälle ja Luukas vei Edin karsinaan. Hevoset olivat hionneet vain vähän, joten pyyhin Kiran kainalot vain vedellä. Harjasin sen ja lähdin viemään sen varusteita paikoilleen varustehuoneeseen. Luukas vei jo Edin ulos ja tuli sen jälkeen jatkamaan varusteiden siivoamista. Vein Kiran Puutarhaan takaisin jatkamaan illaksi laiduntamista, päivä oli niin kaunis! Kävin samalla sulkemassa kentän portin, joka Luukakselta oli jäänyt auki ivailumme lomassa.

Palasin talliin ja lähdin keittämään meille kahvia kerhohuoneeseen. Vitsailimme kerhohuoneessa vielä ja nauroimme vatsamme kipeiksi! On hän kyllä aikamoinen kelmi.. :)

<3 Amanda

Vastaus:

+40vr myös tästä! Hyvä että teillä on ollut hauskaa! Nyt on Tallikaveri-merkki täynnä eli siitä +100vr!

Nimi: Amanda

11.07.2018 12:07
Tänään oli aurinkoinen ja kaunis päivä! Tulin tallille ja pihan täytti ruohonleikkurin hurina. Mikko painatti päältä ajettavalla ruohonleikkurilla pihan nurmialueita ja vilkutti minulle hymyillen. Vilkutin hänelle takaisin hymyillen. Kaikki tallipihaan näkevät hevoset olivat kerääntyneet tarhojen reunoille seuraamaan tätä jännittävää toimintaa korvat hörössä; Puutarhan tammat sievässä rivissä, Pihaton sakki läjässä portilla ja kummankin ponitarhan asukit kurkkivat Ponitallin molemmin puolin tallipihalle. Naureskelin itsekseni ja kävelin talliin.

Mimmi olikin tallissa putsaamassa karsinoita. "Huomenta, Mimmi!" tervehdin häntä. "Moi", kuului vastaus Akin karsinalta. "Voit ottaa tämän kottikärrin, siihen mahtuu vielä vähän. Käyn hakemassa puruja Akin ja Masterin karsinoihin sillävälin", hän kertoi ja ajoi muutaman kikkareen sisältämän kottikärrin valmiiksi Kiran karsinan eteen. "Kiitos, Mimmi", sanoin hänelle hymyillen ja hän hymyili minulle hieman ujosti takaisin ja poistui hakemaan puruja. Putsasin Kiran karsinan ja kävin tyhjentämässä kottikärrin. Jätin sen Mimmille, että hän pääsisi jatkamaan karsinoiden putsausta.

Kira löytyi Puutarhasta seuraamasta jännittävää ruoholeikkausta, tammoilta puuttuivat vain popcornit! "Maltatkos lähteä töihin?", huusin Kiralle ruoholeikkurin hurinan ylitse. Se olisi selvästi jäänyt seuraamaan viihdeohjelmaa mieluummin, mutta nyt oli lähdettävä töihin.. Nappasin Kiran kiinni ja lähdin kiskomaan sitä talliin. Tallissa laitoin sen käytävälle ja aloin harjata sitä. Kira kuikuili jatkuvasti tallin pääovien suuntaan, jos vaikka edes vilaukselta vielä näkisi tuon liikkuvan ihmeen. Suin tammasta muutaman kuivahtaneen kuraisemman kohdan ja harjasin lopuksi irronneet pölyt ja karvat pois. Jätin harjalaatikon Kiran karsinan ovelle ja lähdin hakemaan varusteita. Tänään ajattelin mennä maastoesteradalle, sitä ennen hieman herätellä tammaa pellolla. Varustin Kiran siis estesatulalla ja punaisella huovalla, meksikolaisilla suitsilla, uusilla mustilla kenttäratsastussuojilla ja punaisella korvahupulla. Itseni varustin ruskeilla ratsastushousuilla, punaisella t-paidalla, jodhpureilla, minichapseilla, turvaliivillä ja tietysti kypärällä ja hanskoilla.
Olin juuri asettamassa Kiralle suojia takajalkoihin, kun pihalta kuului ruohonleikkurin viimeinen pöhäys; ruohot oli leikattu ja kone sammui. Kira katsoi ulospäin hetken tyrmistyneenä ja huokaisi sitten kääntäen katseensa pois. "Nytkö voit jo keskittyä minuun?" kysyin tammalta ilkikurisesti.

Saatuani Kiran varusteisiin, talutin sen tallipihaan. Kira pälyili kiinnostuneena ympäri tallipihaa. "Ei se leikkuri enää ole täällä, Mikko ajoi sen jo konehalliin takaisin. Voisit jo rauhoittua..", selitin tammalleni. Tarhojen hevoset olivat yhä tarkkana yleisönä, josko leikkuri tekisi vielä come backin. Minun teki mieli sanoa niille, että teidän täytyy huuta "we want more", josko se palaisi. Kipusin Kiran selkään ja astelimme pihamaan poikki Maneesille ja sen kulmalta maastoon.

Tai "maastoon", poikkesimme siis pellolle pian hiekkatieltä. Herättelin Kiraa pysähdyksillä, käynnissä pienillä tempon muutoksilla, suunnan vaihdoksilla ja lopuksi raviin siirtymisillä. Kira tuntui olevan hyvin kuulolla nyt, eilinen löntystely teki hyvää. Ja ruohonleikkurin sammuttaminen. Ravissa teimme myös lisäyksiä, voltteja ja kevennyksiä. Kokeilin myös hieman taivutuksia ja pohkeenväistöä, jonka Kira suoritti tänään hienosti! Se askelsi jo todella selkeästi ristiin pysyen kuitenkin suorana. Jes! Lopuksi nostin laukan, jossa tein vain muutaman tehtävän; laukan vaihtoja ja yhden tempon lisäyksen. Sitten ohjastin sen ensimmäisen tukkiesteen yli, mutta käänsin takaisin pellolle. Se oli lämmittely vain. Kira tuntui hyppäävänkin tänään hyvin. Se pyrki jo pääsemään vauhtiin, maastoesteet saivat sen syttymään joka kerta! Kiersin ympyrän pellolla ja laskin sen matkaan.

Tukkieste ylittyi jälleen hyvin, seuraava olikin korkea 80cm tynnyrieste, johon keskityin itsekin tarkoin. Sen ylitimme kunnialla ja jatkoimme sillan yli metsään. Penkereelle nousu parissa tasossa ja ylhäällä leveä arkku. Arkun ylitys oli aikamoinen kenguruloikka, mutta selvittiin siitä kuitenkin :D Sitten alas rantaan ja veteen! Kira tuntui hieman haukkovan henkeään hypätessään niin nopeasti veteen. Kehuin sitä kovasti ja silitin sen kaulaa rauhoittavasti. Äkkiä ylös sieltä ja matka jatkui banketille. Hyvä ylöshyppy ja päällä pieni pysty ylittyi leikiten, alas banketilta ja eteenpäin. Edessä risueste. Kannustin Kiran esteelle ilman epäilyksen häivääkään, mutta Kiralla sen sijaan iski jokin epäilys vasten nenäpiitä ja se pomppasi esteen ylityksen sijaan pystyyn takajaloilleen! Lensin kaaressa sen selästä selälleni maahan. Kira jäi pomppimaan ja pukittelemaan esteen viereen, mutta rauhoittui pian tajutessaan minun katoavan kyydistä. Vaikersin maassa, ilmat pihalla. Onneksi minulla oli turvaliivi! Otin hetken happea polvillani maassa Kiran kummastellessa äänteitäni. "Perkeleen pikkupiru", manasin sille huomatessani sen typerän naaman edessäni. Naamani oli punainen, nolostuksesta ja suuttumuksesta. Keräsin itseni maasta ja otin kiran kiinni vierestäni. Venytin hieman jäseniäni ja tunnustelin, oliko kaikki kunnossa. Kaikki tuntui olevan ihan ehjää ja toimivaa, joten kapusin takaisin tamman selkään. "Ja piru vie, me mennään se risueste yli, tiedätkös", kihisin Kiralle ja ravasin pienen lenkin pellolla vetreytyäkseni hieman. Nostin laukan ja kiersin aloituksen tukkiesteen ja banketin välistä kohti risuestettä. Kannustin Kiran olemaan mukana kun lähestyimme estettä, mutta tunsin sen epäilevän edelleen. Se kielsi jälleen esteellä, mutta tällä kertaa se jarrutti vain ja kaaduin sen kaulalle. "No mikä siinä nyt on niin pelottavaa?" tiuskaisin ja tajusin olevani raivon vallassa. Rauhoitu, Ama. Huokaisin syvään. Seisoimme hetken risuesteen edessä, Kira haisteli sitä välillä ja katseli sitten maisemia. Mikä siinä nyt oli niin pelottavaa, olemmehan me ennenkin hypänneet tästä ilman ongelmia? Silittelin tamman kaulaa ja mietin pääni puhki. En keksinyt vastausta, joten ohjasin sen kiertämään risuesteen pari kertaa käynnissä. Sitten ravasin takaisin pellolle ja lämmittelin tamman nopeasti uudelleen; hieman ravityöskentelyä ja sitten laukkaa. Kun Kira oli taas hyvin kuulolla, lähdin vetämään koko radan alusta. Metsässä penkereen päällä kiersimme nyt hieman pienemmän arkun kautta ja alas rantaan. Nyt Kira epäröi veden kanssa tuttuun tapaan, mutta sain sen sinne hyppäämään kuitenkin. Vedestä ylös ja banketille. Pysty helposti ja alas. Nyt olisi se risueste. Suljin päästäni epäröinnin mahdollisuuden ja lähestyin estettä varmoin ottein. Nyt Kira ylitti sen hienosti! Lopuksi vielä tarkkuusesteelle, se oli korkea, mutta ylittyi onneksi kunnon loikalla. Huh, johan oli ohjelma! Kira pärskyi laukatessani pellolle. Kiersin siellä lenkin ja ohjasin sen vielä kerran risulle. Kira katsoi estettä vähän kuin kysyäkseen, että oletko ihminen tosissasi, vielä tämä?! Se kuitenkin hyppäsi yli mukisematta, joten taputin sitä kiitokseksi kaulalle ja ohjasin sen keskemmälle peltoa. Hidastin raviin ja pian käyntiin. Teimme vielä muutamia siirtymisiä raviin ja sitten se sai pitkät ohjat ja kunnon loppuverkan!

Palasimme tallille ja laskeuduin satulasta. Talutin tamman tallin käytävälle ja vedin kypärän päästäni. Olin hikinen ja kypärän välistä tippui muutama heinä. Pyyhin nopeasti kasvoni, ettei niissä ollut mitään multaa ja muuta noloa. Kampasin sormillani poninhäntäni läpi ja sieltä löytyi vielä pari heinää lisää. Ei jäänyt epäselväksi, että olin makaillut hieman pellolla. Riisuin Kiran varusteet ja vein ne varustehuoneeseen. Kirakin oli hionnut vähän ja vatsan alta märkä vedessä heilumisen vuoksi. Kastelin hikiset kohdat ämpäriin lasketulla vedellä ja sienellä. Harjasin sen muuten läpi ja tarkastin sen kaviot, josta löytyi muutama pieni kivi ja kengän ja kavion väliin jäänyttä heinää. Taputtelin tammaani vielä hetken käytävällä ja syötin sille pari porkkanaa. Sitten talutin sen takaisin tarhaan muiden seuraan ja lähdin hakemaan Sereneä.

<3 Amanda

Vastaus:

Auts! +40vr tarinasta.

Nimi: Amanda

10.07.2018 13:43
Tänään tallille aamusta, illalla menisin vielä pariksi tuntia töihin. Päivä oli lämmin, aurinko pilkisteli silloin tällöin pilvien takaa, mutta enimmäkseen oli pilvistä.

Astelin talliin, kaikki hevoset olivat jo ulkona tarhoissaan. Aloitin karsinoiden putsauksella, kuten aina tähänkin asti. Kiralla olikin hurjan sotkuinen karsina, se oli ollut selvästi levoton yöllä. Putsasin sen tarkoin ja kävin hakemassa ulkoa uuden purukuorman karsinaan. Purukuormaa hakiessani seurailin Masterin ja Kudan touhuja tarhassa; Kuda yritti tökkiä leikkisästi Masteria, mutta vanhempi herra näytti siltä, että kohta saa pikkupoju kaviosta jos ei lopeta! :D Kuda ärsytti tahallaan hetken, kunnes Master vinkaisi villisti ja hypähti etupäällään uhittelevasti. Kuda viskoi päätään innoissaan, mutta jätti kuitenkin härnäämisen sikseen. Siinä onkin sinulle koulittavaa, Master. Ja Rita.

Saatuani karsinan kuntoon, vesiautomaatin putsattua, suolakiven oiottua ja heinäverkon täytettyä, lähdin hakemaan Kiraa tarhasta. Se seisoskeli puoliunessa Puutarhan laidoilla menevien puiden varjossa ja viskeli häntäänsä laiskasti puolelta toiselle. Ade ja Nita olivat portin vieressä katselemassa tallipihan meininkejä. "Terve taas, tytöt", sanoin tammoille ja rapsutin nopeasti Nitan turpaa. Puikahdin tarhaan aidan alitse ja lähdin hakemaan omaani. "Kiraaa", huutelin tammalle, joka toista katseli minua puoliksi suljettujen luomiensa alta. "Oletko väsynyt?" kysyin siltä hiljaa pujottaessani sille päitsiä päähän. Pidin sen päätä hetken käsissäni ja silittelin sen poskea. Kira huokaisi rauhallisesti. "Meillä taitaa olla maastopäivä".

Talutin tamman talliin ja jätin sen käytävälle. Kävin hakemassa sen harjat ja aloin hiljakseen harjaamaan tamman tummaa karvaa. Siitä irtosi jonkin verran hiekkaa. Puhdistin sen kaviot, jotka se hyvin laiskasti minulle yksi kerrallaan nosteli. Toisessa takakaviossa oli jumissa kivi, jonka kaivelin pois. Kira huokaisi jälleen. "Noh, mikäs nyt on? Olet niin dramaattinen tänään", naureskelin tammalle ja lähdin hakemaan sen varusteita. Yleissatula tänään ja uudet suitset testiin. Jalkoihin en laita mitään, jos tänään vaan käveltäisiin ja otettaisiin vähän ravia. Ripustin suitset karsinan koukkuun ja nostin satulan Kiran selkään. Tamma luovisti korviaan ja nosti päänsä äkäisesti ylös. "No ohoh, sinähän olet tuittupää", sanoin sille ihmetellen, ei se tuollaista kovin usein tehnyt! Se luimisti myös hieman korviaan kun kiristin satulavyötä, mutta lopetti pelleilynsä onneksi siihen. Mallailin uusia meksikolaisia suitsia sen päähän ja Kira antoi minun tehdä hommani rauhassa. Sain suitset päähän ja säädeltyä remmit oikeaan mittaan. Otsapanta tosiaan istui sopi suitsien kanssa täydellisesti yhteen! Hymyilin tyytyväisena ja suukotin Kiraa otsalle.

Nousin selkään tallipihassa. Kira vähän pyöri allani, mutta sain kiristeltyä satulavyön kuitenkin ja ohjasin tamman pihaton vierestä maastoon. Mimmi käveli juuri ponitallista ulos ja tervehti meitä iloisesti.

Lähdin seuraamaan hiekkatieltä poikkeavaa polkua. Metsässä oli rauhallista. Kira taapersi pitkin ohjin eteenpäin ja minä istuin selässä katsellen maisemia ja haistellen raikasta metsäilmaa. Linnut visertelivät puissa, mutta mitään muuta ei kuulunut. Paitsi toki Kiran kavioiden tömähtely ja satulasta vaimea narskunta. Lähdimme kiipeämään harjulle, nousin hieman kevyempään istuntaan helpottaakseni Kiran työtä. Nousut ja laskut eivät tehneet yleensäkään Kiralle tiukkaa, se tuntui tykkäävän pienestä kiipeilystä ja seikkailusta. Harjun päällä puhalsi hyvin lempeä ja lämmin tuulen henkäys. Katselimme kumpikin korkealta puiden lomasta aukeavia maisemia. Täältä näkyi kauas. Alhaalla metsien täyttämillä mailla näkyi siellä täällä kohtia, missä pilvet repeilivät ja aurinko pääsi paistamaan puiden päälle. Maasto oli hyvin kumpuilevaa ja peltolaikkuja näkyi olevan siellä täällä.

Laskeuduimme varovasti alas harjulta lammen rantaan. Tallustimme kohtaan, josta pääsi lampeen. Ohjasin Kiran rantaan ja pienen ihmetyksen ja kohahduksen saattelemana se käveli lampeen ongelmitta. Kiersimme lammen matalassa rannassa pienen lenkin ja pysäytin Kiran sitten lampeen seisomaan. Tamma laski päänsä varovasti ja alkoi juoda lammesta. Se nosti turpansa takaisin ylös ja säikähti leuastaan tippuvaa vesinoroa, tai sen pitämää ääntä kun se lorisi veteen. Kun se säpsähti vesinoron pitämää ääntä, se säikähti uudelleen itsensä pitämää ääntä ja sen aiheuttamaa loiskausta. Tamma hypähteli paikoillaan ja kohisi. Minä nauraa rätkätin selässä yrittäessäni kaikin voimin pysyä siellä. Ohjasin Kiran rantaan. "et sinä kyllä mikään hurja vesipeto ole", naureskelin tammalle ja silittelin rauhoittavasti sitä kaulasta. Jatkoimme matkaa lampea kiertäen toiselle puolelle. Tässä normaalisti ravattiin, mutta en nostanut ravia tänään. Kira kuunteli kyllä aluksi hyvin tarkasti, milloin annan sille tarvittavat avut ja luvan lähteä, mutta rentoutui sitten kävelemään kun apuja ei kuulunut. Katselin lammen rannassa kasvavia kaisloja ja niiden väleissä liikkuvia vesimittareita. Jokunen kalakin kävi pinnassa. Tännehän voisi tulla joskus ongellekin! :)

Jatkoimme metsäosiolle, joka veisi hiekkatiepätkälle. Tämä osa oli aina rauhoittava ja niin oli nytkin! Vaikka rauhallinen meidän lenkkimme oli tähän asti ollutkin, niin tässä vanhassa metsässä tuntui vain aika pysähtyvän. Kira huokaisi, taisi sekin tuntea tämän rauhan. Ikivanhat kuuset seisoivat järkkymättöminä paikoillaan pitäen kaiken ylimääräisen hälinän ja tuulen ulkopuolella. Ne olivat tämän metsän suojelijoita, ei tässä muuten olisi tällaista hiljaista rauhaa, jos ne eivät olisi tuossa asemissaan. Katselin syvälle metsään molemmille puolillemme. Lintujen täyteläisen syviä viserryksiä kuului kauempaa. Vedin keuhkoni täyteen ilmaa ja nautin.

Tulimme hiekkapätkälle, jonka alussa kira alkoi jo hoppuilla; laukkapätkä. Tänään se kuitenkin olisi ravipätkä. Annoin hennosti pohkeita Kiralle ja se hypähti innoissaan liikkeelle. Pidättelin sitä hieman rauhallisempaan raviin ja se rauhoittui hölköttelemään sopivaa vauhtia. Se pärskähteli pari kertaa ja tarpoi rytmikkäästi eteenpäin hiekkatiellä. Kevensin selässä rennosti. Suora tuntui hurjan pitkälle hitaammassa vauhdissa! Lopulta kuitenkin tulimme kohtaan, josta poikkesimme jälleen metsän kautta pellolle. Hidastin Kiran käyntiin ja sukelsimme metsän uumeniin.

Pian tupsahdimmekin jo pellolle. Vanha maatila rötkötti paikoillaan. Kiran korvat alkoivat taas pyöriä apujen toivossa, mutta pidin sen hetken aikaa vain käynnillä. Se tanssahteli allani ja kantoi häntäänsä kauniilla kaarella, samoin kuin kaulaansa. En antanut sille pohjeapuja ollenkaan, vaan laskin sen menemään istunnallani, niinkuin olin temponlisäystunnilla oppinut. Avasin jalkani ja istuin syvään laskien ohjia hieman löysemmälle. Kira otti avut vastaan ja nosti upean keskiravin. Nyt sillä oli eteenpäinpyrkiväisyyttä ainakin tarpeeksi! Istuin satulassa kuvitellen olevani maailmanluokan kouluratsastaja, painelin pohkeitani sen kupeisiin askelluksen tahdissa ja Kira työskenteli allani leikkien ilmeisesti samaa leikkiä. Se suorastaan tanssi nostellen jalkojaan kauniisti. Hymyilin hieman leikkihetkellemme ja palasin maanpinnalle. Palasimme rennompaan harjoitusraviin ja ravailimme pellolla muutaman voltin ja kahdeksikon. Hidastin Kiran jälleen käyntiin ja kävelimme pellolta kohti viimeistä pientä metsäosiota.

Loppumatka meni kävellen rennosti pitkillä ohjilla tallipihaan saakka. Olipas rauhallinen maastoretki. Aikaakin tärväytyi puolisentoista tuntia normaalin tunnin sijaan. Kira vaikutti rennolta ja tyytyväiseltä vähäisen työskentelyn johdosta. Saisi tyttö vähän lepuuttaa päätään, viimeaikoina on opittu paljon uutta. Nousin satulasta ja talutin tamman talliin. Mimmi oli juuri lähdössä Aden kanssa maastoon ja vaihdoimme pari sanaa tallissa. Sitten he poistuivat ja minä jäin purkamaan Kiran varusteita. Se ei ollut hionnut ollenkaan, eipä tuollaisella lenkillä pitänytkään. Olisin kyllä huolissani, jos se olisi hionnut! Harjasin Kiran läpi ja tarkastin kaviot. Etukavioon oli jäänyt pieni käpy jumiin ja irrtoin sen helposti sormin. Muut kaviot olivatkin puhtaat.

Vein Kiran takaisin tarhaan Nitan seuraksi. Se vaikutti nyt virkeämmälle, taisi tosiaan nauttia maastoilusta. Palasin talliin järjestämään tavaramme paikoilleen ja lähdin Serenen kimppuun.

<3 Amanda

Vastaus:

Ihana maasto <3 +40vr

Nimi: Amanda

09.07.2018 13:43
Oli melko viileä, pilvinen mutta kuiva sää tänään. Meillä olisi Kiran kanssa koulutunti klo 11:00, uuden ratsastuksenopettajamme, Idan, ensimmäinen tunti! Saavuin tallille siis jo melko aikaisin.

Putsasin Kiran karsinan huolellisesti. Myös Luukas oli saapunut tallille jo, sillä hän ottaisi osaa myös tunnille. Mukavaa saada muutakin porukkaa samalle tunnille, tähän asti olimme olleet aina yksin.
Saatuani karsinan puhtaaksi, hain varustehuoneesta Kiran varusteita jo valmiiksi tammojen käytävälle. Vein myös harjapakin Kiran karsinan oven eteen. Lähdin Puutarhalle hakemaan tammaani ja se löytyi sieltä syömästä heiniä Nitan ja Aden kanssa. "Moi, joko on levätty hyvin, tyttö?" kysyin siltä ja se lähti oitis kävelemään luokseni portille. Ilmeisesti on levätty, ajattelin. Harvoin se omatoimisesti tuli vastaan noin reippaasti! Nappasin sen kiinni ja lähdin viemään sitä talliin. Luukas toi juuri Edin sisään, joten odottelimme hetken aikaa Kiran kanssa ulkopuolella, jotta suuri kaksikko pääsisi kulkemaan karsinalleen vaivatta. "Kiitti, Ama", Luukas kiitti, kun huomasi meidän pysähtyneen. Hymyilin hänelle ja jatkoin Kiran kanssa käytävälle. Juttelimme Luukaksen kanssa samalla siitä, kuinka jännää oli mennä Idan pitämälle tunnille; millainen hän olisi opettajana, olisiko hän vaativa ja ilkeä, vai hiljainen tyyppi ja kuika paljon hänellä olisikaan meille opetettavaa, toivottavasti paljon! Nauroimme myös sitä, että meidän tasoisille oppilaille ei kummoinen opettaja tarvitsisi olla, kun oppisimme jo uutta! :D

"Huomenta!" Ida huikkasi kentän laidalta, kun talutimme Luukaksen kanssa ratsujamme kohti kenttää. Ponitallilta tuli myös Kusti ja Copper mukaamme tunnille! "Teitäpä onkin tänään paljon, hyvä!" Ida sanoi hymyillen leveästi. Nauroimme yhdessä hieman "suurelle" poppoollemme; se on jo paljon täällä, jos kolme ratsukkoa tulee samalle tunnille! :D Menimme kentälle ja nousimme ratsujemme selkään. Ida sulki kentän portin ja käveli luoksemme kentän keskelle. Keskustelimme lyhyesti siitä, mitä tänään tunnilla käsiteltäisiin; lisättyjä liikkeitä. Hän selosti meille nopeasti mitä tämä tarkoitti ja mitä hän meiltä tunnin aikana odotti. Hän vaikutti osaavalta ja kiltiltä opettajalta.

Aluksi kiersimme melko omaa vauhtiamme uraa pitkin, käyntiä ja ravia. Siirtymisiä tuli olla useampia, joten sain heräteltyä Kiran hyvin heti tunnin alkuun. Edi tuntui heräävän toisinaan hieman liiaksikin, joten Ida ohjeisti Luukakselle puolipidätteitä ja kuinka saada ne vietyä perille asti. Kuuntelin korvat höröllä ja imin tiedon itseenikin, Kira osasi tuon kuumumisen jalon taidon aina silloin tällöin. Ja pääsimpä itsekin harjoittelemaan puolipidätteitä tositoimissa tunnin alussa, kun siirtymisissä Kirakin sai pieniä loikkia aikaan. Kustilla ja Copperilla meni hienosti, he olivat ainakin rauhallisia.

Ida kertoi meille lisättyjen liikkeiden olevan loppujen lopuksi hyvin pieniä lisäyksiä, eikä niiden tulisi välttämättä tuntua juurikaan millekkään. Hevonen vain venyttäisi askeltaan pidemmälle, lisäämättä juurikaan vauhtia. Siirryimme kaikki raviin ja harjoittelimme ensimmäistä temmonlisäystä. Meidän tuli koota hevosemme, istua syvällä satulassa ja käyttää aktiivisesti pohjettamme. Hevoset lähtivät hakemaan itseään kauniisti kokoon, Kira ainakin työskenteli mielestäni hienosti ja kuunteli apujani keskittyneesti. Työskentelimme jokainen kovasti ratsujemme selissä ja pikkuhiljaa saimme kaivettua jokaisen hevosen kauniiseen keskiraviin. Hevoset venyttivät askeliaan, mutta tempo pysyi samana kuin harjoitusravissakin.

Kun keskiravi oli aktiivista ja hallussa, lähdimme kiertämään koko kentän kokoista kahdeksikkoa niin, että koko radan leikkaavalla pätkällä tuli lisätä tempo lisättyyn raviin. Tempo pysyisi edelleen kutakuinkin samana, mutta hevosen piti venyttää jalkaansa vieläkin enemmän ja samalla venyttää hieman kaulaansakin. Edi menisi ensin, sitten Kira ja lopuksi Copper. Ida ohjeisti meitä käyttämään istuntaa apunamme ja lisäyksessä jättää pohkeiden aktivointi pienemmälle. Ohjia tuli höllätä niin, että hevosella oli tila venyttää myös kaulaansa, jotta sen lavat pääsisivät kunnolla liikkumaan. Lisätyssä ravissa hevosen tulisi heittää jopa etujalkaansa hieman eteen, mutta riittäisi jos se nostaisi sitä edes hieman enemmän. Kulmaan ratsastettaessa tuli jo vähän "höllätä" ja valmistella hevosta pian lisäämään ravia. Tulimme Kiran kanssa kulmaan, helpotin hieman istuntaani ja käänsin sen rataa leikkaavalle suoralle. Vaihdoin istuntani painopistettä hieman ja laskin ohjaa hieman pidemmälle. Kira lähti etenemään hieman kovempaa vauhtia. "Nyt on vauhtia liikaa Kiralla!" Ida huomautti. Lähdin hiljentämään vauhtia pidätteillä. "Ei, ei, älä korjaa ohjilla Amanda! Hevonen menettää muotonsa ja siitä tulee äkkiä etupainoinen", Ida opasti edelleen. Ratsastin Kiran toiseen kulmaan ja annoimme tilaa Copperille. Luukas ja Edi ravasivat oman lisäyksensä nyt jo toiseen päätyyn minun ja Kustin välistä, jotta sopisimme kaikki kiertämään kasikkoa hidastamatta vauhtia liioin. Päädyssä kokosin Kiran ravin takaisin ruotuun ja Copperin liidellessä jo kohti kulmausta, lähdin jälleen leikkaamaan rataa yrittäen tälläkertaa onnistua lisäyksessä paremmin. Keskityin istuntaani, jätin pohjetyöskentelyn hieman hiljemmalle ja laskin ohjaa vain vähän lisää ja keskityin istunnallani pitämään Kiran vauhdin kurissa. Kira meni kauniisti ja tempo jäi pienemmäksi kuin edellisellä kerralla. Se nostikin kauniisti hieman etujalkojaan. Ida kehui meitä ja kertoi, että voisimme kokeilla hieman rohkeammin, kunhan pitäisin sen vauhdin kurissa. Ja istunnalla, ei ohjalla. Harjoittelimme muutaman kierroksen ja aloin päästä jo hieman paremmin jyvälle istunnastani.

Lopuksi harjoiteltiin vielä laukassa. Käynnistä piti siirtyä suoraan laukkaan, laukata kootusti kulma ja pitkällä suoralla siirtyä lisättyyn laukkaan ja hidastaa kulmaan. Ida selosti jälleen lyhyesti käytettävistä avuista ja siitä, mitä lisätyssä laukassa haettiin hevoselta. Kulmassa koottua, hyvin pientä laukkaa, suoralla avasimme jalkamme päästäen hevosen lisättyyn laukkaan. Istunta ei saanut nojata ollenkaan eteen, ettei hevosesta tulisi etupainoinen. Saimme hurjasti hyödyllisiä vinkkejä askellajien lisäyksistä ja istunnan vaikutuksista. Lisätty laukkamme onnistui ihan hyvin, mutta kaikki lisäykset vaativat kyllä vielä kunnollista treeniä. Kira kyllä osaa hakea hienosti jo lisäyksiä ja kuuntelee tarkasti apujani. Laukan lisäyksiä tehtiin kummallakin pitkällä sivulla, treeniä tuli hyvin ja upeita lisäyksiä jo nähtiin tunnin aikana :)

Lopuksi siirryimme käyntiin ja harjoittelimme vielä lisäyksiä käynnissä. Hevoset olivat kivasti hereillä ja ratsastajat myös. Käynnin lisäys kuitenkin tuntui melkein haastavimmalle kaikista! Hevosessa ei saisi näkyä jännityksen merkkejä, vaan sen tulisi mennä rennosti pitkällä askeleella ja venyttäen myös jälleen kaulaansa. Lisäyksien jälkeen laskimme ohjat pitkiksi ja jäähdyttelimme kunnolla. Todella antoisa tunti!

Tunnin jälkeen hoidin Kiran huolellisesti. Se oli hionnut melko paljon, joten otin ämpäriin lämmintä vettä ja suoritin pikaisen pesun tallin käytävällä. En jaksanut nyt lähteä pesupaikalle teutaroimaan sen kanssa :D Huuhtelin tammani ja se nautti siitä todella. Venyttelin sen jalkoja hieman ja nyrkkeilin hellästi sen suuria lihaksia. Heitin sille verkkoloimen päälle ja jätin sen hetkeksi karsinaan. Korjasin Kiran varusteet paikoilleen ja huuhtelin sen kuolaimet.

Yläkerran kahvihuoneesta kantautui ihana kahvin tuoksu, joten lähdin sinne. Luukas oli keitellyt tunnin jälkeiset kahvit, joten liityin hänen seuraansa kupillisen ajaksi. Juttelimme tunnista ja molemmat olimme tyytyväisiä siihen. Olimme molemmat saaneet hyviä vinkkejä tempon lisäyksistä ja tarvitsisimme treeniä niissä. Suunnittelimmekin, jos torstaina menisimme illasta yhdessä kentälle treenaamaan! :)
Kahvittelun jälkeen eksyin Satulakauppaan hypistelemään sinne tulleita uusia varusteita. Sinne oli tullut lisää suojia eri lajeihin ja päätin ostaa Kiralle kouluratsastukseen treenisuojat ja itselleni avuksi kouluraipan. Kenttäratsastussuojat myös, ne olisivat hieman turvallisemmat ja paremmat kuin nykyiset suojamme. Ja kuljetukseen myös suojat, punaiset! Päätin myös päivittää Kiran iänikuisen vanhat suitset vihdoin uusiin. Kaupassa oli todella kauniit ruskeat meksikolaiset suitset, jotka otin. Kiran timanttiotsapanta sopisi niihin hienosti! Vein uudet varusteet Kiran varustelaatikkoon ja suitset ripustin naulaan.

Kiitokset Idalle vielä ensimmäisestä tunnista! Se oli hyvä ja antoisa :) Nyt vain kovaa treeniä tempon lisäyksissä ja omissa avuissa!

<3 Amanda

Vastaus:

Siis mie oon lukenu tän jo sillo heti mut en näköjää oo kommentoinu mitää!? :D

Eli hyvä tarina, ollut hyvä tunti ilmeisesti kaikki tykänneet :) +50vr

Nimi: Amanda

08.07.2018 19:50
Eilen siis oli kisapäivä, vaikka tekstit on julkaistu tänään, pahoittelut!

Tänään suoriuduin tallille vasta iltapäivän puolella nukuttuani oikein kunnolla ja otettuani hitaan aamun. Kisat vetivät minut aivan veltoksi ja lepo teki hyvää! Kiralla olisi tänään treeneistä ansaittu vapaapäivä.

Putsasin tamman karsinan huolellisesti ja täytin purut ja heinät sille valmiiksi. Varustehuoneessa kävin laittamassa sen varusteet kuntoon ja omille paikoilleen eilisen jäljiltä. Kira oli voittanut itselleen uuden loimen, päitset ja riimunnarun! Päitset olivat ihan käyttökelpoisetkin jopa ja oikeaa kokoa: cob. Riimunnaru oli limen vihreä, kiva väri kyllä, mutta ei oikein Kiran väri.. ehkä kisoihin varanaruksi sen voi ottaa. Loimi mukaili narun väritystä; tummanharmaa limenvihreillä reunoilla. Ihan siisti, mutta väri ei ollut minun makuuni. Kyllä sitä kai joskus voisi pitää :) Asettelin voittokamppeet paikoilleen ja kierittelin Kiran pintelit siistimmin. Putsailin varusteita hetken ja sekoittelin kummankin tamman ruuat Mimmille valmiiksi ruokintahuoneeseen.

Pari porkkanaa taskussani kävelin Puutarhalle katsomaan tyttöä. Se nuokkui keskellä tarhaa Nitan kanssa, Ade sen sijaan tallusti oitis portille minua tervehtimään. Syötin sille yhden porkkanan ja kävelin sen ohitse kohti omaani. "Moikka, Kirppu", huudahdin sille kävellessäni sen luo. Se nosti päänsä ja katseli minua tarkkaan, mutta ei liikkunut mihinkään. Sen korvat pyörivät ja luin niistä sen olevan aikeissa poistua kauemmas, mutta se haistoi käsissäni olevan porkkanan, joten se ei voinut poistua. Se empi hetken aikaa ja päätti sitten kävellä hieman minua vastaan porkkanan toivossa. "No moi vaan, rakas", sanoin sille saavutettuani sen ja silitin sen silkkistä päätä. Kira hamusi oitis turvallaan porkkanoita taskuistani. "Ai sitä ollaan heti vain herkkujen peräsä, häh", tuumailin sille ja vietin hetken silitellen sitä, ennenkuin vedin taskustani porkkanat esiin. Kira söi porkkanat ahnaasti käsistäni ja katseli sitten muualle. Jatkoin sen silittelyä ja hetken päästä se taisi lämmetä minulle; se käänsi päänsä takaisin puoleeni ja tunki pienen turpansa syliini. Halasin sitä ja suukotin sen otsaa. Rapsuttelin tammaa leuan alta ja korvista ja laskin sen sitten takaisin puuhiinsa, eli nukkumaan. Poistuin tarhasta silittäen ohimennen Adea.

Huomenna olisi sitten koulutunti Kiran kanssa! Uuden ratsastuksenohjaajamme Idan ensimmäinen tunti, odotan mielenkiinnolla ja innolla :)

<3 Amanda

Vastaus:

+10vr tarinasta :) sinulla on 17hoitokertaa nyt!

Nimi: Amanda

08.07.2018 18:03
Tänään taas kisapäivä ja tälläkertaa isommalla hevosmäärällä! Itse ratsastaisin tänään kisoissa sekä Kiralla että Serenellä; Kiralla ensin koulua, HelppoB, sitten Serenellä esteitä, 80cm ja lopuksi vielä Kiralla maastoesteitä, 50cm! Huh! Tiukka päivä tiedossa siis. Lisäksi Ritalla oli hieman isompi katras mukana: Master, Wera, Nita ja Aki. Kilpailisimme parissa samassa luokassakin: 80cm esteillä, minä Serenellä ja Rita Nitalla, sekä maastoesteillä, minä Kiralla ja Rita Akilla. Päivästä tulisi mielenkiintoinen.

Aamusta saavuin tallille ja Rita oli jo ajanut suuren hevoskuljetusrekkansa tallin eteen. Rekka vetäisi kuusi hevosta, eli juurikin kaikki kisahevoset mahtuisivat kyytiin. Hän raahasi kyytiin heinäpaaleja ja huomasi minut. "Huomenta taas, Amanda! Kova päivä tulossa", hän tervehti hymyillen innostuksesta. "Ei muuta kuin tavaraa kyytiin!" hän opasti laskiessaan heinäpaalin rekan perälle. "Joo, tarvitsetko niiden kanssa apua?" kyselin häneltä auttavaisesti, mutta hän kertoi pärjäävänsä kyllä. Niimpä hölköttelin talliin ja aloin kerätä hevosten tavaroita.

Kira tulisi tarvitsemaan tänään niin estesatulaansa kuin yleissatulaansakin, joten pakkasin ne molemmat mukaan. Yleissatulan alle laitoin valkoisen Tarumaa-logolla olevan kisahuovan, estesatulan alla oli punainen huopamme. Koululuokkaa varten pakkasin valkoiset pintelit ja maastoon taas punaiset suojat ja korvahuput. Itselleni varasin maastoon eiliset kisavaatteeni ja koululuokkaa varten pakkasin uuden valkoisen Tarumaa-logolla varustellun pikeepaidan. Olisimmekin oikea mainoskyltti koululuokassa! :) Muut tarvikkeet minulla olikin jo Kiralle kasassa eilisen jäljiltä, joten lähdin raahaamaan niitä autoon.

Rita oli jo pakannut omien ratsujensa varusteet autoon, joten lähdimme pakkaamaan hevosia kyytiin: Master, Aki, Serene, Nita, Wera ja Kira. Hevoset mahtuivat hyvin kyytiin, joten pääsimme sulkemaan rekan ovet ja starttaamaan matkamme kohti Sysälää!

Matka oli jälleen melko pitkä, reilu puolitoista tuntia. Juttelimme Ritan kanssa innoissamme kisoista ja hän tuntui olevan vähän liiankin innoissaan! Hän kiherti, että "mennään näyttämään niille mistä kana pissii!" Että sellaista. Matka taittui hyvinkin hauskoissa ja levottomissa merkeissä.

Yllättävänkin pian saavuimme jo Sysälän tallille. Edessämme kohosi suuri punaisella ja keltaisella maalattu tallirakennus. Olipa omituinen väriyhdistelmä, mietin, mutta tuohon rakennukseen sopi kyllä ihan hyvin oikeastaan! Paikka oli aika vanhanaikaisen oloinen, mutta siisti. Paikalla ei näyttänyt olevan maneesia ollenkaan ja kenttä oli vedetty pellolle. Porukkaa täällä oli kyllä senkin edestä, paljon enemmän kuin eilisissä kisoissa! Paikalle mahtuminen suuren rekan kanssa teki tiukkaa, mutta saimme sen pysäköityä ihan fiksusti loppuviimein.

Purkasin Kiran ensimmäisenä autosta ja Rita otti Kiran perästä Weran ulos. Kiinnitimme hevoset rekan kupeeseen ja aloimme valmistella niitä. Wera kilpailisi ihan ensimmäisessä alkavassa luokassa, Helppo C:ssä ja minä ja Kira heti seuraavassa luokassa, Helppo B:ssä. Kira oli onneksi suhteellisen siistissä kunnossa. Harjasin sen läpi ja purkasin letin sen hännästä vihdoin. Kampasin hännän jouhet selviksi, ne tuntuivat vieläkin liukkailta Show Shinen jäljiltä. Häntään tuli kauniit laineet letin jäljiltä, melkein kun se olisi ollut tarkoituskin. Kiedoin Kiran siroihin jalkoihin valkoiset pintelit huolellisesti ja napakasti. Heitin tamman selkään puhtaan valkoisella kisahuovalla varustetun ruskean yleissatulan, joka saattaisi kyllä jo tarvita pientä päivitystä, mietin itsekseni kiristäessäni satulavyötä. Pujotin kapeaan päähän ruskeat suitset, joiden otsapanta oli koristeltu timantein. Varusteet alkoivat olla päällä, joten siirryin itseeni. Kiipesin rekan nuppiin ja riisuin punaisen Clubi-takkini päältäni, vaihdoin ruskean t-paitani uuteen valkoiseen pikee paitaan ja lenkkarit nahkaisiin ratsastussaappaisiin. Nappasin kypärän käsiini ja kiskoin sen päähäni kävellessäni takaisin Kiran luokse.
"Amanda, tulisitko vähän auttamaan?" Ritan ääni kuului raskasrakenteisen vaalean tamman takaa. "Tottakai, me ollaan jo valmiita", vastasin hänelle ja menin hänen avukseen kiskoen samalla hanskoja käsiini. "Puetko sille vielä suitset niin minä ehdin vähän käydä itsekin vaihtamassa vaatteita?" Rita kysyi hieman hermostuneesti. Heidän luokkansa alkaisi tuota pikaa, eikä hän ollut ehtinyt vielä lämmitellä kunnolla. "Joo, toki, mene vain", vastasin nopeasti ja nappasin Weran suitset hänen käsistään. Rita livahti silmänväläyksessä rekkaan ja minä yritin ujuttaa suitsia Weran jättimäiseen päähän. Tuntui ettei käteni riittäisi mitenkään pujottamaan niitä sille! Luovuin tyylipisteistä ja hivutin ne sille päähän siten kuin vain ylsin. Asiaa ei ollenkaan auttanut Weran päiväuniaika, eikä se tajunnut ottaa kuolaimia suuhunsa kun niitä tarjosin. "Haloo, mamma, täällä olisi kuolaimia tarjolla", herättelin sitä hieman ja ujutin peukaloni hellästi sen suunpielestä sisään. Ennenkuin ehdin edes saada sormeani sen ikeniin, se jo heräsikin ja avasi suunsa. "Hyyyvää", kehuin sitä ja kiskoin suitsia sen korvien yli. Wera ummisti vain silmänsä ja antoi minun taistella suitsien kanssa rauhassa, se oli varmaan jo tottunut tällaiseen! Sain suitset juuri puettua sille ja kiristettyä hihnat niille kuuluviin paikkoihin, kun Rita riensi autolta täysissä kisatamineissa. "Noniin, miltä näytän?" hän kysyi, ja levitti kätensä hetkeksi aikaa. "Hyvältä näytät, Rita! Werakin on jo valmis. Ei muuta kun lämmittelyyn ja sitten lavalle!" kerroin hänelle ja hän hymyili minulle näyttäen koko hammasrivistönsä. Rita loikkasi ketterästi Weran leveään selkään ja laskin heidät liikkeelle. Sitten nousin itsekin Kiran selkään ja lähdin seuraamaan heitä lämmittelyalueelle.

Kira tuntui todella tahmealle, kuin kova toffeekarkki, joka juuttuu ikävästi hampaisiin. Jokaisen avun sai viedä niin perille kuin vain osasi ja tamma vaivoin vastasi siihen. Lämmittely tuntui työläälle, mutta pikkuhiljaa se alkoi virota lämmittelyn edetessä. Olin hiestä märkä lämmittelyn jälkeen, mutta olin saanut tehtyä jo ihan onnistuneitakin liikkeitä. Jipii..

"Teidän vuoro, Amanda!" Rita herätteli minua kisakentän laidalla. Olin hermostunut, väsynyt ja jotenkin epäuskoinen. Kira ei tuntunut yhtään hyvältä tänään.. Ratsastin melkein jo valmiiksi lannistuneena kentälle ja yritin saada tamman ravaamaan hieman reippaamman näköisesti. Se lähestulkoon laahasi jalkojaan perässään. Pysäytin sen keskelle kenttää ja tein tervehdykseni. Siitä liikkeelle lähtö olikin tiukka, Kira otti muutaman löntystelevän käyntiaskeleen ja hyppäsi sen jälkeen vasta häntää viskoen raviin. Koko esityksemme oli yhtä tahmea. Minun oli pakko puristaa joka ainoa apu itsestäni irti täysillä, että Kira vastaisi siihen edes puoliksi. Lisäksi se osoitti mieltään jokaisessa tempon lisäyksessä tai askellajin vaihdossa. Minua harmitti ja annoin sen näkyä, mikä oli kyllä virhe. Saimme radan suoritettua kyllä joten kuten läpi, mutta ei se kaunista ollut, eikä virheetöntä. Olin lannistunut, mutta en syyttänyt Kiraa; olimmehan eilen juuri painattanut päätä pahkaa toiselle sijalle, joten en voisikaan vaatia sitä jaksamaan koulukiemuroita täysillä nyt. Yleisö taputteli käsiään, mutta lähinnä vain säälistä :D
"Ei oikein lähde nyt", sanoin lannistuneena Ritalle. "Ei se mitään, ei sitä aina voi onnistua!" Rita jaksoi tsempata minua. He olivat Weran kanssa tulleet omassa luokassaan kolmanneksi! Kävin jäähdyttelemässä Kiran (saatika siinä oli mitään jäähdyteltävää..) ja palasimme kentän reunalle odottamaan tuloksia. Ratsukoita oli kaikkiaan luokassamme 13 ja me Kiran kanssa sijoituimme sijalle 11.. :D Noh, siltä se tuntuikin, en odottanutkaan meille sen parempaa sijoitusta. Voitto sinänsä, ettei oltu viimeisiä!

Purkasin Kiralta kouluvermeet pois ja vein sen hetkeksi rekkaan lepäämään. Iltapäivästä meillä olisi vielä maastoesteluokka.. Saa nähdä jaksaako se ylittää ensimmäistäkään estettä :D Onneksi se on vain 50cm luokka.

Serenen esteluokan jälkeen otin Kiran takaisin käsittelyyn. Se tuntui levänneen hyvin, sillä se pälyili innostuneena ympärilleen, kuin ei olisi ennen tällaisessa paikassa ollutkaan! "Noniin, huomenta neiti" tuhahdin sille. Kira yltyi jopa hirnumaan jollekin kaukaiselle lajitoverilleen. Noniin.
Varustin kiran maastovarusteisiin, eli estesatula, rintaremmi, punainen huopa, suojat ja korvahuput. Siistin muutamia heiniä irti sen hännästä. "Noh, lähdetään vähän lämmittelemään, tyttö", taputin sitä kaulalle ja nousin selkään. Kira tepasteli allani hieman hermostuneena. "Mitähän noissa hevosrekan heinissä oikein on, kun tämä on vetänyt niin kovat energiabuustit niistä?" kysyin ivaillen Ritalta, joka varusti Akia vierellämme. Hän vain nauroi ja vastasi, että toivottavasti Aki ei ole syönyt samoja heiniä! Kilpailisimme samassa luokassa Ritan kanssa maastossa. Lähdin lämmittelemään pellolle tammaani.

Kira tuntui tosiaan heränneen. Ei se ihan niin ketterä ja virkeä ollut kuin normaalisti, mutta siihen kovaan toffeepalaan verrattuna tämä oli jo juoksevaa hunajaa. Taivuttelin tammaa molempiin suuntiin ja tehtiin muutamia laukannostoja. Herättelin sitä pienen tovin ja se tuntui kantavan hedelmää; Kira viskoi päätään ja tepasteli paikoillaan, sillä oli menohaluja! Tämä saattaakin mennä ihan hyvin, tai sitten täysin metsikköön, mietin.

Muutaman tovin päästä pääsimme jo aloittamaan kisat. Meitä ennen oli muutamia ratsukkoja ja olin jopa hieman helpottunut siitä, että paikalla näytti olevan useampikin eilen kisannut ratsukko. En ollut siis ainoa hevosrääkkääjä :D Meidän luokassamme ei ollut kuin kuusi ratsukkoa, minä ja Kira, Rita ja Aki, pari suomenhevosta, yksi ihana lehmänkirjava tupsujalka (varmaan irlannin cob) ja yksi welshponi. Meitä ennen radan suoritti kumpikin suomenhevonen ja welshponi. Toisella suomenhevosella oli hyvä suoritus ja welshponilla myös puhdas rata. Toinen suomenhevonen sen sijaan oli hieman kömpelömpi. Noh, hyvähän se on tässä arvostella, katsotaas miten tällä akhaltekellä menee!

Tuli meidän lähtömme. Kira tuntui vireältä ja laukkasi halukkaasti eteenpäin. Ylitimme tukit ja risuesteen helposti, onneksi esteet olivat niin matalia! Kira kyllä tuntui siltä, että se olisi ylittänyt nyt korkeampiakin. Jatkoimme pitkän laukkasuoran, jossa annoin Kiran päästellä hieman buustiheinäturboaan. Hidastin sen kurviin, josta nousimme banketille, sen päällä helppo 50cm pysty ja alas. Kira loikki selkeästi ja varmasti. Banketilta alas päästyämme olikin vuorossa pieni vesieste, mutta sinne ei onneksi tarvinnut hypätä sisään, eli siis selkokielellä kertoen edessä oli vesihauta. Sen yli voittekin arvata miten riemukkaasti Kira hyppäsi! :D Lopuksi oli vielä yksi pitkä tarkkuuseste ja lopuksi tukki. Rata suoritettiin puhtaasti ja kunnialla! Jes, hyvä Kira, mahtava petraus! Tai sitten se tosiaan vaan tykkää näistä maastoesteistä niin paljon enemmän. Taputin tammaa ronskisti kaulalle vaikka laukkasimme vielä pellolla. Kira puuskutti tyytyväisenä. Melkein kuulin sen sanovan: "Voi pojat, teki hyvääää!" Yleisö hurrasi, se oli hyvä merkki. Tuolla suorituksella yltäisimme ainakin sen tummemman suomenhevosen ohi ja ehkäpä welshponikin jäisi toiseksi. Punaisempi suomenhevonen veti kyllä radan niin hyvin etten uskalla sanoa mitään siitä. Jäähdyttelin Kiraa pellolla, kun tuli Ritan ja Akin lähtö. Näin heidän kiitävän ensimmäisten tukkien ylitse aika kumuten ja sitten he katosivat metsään. Akilla tuntui olevan virtaa, mutta liiaksikin..

Jännitimme Ritan kanssa tuloksia pellolla. Tai minä jännitin, Akilla oli mennyt kuulemma niin lujaa, ettei siitä sijoitusta tule. Rita oli luopunut toivosta, mutta oli kuitenkin mukana kuuntelemassa tuloksia. Voittaja julistettiin ja se oli "Amanda ja hevosensa Kiiraliin!" mies lausui Kiran nimen, naureskelin sille hetken itsekseni, ennenkuin tajusin että siis MINÄ?! VOITTAJA?! Rita kiljui vierelläni ja minä olin aivan äimänä. Menikö se rata niin hvyin?! Hymy ja ylpeys (ja kyyneleet. Joo, nyt ne tuli) levisivät kasvoilleni, kun kehotin Kiraa astelemaan eteen. Voi juku, kaikki näkivät meidät nyt täällä! Täällä me oltiin, voittajia :) Muutama onnenkyynel vierähti poskilleni, en voinut tunnekuohulle mitään. Hymyilin korvasta korvaan ja toistin Kiralle kokoajan "Hyvä tyttö! Hieno tyttöni", vuorotellen. Uskomatonta!

Palkintojenjaon jälkeen ratsastin rekalle pöyristyneenä ja kyynelten kastelemana. Hymyilin edelleen epäuskoisena itsekseni. Nousin satulasta ja meinasin kaatua, jalkani olivat aivan makaronia! Rita ja Aki olivat jääneet luokan viimeisiksi, mutta se ei haitannut Ritaa. Hän onnitteli minua toistuvasti ja oli selvästi onnellinen meidän puolestamme. Purkasimme hevosilta varusteet nopeasti ja pakkasimme kaiken autoon. Oli myöhäinen iltapäivä ennenkuin saimme kaiken kasaan ja startattua rekan takaisin kohti Tarumaata! Olipahan reissu :)

Vastaus:

+50vr ja SUURET ONNITTELUT vielä uudelleen :) <3

Nimi: Amanda

06.07.2018 20:34
Saavuin tallille aamulla, tänään olisi kisapäivä! Ajoin autoni Tarumaasta lainaamani hevostrailerin eteen ja taistelin trailerin kanssa tovin yksin. Yritin saada painavaa traileria vedettyä hieman eteenpäin ja sitten kiinnittää se autoni vetokoukkuun. Ähisin ja puhisin sen kanssa ja yritin keksiä jotakin kikkakolmosia, millä saisin homman onnistumaan; olin niin surkea peruuttamaan autolla, että se olisi viimeinen vaihtoehto. Rita onneksi saapui hetken päästä kysymään, oliko kaikki hyvin :D Selitin hänelle nolon tilanteeni, hän nauroi raikuvasti vatsansa pohjasta ja avusti minua sen verran, että sain trailerin kiinni autooni. Kiitin häntä avusta ja hän poistui kiireesti talliin omaan toimistoonsa. Ajoin auto+traileri yhdistelmällä Ritan ja Mikon talon ympäri niin, että sain yhdistelmän asetettua sopivasti tallin eteen. Sammutin autoni ja avasin trailerin takaluukun ja siellä olevan karsinan takapuomin. Haukottelin makoisasti ja lähdin talliin.

Pakkasin siististi varaamani kisavaatteet autoon; valkoinen vanhempi kisapaitani (olin ostanut uuden valkoisen pikeepaidan, jossa oli Tarumaan logo rinnassa, mutta en ottanut sitä nyt maastokisoihin likaantumaan, vaan menin vanhemmalla valkoisella paidallani), musta turvaliivini, mustat ratsastushousut, ratsastussaappaat, kypärä ja hanskat. Nostelin vaatteet autoni etupenkille pinoon, kypärä niiden päälle ja saappaat jalkatilaan. Kiran harjat ja muut pienet varusteet olin pakannut muovilaatikkoon, jonka nostin auton takapenkille. Suitset nostin muovilaatikon päälle ja uusi estesatula rintaremmillä ja punaisella estehuovalla meni paksiin. Punaiset suojat ja korvahuppu olivat muovilaatikossa. Irrotin Kiran punaisen heinäverkon sen karsinasta ja siirsin sen traileriin; neitihän ei mielellään syönyt muusta, kuin omasta heinäverkostaan. Täytin verkon uusilla heinillä ja nappasin juomaämpärin vielä kyytiin. Verkkoloimi, pyyhe, sieni..

Saatuani (luullakseni) kaiken tarvitsemani autoon, otin varustehuoneesta mukaani Kiran uudet nahkaiset päitset, joissa komeili upea nimilaatta. Menin tamman karsinalle ja avasin oven. Kira katseli minua kiinnostuneena karsinasta ja tunki siron päänsä oitis syliini. "Huomenta, tyttö", sanoin sille hymyillen ja rapsutin sen otsaa. Pujotin ruskeat päitset sen päähän ja nappasin sen kiinni riimuun. Kiralla oli vielä eilen laittamani punainen talliloimi päällään. Ajattelin jättääkkin sen sille kuljetuksen ajaksi. Talutin tamman rauhallisesti suoraan traileriin ja kiinnitin sen sinne huolellisesti. Laitoin sen takana olevan puomin kiinni ja huomasin Kiran hännässä olevan letin vielä olevan yllättävän siisti. Jos se kestäisi kuljetuksen ajan noin siistinä, niin voisin jättää sen sille kisojen ajaksi :) Suljin trailerin luukun ja pyörin tallipihassa hetken hermostuneesti rinkiä; olisikohan meillä nyt kaikki..? Osaanko ajaa varmasti oikeaan paikkaan ja löydänkö perille?

Pian kaarsin autoni Tarumaahan johtavalta hiekkatieltä isolle tiellä. Olin todella hermostunut; olin varmaan ensimmäistä kertaa ikinä kisareissussa aivan yksin! Ajoin suoraa tietä pitkän matkaa ja tajusin kuinka väsynyt olinkaan. Täytyisi pysähtyä matkalla hakemaan kahvia jostain.. Käänsin radiota hieman kovemmalle ja rentouduin hieman. Matkaan menisi kuitenkin reilu tunti.

Käänsin autoni Keijukumpuun vievälle tielle. Maisemat vaihtuivat ylväisiin, vehreisiin vuorenkumpuihin, joiden ylitse ajoin. Eteeni aukeni huikea näkymä; kumpujen lomitse meni kauniita laaksoja solisevien jokien kiemurrellessa pohjalla. Silmäni laajenivat ja pian näin edessäni häämöttävän suuren tallipihan keskellä vihreitä niittyjä. Keijukumpu.

Ajoin punaisen Audini tallipihaan ja pysähdyin sen keskelle. Pihassa oli paljon väkeä ja hevosia, pihapiirissä näytti olevan ilmeisesti tallinomistajan talo (kuten Tarumaassakin) ja kaksi tallirakennusta, toinen oli suuri, kirkkaan keltainen vanha tallirakennus ja vieressä oli vain vähän pienempi, haaleamman värinen tallirakennus. Minut ohjattiin jättämään autoni sivummalle, missä oli muitakin trailereita. Isommat hevosrekat oli ohjattu pellolle.

Nousin autosta päätäni pyöritellen ja seurasin vilisevää meininkiä hetken aikaa sivusta. Avasin trailerini etuoven ja tarkastin Kiran; se oli ihan kunnossa ja katsoi minua korvat pystyssä. Se nosti päänsä terhakkaasti pystyyn kuullessaan väen melun. "Ei hätää, tyttö", rauhoittelin sitä. Aloin purkamaan tavaroitamme trailerin vierelle; valmistelisin Kiran trailerin vieressä, niinkuin teimme Ritan kanssa viimeksikin. Avasin trailerin luukun ja peruutin Kiran pois vaunusta. Se käännähti nopeasti ympäri ja kohisi ylväästi. Se piti päätään niin korkealla kun pystyi ja katseli valppaana ympärilleen. "Noniin, tules tänne", sanoin sille hentoisella äänellä. En halunnut aiheuttaa mitään hämminkiä. Ohitsemme virtasi valmiita ratsukoita, jälleen paljon suomenhevosia ja poneja, mutta sekaan mahtui myös upeita puoliverisiä!

Kira oli säilyttänyt säihkeensä loimen alla ja olisin melkein tarvinnut aurinkolasit sitä hoitaessani, niin kovasti sen karva kiilsi auringonpaisteessa! Karva tuntui sileältä ja liukkaalta, harjausta se ei kovin paljoa vaatinut. Tarkastin sen hännän ja se oli oikein kauniisti vielä letillä, joten jätin sen niin. Aloin varustaa Kiraa rauhallisesti. Keijukummun kentällä oli menossa jonkin nuoren varsan hassunhauska agilityesitys, tai ainakin kentän ympärille kasaantuneen ihmisjoukon seasta kuului kovia naurun hörähdyksiä. Itse en lähtenyt sitä katsomaan, vaan pysyin tammani luona.

Saatuani Kiralle varusteet niskaan, siirryin autolle ja kiskoin kypärän päähäni. Heitin kisapaidan päällä olleen hupparini autoon ja potkin lenkkarit auton jalkatilaan. Vedin ratsastussaappaat tilalle, asetin turvaliivin ylleni ja vedin hanskat käsiini. Kira näytti hyvältä, toivottavasti minäkin; olin kietaissut punaiset hiukseni poninhännälle, rajannut ruskeat silmäni ohuesti kajaalikynällä ja viimeistellyt ne ripsivärillä. Olin hermostunut.
Kävelin Kiran luokse ja irrotin sen nahkaiset päitset sen kaulalta, johon olin laskenut ne suitsien tieltä. Keräsin ohjat käsiini ja nousin selkään. "Noniin, Kirppu, käydääs vähän lämmittelemässä vaikka", juttelin tammalle piilottaakseni hermostuneisuuteni. Ohjasin tamman trailerin viereltä kohti tallipihaa ja kisaratsukkojen valtatietä.

Olimme selvinneet tallipihasta viereiselle vihreälle pellolle lämmittelemään. Tallipihasta meni selkeät suuntaviitat maastoradalle, jonne alkoi jo virrata ratsukoita. Me ravailimme ja laukkailimme vielä pellolla viimeisiä ympyröitämme ennen kisan alkamista. Kira tuntui hyvältä, mutta katseli välillä vähän liikaa muiden hevosten perään, jolloin sen keskittyminen herpaantui. Sain tehtyä sen kanssa kuitenkin tarvittavat tehtävät ja lähdimme ravaamaan pois pellolta. Hidastin Kiran käyntiin ja astelimme tallipihan puolelle. Joku nuori tyttö sinkaisi tallista pihalle juuri niin sopivasti, että kira säikähti sitä kunnolla! Tamma loikkasi allani oikein kunnolla, olin aivan vähällä pudota sen selästä. Saamari, eikö tallilla liikkuvat tytöt pitäisi ohjeistaa olemaan juoksematta! Olin suutuksissani, säikähtänyt ja hermostunut, ei ollenkaan hyvä kombinaatio kisoihin. Kira tanssahteli allani nyt säikkynä ja minulla kasvoi hurja ketutuksen patti otsassani!

Hakeuduimme kisapaikan läheisyyteen lähtömme lähestyessä. Radalta tuli juuri suomenhevonen, jonka kierros oli yleisön mylvinnästä päätellen mennyt hyvin. Meitä ennen olisi vielä ruunivoikko connemara, joka valmistautui jo starttiin. Jännitys valtasi jalkani ja ne tuntuivat makaroonilta! Nyt tarvitsisin kipeästi jonkun Ritan kaltaisen tsempparin vierelleni sanomaan, että hyvin se menee ja että hyvää harjoitusta! Niimpä, hyvää harjoitustahan tämä. Ei paniikkia, kukaan ei tunne sinua, Ama. Hengitin syvään ja silittelin tummaa, kiiltelevää harjatonta tammaani kaulasta. Me kaksi vain.

Meidän starttimme lähti! Nostin Kiran laukkaan. Alussa olikin heti pieni pätkä pelkkää laukkaa ja ehdin purkaa alkujännitykseni sillä suoralla. Ensimmäisenä esteenä oli maassa Hauta, helppo ylitys! Kira vähän mulkaisi sitä liitäessään yli, mutta ei muuta. Rata jatkui heti pienellä sianselän muodossa olevalla pituusesteellä. Ponnistimme yli puhtaasti, Kira tuntui yllättävän tarkalle ja kuuntelevaiselle nyt. Radan varrella oli muutamia ihmisiä, mutta ne eivät häirinneet meitä. Olin täysin keskittynyt suoritukseemme ja jollakin tapaa jännitykseni oli muuttanut muotoaan itsevarmuudeksi. Nyt tehdään tämä, Kira!
Rata jatkui pienellä, mutta jyrkällä mutkalla, johon minun täytyi hiljentää vauhtia aika paljon. Ylitimme Keijukummun tallille vievän hiekkatien ja sen jälkeen kiihdytin jälleen, kunnes käännyimme jyrkästi oikeanpuoleiselle pellolle. Pellolle mentäessä ylitimme tukkiesteen ja pellolla oli jonkinlainen minieste. Kiersimme ympyrän pellolla ja laukkasimme takaisin metsään.Edessä oli tosi pitkä laukkasuora, jonka paahdoimme Kiran kanssa täyttä laukkaa! Kira ojentautui allani ja ponnisti vauhtia koko lautastensa kyllyydestä. Se pärskähteli laukka-askeleiden tahdittamana ja minä tuijotin kevyessä istunnassa sen korvien välistä keskittyneenä. Seuraavaksi olisi hyppy lampeen! Hidastin suoran päähän ja käänsin Kiran oikealle kohti lampea. Tähän meidän ratamme tyssäisi, jos johonkin! Tähän asti rata oli ollut helppo ja olimme menneet sen täydellisesti. Ja nyt vesi! Huokaisin ja karistin hermostukseni pois. Taisin jopa sanoa ääneen Kiralle: "Noniin" kun tulimme lammen äärelle. Kira epäili askeliaan, mutta rämistelimme lampeen kuitenkin laukalla! Tässä ei tarvinnut hypätä veteen, joten se oli helpompi kuin Tarumaan radalla. Tunsin meidät lähes voittamattomaksi, vaikka pienestä epäröinnistä saattaisi tulla rokotusta. Lammesta nousun jälkeen oli heti edessä Halkopino. Pelkäsin Kiran liukastuvan heti vedestä noustuamme, mutta onneksi sen kaviot pitivät maassa hyvin ja se onnistui ponnistamaan Halkopinon yli kevyesti. Kiihdytin meidät taas vauhtiin ja tajusin meidän ylittäneen juuri maaliviivan, kun ihmiset aloittivat hurjan mylvinnän, aplodit ja vihellykset täyttivät korvani. Sehän meni hienosti! Hiljensin Kiran käyntiin muutaman raviaskeleen saattelemana ja hymyilin niin kovasti, että se ihan sattui naamaani. Katselin ihmisiä, jotka hymyilivät, nyökkäilivät ja taputtivat minulle. Ilmeisesti suorituksemme näyttikin ihan hyvälle :)

Jäähdyttelimme Kiran kanssa samalla pellolla, jolla olimme lämmitelleetkin. Kävin päässäni suoritustamme läpi uudestaan ja uudestaan. Se kyllä vaikutti hyvältä, mutta mitä enemmän mietin sitä, sitä enemmän löysin syitä miinuspisteille. Leveä hymy kasvoiltani oli vaihtunut totiseen katseeseen. Meniköhän muilla vieläkin paremmin?

Tulosten julkistaminen tapahtui pellolla. Istuin Kiran selässä levollisena, vaikka sisälläni myllersi. En odottanut oikeastaan mitään. Seisoimme siinä vaan lähinnä siksi, että oltiin oltu mukana. Katselin viereisiä ratsukkoja; vieressämme seisoi suuri, musta trakehner (tai vastaava) ja toisella puolellani oli newforestinponi. Jono jatkui suomenhevosilla, poneilla ja muilla puoliverisillä. Upeita ratsukoita kaikki. Tulosten julkistaminen tuntui kestävän ikuisuuden ja vähän päälle, harkitsin jo taka-alalle vetäytymistä, mutta seisoimme kuitenkin jykevästi rivistössä. Mielestäni olimme kyllä todella hyvännäköinen ratsukko itsekin! Annoin pienen ylpeyden vallata minut ja ryhdistäydyin satulassa ja nostin hieman leukaani. Nyt alkoi tulla tuloksia..
"Toinen sija... Amanda ja hevosensa Kiralyne!" tulosten julkistaja kailotti ja minä olin pudota selästä! Toinen sija!? Mitä ihmettä, minä?! ME? Haukoin henkeäni. Yleisö taputti ja vihelsi vallattomasti, enkä minä häkeltyneenä ymmärtänyt tehdä mitään! Seisoimme vain paikallamme ja minä hymyilin, kunnes palkintojen jakaja viittoili minua eteen. Kävelimme Kiran kanssa eteen ja nainen ripusti Kiran suitsiin kauniin sini-valkoisen ruusukkeen ja onnitteli meitä. Pidättelin kyyneleitä kaikin mahdollisin keinoin. Olin niin onnellinen! Minä ja Kira, oma hevoseni. Ensimmäinen kunnollinen sijoitus meille ikinä! Uskomatonta. Tarumaalaiset eivät usko korviaan kun pääsemme kotiin!

Kävelimme tallipihan poikki hymyillen trailerillemme ja nousin alas satulasta. Nostin jalustinhihnoja ja löysäsin mahavyötä, olin täysin haltioissani. Havahduin, kun kuulin tyttöjoukon kävelevän ohitseni ja kikattavan kovaan ääneen. Aivan, maailma kutsuu, Ama, hihitin itsekseni. Jatkoin varusteiden purkua ja silittelin hionnutta tammaani. Hain vettä ämpäriimme tallin kulmalla olevasta vesihanasta, pyyhin sienellä Kiran hionneet kohdat ja silmät ja sieraimet. Hain toiseen ämpäriin puhdasta vettä ja juotin hevoseni. Silittelin samalla sen otsaa kun se joi ahnaasti sylissäni olevasta ämpäristä. Syötin sille muutaman porkkanan ja peittelin sen loimella.

Kävelimme tallipihaa ristiin rastiin Kiran kanssa ja poikkesimme välillä pellon puolella syömässä muutaman suullisen heinää. Päivä oli kaunis ja linnut visersivät metsän puolella. Vatsani kurni ja tajusin, etten ollut syönyt aamupäivän jälkeen mitään! Matkalla olin pysähtynyt huoltoasemalle, josta nappasin sämpylän ja kahvin. "Mennäänkös, tyttö, niin minäkin saisin vähän jotain", juttelin Kiralle ja taputin sitä lavalle. Kira nosti päänsä heinätupsu suussaan. Ruskeat, nahkaiset päitset näyttivät upealta sen hennon ylväässä päässä ja poskihihnassa kiilteli nimikyltti: "Királyné". Oli se vain upea hevonen.

Kävelimme tallipihan poikki traileriamme kohti kun joku nainen huikkasi ohi kävellessämme: "Onneksi olkoon, hieno suoritus!". Hymyilin hänelle hieman ujostellen: "Kiitos, kiitos!" Jatkoin matkaani Kira löntystellen perässäni. Tunsin hetken ajan meidän olevan silmätikkuna, mutta se ei haitannut. Tulimme toiseksi, katsokaa vain! :) Talutin tammani traileriin ja suljin luukun. Nyt jotain syötävää!

Tunnin kuluttua starttasin auton täydellä vatsalla; tallin kahviossa olikin ollut kisaajille tarjolla keittoa ja leipää! Nyt oli hyvä suunnata kotiin päin. Olin uupunut, mutta hurjan onnellinen. Huomenna olisi myös kisapäivä, toivottavasti Kira jaksaa skarpata huomennakin. Käänsin radiota kovemmalle ja hoilasin sieltä tulevia lauluja mukana, jotta pysyisin hereillä.

Ilta alkoi jo hämärtyä, kun saavuimme takaisin Tarumaahan. Ajoin pääoven eteen ja nousin uupuneena autosta. Venyttelin jäseniäni ja haukottelin makoisasti. Huhhuh, kotona ollaan! :) Laskin trailerin luukun alas ja peruutin Kiran ulos. Sekin vaikutti jo hieman väsähtäneelle ja käveli pää melkein maassa kiinni perässäni talliin. Muut hevoset olivat jo sisällä ja orien rivistöön oli tullut uusi hevonen; ruunikko, suuri puoliveriori. Se katsoi meitä korvat hörössä, Kira ei värähtänytkään, en ollut varma huomasiko se edes uutta tulokasta. Raahasin tamman karsinaansa ja ripustin sille sen oman heinäverkon takaisin. Nostelin autosta Kiran tavarat varustehuoneen puolelle nippuun, huomenna ne otettaisiin kuitenkin taas mukaan. Lisäksi minun oli otettava yleissatula, sillä kisasimme myös koululuokassa. Ajatuskin alkoi uuvuttaa minua, joten mahdollisimman vähillä liikkeillä siirsin tavarat pois autostani ja irrottelin trailerin autoni perästä. Palasin vielä talliin ja huomasin Ilmoitustaululla ison pinon uusia lappuja; Carkki lopettaa hommansa Tarumaassa, uusi valmentaja/tuntiopettaja Ida aloittaa Carkin tilalla, Idan hevonen Konna muuttaa talliin, kengittäjä tulee taas.. Paljon asiaa. Carkin lopettaminen oli kyllä surullista, mutta ei yllättänyt ollenkaan; Carkin kisahevonen Semppa oli saanut eläinlääkäriltä kylmäävän tuomion, jännevamman takia siitä ei enää olisi kisaamaan, eikä paljon muuhunkaan. Sunnuntaina se lähtisi lopetettavaksi.. Carkki oli murtunut, enkä ihmetellyt, olisin minäkin! Mutta uskoin tämän Idan osaavan asiansa myöskin.

Huomenna aamusta starttia taas kisoihin, Sysälään tällä kertaa! :)

<3 Amanda

Vastaus:

Onnea vielä hurjasti sijoituksesta!!!

Hienoa että menestytte! Huomenna lisää ;) +50vr tarinasta. Aamulla sitten kuorma-autollisen voimin haalimaan menestystä :D

Rita<3

Nimi: Amanda

05.07.2018 18:16
Istuskelimme poikien kanssa kahvihuoneessa myöhään iltapäivästä. Tallille oli siis löytänyt tiensä uusi hoitaja! Hän oli vielä nuori poika, 14 vuotias pienikokoinen, vaaleahiuksinen nuorukainen, jolla oli nenässä lävistys. Hän hoitaa nyt Copperia ja lähtikin malttamattomana hoitoponinsa kimppuun pian saatuamme kahvit juotua. Luukas lähti myös kotiinsa hoidettuaan jo Edin tältä päivältä, joten minä siirryin puunaamaan Kiraa huomista kisaa varten!

Kira seisoi tarhassa punainen sadeloimi päällään. Se näytti ihan Vilijonkalta, pää pystyssä punainen takki niskassaan :D Pujotin punaiset narupäitset sen päähän ja talutin sen suoraan tallin pesupaikalle.

Käärin sadeloimen sen päältä. Se oli hieman märkä, joten vein sen loimihuoneeseen kuivumaan. Hain varustehuoneesta pesuämpärin, hikiviilan, kumisuan, sienen, pyyhkeitä, hevosshampoon ja Show Shine -suihkeen. Lisäksi sujautin hupparini taskuun muutaman kumilenkin, jotta voisin letittää Kiran hännän. Levitin tavarat pesupaikalle ja laskin lämmintä vettä letkusta lattialle. Taas tämä pesurumba, Kira jo pyöritteli korviaan valmiiksi ja alkoi nostaa toista takastaan koukkuun. Kastelin nopeasti sen jalat ja kylmänviileästi nostin letkun suihkuttamaan vettä suoraan sen selänpäälle! Kira vapisi hetken aikaa ja pyöritteli korviaan kuin karuselleja, se ei tiennyt mihin suuntaan se sinkoaisi. Kiran pohtiessa tilannetta, minä olin jo kastellut sen kokonaan ja sammutin letkun. Kira kohisi ja pyöräytteli silmiään ympäri, mutta rauhoittui tajutessaan vedentulon loppuneen. "Katso nyt, kuolitko sinä?" kysyin tammalta pienet pirunsarvet päässäni. Kira tuijotti minua pettyneenä ja käänsi sitten katseensa pois. Nyt se loukkaantui.

Vaahdotin tammaa shampoolla huolellisesti. Käteni olivat kyynärpäitä myöten märät, shampoossa ja hevosen karvoissa. Laskin lämmintä vettä ämpäriin ja huuhtelin Kiran pikkuhiljaa sientä apunani käyttäen. Sienellä myös pesin sen pään ja korvat. Kuivasin pyyhkeillä tamman hieman kuivemmaksi ja suihkutin Show Shinen sen karvan pintaan ja häntäjouhiin. Karva muuttui liukaspintaiseksi ja kiiltäväksi! Hieroin kädelläni ainetta koko hevoseen ja kampasin sen hännän huolellisesti. Hoitosuihke sai häntäjouhet tuntumaan liukkaille ja selville. Letitin hoidetun hännän tiukasti puoleenväliin asti ja päättelin sen huolellisesti. Siirryin tutkimaan Kiran kavioita ja kengittäjän tekemää huolellista jälkeä. Hain kuitenkin varustehuoneesta kaviorasvan ja rasvasin ne läpi. Kiran takajalassa oli vielä kuiva karvaton kohta pellolla tulleesta vekistä, hoidin sen Tummelilla. Viimeistelin tamman harjamarton, leuanalusen, korvat ja vuohiset turhista karvoista. Nyt se oli hurjan siisti! "Noniin! Nyt jos oltaisiin menossa näyttelyihin niin olisit jo varma voittaja, tyttöseni", hihittelin Kiralle, joka tuntui olevan vieläkin hieman kylmä minua kohtaan.

Peittelin tumman tammani punaisella talliloimella ja talutin sen karsinaan. Riisuin päitset sen päästä ja katsoin, että sillä oli heinää verkossa. Suoristelin sen suolakiven, joka repsotti hieman. "Noniin, huomenna olisi sitten näytettävä!" kuiskasin kiralle ja silittelin sitä karsinan oven välissä.

Ulkona satoi kovaa. Pisarat ropisivat tallin kattoon äänekkäästi ja avoimista ovista kuului veden kohinaa rännien sylkiessään sadevettä minkä ehtivät. Mimmi asteli likomärkänä talliin; hänen hiuksensa olivat levinneet märkinä ympäri kasvoja ja silmänrajaukset olivat valuneet poskille. "Siellä vähän sataa, yöök", Mimmi tuumasi nähdessään minut. Hänellä oli sadetakkipäällä, josta hän oli nostanut hupun päähänsä, mutta eipä se paljoa auttanut sateen tullessa taivaalta vaakatasossa. "Nyt hevoset sisään äkkiä", hän tuumaili ääneen ja availi karsinoiden ovia valmiiksi. "Minä voin auttaa! Mistä aloitan?" kysyin Mimmiltä ja hän loi minuun kiitollisen katseen hymynsä lomasta. "Kiitos, Ama! Haetko sinä vaikka tuosta Serenen tarhasta eteenpäin niin paljon kuin ehdit, niin minä aloitan Puutarhalta?" hän ehdotti ja niin tehtiin! Toin ensin Serenen ja Weran sisään samaan aikaan, kaverukset olivat niin rauhallisia ja tottuneita toisiinsa, että ne sai tuotua hyvin samassa kyydissä sisälle. Sitten hain Titin. Aki pomppi jo villisti tarhassaan huomatessaan tammojen lähtevän naapurista. "Joo, joo. Rauhoitu poika, sinun vuorosi", rauhoittelin sitä ja lähdin taluttamaan pomppivaa nuorta ruunaa talliin. Saatuani sen karsinaan, Mimmi talutti juuri Masterin sisään. "Ei siellä ole enään kuin Semppa, kun Edi oli jo sisällä. Minä haen sen. Kiitokset avusta, Ama", Mimmi sanoi ja sulki Masterin karsinan. "Eipä mitään, kiva olla avuksi", hymyilin hänelle ja lähdin varustehuoneelle laittamaan aamuksi varusteita kuntoon.

Lainaisin Tarumaan hevostraileria huomiselle kisareissulle, joten kävin tarkistamassa sen kunnon ennen lähtöäni. Koppi oli siisti, eikä vaatinut mitään laittoa. Hymyilin tyytyväisenä ja poistuin kotiin jännittämään huomista!

<3 Amanda

Vastaus:

Onnea huomiseen kisaan :) Tarinasta +15vr

Nimi: Amanda

04.07.2018 20:45
Ainiin! Kira hyväksyttiin tänään vihdoin VRL:n rekisteriin! Jes! :)

Nimi: Amanda

04.07.2018 18:09
Tulin tallille päivällä käytyäni aamusta muutaman tunnin purkamassa tavarakuormaa töissä. Päivä oli pitkästä aikaa aurinkoinen ja lämmin! Kengittäjä tulisi tänään Tarumaahan ja Kiran kengitysaika oli klo 15. Ajattelin sitä ennen käydä sen kanssa tutustumassa maastoesterataan!

Parkkeerasin punaisen Audini tallin pihaan, niinkuin yleensäkin, ja kävelin talliin. Mimmi oli varustamassa juuri Titiä tammojen käytävällä. "Moikka, Mimmi!" tervehdin häntä iloisesti. "Moi", hän vastasi satulavyötä samalla kiristäen. "Mitä meinasitte puuhailla sen kanssa?" kysäisin jatkaakseni keskustelua. "Kentälle varmaan, kun on niin kiva ilma", Mimmi kertoi ja luiskautti kuolaimet tamman suuhun. "Siellä on kyllä upea ilma! Minä meinasin lähteä testaamaan uutta maastoesterataa", julistin hänelle innoissani. "Okei! Vautsi, minäkään en ole vielä käynyt siellä", Mimmi tuumi. Aloin putsaamaan Kiran karsinaa samalla keskustellessamme maastoesteradasta. Kerroin hänelle käyneeni eilen siellä jo kävelemässä ja kertasin radalta löytyviä esteitä. "Kuullostaa aika haastavalle radalle. Hyvää treeniä saa varmasti", hän pohti ja kiskoi kypärän päähänsä. "Me mennään nyt tuonne kentälle", hän ilmoitti ja lähti taluttamaan rautiasta tammaa perässään ulos tallista. "Hyviä treenejä!" huikkasin hänen peräänsä ja hän hymyili minulle. Kävin hakemassa karsinaan vielä puruja kärrillisen ja taputtelin ne karsinan pohjalle siististi.

Olin eilen ostellut Satulakaupasta taas kaikkea uutta kivaa; itselleni mustan turvaliivin maastoesteradalle, Kiralle punaiset korvahuput, punaiset, kevyet narupäitset (sen vanhat ja kuluneet nylonpäitset saisivat lentää jo roskiin!), nahkaiset ruskeat päitset, joita voisin käyttää kisareissuilla, ja siihen sopiva hopeinen nimikyltti, johon kaiverrettiin "Királyné". Lisäksi ostin punaisen riimunnarun ketjupäällä, sillä vanha naru alkoi olla jo paikoittain purkaantunut. Nyt astelin Puutarhalle hohtavan uudet narupäitset ja ketjullinen riimunnaru käsissäni. Kira seisoskeli kauniin Aden seurassa portin läheisyydessä, Nita käyskenteli kauempana. "Katsoppas, tyttö, mitä ostin sinulle!" huudahdin sille iloisesti ja esittelin uusia narupäitsiä. Kira tuijotti minua ihmeissään, eikä hoksannut mikä niissä oli niin hienoa. "Tuleppas niin testataan", tuumasin samalla kävellen Kiran luokse ja samalla näpertäessäni niitä auki. Pujotin Kiran siron turvan niistä läpi ja solmin niskan takaa tulevan narun kiinni. "Vautsi, kyllä on upeat!" hihkuin katsellessani sitä. Ade tuijotti meitä tyrmistyneenä, Kira ei liikauttanutkaan päätään. Kevyet päitset saivat Kiran pään näyttämään entistä sirommalle ja kauniimmalle. Napsautin ketjullisen riimun kiinni päitsissä olevaan narulenkkiin ja lähdin taluttamaan tammaa perässäni talliin. Mimmi käveli Titin kanssa kentällä rinkiä.

Harjasin Kiraa tyytyväisenä tallissa. Se ei onneksi ollut tänään kovin likainen, eikä märkä. Sain sen nopeasti putsattua ja lähdin hakemaan varustehuoneesta tavaroitamme, vieden harjalaatikon samalla paikoilleen. Mietin hetken, mihin ihmeeseen satulahuopani oli kadonnut, kunnes muistin eilen jättäneeni sen loimihuoneeseen kuivamaan! Niimpä kävin hakemassa sen sieltä ja asetin sen uuden estesatulamme alle. Vaihdoin jalustimet myös estesatulaan ja mietin mahavyötä.. Se ei kyllä sopinut estesatulaan ollenkaan. Marssin nopeasti Satulakauppaan ja tutkin tarjolla olevia vöitä. Löysin upean ruskean vyön panssarilla! Nappasin sen mukaani ja samalla löysin punaisen estemallin satulahuovan, joka lähti myös mukaani. Ei tarvitsisi enää vaihdella :)

Palasin varustehuoneeseen asentamaan uusia ostoksiani paikoilleen, nappasin suitset ja suojat mukaani ja kävelin sylin täydeltä tavaraa mukanani Kiran luokse. Se pälyili jo kummissaan minua, että olinko meinannut hyljätä sen kauaksikin aikaa. Viskasin suojat maahan ja ujutin suitset karsinan ovessa olevaan koukkuun ja nostin uudenkarhean setin tamman selkään; uusi satula, uusi huopa, uusi rintaremmi ja uusi mahavyö! :) Kyllä nyt kelpaa. Aloin kiristelemään ja sommittelemaan mahavyötä paikoilleen ja kiinnitin rintaremmin siihen pikalukolla. Se näytti todella hienolta! Satula istui Kiran selkään täydellisesti. Suitset kaipaisivat kyllä päivitystä jossakin välissä, mutta kyllä ne vielä toimii. Pujotin ne Kiran päähän ja hiinnitin hihnat tarkasti. Suojat jalkaan vielä ja menoksi! Sitten muistin eilen heräteostoksena napatun korvahupun. Kävin vielä hakemassa sen varustehuoneesta Kiran laatikosta ja menin kiinnittämään sen Kiran korviin. Työnsin korvahuppujen otsakappaleen Kiran timanttisen otsahihnan alle, nyt se olisi valmis! Tamma näytti upealle, aivan maastoesteratsulle, joka se ainakin tänään olisikin! :)

Nousin tallipihassa selkään ja kiristin vielä vatsavyön. Mimmi työskenteli kentällä Titin kanssa ja Ade töllisteli meitä tarhasta. Olin vetänyt mustan t-paitani päälle uuden turvaliivini. Jalassani minulla oli ruskeat ratsastushousut, mustat nahkaiset jodhpurit ja mustat nahkaiset minichapsit. Olimme täydellinen maastoesteratsukko! Tallustimme tallipihan poikki maneesin kulmalle, jolloin Mimmi huomasi meidät. "Vautsi, teillähän on uudet varusteet! Näyttää hyvälle!" hän huusi samalla ravaillen Titillä rennosti pääty-ympyrää. "Kiitos" hymyilin hänelle ylpeästi takaisin. "Onnea maastoradalle!" hän toivotti ja jatkoi treeniinsä keskittymistä. Hymyilin, mutta hän ei enää nähnyt sitä.

Kävelimme Kiran kanssa radalla haistellen ja tutkiskellen ensin uusia esteitä. Kira otti tutustumisen melko rennosti, pellolta metsään vievää siltaa se hieman arasteli aluksi, mutta rohkaistui kuitenkin astelemaan sen yli ihan käynnissä. Metsän esteet eivät epäilyttäneet Kiraa ollenkaan, mutta sitten saavuttiin vesiesteelle, johon täytyisi siis metsästä hypätä. Kira kohisi ja oli melkein polvillaan yrittäessään haistella vettä. Yritin ajaa sitä pohkeilla veteen, mutta se epäröi kovasti. Kiersin sen kanssa pienen ympyrän kävellen ja kiihdytin vauhtia hieman vettä kohti. Se yritti vältellä sinne astumista viimeiseen asti, mutta sain sen ajettua veteen loppujen lopuksi; Kira nosti etujalkansa koukkuun, ja tuntui olevan jonkinnäköisessä keinuhevos-asennossa hetken miettiessään, kuinka kovasti tässä nyt sitten ponnistaisi. Sitten se loikkasi jälleen kerran aivan yli-korkealla tasajalkapompulla jorpakkoon ja räpiköi hetken aikaa paikoillaan, kunnes huomasi, että eihän siihen kuolekkaan. Pysäytin Kiran veteen ja annoin sen totutella siihen. Tamma kohisi ja nuuskutti vettä ja käveli varovasti eteen ja kohisi taas. Pian se kuitenkin rauhoittui ja katseli rennosti maisemia seisten vedessä. Otin muutaman askeleen vedessä ja ohjasin sen nousemaan rantaan. Rannassa kävelimme jälleen ympyrän, tällä kertaa hieman suuremman, ja palasimme sitten veden äärelle. Kira höristi korvansa ja tuijotti vettä. Ajattelin, että sama rumba käytäisiin vielä uudelleen, mutta tamma asteli kohisten veteen räpiköiden paikoillaan taas hetken ja rauhoittui sitten. Hyvä! Ei paha. Katsotaan kuinka meidän käy sitten vauhdissa..

Olimme radan aloituspäässä, eli pellolla. Nostin Kiran raviin ja ravailin pellolla hetken ympyrää. Sitten nostin sen rauhalliseen laukkaan ja ohjastin sen kohti ensimmäistä estettä; 60cm tukkieste. Se oli helppo ylitys! Rata jatkui korkealla tynnyriesteellä, joka oli hurjat 80cm korkea! Emme olleet Kiran kanssa vielä hypänneetkään niin korkeaa estettä, joten kiersimme sen vielä tässä vaiheessa. Jatkoimme siltaa pitkin metsään ja tulimme penkereelle, joka noustiin kolmessa tasossa ylös. Kira hyppäsi tasot hienosti ylös ja saavuimme 40cm pitkälle arkulle. Kira tuijotteli arkkua epäilevästi, mutta rohkeni kuitenkin ponnistaa leveän esteen yli. Nyt tulisi totuuden hetki: hyppy veteen. Yritin pitää itseni rauhallisen päättäväisenä ja ohjastin Kiran alas rantaan ja kannustin sitä eteenpäin reippaasti. Reippaasti se menikin rantaan ja hyppäsi sitten pystyyn kun olisi pitänyt mennä veteen. Ei onneksi kamalan korkealle pystyyn, sain pidettyä itseni selässä. "Eiiih, Kira", parahdin epätoivoisena ja ohjasin sen takaisin metsään. Nostin ravin ja yritin veteen uudelleen, Kira kohisi lähestyessään rantaa ja yritti vetää jarrut lukkoon jälleen. Ajoin sitä pohkeillani ja pidätin hieman ohjia, ettei se nousisi jälleen pystyyn. Kira loikkasi veteen viimein ja löysäsin oitis ohjia. Jatkoimme suoraan vauhtia ja nousimme rantaan. Nostin laukan ja nousimme banketille. Ylitimme helposti sen päällä olevan 60cm pystyesteen ja jatkoimme alas banketilta. Edessä oli korkea (70cm) risuaita, jota Kira oli nuuskinut hyvin tarkasti. Kira yrittikin hypätä risuesteestä ohi epäröidessään juuri viimeisellä askeleella, mutta sain sen pidettyä juuri jotenkin kurssissa. Ylitimme risuesteen hieman sivusta, mutta ylitimme kuitenkin. Suoristin hevoseni esteen jälkeen ja edessä olisi ollut viimeinen este; kapea 80cm tarkkuus este, mutta jätimme vielä senkin hyppäämättä. Käänsin Kiran oikealle ja hidastin sen raviin. Taputin sitä kaulalle kiitokseksi ja huilasimme hetken. Päätin kokeilla sillä tuota pellolla olevaa 80cm tynnyriestettä erikseen. Hetken tauon ja ravailun jälkeen nostin tamman laukkaan. Laukkasimme pellolta tukkiesteen ohi suoraan kohti tynnyriä. Kira nosti korvansa pystyyn nähdessään edessä olevan esteen. Nousin jo kevyeen istuntaan ja kannustin tamman rohkeasti kohti estettä. Kira ponnisti kovasti ja minä nousin jalustimille. Kipusimme esteen yli yllättävän helposti! Käänsin tamman takaisin pellolle ja hymyilin leveästi! JES! Taputin Kiraa jälleen ja päätin kokeilla koko rataa vielä kerran ja sitten lopettaisimme tältä päivää.

Käänsin Kiran ensimmäiselle esteelle, joka ei tälläkään kertaa tuottanut ongelmia. Tukkiesteet olivat meille hyvin tuttuja. Nyt olisi tuon korkean tynnyriesteen vuoro. Saimme askeleet sopimaan väliin hienosti ja Kira sai ponnistettua korkean esteen yli puhtaasti. Jatkoimme sillalle, jota Kira nyt pälyili hieman laukatessaan varoen sen yli. Pölvästi, me ollaan menty tästä jo kaksi kertaa yli.. Penger noustiin hyvin ja päällä oleva arkku ei epäilyttänyt enää niin kamalasti. Kira pärskähti kevyesti arkulta suoriuduttuaan ja jatkoi alas rantaan. Henkäisin syvään ja rohkaisin Kiraa painamalla pohkeeni sen kupeisiin kiinni. "Anna mennä vaan, tyttö" kuiskasin sille ja pienen epäröinnin saattelemana se kuitenkin loikkasi veteen! JES! Mikä onnistumisten päivä! Laukka muuttui vedessä hieman tahmeaksi, mutta takaisin maihin hypättyämme askel tuntui kevenevän taas. Banketti ylittyi helposti, samoin sen päällä oleva pysty. Lähestyimme nyt risuestettä ja Kira tuijotteli sitä jälleen. Kannustin sitä eteen ja se ylitti risuesteen hieman epävarmalla loikalla, mutta yli kuitenkin! Nyt kokeilisin vielä tarkkuusestettä. Kokosin ohjakset ja keskityin täysillä. Se olisi myös korkea 80cm este ja lisäksi vielä kapea! Ohjasin kiran tarkasti esteelle ja ponnistimme yli. Hyvin meni! :) Suoritimme koko radan läpi! Kira puuskutti tiuhasti ja niin tein minäkin. Ravasimme rennosti pellon keskelle ja hidastimme käyntiin. Laskin ohjat pitkäksi ja taputin molemmilla käsillä Kiraa kaulalle suurieleisesti; hieno tyttö!

Löntystimme huolellisen jäähdyttelyn jälkeen tallipihaan ja huomasin vieraan auton olevan tallin pääovien edessä; musta pakettiauto, jonka takatila oli auki. Kengittäjä oli tullut! Nousin selästä ja vilkaisin hädissäni kelloa; vasta puoli kolme, en ollut vielä myöhässä. Talutin Kiran talliin ja kuulin kovaäänisen miehen puhetta Ritan toimistolta. Kira nosti päänsä äänen kuullessaan ja ihmetteli mekkalaa. Vatsansa pohjasta joulupukkimaisesti hohottaen vanhempi, isomahainen mies asteli meitä vastaan. "No terveppä terve!" Hän letkautti rennon rempseästi. "Moikka! Meillä taisi olla ensimmäinen vuoro", jutustelin hänelle. "Juu, no ei oo kiirusta viellä", hän kailotti ja tepasteli keinuen hakemaan autoltaan kengitysvälineitä.

Vein Kiran käytävälle kiinni ja purin varusteet sen päältä. Se oli hikinen ja rintaremmin kohdalta jopa vaahdonnut! Vesieste oli kastellut sen jalat ja vatsan. Ja suojat, yök. Laskin ämpäriin reilusti lämmintä vettä ja viskelin sitä tamman päälle. Kira säpsähteli ja puhisi aina veden osuessa siihen, mutta rauhoittui heti sen jälkeen. Käytin sientä sen pesuun ja pyyhin sen tarkasti läpi. Juuri kun olin saanut sen peiteltyä verkkoloimella, kengitysseppä asteli paikalle. "Noniin, jokos sitä ollaan täällä valamiina?" hän kysyi kovaan ääneen ja laski työkalunsa käytävälle. Hän oli suojannut haaruksensa kengittäjän essulla, päällään hänellä oli tummansininen t-paita ja nenällä komeili pyöreät silmälasit. Tukka oli jo paennut päälaelta, mutta sivuilta löytyi jo harmaantunutta, joskus ruskeana esiintynyttä hiusta. "Joo, juuri sain valmiiksi. Voidaan aloittaa", julistin ja siirryin Kiran pään luokse pitämään tammasta kiinni varmuuden vuoksi. "Noniin, no alotetaas sitte. Elikkä minä oon Seppo", mies ojensi kättään. Tartuin karheaan käteen reippaasti: "Amanda ja tämä on Kira, minun hevoseni" esittäydyin. "Noniin Kiira, eiköhän katota noita sinun kavijoitas", Seppo tuumasi ja tarrasi tamman etujalkaan kiinni varmoin ottein. Kira ei uskaltanut laittaa kampoihin ja nosti jalkansa hieman korviaan luimistaen. "Noh, käyttäydy", murahdin sille hiljaa. "Olikos nämä millon viimeksi vuoltu nämä kavijot?"Seppo kyseli samalla otsalampulla tarkastellen Kiran kavioita. "Ööh, no vuosi sitten keväällä.. Syksyllä sille lyötiin vaan hokit tilalle ja keväällä laitettiin vanhat kengät jalkaan, kun meillä oli tämä muuttorumba tässä.." vaikersin nolona. "Juu juu, no eipä siinä mittää. Vuollaaha nyt vähäse", Seppo mietiskeli ääneen ja alkoi vääntää Kiran kenkiä irti kavion pohjasta. Kira kuunteli tarkasti Sepon touhuja, mutta käyttäytyi varsin rauhallisesti. "Minä käyn hakemassa uudet kengät autostani", ilmoitin Sepolle. "No haeppas", Seppo vastasi mietteliäänä tutkaillessaan kavioita.

Viitisenkymmentä minuuttia myöhemmin Kiralla oli vuollut kaviot ja uudet kengät jaloissa. Seppo nousi ylös pitäen selästään kiinni: "Ooooohh, voi voi", hän päivitteli jäykkää selkäänsä. Kysyin häneltä, josko hän voisi kurkata Kiran suuhun samalla ja raspata sieltä mahdolliset piikit. "No kahotaampas, ootas nyt..", Seppo vastasi etsiessään raspia käsiinsä. "Nonii, annatkos sinä kahtova sinne suuhu", Seppo jutusteli rempseästi Kiralle ja tarrasi sitä leuasta varmoin ottein. Kiran silmät pullistuivat päästä, mutta se aukaisi suunsa läiskytellen kieltään sinne tänne. Seppo nappasi hellästi Kiran kielestä kiinni yhdellä vapaalla sormellaan ja tutki suuta otsalampullaan. "Kyllähän tuolla jotain suattais olla..", hän kertoi. "Pittää hakkee tuo suunavvooja tuolta autosta", hän ilmoitti ja lähti vaappumaan autolleen hyräillen. Silittelin ja rauhoittelin Sepon käsittelystä hieman järkyttynyttä tammaani. "Hyvä tyttö olet", rohkaisin sitä ja pussasin sen otsaa.

"Nyt on kengät jalassa ja hampaat kunnossa!" Seppo julisti suureen ääneen saatuaan suunavaajan pois Kiran suusta. Kira maiskutteli suutaan ja huokaisi. "Ei muuta ku seuraavaa hevosta valamiiksi", kengittäjä huuteli ja hymisi tyytyväisenä. Irrotin Kiran käytävältä ja ohjasin sen omaan karsinaansa. Seppo lakaisi vuoltuja kavionpalasia ja naulantynkiä lattialta vihellellen. Hain ruokintahuoneesta Kiralle pari porkkanaa ja vein ne sille karsinaan. "Aaaijaa, hetikö sitä ollaan namusia syömässä, häh", Seppo kiusoitteli Kiraa hymyillen. "Seuraava hevonen tulee tänne toiselle käytävälle!" Rita huusi taluttaessaan Masterin orien puolelle käytävälle. "Jaaha, se on paikkaa vaihettava välissä, no mikäs siinä", Seppo jutusteli ja nappasi puisen työkalupakkinsa mukaansa ja vaappui Masterin luo. Mukava heppu.

Huomenna olisikin sitten rauhallisempi päivä Kiralla ja puunausta tiedossa! Perjantaina lähtö viikonlopun ensimmäisiin kisoihin, hui! :)

<3 Amanda

Vastaus:

Hienoa! +50vr!

Nimi: Amanda

03.07.2018 20:25
Iltapäivästä minulla oli luppoaikaa, joten kävin katsastamassa kävellen uuden maastoesteradan! Se oli hieno! En malttanut odottaa että pääsisimme sinne Kiran kanssa treenaamaan. Innostuin tutkimaan reittiä hieman liiaksikin ja huomasin kellon olevan jo niin paljon, että minun täytyisi olla tallilla laittamassa Kiraa valmiiksi maastolenkkiä varten! Olimme sopineet Luukaksen kanssa tapaavamme neljältä ja kello oli jo viisi yli! Nyt kiireesti.

Sateinen ilma oli onneksi jo väistynyt jättäen vain vaaleat pilvet peittelemään taivasta. Aurinko yritti epätoivoissaan pilkahdella niiden välistä. Ilma oli juuri sopivan viileä.

Luukas oli jo tallissa Edin kanssa. Suuri punainen ori seisoi karsinassaan ja pitkänhuiskea tummahiuksinen nuorimies harjaili sitä huolellisesti. "Moro", kuului karsinasta kun hän huomasi minut. "Moikka! Anteeksi että olen myöhässä", huohotin nolostuneena. "Ei se mitää, alotin jo laittaa poikaa valmiiks", Luukas tuumasi rennosti ja jatkoi Edin kanssa puuhastelua. Edi seisoi hienosti paikoillaan ja antoi hoitajansa heilua ympärillään. Lähdin hakemaan kiireisesti Kiraa Puutarhasta. Onnekseni se odottelikin jo tarhan portilla, joten sain sen nopeasti mukaani. Vein sen tammojen puolen käytävälle kiinni ja aloin harjata sitä nopeasti. Se oli märkä; ulkona oli sadellut vettä satunnaisesti ja Puutarhan ympärillä olevista puista oli tippunut sitä vielä lisää.. "Kiva ku tää on iha märkä", kuului Luukaksen puhahdus karsinasta. Hymyilin, "niin tämäkin", vastasin. Onneksi hän oli noin rento. Varustimme hevoset vielä hiljaisuudessa valmiiksi.

Saatuani Kiran valmiiksi, ilmoitin Luukakselle meneväni jo tallipihaan. Hän taisteli uutuudenjäykkien suitsien kanssa ja sanoi tulevansa ihan pian perässä. Ja niin hän tulikin. Sain juuri kivuttua Kiran selkään, kun Luukas talutti jättimäisen Edin tallista. "Oliks täs jakkaraa jossai?" hän kysyi katsellen ympärilleen. "Kentällä on puujakkara, mutta tässä ei taida olla.." vastasin itsekin pälyillen ympärilleni. "No käyn tuol kentän kulmal nousee kyytii", Luukas tuumasi ja lähti taluttamaan punaista oria perässään kohti kenttää. Kira vähän hörisi kiinnostuneena Edille, mutta pysyi onneksi rauhallisena. En ollutkaan Kiran kanssa aikoihin ollut toisen ratsukon seurassa!

Luukas oli komea tummahiuksinen miehen alku. He olivat Edin kanssa hyvin näyttävä parivaljakko, ja iso! 180cm Edi ja yhtä pitkä Luukas. Tunsin itseni poniratsastajaksi heidän rinnallaan. Kipitin "ponillani" heidän ohitseen tallipihassa ja lähdin johdattamaan meitä maastoon Pihaton kulmalta.

Luukas oli hurjan hauskaa seuraa! Juttelimme työpaikoista ja asunnoista; hän oli rakennusalalla isänsä firmassa ja asui Kivikylästä hieman etäämpänä rivitalo kolmiossa. Hänen kanssaan oli helppo jutella! Hän kertoili myös toiveistaan Edin kanssa ja odotti jo malttamattomana, että pääsisi sen kanssa hyppäämään. Hänen mielestään oli kuitenkin hyvä tutustua ensin vähän rauhallisemmin, joten tämä maastolenkki tuli juuri sopivaan väliin! Fiksu mies, ajattelin kuunnellessaan hänen juttujaan. Hän pohti, pitäisikö ilmoittautua Tarumaan kisoihin Edin kanssa. Kannustin häntä siihen, olisihan heillä vielä aikaa treenata niihin! Rita olikin ilmeisesti toivonut Edistä kilparatsua esteille ja vinoilin Luukakselle, että ei mitään paineita sitten ;)

Laskeuduimme harjulta varovasti alas tuovaa polkua. Pääsimme Kiran kanssa hieman ketterämmin alas ja odottelimme poikia hetken. Luukas ehdotti, että voitaisiin käydä lammessa kahlailemassa! Se kävi hyvin, tarvitsimme hieman vesiharjoittelua maastoesteradan vesihautaa varten. Ohjastin Kiran ensimmäisenä lammen rantaan ja usutin hellästi sitä veteen. Kira laski päänsä ja nuuskutti vettä tarkoin, mutta ei suostunut kastelemaan jalkojaan. Luukas ohjasti Edin ohitsemme lampeen, eikä suuri ori epäröinyt silmäystäkään, vaan lompsi lampeen rennosti. Edi pysähtyi kuitenkin rantaveteen ja alkoi kuopia vettä villisti! :D Luukas nauroi selässä pojan tempaukselle ja he jatkoivat rauhassa hieman syvemmälle. Kira kiinnostui tapahtumasta ja uskaltautuikin Edin perässä kahlailemaan. Hetken päästä Edi käännähti villisti ja Luukas oli pudota sen selästä! "Hupsista!" hän huudahti ja vetäisi itsensä takaisin tasapainoon. "Onneksi et pudonnut!" huikkasin hänelle nauraen. Nousimme vedestä takaisin rantaan ja jatkoimme metsätietä pitkin kiertäen lampea.

"Voiko tässä ravata?" Luukas kysyi innoissaan. "Voidaan toki, ravataan tuolle puolelle, mutta sitten täytyy hidastaa kun menemme metsään", opastin häntä. "Okei. Mene sinä edeltä", hän pyysi. Nostin Kiran pehmeään raviin. Edi meni perässä kauniisti, mutta sen askel oli niin valtava, että he saivat meidät kiinni nopeasti ja ravasivat vierellämme. Kira ensin käänsi päätään ja koitti väistää alta, mutta tottui pian Edin jylhään läsnäoloon ja jatkoi ravia rennosti sen vierellä. "Hyvin menee", Luukas hymyili Edin selästä. "Niin menee, se menee upeasti!" hihkuin hänelle takaisin.

Hidastimme vauhtia ja tulimme metsään. Ilmapiiri muuttui rauhalliseksi. "Metsät on kivoi", Luukas tuumasi hiljaa. "Niin on, täällä aina murheet lähtee mielestä", vastasin. "Ja työjutut unohtuu", hän jatkoi. Hevosetkin tuntuivat nauttivat metsäpätkästä täysin siemauksin.

Pian saavuimme hiekkatielle ja houkuttelevan laukkasuoran päähän. "Tässä voitaisiin laukata", ilmoitin Luukakselle. "Okei! Menkää te edeltä", hän ohjeisti minua. Kannustin Kiran laukkaan ja kuulin takaani tantereen tömisevän; jyhkeä Edi nelisti takanamme ja luulin sen tulevan ylitsemme! Ohjasin Kiran sivumpaan ja huusin Luukakselle, että he voivat mennä ohi. Luukas ohjasi Edin ohitsemme ja siirtyi johtoon. Kiralle tulikin hurja kiire ja se pinkoi minkä kavioistaan pääsi! Edi taas tuntui hieman pälyilevän taakseen ja hidasti tempoaan. He jättäytyivät vierellemme ja laukasimme rinnatusten. "Kiralle tuli kiire!" kerroin Luukakselle. "Joo, ja Edi jäi oottelee teitä", Luukas vastasi. Kerroin hänelle Kiran tykkäävän Edistä, vaikka se normaalisti inhosi kaikkia oreja ja joitain ruuniakin. Luukas nauroi ja kertoi Kiralla vain olevan hyvä miesmaku! :) Nauroimme yhdessä ja hidastimme hevoset raviin. Jatkoimme hetken vielä ravilla, kunnes pääsimme metsään haarautuvaan kohtaan.

Poikkesimme metsään ja pääsimme suureksi avautuvalle peltoaukealle. Muistelin viimekertaa, kuinka hienosti olin lentänyt Kiran selästä.. Toivottavasti ei tällä kertaa; en halunnut ihan heti nolata itseäni uuden tulokkaan silmissä. "Tässä voi vapaasti laukata tai tehdä mitä vain", opastin Luukasta. Hän ehdotti, että otetaan laukkaa. Kerkesin juuri kertoa hänelle edellisestä kerrastani ja lausua "..että varoituksen sananen vaan", kun Luukas ja Edi jo pinkoivat ohitsemme. Edi veti kunnon pukit ja Luukas noitui selässä. Hän kesti onneksi satulassa ja hiljensi Edin takaisin luokseni. "Minähän sanoin..", kuittasin hänelle vinkaten silmääni. Luukas hymyili rennosti. Kerroin hänelle pellon laidalla olevasta hylätystä maatilasta ja että pelto kuului heille, mutta oli käytettävissä, koska siellä ei tosiaan asunut ketään. Luukaksen silmät kirkastuivat heti: "Mennääks sinne kattomaan?" hän ehdotti haastavasti ja vastasin haasteeseen tietysti myöntävästi. Enhän minä tiennyt saisiko sinne edes mennä, mutta jos se oli kerran hylätty niin ketä se haittaisi? "Mistä sinne pääsee?" Luukas tiedusteli laukatessamme rauhallisesti kohti maatilaa. "En tiedä, täytyy etsiä paikka", vastasin ja hidastin Kiran pellon reunaan. "Täytyy mennä tästä yli", kerroin Luukakselle osoittaen pellon ja maatilan väliin jäävää pientä ojaa. "No niimpä tietysti.." hän huoahti. "Sinähän halusit niitä esteitä..", huikkasin hänelle ja kannustin Kiran ojan ylitse. Kira loikkasikin hieman ylikorkeasti yli, kuin jänis! :D "Ohoh, johan loikkasi!" naurahdin Luukakselle ja seurasin heidän ylitystään; Edi nyt lähinna vain harppaisi ojan yli, ei sitä paljoa hypyksi voinut sanoa.

Kävelimme varovasti maatilan pihaan. Se oli suuri, mutta kasvoi jo villisti pitkää heinää. "Tämä on ollut joskus varmaan ihan hieno paikka", kuiskasin Luukakselle. "Joo, toi taloki on ollu varmaa siisti", hän pohti. Joskus aikoinaan valkoisena komeillut puutalo oli jo harmaan jäkälän ja lian peittämä ja ränsistynyt. Suuri navettarakennus seisoi jykevästi oikealla puolellamme ja sen katto oli notkahtanut. "Tekis mieli käydä tuol sisällä", Luukas pohdiskeli kiinnostuneena. "No, mennäänhän käymään! Hevoset kiinni navetan kulmaan ja sisään vaan!" yllytin häntä kiusoittelevasti. "En mä pääse enää takas selkään!" Luukas vitsaili ja me molemmat nauroimme. "Tämän saisi varmaan vielä kunnostettua, mutta vaatisi aika paljon aikaa ja rahaa.." pohdiskelimme. "Tuol on yks ikkuna rikki, mä meen Edin kaa kattoo siit sisälle", Luukas huomasi ja ratsasti korkean orin särkyneen ikkunan viereen. Vanha harmaantunut verho roikkui ikkunan pielessä. Luukas kurkki sisälle. Katselin häntä hymyillen, hän oli kyllä hauskaa seuraa! :) Luukaksella oli päällään harmaat ratsastushousut, mustat nahkasaappaat ja musta Kingslandin takki. Hän näytti kyllä aika hyvältä, mietiskelin itsekseni.

"Tääl on kaikki tavarat paikallaa", Luukas totesi tutkimuksensa päätteeksi. Heräsin mietteistäni hieman punastuen ja palasin todellisuuteen. "Mitähän tälle paikalle on käynyt.." mietin ääneen ja katselin ympärilleni. Talon takana oli ilmeisesti ollut joskus aitaus. Paikka oli kyllä kaunis! Luukas katseli vielä talon sisälle "Tääl on asunu joku noita varmaa", hän kiusoitteli ja ohjasi Edin luokseni. "Lopeta!" huudahdin, "joku Blair Witch" jatkoin kuitenkin hänen ivaansa. "Puissa ei onneksi ole mitään risunukkeja eikä maassa kivikasoja", jatkoin. "Mennäänkö pois", Luukas totesi ja vinoilin hänelle, että kellä se menikään pupu housuun! :)

"Pääsiskö tältä pihatieltä jotenkii tonne pellolle", Luukas pohdiskeli kun kävelimme vanhojen puiden reunustamaa pihatietä poispäin. "Tästä pääsee!" huikkasin hänelle löydettyäni sopivan reitin. Se oli joku vanha työkoneen ura, jota pitkin pääsi takaisin pellolle. "Haluutko vielä laukata?" Luukas kysyi ja tulimme yhdessä siihen tulokseen, että otettaisiin ihan rauhassa tällä kertaa! Menin Kiran kanssa edeltä ja laukkasimme hallitusti pellon keskelle, jossa nostin hieman tempoa. Hevoset laukkasivat hyvin peräkanaa halki pellon. Vauhdin hurma tunkeutui taas päähäni ja tunsin kuinka Kira venytti askeliaan allani. Luukas ja Edi tulivat aivan perässämme.

Hidastimme pellon päädyssä ja lähdimme kulkemaan metsätietä. Lenkki alkaisi olemaan loppusuoralla. Keskustelimme Luukaksen kanssa hänen edellisestä hoitohevosestaan Fadista, jonka kanssa hän oli hypännyt. Se oli ollut 170cm korkea hannover ruuna, mutta talli lopetti toimintansa ja heidän tiendä erkanivat. Sen jälkeen Luukakselle oli tullut pieni paussi tallihommista, mutta sitten hän sattumalta oli nähnyt Ritan ilmoituksen Tarumaasta ja kiinnostui oitis Edistä! :) Juttelimme esteistä ja omista ennätyksistämme; minulla se oli 80cm ja Luukaksella 100cm korkea. Kiran kanssa olin hypännyt 70cm ja kerroin painottavamme enemmän maastoesteille, jossa esteiden korkeudet eivät olleen niin suuria. Luukaksen mielestä Kirasta olisi korkeampiinkin esteisiin. Kira oli hänen mielestään sellainen "Tulitamma", jolla oli "Kipinät kavioissa". :D Olihan Kira sellainen, hieman kuumuva tytteli. Luukas kertoi kuumumisen olevan ihan hyväkin, kun sitä oppisi hallitsemaan. Hän sanoi olleensa joskus sellaisella tunnilla, jossa opeteltiin käsittelemään esteillä kuumuvaa hevosta. Tuo kuullosti aivan sellaiselle tunnille, jota minä tarvitsin!

Mukavien keskustelujen saattelemana saavuimme takaisin tallille. Nousimme alas tallin edessä. Rita tulikin tallista vastaan "Moikka!" hän tervehti iloisen yllättyneesti nähdessään meidät yhdessä. "Moi! Kävin vähän näyttämässä Luukakselle maastoja", kerroin hänelle. "Hienoa! Oliko kiva lenkki?" hän kysyi. "Oli tosi mukavaa", vastasimme Luukaksen kanssa kumpikin. Rita nauroi ja jätti meidät hoitamaan hevosemme kuntoon.

"Kira on ihan hikinen", tuumasin itsekseni. "Edi on ihan hiessä", Luukas huudahti samanaikaisesti Edin karsinasta ja naurahdimme kumpikin samalle oivalluksellemme. "Vien Kiran ensimmäiselle pesupaikalle, voit viedä Edin viereiselle paikalle jos tahdot", ilmoitin Luukakselle ja talutin Kiran pesupisteelle. "Joo, vois", Luukas tuumasi ja kävelytti punaisen jättiläisen viereiselle pisteelle. "Käyn hakee vaa pesukamat", Luukas tokaisi itsekseen ja pyysin häntä tuomaan samalla Kiran hyllystä shampoon, jonka unohdin ottaa. Luukas toi ystävällisesti shampoon minulle varustehuoneesta. "Jätä vain siihen lattialle", ohjeistin häntä samalla kun yritin taas rauhoitella vesikauhuista tammaani. Luukas viskasi takkinsa sivuun touhuillessaan Edin kimpussa. Minä olin käärinyt hihat uudesta punaisesta Clubitakistani ja tajusin pääseväni ehkä helpommalla, jos viskaisisin sen sivuun. Luukaksella oli selvästi treenatut käsivarret. Hän pinnisteli korkean orin vierellä ylettääkseen pesemään sen pään. "Tän pää on iha pilvissä!" hän puhisi. Lopulta saimme hevosemme pestyä. Viskasin Kiran niskaan mustan verkkoloimen ja Luukas mietiskeli, että hänen pitäisi ostaa Edille myös verkkoloimi.

"Kerkeetsä viel kahville?" Luukas kysäisi palautettuamme hevoset karsinoihinsa. "Joo, toki!" vastasin hänelle. Olimme aiemmin sopineet, että voisimme pitää pientä palaveria hoitajien kesken siitä, mitä uudistuksia toivoisimme Tarumaalta ja voisimme jättää sitten lapun Ritalle päätöksistämme. "Mä korjaan vaa nää kamat eka", Luukas ilmoitti. "Joo, minä juotan Kiralle vielä melassivettä" vastasin ja kävelin ruokintahuoneeseen. Nappasin mukaani pari porkkanaa pussista ja sanoin Luukakselle, että hän voisi antaa siitä Edillekin. Hän nappasikin pussista pari porkkanaa ja syötti ne läsipäiselle pojalle.

Menin edeltä yläkerran kerhohuoneeseen ja laitoin kahvin valumaan. Rita tuli jälleen luoksemme ja kerroimme pitävämme pientä palaveria. Rita pyysi saada toiveemme kirjallisena hänen toimistoonsa ja lupasin kirjoittaa selkeän lapun. Luukas lysähti kerhohuoneen nojatuoliin: "Sä saat kirjottaa", hän tuumasi ja irvisti minulle. Kaivoin hyllyköstä paperilehtiön ja mustekynän. "Näitä saa varmaan lainata", mietiskelin ja aloin rustaamaan muistiinpanoja. Kaadoin kahvia kuppiin meille molemmille ja syvennyimme suunnittelemaan kaikkea. Luukas ehdotti, että voitaisiin miettiä meille Tarumaan hoitajille jotain omaa "heimonimeä", kun Tarumaan vielä epäviralliseen Ratsastusseuraan saa liittyä myös ulkopuoliset hoitajat. Pohdimme päämme puhki jotain mahtipontisen hienoa nimeä jengillemme ja päädyimme Luukaksen ehdottamaan, upeaan ÄMH -nimeen. Kyllä, ÄMH. Se olisi lyhenne "Älyttömän Mahtavista Hoitajista". Älyttömän mahtavaa! En ole aikoihin nauranut niin paljon kuin nauroin "kokouksessamme". Rita kikatti Staulahuoneen puolella seinän takana kuullessaan jengimme lyhenteen. Hän vitsaili että odottaisi mielenkiinnolla raporttiamme! :D

Saatuamme raportin valmiiksi, toimitin sen Ritan pöydälle. Siinä olisi hänelle vähän lukemista :)

<3 Amanda

Vastaus:

Loistava tarina Amanda! +50vr niinkuin yleensä :) nyt on yksi ratsastus maastossa kaverin kanssa ansaittu ;) Ei kun kentälle! Mukavaa kun homma toimii teillä ;)

Rita<3

Nimi: Amanda

02.07.2018 13:13
Eilen kävin tallilla vain pyörähtämässä, kankkuni oli kipeytynyt sen verran etten kehdannut nousta selkään. Tapasin kerhohuoneessa kuitenkin uuden kasvon, Luukaksen, joka aloitti Edin hoitajana! :) Hän oli eilen ensimmäistä kertaa tallilla. Vaikutti todella mukavalta miehen alulta!

Tänään oli hieman sateisen oloinen, pilvinen sää. Tulin tallille hyvissä ajoin, sillä olin eilen vielä ilmoittautunut Kiran kanssa tänään pidettävälle tunnille! Harjoitus tulisi tarpeeseen, sillä viikonloppuna olisi hulinat; kisaviikonloppu, ensin perjantaina Keijukummussa maastoesteitä ja lauantaina Sysälään kisaamaan ensin koulussa HeB ja sen jälkeen maastoesteissä!

Putsasin Kiran karsinan kiireisesti ja riensin hakemaan tammaani Puutarhasta. Se katseli kiireistä olemustani ihmeissään mutustellessaan heinää Nitan kanssa. Nappasin sen riimuun helposti ja taputin sitä kaulalle. "Lähdetääs vähän opiskelemaan", kerroin sille ja Kira pärskähti vastaukseksi. Talutin sen talliin ja kiinnitin sen löysästi käytävälle. Kipaisin sen varusteet varustehuoneesta ja huomasin Luukaksen satsanneen Edille uusia varusteita; punaista, kuten Kirallakin. Harjasin hevoseni huolellisesti ja tutkiskelin sen jalkoja. Voisin kiepauttaa sille pintelit tänään kentälle! Kun olin saanut harjattua tamman läpikotaisesti, ryhdyin putsaamaan sen kavioita. Siirryin sen oikeanpuolimmaisen etujalan viereen ja hivutin kättäni sitä pitkin alas ja sanoin "Nosta". Ei tapahtunut mitään! Kira ei nostele jalkojaan valmiiksi, kuten Serene, mutta kyllä se yleensä on kinttunsa saanut ylös kun on pyydetty. Katsahdin tammaani hieman kysyvästi; sen korvat olivat lysähtäneet vaakatasoon ja se pureskeli näsäviisana yhtä heinänkortta suussaan. Ai ei kiinnosta vai. Aloitin alusta, hivutin kättäni alas ja komensin hieman tiukemmin: "Nosta!" Kira huokaisi, muttei tehnyt elettäkään etujalkansa osalta. Naamani muuttui punaiseksi ja puhisin suutuksissani. Hengitä syvään, Ama. Älä suutu. Huokaisin ja nojauduin koko painollani hevosta vasten. Liu'utin käteni sen vuohiseen asti ja parahdin vielä "nosta" ja kiskoin tamman jalkaa ylös. Sitten se tempaisi kavionsa maasta ja minä meinasin lennähtää pepulleni! Kira tuntui nauravan minulle ja alkoi hapuilla huulillaan takamustani. "Älä nyt yhtään ärsytä siinä", puhisin sille ja hapuilin kädelläni maahan heittämääni kaviokoukkua. En varmasti vahingossakaan laskisi sen nostetusta kaviosta irti, ettei tarvitsisi tapella sitä uudelleen ylös. Kira töni minua ilkeissään ja meinasin olla nenälläni tällä kertaa. Sain kuitenkin kaviokoukun käteeni ja aloin kaivella sen kavionpohjaa suorastaan muristen. "Onko kaikki hyvin?" Mimmi kysyi käytävän päästä. "On toki, vaikka ei varmaan siltä näytäkkään.." vastasin hänelle ähisten. Mitähän hänkin mietti ja kuinkahan kauan hän oli puuhastelujamme seurannut! :D "Hyvä juttu" Mimmi viimeisteli ja kuulin hänen askeltavan orien karsinoille. Nyt pitäisi vähän käyttäytyä, kun täällä olisi muitakin läsnä. Siirryin Kiran takajalalle ja se nosti sen valmiiksi minulle. Tunsin selässäni sen vinoilevan ilmeen ja mietin, miten yksi eläin voi päästä niin ihon alle näissä jutuissa..

Viimein sain tammani varusteltua; sen sirot jalat oli kiedottu punaisiin pinteleihin, ruskean yleissatulan alla komeili punainen satulahuopa ja otsassaan kimmelsi näyttävä timanttipanta! Itselläni oli jalassa mustat ratsastushousut ja ruskea huppari, jonka päälle vedin mustan kuoritakin. Voisihan sitä olla joskus itsekin värikkäämpi.. Kiskoin kypärän päähäni ja talutin Kiran kentän laidalle.

"Tervetuloa!" Carkki toivotti iloisesti ja avasi kentän portin. "Yllättäen ei taida tunnilla olla ruuhkaa tälläkään kertaa, joten saat melko yksilöllistä ohjausta" hän jatkoi. "Tänään tehdään vähän pohkeenväistöä ja laukanvaihtoja!" Carkki ilmoitti ja sulki portin perässämme. Hän oli pukeutunut tyköistuvaan kauniiseen Kigslandin tummansiniseen takkiin ja jalassaan hänellä oli valkoiset ratsastushousut ja mustat, nahkaiset jodhpurit. Hänen pitkä vaalea tukkansa oli laitettu kahdelle letille, jotka laskeutuivat kauniisti kummankin olkapään ylitse etupuolelle.

"Nyt oli hyvä pysähdys. Pysähdyksen tulee olla tasapainoinen, että voit lähteä rennosti peruuttamaan. Emmehän halua kuolaimiaan kaluavaa ja päätään viskovaa hevosta peruutukseen, emmehän?" Carkki ohjeisti. Kira oli ollut aina huono peruuttaja ja nyt aloin ymmärtää vian olevan (yllätys, yllätys) minussa! En ollut koskaan ajatellut peruutusta sen suuremmin. Tasapainoinen pysähdys ja siitä liikkeelle. "Katso, että hevonen on suora kun pysäytät sen ja seisoo hyvin kaikilla neljällä jalalla. Nyt se vähän on etupainossa. Ratsasta se toiselle sivulle ja pysäytä uudestaan!" Carkki komensi. Tallustimme Kiran kanssa rennosti toiselle sivulle ja pysäytin sen rauhallisesti. "Hyvä, vähän hiivitte nyt, mutta pysähdyit kuitenkin hyvin. Lähde nyt antamaan pitämään pientä painetta ohjilla, ettei se lähde eteen ja kannusta pohkeilla liikkeeseen. Kevennä istuntaasi vähän niin se saa tilaa!" ohjeistuksia lenteli kuin halukion suusta. Täydensin käskyt ja Kira lähti peruuttamaan kauniisti pitäen päänsä hyvin muodossa. "Hienoa, reippaita askelia vaan. Nyt voit jälleen jatkaa matkaasi ja sitten uudestaan."

Saatuamme peruutuksen hiottua kutakuinkin kuntoon, siirryimme pohkeenväistöharjoituksiin! "Seuraavaksi kun käännyt pitkälle uralle, lähde tekemään pohkeenväistöä puoleenväliin kenttää ja jatka siitä suoraan. Aloitetaan puolella", Carkki ohjeisti. "Elikkä irrotat sisemmän pohkeesi sen kyljestä ja painat kevyesti ulomman pohkeesi sen kylkeen. Älä vedä liikaa ohjista", hän kertasi apuja. Tulimme nyt kulmaan ja saatuani Kiran suoraksi, irrotin sisemmän pohkeeni ja painoin ulomman pohkeeni sen kylkeen. Kira heilautti korviaan saatuaan avun ja haki sivuttaista askelta haparoiden. "Hyvä, se hakee jo, voimista vähän. Voit tukea liikettä hieman ohjalla, mutta älä lähde ohjaamaan sillä. Istunta tasapainoon, ole liikkeen edellä hieman", Carkki ohjeisti ja minä korjailin epäkohtia sitä mukaan. "Vauhtia vähän", hän kannusti. Kira meni yllättävän hienosti väistön puoleenväliin asti ja sitten palautin pohkeeni paikoilleen ja jatkoin uraa suoraan kohti päätyä. "Hyvä oli, ensikerralla vähän reippaampi vauhti ja alusta asti selkeät ohjeet!". Kiersin seuraavalle sivulle ja ryhdyin antamaan apuja, nyt hieman hivuttaen ulompaa pohjetta sen kyljessä kannustaen sitä reippaampaan tempoon. "Hyvä, hyvä. Muista istunta ja ryhti!" Carkki huomautti, keskityin apuihin niin voimakkaasti, että olin huomaamattani lysähtänyt satulassa hieman. Korjasin ryhtini ja jatkoimme työskentelyä. Kuulin melkein satulaan asti raksuttavan äänen Kiran päästä :D

Muutamia hyvin menneitä väistöjä ja suunanvaihdoksia myöhemmin nostimme harjoitusravin. Kiersin voltin joka sivulla asettaen Kiran aina kauniisti. "Se näyttää todella upealta, Amanda!" Carkki yltyi kehumaan Kiraa ravatessamme lennokkaasti hänen ympärillään. Kira työskenteli hyvässä peräänannossa ja kuunteli apujani tarkasti. Ei uskoisi samaksi pirulaiseksi, jonka kanssa äsken väänsin kavioiden putsaamisesta! "Hyvä, vaihda suunta ja toista samat voltit", Carkki ohjeisti meitä jatkamaan.

"Sitten lähdet päädystä tekemään kolmikaarista kiemuraa, muista asetukset, mitä viimeksi Serenellä harjoiteltiin!" Carkki opasti. Olimme tehneet käynnistä raviin siirtymisiä ja nyt olisi taas hieman vaikeamman asian opiskelua. "Lisää vauhtia vähän ja kevennä. Ylös-alas-ylös-alaaas.." Carkki tahditti tarkasti ja kevensin Kiran askellusta pehmeästi. Kankkuni tuntui jo hyvälle, vaikka vielä hieman muistuttelikin olemassaoloaan. "Anna hevosen liikkeen johdattaa kevennystä. Muista pitää ne kädet paikallaan!" Carkki ruoski minua ja huomasin käsieni pomppivan tosiaan aika hurjasti. Hiljensin ne aloilleen ja keskityin asettamaan Kiran valmiiksi. Liidimme kauniisti asennossa läpi kentän toiseen päähän asti ja jatkoin uraa seuraten. "Hienolta näyttää, Ama! Uudestaan", Carkki kailotti ja heilui kentällä aina sopivaan kohtaan niin, että hän ei ollut tiellä ja niin, että hän näki selvästi istuntani ja apuni ja Kiran asennon. Teimme myös hauskoja kevennytharjoituksia; välillä istuin alas parin askeleen ajaksi ja jatkoin sitten kevennystä. Sitten leikittelimme niin, että kevensin yhden askeleen ylös, kaksi alhaalla ja yhden ylös jne. Teimme kevennyksen eri variaatioita ja kypäräni välistä valui jo hikinoro. Jalkani tuntuivat olevan täynnä polttelevia maitohappoja, mutta ohjeistuksia lenteli edelleen. Henkäisin syvään,täytin keuhkoni raikkaalla ilmalla ja jatkoin työtä. Kevennyshän tapahtui aina hevosen sisemmän etujalan ollessa maassa ja suuntaa vaihtamalla myös kevennys vaihtui, tätä opiskelimme.

Lopuksi siirryttiin käynnistä laukannostoon ja laukkatehtäviin, eli tänään laukanvaihtoihin ja vastalaukkaan. Se olikin takapuolesta koko vastalaukka! Yritäppä nyt kääntyä oikealle vasemman jalan viedessä laukkaa! Tuntui ihan mahdottomalle. Kiran korvat pyörivät ja siitä huokui epävarmuuteni. "Rauhoitu siellä selässä, ei ole niin vaikeaa kuin miltä tuntuu", Carkki rauhoitteli ja kannusti meitä. Nostin uudelleen vasemman laukan ja lähdin kääntymään oikealle. Nyt pääsimme käännöksen vastalaukassa ja hidastin sen jälkeen raviin. "Ompa työlästä!" huoahdin. "On se aluksi. Käännä suunta ja kokeile toiseen suuntaan. Sitten otetaan kahdeksikkoa", Carkki ohjaili ja lähdin suunan vaihtoon. Pitkällä sivulla nostin nyt oikean laukan mennessämme vasempaan suuntaan, eli hevosen ulompi jalka vei laukkaa. Aitaa päin, siltä minusta tuntui että mentiin. Saimme kuitenkin tehtyä käännöksen hyvin vastalaukassa ja siirryimme viimein ympyräkahdeksikolle. Nostin oikeanpuolimmaisen laukan ja teimme kahdeksikon siinä. Toistimme tämän pari kertaa ja vaihdoimme vasempaan laukkaan. Vasemman viedessä Kira kerran hyppäsi itsekseen oikeaan laukkaan. Hidastin sen parin askeleen verran raviin ja nostin vasemman laukan uudelleen. "Tätä puolta teidän kannattaa vahvistaa, jos se itsekseen hakee oikeaa niin silloin se on sillä vahvempi puoli", Carkki neuvoi.

Tunnin päätteeksi ravasimme rennosti vielä molemmin puolin ja siirryimme loppukäyntiin. Annoin Kiralle reilusti ohjaa ja teimme muutamia voltteja vielä molempiin suuntiin. "Nyt on ollut aikamoinen tunti sille. Jäähdyttele se huolellisesti ja venyttele sen jalat kun olet harjannut sen", Carkki antoi viimeisiä vinkkejään. Olin uupunut. Tunti oli todella hyvä ja opettavainen. Carkki oli hyvin jämäkkä ja osaava opettaja, tykkäsin hänen tyylistään. Vaikka välillä selässä ollessa vähän jo alkoi potuttaa kaikki neuvot ja ohjeet, mutta loppuviimein se aina palkitsi. Kiitin Carkkia jälleen tunnista ja taputin Kiraa kaulalle ja silittelin sen takamusta satulasta. Juttelimme Carkin kanssa vielä kisoista ja Kirasta, sen vahvuuksista ja heikkouksista. Peruutukseen oli ainakin tällä tunnilla saatu muutos parempaan!

Juotin Kiralle lämmintä melassivettä ämpärillisen, se ryysti sen mieluusti ja viskeli sitä päälleni! "Älä sotke, senkin hupsu!" kikatin sille ja kannattelin ämpäriä sylissäni. Kira painoi päänsä ämpäriin ja imaisi pohjalla olevat vedet vielä turpaansa. Se nosti naamansa ämpäristä ja sen kieli oli huulien välissä hauskasti, ihan kuin se olisi ilmeillyt minulle. Nauroin sille ääneen ja laskin tyhjän ämpärin maahan. "Oletpa hupsu", sanoin sille ja silittelin sen kevyttä päätä. Huomasin sen silmien ympärille tulleen pitkiä karvoja ja ryhdyin nyppimaan niitä yksi kerrallaan irti. Kira heilautti päätään ja siristi silmäänsä aina yhden "piuhan" irrotessa. Lopuksi silmän ympärykset olivat siistit. Kastoin sienen kylmään veteen ja pyyhin sen silmät sillä lopuksi. Kylmät vedet kaadoin sen jalkoihin viilentääkseni niitä tunnin päätteeksi. Venyttelin jalat huolellisesti ja Kira nautti jokaisesta venytyksestä selvästi. Heitin sille punaisen talliloimen niskaan ja palautin sen Puutarhaan Nitan seuraksi.

Raahauduin viimeisillä voimillani kerhohuoneeseen ja lämmitin mikrossa itselleni lihapiirakan. Vatsani kiljui vaatien ruokaa. Viskasin lihapiirakan väliin pari nakkia ja ketsuppia ja eikun ääntä kohti! Nälkä laantui hieman ja jatkoin evästystäni vielä yhdellä banaanilla.

Kerhohuoneesta siirryin sulattelemaan ruokiani Satulakaupan puolelle ja huomasin siellä olevan nykyisin myös ratsastusvaatteita! Hitsi vieköön, Clubitakki! Selässä komeili suuri Tarumaan Tallin logo. Tämä oli aivan pakko saada! Ilmoitin Ritalle ostavani heti clubitakin - tai oikeastaan kaksi! Punainen ja tummansininen, kummankin tamman värien mukaan :)

Sain tänään VRL:n tunnuksen, eli nyt olen virallisen liiton hyväksymä ratsastaja! Jes.

<3 Amanda

Vastaus:

+50vr. Hieno tarina jälleen. Clubitakit on siirretty sivullesi. Onnea tunnuksen saamisesta ja kiitos seuraan liittymisestä!

Rita<3

Nimi: Amanda

30.06.2018 12:58
Saavuin tallille puolenpäivän aikaan ja astelin tavalliseen tapaan reippaasti talliin. Hetä pääovista päästyäni sisään, ihmettelin hetken, miksi osa hevosista oli jo sisällä. Ulkona oli pilvilstä ja hieman viileämpi ilma tänään, mutta ei satanut vettä eikä muuta. Samantien tajusin, että hevosethan ovat uusia! Nyt olivat saapuneet uudet asukit Tikrun Tallilta!

Kira oli saanut uuden karsinanaapurin Anikan muutettua pysyvästi Pihattoon, ja toisenkin uuden naapurin entiseen tyhjään karsinaan! Kävelin ensimmäisenä entisen tyhjän karsinan ovelle kurkkimaan, kuka siellä nykyisin vaikutti. Karsinassa seisoi upea rautias puoliveritamma! Sen harja oli leikattu lyhyeksi; kisatamma, luulisin. Se asteli luokseni ja tunki suuren turpansa karsinan oven kaltereihin. Painoin käteni kaltereita vasten ja annoin sen haistella kättäni. Se puuskutti rauhallisesti lämmintä ilmaa sormieni läpi ja tutki minua samalla silmillään. "No hei, tyttö. Oletpa sinä kaunis", juttelin sille. Sitten kävelin rauhallisesti ja tutkivasti Kiran ja Serenen väliin jäävän karsinan luokse. Karsinan perällä takajalkaansa lepuutti pienehkö vaalean hallakko tamma. Sillä oli upea lapoihin asti ulottuva tumma harja, ja sen etutukka peitti sen silmät. Se käänti päänsä minua kohti päästyäni karsinan ovelle. "Moikka" henkäisin haltioituneena nähdessäni sen. Lusitano, veikkaisin. Tämänrotuisista hevosista tuli aina mieleen haltioiden ratsut ja siltä tämäkin näytti. Upea.

Tallissa oli vielä yksi uusi asukas, orien rivistön keskimmäisessä karsinassa, Carkin hevosen vieressä. Se kuikuili kiinnostuneena meitä, mutta ei nähnyt juuri mitään, sillä välissä oli tyhjä karsinarivistö ja käytävä. Ori oli punaisen rautias ja sillä oli suuri valkoinen läsi päässä! Sekin oli hyvin näyttävä. Ja korkea. Jestas että se olikin suuri! Ori hirnahteli karsinassa välillä vaatiessaan huomiota, mutta kun sitä ei nyt juuri herunut, se kiersi karsinassa turhautuneena muutaman ringin ja liimasi itsensä meitä lähinnä olevaan seinään ja mulkoili meitä mielensä pahoittaneena, mutta silti kiinnostuneena.

Kumpikin uusi karsinanaapuri seuraili ja tutkiskeli minua, kun putsasin Kiran karsinaa. Aina välillä ne loivat vuorotellen minuun arvostelevia katseitaan; "Ai sä teet sen noin.." ja "tohon jäi vähän". Tuodessani karsinaan uutta purukuormaa, lusitanotamma oli jo luovuttanut vedonlyönnissä ja siirtynyt kauneusunille karsinan toiseen laitaan. Rautias kisatamma oli edelleen liimautuneena karsinoiden väliseen kalteriin, kuin odottaen malttamattomana loppuhuipennusta. Levittelin purut huolellisesti karsinaan. Rautias tamma pärskähti pitkästyneesti ja poistui. The show is over.

Livahdin Puutarhan aidan alitse tarhan puolelle. Kira käveli jo minua vastaan pirteästi. "Moikka tyttö, oletko saanut levättyä?" juttelin sille ottaen sen avosylin vastaan. Kiedoin käteni sen ympärille ja painoin poskeni sen kaulaan. "Moikka", toistin ja tajusin jo ikävöineeni sitä. Nita tallusti Kiran vanavedessä paikalle kuin odottaen omaa haliaan. "Moi sinullekin, Nita" sanoin tammalle ja rapsutin sitä turvasta. "Teille on tallissa uusia ystäviä, kuulkaas" juorusin tammoille, vaikka eivätpä ne mitään siitä ymmärtäneetkään. Kunhan lämpimikseni juttelin.

Talutin Kiran rennosti talliin ja heti pääovesta astuttuamme kuului kimeä ja kova hirnunta uuden orin karsinasta. Kira nosti päänsä ja hörähti pehmeästi takaisin. Oho, tammahan vastasi. Taitaa olla rakkautta ensisilmäyksellä ;) Kira harvoin korvaansa heilautti kiinnostuneiden orien suuntaan. Kiinnitin Kiran tammojen käytävälle oman karsinansa kohdalle. Kira pälyili uusia tovereita hyvin epäilevästi. Lusitanotamma kiersi muutaman kehän karsinassaan ja aina oven kohdalla se pysähtyi hetkeksi tuijottamaan Kiraa. Rautias kisatamma sen sijaan seisoi paikoillaan keskellä karsinaa ja tuijotti järkyttyneesti käytävälle korvat pystyssä. Hetken katseltuaan meitä se hörähti hiljaa ja kysyvästi. Kira ei vastannut, joten rautias tamma asteli portille ja toisti hörähdyksenä. Kira mulkaisi sen suuntaan sanomatta mitään. Rautias tamma vaikeni ja jäi seuraamaan askareitamme mielenkiinnolla. Se halusi olla ystävä :)

Varustin Kiran yleissatulalla ja punaisilla suojilla. Lähtisimme maastoon samalle reitille, jonka eilen kiersimme Mimmin kanssa! Talutin tyttöni tallipihaan ja nousin selkään. Tällä kertaa Kira odotti kauniisti aloillaan minun kiristäessäni satulavyötä. Kehotin sen matkaan. Kuljimme Pihaton ohi, jossa Anika katseli meitä haikeasti. Vanha tarhakaveri.

Harjun huipulta näkyi kauas. Tuuli oli kova ja kylmä. Taapersimme rauhassa ja lähdimme laskeutumaan loivaa rinnettä alas harjulta. Alhaalla lammen rannassa tuuli ei enää puhaltanut niin kovaa ja luonnon rauha kietaisi meidät syliinsä. Lammen rannalla kasvavat heinät heiluivat hiljaa tuulenvireessä. Kira käveli pitkin ohjin eteenpäin kiertäessämme suurta lampea.

Hiekka pöllysi ja tanner tömisi kun kannustin Kiraa kovaan laukkaan sopivalla suoralla. Tamma pärskyi askelluksensa tahtiin ja pinkoi jaloistaan minkä ehti. Kira rakasti vauhtia ja siinä riitti kestävyyttä! Tiukensin ohjaksia ja aloin pidättämään sitä hiljaa. Kira kuunteli ohjeistusta ja teki työtä käskettyä, vaikkakin pitkin hampain; se olisi halunnut vielä jatkaa täyttä kiitoa. Sain sen kuitenkin hidastettua raville ja jatkoimme rauhallisessa ravissa hetken aikaa. Kevensin sen pehmeää askelta ja nautin tunteesta ihan täysillä. Niin tuntui nauttivan Kirakin; se pääsi purkamaan päätään. Kira tykkäsi välillä käydä maastossa rauhoittumassa ja päästelemässä ilman mitään ajatustakaan koululiikkeistä! Sitten se jaksaisi taas keskittyä opiskeluun.

Saavuimme niitylle ja ajattelin mennä hieman rauhallisempaa laukkaa tässä kohtaa ja ehkä tehdä ravissa pari suurta volttia, kun tilaa oli. Kannustin hellästi Kiraa laukkaan ja se loikkasikin allani villisti. Yritin pidättää sitä hieman, mutta tamma villiintyi suuresta aukeasta niin kovin, että lähti aivan holtittomaan pukkilaukkaan! Pysyin selässä ihmeenkin kauan, kunnes tasapainoni putosi vasemmalle puolelle. Yritin napata kiinni hevosen harjasta, vetääkseni itseni takaisin tasapainoon, mutta piru vie, eihän tammallani ollut harjaa mistä tarrata! Hapuilin sormillani sen harjamartoa ja epätoivoisesti lopuksi satulan etukaarta, mutta Kira lähti kääntymään altani oikealle, vieden lopulta viimeisenkin tasapainon rippeeni; putosin kannikka edeltä tömähtäen maahan. Onneksi olimme pellolla, heinät edes vähän pehmensivät "laskeutumistani". Kira jatkoi holtitonta villiä pukkilaukkaansa ja rallitti ympäri niittyä. Jalustimet tanssivat villisti satulassa ja hakkasivat sen kupeisiin. "Kiraaa, tänne tyttö!" komensin tammaa, mutta se oli liian kiireinen kuunnellakseen komentoja nyt. Se teki kiihdytteleviä käännöksiä ja kiisi päättömästi. Lopuksi se pysähtyi niityn toiseen päähän ja puuskahti kovasti. "Huh!" Se nakkeli niskojaan paikallaan ja muka säikähti jotain olematonta nostaen tanssahtelevan ravin. Se suuntasi takaisin luokseni ja pysähtyi pienen matkan päähän minusta. Kampesin itseni ylös ja putsasin vaatteitani. Pahuksen tamma. Raahustin vihoissani kohti Kiraa ja se taisi aistia mustan pilven pääni päällä. Sen korvat kääntyivät vaakatasoon ja se lähti kävelemään minua karkuun. Ei Kira, ei nyt. Pysähdyin ja huokaisin pitkästyneesti. "Kuinkas kauan neiti nyt ajatteli vitkutella tänään, häh?" tiuskaisin sille kiukkuisesti. Kira pysähtyi ja katsoi minua hölmistyneellä ilmeellä; "Käyttäytyisit itse". Huokaisin ja kokosin itseni. Yritin poistaa raivon sisältäni ja katselin rauhallisena ympäri niittyä. Hengitin syvään ja lähdin kävelemään poispäin Kirasta. Se katsoi ihmeissään perääni ja lähti kävelemään äkkiä luokseni. Perhanan ihminen meinaa jättää minut! Pysähdyin rauhallisesti, että Kira sai minut kiinni ja tarrasin sen ohjista. "Noniin, ollaankos jo rauhallisia molemmat?" kysyin siltä hiljaa ja silitin sen kaulaa pitkin vedoin. Se oli hikinen. Selvitin jalustimet paikoilleen ja tarkastin tamman läpikotaisin, ettei se olisi satuttanut itseään. Oikeassa etujalassa oli pieni vekki, joka veresti hieman, muuten se oli selvinnyt vammoitta. Nostin jalkani jalustimelle ja tunsin ikävän vihlaisun ja jomottavan kivun säntäävän lantiooni. Purin huultani ja punnersin itseni kivusta huolimatta selkään. "Ai perhana", kirosin itsekseni ja ohjasin Kiran pois pellolta.

Saavuimme tallipihaan rauhallisesti ja hyppäsin satulasta alas. Kipu vihlaisi jälleen lantiosta ja olin kaatua polvilleni. Sain kuitenkin pidettyä itseni pystyssä ja irvistin hetken aikaa. Sitten talutin Kiran suoraan pesupaikalle.

Laskin letkusta lämmintä vettä ja Kira lähti väistämään alta jo ennenkuin vesi edes osui siihen. "Noniin hömppä, ei hätää", rauhoittelin sitä jälleen kerran. Miten se jaksoikin aina pelätä samaa asiaa, joka kuitenkin vähintään kerran viikkoon tehdään? Eikä ole vieläkään siihen kuollut.. Aloitin kastelemalla sen jalat, joita se nosteli vuorotellen väistellessään vesisuihkua. Nostin letkua pikkuhiljaa samalla silittäen sitä kädellä ja rauhoittelemalla sitä. Lopulta suihkutin letkusta vettä jo suoraan sen selkään. Kira vapisi hetken, kun se yritti miettiä pitävää pakosuunnitelmaa, mutta rauhoittui lopulta tajuttuaan, ettei pääse pakoon. Kastelin tamman vain huolellisesti, en käyttänyt siihen shampoota täälä kertaa ollenkaan. Putsasin sen etujalassa olevan vekin ja onnekseni huomasin sen vain olevan pintanaarmu. Levitin siihen Tummelia. Kuivasin Kiran nopeasti hikiviilalla ja heitin verkkoloimen sen päälle. Talutin tumman tammani karsinaan kuivamaan.

Illaksi vein sen vielä Puutarhaan takaisin. Sekoitin sille ruuan valmiiksi ja pilkoin sinne pari porkkanaa, että saisin ostamani 1kg porkkanapussin tyhjäksi, ennenkuin ne pilaantuisivat.

<3 Amanda

Vastaus:

+40vr. Toivottavasti kankku paranee pian :D

Nimi: Amanda

29.06.2018 21:35
Ainiin, ja Ilmoitustaululle tuli ilmoitus kengityssepän saapumisesta tallillemme 4.7! Ilmoitin Kiran kengitettäväksi, saisin vihdoin ne sen vanhat kengät vaihdettua uusiin :) Kiran aika on klo 15:00.

<3 Amanda

Nimi: Amanda

29.06.2018 21:26
Tarumaan Tallilla järjestetään Grand Opening -kisat heinäkuun lopussa! Kira on ilmoitettu sinne nyt kouluratsastuksen HelppoB luokkaan ja maastoesteille 50-80cm luokkaan :)

Suunnittelin tänään Tarumaan Tallille logon! Siitä tuli kiva, Rita oli siihen hyvin tyytyväinen. Täytyy katsoa, jos sitä vielä vähän parantelisi..

<3 Amanda

Vastaus:

Logosta tuli upea! Kiitos vielä!

Rita <3

Nimi: Amanda

28.06.2018 21:15
Aamulla anivarhain kurvasin tallin pihaan. Jätin autoni aivan parkkipaikan reunaan, sillä se tulisi seisomaan siinä koko pitkän päivän. Eipähän olisi muiden tiellä niin kovin.

Rita oli jo tallissa pyörimässä ja nostelemassa omia tavaroitaan isoon maasturiinsa. Kuljetuskoppi oli jo viritetty kiinni maasturin vetokoukkuun. "Huomenta!" hän huudahti iloisesti. "Huomenta", vastasin hieman vaisummin; minusta ei irronnut sellaista energiaa vielä näin aikaisin aamulla. "Voit laittaa omia tavaroitasi pelkääjän puolelle ja Kiran varusteita paksiin", Rita ohjeisti minua ja veinkin heti puhelimen, rahapussini ja auton avaimet käsistäni pelkääjänpuolen etupenkille. Lähdin varustehuoneelle päin ja löysin eilen valmistelemani Kiran kisavarusteet Ritan toimiston seinustalla olevalta pukilta. Raahasin tavarat autoon ja heitin sinne vielä lisäksi muutamia varusteita, joita saattaisin tarvita. Irrotin Kiran karsinasta heinäverkon ja vein sen kuljetuskoppiin. "Ei sinun olisi tarvinnut, onhan meillä noita verkkoja", Rita toppuutteli, mutta sanoin sen olevan ok. Kira osasi olla joskus aika itsepäinen tamma, enkä ihmettelisi yhtään, jos se ei suostuisi syömään vieraasta verkosta. Rita oli hoitanut aika hyvin kaikki varusteet jo mukaan, joten pääsimme lastaamaan hevosia jo hyvin nopeasti. "Ota sinä ensin Kira sisään, Master saattaa saada hepulin jos se on kopissa kiinni kun tamma tulee takaa!" Rita naureskeli ja sanoi orin tulevan koppiin ainakin vauhdilla kun siellä olisi pimu odottelemassa. Naurahdin hänen huumorilleen ja lähdin hakemaan tyttöäni tallista.

"Hyvä tyttö, mennään", kehotin Kiraa ja pyöräytin sen tallipihassa ympäri. Kiristin vauhtia ja loikkasin traileriin. Kira tymisteli perässäni kyytiin mukisematta. Sidoin tamman kiinni ja suljin sen takana olevan puomin. "Kira on valmis, tuo vaan Master!" huikkasin Ritalle, joka odotteli jo vuoroaan Masterin karsinalla. "Noniin, isopoika, mennääs sitten", Rita jutusteli mustalle hannoverilleen ja lähti johdattamaan oria kohti traileria. Master tanssahteli machomiehen elkein riimun päässä, mutta oli Ritalla täydessä hallinnassa. Kopille päästyään Masterin ilme kirkastui entisestään; se taisi haistaa Kiran. Se päästi miehekkään hörähdyksen ja katseli matkaseuralaistaan korvat hörössä. "Tyttöseuraa saat matkalle, Master. Mutta pitää sitten osata käyttäytyä siellä, häh" Rita opasti oriaan ja veti sen traileriin. Master tepasteli paikallaan trailerissa ja hörisi matalasti. Kira lotkautti korvaansa ja katseli pitkin trailerin seinämiä. "Anna minun kaikki kestää". Laitoimme hevosille heinät verkkoihin ja suljimme trailerin luukut. Nyt oltaisiin valmiita lähtöön!

Matkaa kisapaikalle olisi reilu pari tuntia. "Voit ottaa pienet unet vielä, jos haluat. Matkaan menee reilusti aikaa ja lähtö oli hyvin aikainen" Rita sanoi, mutta en pystynyt rauhoittumaan. Innostus ja jännitys valtasi minut, silmäni sojottivat auki lautasen kokoisina ja päässäni soi iloisia lauluja, joissa ei ollut sanoja. Heilutin jalkaani hermostuneesti huomaamattani ja istuin yliryhdikkäästi auton penkissä. "Ei sinua kyllä taida väsyttää.." Rita tuumasi hetken tarkasteltuaan minua. "Ei väsytä ei, kisat hieman hermostuttavat minua" sanoin Ritalle ja aloin vakavissani ajatella asiaa. Kisat. Kouluratsastusta. Mitä ihmettä, Amanda. Tänään. Jalkani lopetti vatkaamasta ja ilmeeni vetäytyi vakavammaksi. "Hyvin se menee, Amanda. Rauhallisesti vain." Rita rohkaisi minua ja keskittyi jatkamaan ajoa.

Kisakokemusta ei ollut paljoa meille ehtinyt karttua; olimme olleet edellisen tallimme omissa kisoissa ehkä kolmesti. Paineet olivat siellä aina todella kovat, sillä kaikki tallilla käyvät tytöt olivat minulle enemmän tai vähemmän tuttuja, kilpailimme vähän keskenämme. Lisäksi ostettuani Kiran, minusta tuntui että jouduin hieman silmätikuksi muiden keskuudessa; ostaa nyt Unkarista asti hevonen, mikä ei ole edes VaB:n tasoinen tai hyppää vähintään 100cm rataa. Mikä se sellainen hevonen muka olisi? Joku akhaltekinhevonen, sehän on pienikin kuin mikä. Jännitin kisoja silloin aivan liikaa, emmekä olleet Kiran kanssa juurikaan yhtenäinen tiimi alkuun. Lopetimme suosiolla kisat heti alkuunsa ja syvennyimme tutustumaan toisiimme. Se on kyllä kannattanut, Kira on aivan ihana persoona ja opettanut minuakin paljon! Nyt olisi uudet tuulet allamme kisakentille. Täällä kukaan ei tuntisi meitä! Ainoastaan Rita, mutta hän ei ollut sen tyyppinen ihminen, joka asettaisi meille jotain ennakkotavotteita tai ilkeilisi tuloksesta, mikä se ikinä tulisikaan olemaan. Tähän mennessä paras saavutuksemme oli kuudes sija tallin HeB:n kisoissa.

Pari tuntia myöhemmin saavuimme kohteeseen; upea koivujen reunustama hiekkatie saatteli meidät suuren tallialueen pihaan. Efterglansin talli. Pihalla oli heijastinliiviin pukeutunut nainen, joka viittoili meidät pysäköimään oikein. "Ompas tämä valtava paikka", Rita tuumasi pysäyttäessään auton. Hyppäsimme molemmat ulos autosta. Ympärillämme hääräsi ihmisiä ja hevosia ympäriinsä ja tasainen puheensorina täytti ilman. Kentällä tanssahteli upeita ratsukoita jo verryttelemässä tulevaa suoritustaan varten. "Amanda, tännepäin!" Rita viittoili minulle Masterin varusteet sylissään. "Ota Kiran varusteet mukaasi, täällä voimme varustaa hevoset", hän jatkoi ja lähti harppomaan kohti suurta tallirakennusta. Nappasin Kiran varustelootan syliini ja juoksin Ritan perään.

Tallissa oli hulinaa ja hevosia hoitajineen ja ratsastajineen risteili käytävillä. "Taitaa olla rauhallisempaa varustaa ne kopin luona" Rita tuumasi ja olin hänen kanssaan samaa mieltä. Tilaa tallissa kyllä oli, mutta kummankin meidän hevosemme arvostaisi ehkä hieman rauhallisempaa ympäristöä nyt. Palasimme trailerille, joka lähestulkoon pomppi paikoillaan! "Master taisi jo aloittaa lämmittelyn!" Rita kikatti ja riensi kopille rauhoittelemaan oria.

Rilun puolen tunnin jälkeen talutin Kiraa väenpaljoudessa kohti kenttää. Olin puunannut sen parhaani mukaan ja sen karva oli niin sileää, että se näytti auringonvalossa lähes nahkaiselta. Olin letittänyt sen hännän hyvin kauniisti ja huolellisesti. Satulan alla komeili uudenkarhea, säihkyvän valkoinen, Tarumaan logolla varustettu satulahuopa ja jaloissa tammalla oli yhtä säihkyvät valkoiset pintelit. Harjaton kaula oli kauniisti kaarella ja se näytti uskomattoman kauniilta! Itse olin vetänyt kisatamineet niskaani, kietonut hohtavan punaiset hiukseni huolellisesti ranskalaiselle letille ja meikannut kasvojani hieman. Tunsin itsenikin ihan nätiksi, kerrankin. Vähän käytetyt saappaat tuntuivat jäykiltä jaloissani ja yritin kävellä mahdollisimman rennon näköisesti niiden kanssa. Tunsin ihmisten katseet selässäni ja yritin ajatella heidän katselevan meitä hyvällä. Nousin kentän reunalla Kiran selkään ja se tepasteli allani hieman. "Noniin, noniin tyttö. Ihan iisisti vaan", kuiskailin sille. Ohjastin sen kentälle ja kiersimme muutaman kierroksen kävellen. Nostin rauhallisen ravin ja taivuttelin Kiraa molempiin suuntiin. Kentällä risteili muitakin verryttelijöitä kanssamme; yksi oli kaunis rautias, hieman harmahtava harjainen suomenhevonen, joka tymisteli menemään upealla varmuudella. Toinen oli hieno läiskikäs irlannincob, joka puhisi ohitsemme. Tunsin meidät hieman pienoisiksi noiden rotevien tupsujalkojen seurassa. Katsellessani ympärilleni, näin paikalla hyvinkin paljon suomenhevosia ja raskaampirakenteisia hevosia. Käänsin katseeni ja keskittymiseni takaisin Kiraan ja jatkoin verryttelyä.

Seuraavaksi oli meidän vuoromme. Istuin Kiran selässä maneesin reunalla jäykistyneenä kauhusta. Rita oli vierelläni, heidän luokkansa olisi vasta ihan viimeisenä. "Noniin, hyvä Ama! Nyt anna mennä, äläkä jaksa jännittää!" Rita kannusti ja laski Kiran matkaan kohti kisatanteretta. Sydämeni hakkasi, enkä kuullut päässäni mitään sen jyskeeltä. Kira oli allani hieman hukassa, ja keräsin ohjat käsiini. Nyt olisi petrattava, piru vie! Kokosin itseni, paransin istuntaani ja Kira hakeutui allani muotoon. Kannustin tamman harjoitusraviin ja ohjastin sen keskelle maneesia ja pysäytin. Se pysyi hienosti aloillaan tervehdykseni ajan ja pääsimme reippaasti liikkeelle. Pälyilin ympärilleni katsomoon ja näin ihmisten seuraavan suoritustamme. Jännitys meinasi jälleen ottaa minusta vallan, mutta ravistin sen pois päästäni. "Keskity ohjelmaan" toistin itselleni. Vedin syvään henkeä ja ohjasin Kiran koko radan leikkaavalle uralle. Tein pidätteitä ja kiersimme ketterän voltin, jonka jälkeen lähdimme jälleen leikkaavalle uralle. Pahus, tässähän piti mennä keskiravia! Kiihdytin huomaamattomasti hieman Kiran vauhtia liitäessämme maneesin vastakkaiseen kulmaan ja tajusin unohtaneeni nostaa vauhtia ensimmäisellä leikkaavalla väylällä. Ääliö. Voltin jälkeen oli tehtävä kolmikaarinen kiemuraura. Palautin mieleeni juuri eilen käymäni ratsastustunnin, jossa harjoittelin tätä Serenen kanssa. Asetus, ei taivutus. Avustin Kiraa hellästi ja se meni upeasti! Kira tanssahteli kevyesti maneesin läpi toiseen päätyyn.

Nostaessani harjoituslaukkaa Kira hieman oikutteli vastaan, mutta ehdimme saada oikean askellajin kuitenkin hyvin seuraavaan volttiin, johon ehdin nipin napin asettaa Kiran. Pidätin hieman sen vauhtia vielä; radan leikkaavalla uralla saisin laskea sille hieman lisää vauhtia. Pidätin sitä jälleen kentän leikattuamme ja hidastin siitä edelleen raviin. Kiran askel oli pehmeä ja joustava, se kuunteli nyt ohjeistustani tarkoin. Pysähdys ja peruutus, 4 askelta. Kolme meni, viimeinen jäi puolitiehen, Kira hätäili jatkaakseen harjoitusravia lennokkaasti. Pahus sentään.

Laukkaosuuden jälkeen hidastin Kiran päädyssä jälleen harjoitusraviin ja ohjasin sen maneesin keskelle. Pysäytin sen ongelmitta ja tein lopputervehdyksen. Huokaisin hengästyneenä. Yleisö taputti meille villisti ja tuomariston nainen nyökkäisi meille. Hymy levisi kasvoilleni ja taputin Kiraa kaulalle suurieleisesti. Me selvittiin siitä! Laskin ohjat pitkälle ja Kira lähti tallustamaan maneesin ympäri. Näin Ritan maneesin reunalla ja ohjasin Kiran hänen luokseen. Hänellä oli innostunut ja leveä hymy kasvoillaan ja hänen silmänsä säihkyivät! "Vautsi, hyvä Amanda ja Kira! Olen niin ylpeä teistä, se meni todella hienosti!" hän hihkui. "Kiitos. Tuli siellä muutama virhe kyllä" huomautin hymyilevien hampaideni välistä. "No hyvin pieniä, niitä nyt sattuu. Mutta teitte koko radan läpi eikä mitään suurempia kuitenkaan sattunut! Muistit tehtävät ja muuta!" hän jatkoi ilakointiaan. No niin tein! Ja piru vie olin ylpeä itsestäni!

Viimeinen luokkani hevonen tanssahteli pois kisakentältä ja oli palkintojen jaon vuoro! Luokassa oli ollut 14 ratsukkoa ja ainakin nämä viimeiset, jotka ehdin seurata, olivat todella taitavia! Onnekseni olin huomannut myös heillä pieniä virheitä, joten en ollut ainoa. Yksi ratsukko oli suorittanut radan niin laiskasti, että se meni jo viihteen ja huumorin puolelle! Siitä tuskin olisi suurempaa vastusta kenellekkään. Jännitimme tuloksia, vaikka tiesin ettei meillä ollut sijaa kärkikastiin! Eräskin punaisen liinakko suomenhevonen suoritti radan niin leikitellen ja kauniissa askelluksessa, että meidän olisi harjoiteltava vielä paljon sellaiseen suoritukseen! Tai se uskomaton siro pieni Shagyan arabiori, joka oli vieläkin pienempi kuin Kira, valssasi niin lennokkaasti ja täydellisen virheettömästi.. Tulokset tulivat ja olimme Kiran kanssa VIIDENSIÄ! Siis viidensiä?! En uskonut korviani! 14 ratsukkoa, ja me oltiin sijalla 5.! Upeaa! Pompin tasajalkaa ja taisin olla enemmän riemuissani kuin kilpailun voittaja, joka muuten sattuikin olemaan tuo upea kimo pikkuori. Halasin Kiraa ja tuntui että rintani halkeaisi onnesta ja siitä rakkauden määrästä, jonka juuri tunsin tammaani kohtaan! Voi luoja, viides sija! :) Tästä tämä meidän kisaura taas lähtisi lentoon!

Kira tunki päänsä ämpäriin, jonka olin täyttänyt sille vedellä. Olimme jäähytelleet kunnolla ensin kentällä ja sen jälkeen hieman lähimaastossa löntystellen.
Heitin Kiran niskaan verkkoloimen ja kävelytin sitä vielä pienen kierroksen tallipihassa. "Kaunis hevonen sinulla!" eräs nuori pitkätukkainen tyttö huudahti minulle ujostellen tallin kulmalta. "Kiitos" vastasin hänelle hymyillen ja tunsin pientä ylpeyttä sisälläni. Sehän se olikin, minun hevoseni. Sepä olikin sarjassaan viides, virnuilin mielessäni.

Kun olin saanut Kiran hoidettua kuljetuskuntoon, kiiruhdin takaisin maneesille. Ritan ja Masterin luokka alkaa tuotapikaa! Rita oli juuri tulossa verryttelyalueelta mustalla orillaan, kun satuin paikalle. "Otappas kiinni tuosta" Rita huikkasi ja ohjasi ratsunsa eteeni. Nappasin Masterin ohjista kiinni ja Rita hyppäsi alas selästä. "Taas se on ihan kuumakalle" hän puuskahti selvästi hieman pettyneenä. "Kotona se on kuin unelma, mutta kisapaikoilla kuumuu kuin pahanenkin", hän jatkoi tilitystään.
Seuraavaksi oli heidän vuoro ja tällä kertaa minä olin heidän tukenaan lähettämässä heitä kisakentälle. "Noniin, hyvä Rita! Annas mennä nyt!" yritin kannustaa häntä ja hän vain pyöräytti silmiään minulle hymyillen: "se on jo voitto jos olen vielä satulassa kun tuolta tullaan!"

Master oli sitten upea ilmestys! Lihaksikkaan jyhkeä hannoverori temmelsi areenalla kaula kaarella. Rita näytti selässä täydelliselle viilipytylle, enkä huomannut hänen antavan juurikaan apuja! Ori tanssahteli hänen allaan ja sen korvat pyörivät päässä kuin karusellit kuunnellen kokoajan ympäristöä. Olihan se kuumakalle..

Loppujen lopuksi Rita ja Master selvisivät radasta kyllä ja Rita vieläpä satulassa, mutta tyytyväinen hän ei ollut. Palkintojen jaossa he sijoittuivat vasta yhdeksänneksi ratsukkoja ollen yhteensä 13.

Silmäni luppasivat lähes heti kun pääsimme Efterglansin pihapiiristä takaisin tielle. Olin vaihtanut kisavermeiden tilalle takaisin mukavan pehmoiset collegehousut ja t-paidan. Jalassa minulla oli lenkkarit, jotka eivät tuntuneet miltään. Autossa oli sopivan viileää hikisen kisapäivän päätteeksi. Olimme käyneet juuri ennen lähtöä kisapaikan kahviossa, jossa söin ahnaasti sämpylän, limsan ja suklaapatukan. En mahtanut enää mitään, vaan vaivuin kisapäivän uuvuttamana levolliseen uneen auton etupenkillä.

"Amanda hei, oltaisiin kohta perillä" Rita herätteli minua. Hieroin silmiäni ja tajusin meidän olevan jo Tarumaan tallille vievällä hiekkatiellä. "Ohoh, me ollaan jo täällä", sopersin unisena venyttelin jäseniäni. Oli jo myöhä ja tallin seinustalla paloi yövalo. Paikalla ei näkynyt ketään, hevosetkin olivat jo sisällä. Minun punainen autoni tönötti yksinäisenä ja hyljättynä tallin seinää vasten. Sen ikkunoiden pintaan oli laskeutunut kostea huuru kuuman päivän vaihduttua viilenevään iltaan.

Purimme matkasta uupuneet hevoset karsinoihinsa, ruokimme ne ja nostelimme nopeasti kisavarusteet tallin puolelle. "Nämä ehtii purkaa huomenna tarkemmin, eiköhän lähdetä jo levolle", Rita ehdotti. Se sopi minulle mainiosti. Vein vielä Kiran heinäverkon talliin ja ripustin sen nopeasti tamman karsinaan. Kävin vielä nopeasti moikkaamassa Sereneä ja rapsutin karsinan kaltereiden välistä sen lämmintä ja pehmeää turpaa. Riensin tallin pääovelle ja suljin ison valon. "Hyvää yötä kaikki", kuiskasin hiljaa ja poistuin.

<3 Amanda

Vastaus:

Loistava kisakertomus! Otat hienosti asioista selvää ja käytät tarinoihisi selkeästi aikaa! Todella miellyttävä lukuelämys jälleen. +50vr (vaikka tekisi mieli antaa 100vr;D).

Rita <3

Nimi: Rita

28.06.2018 13:11
Hei Amanda! Olet suorittanut tähtihoitaja-merkin! Lisäsin merkin esittelyysi ja 100vr vararahastoosi.

Rita<3

Nimi: Amanda

27.06.2018 11:48
Tänään saavuin tallille aikaisin; meillä olisi Serenen kanssa ohjattu tunti kentällä klo 11:00. Lisäksi minun täytyi valmistella kaikki huomisia kisoja varten Kiralle, joten hommaa riitti!

Olin pessyt kisavaatteeni edellisenä päivänä ja ne olivat onneksi ehtineet kuivaa hyvin. Puhtaan valkoiset, lähes tulenuudet QHP:n silikonipaikkaiset ratsastushousut, valkoinen hihaton Cavallieran tekninen paita ja myöskin Cavallieran musta tyköistuva jakkutakki. Jos ilma olisi lämmin, en välttämättä tarvitsisi takkia, vaan pärjäisin hihattomassa siistissä kisapaidassa. Viikkasin vaatteet siististi pinoon ja asetin ne kerhohuoneeseen tuolille. Vein myös uudenkarheat mustat Tattinin kisasaappaat kerhohuoneeseen. Olin ostanut upeat kisavaatteet äitini kanssa itselleni samoihin aikoihin, kun olimme ostaneet Kiran. Halusin kovasti kisailla sen kanssa ja halusin näyttää kisoissa upealle, tottakai! Emme kuitenkaan koskaan käyneet kuin parissa edellisen tallimme omissa kisoissa, eikä niissäkään mainetta ja kunniaa niitetty.

Siirryin varustehuoneeseen käymään Kiran varusteita läpi; olin ilmoittanut meidät koululuokkaan, joten uusi estesatula oli nyt jätettävä telineeseen. Nostin yleissatulani telineestä, nappasin hyllyltämme satulasaippuan ja sienen ja istuuduin jakkaralle putsaamaan satulaa perinpohjaisesti.

Hinkutin satulaa ja vajosin omiin haaveisiini; mistäs muustakaan kuin miehistä. Voi kun tälläisinä päivinä olisi joku oma apumies matkassa.. Juhannuksena kuppilassa tapaamani tumma komistuskin oli laittanut minulle viestiä! Olin kyllä vastannut, mutta keskustelumme jäi tuolloin hyvin lyhyeksi. Lupasin laittaa hänelle vielä viestiä, mutta olin niin ujo etten ollut vielä viitsinyt.. Ehkä minun pitäisi. Käänsin satulan ympäri sylissäni ja jatkoin sen pesua. Markus oli miehen nimi. Mitä jos hän olisikin allerginen hevosille? Tai ei muuten haluaisi olla niiden kanssa tekemisissä.. Jos hän olisi muuten täydellinen ja ihana ja haluaisi olla kanssani, mutta ei haluaisi ottaa mitään osaa hevoshommiin? Sellainen mies ei kyllä olisi minua varten..

Saatuani satulan pestyä, kaivoin hyllyltämme ostamani kauniin Tarumaan -logolla varustetun valkoisen kisahuovan, asettelin sen satulan alle ja kiinnitin huolellisesti tarranauhoilla satulaan. Siirsin jalustimet hihnoineen ja satulavyön vielä takaisin yleissatulaan uudesta eilen käyttämästäni estesatulasta. Siirsin sen valmiiksi Ritan toimiston seinää vasten kyhäämälleni pukille. Seuraavaksi otin suitset käsittelyyn; nahkarasvaa ja rätti. Niillä kävin suitsien remmit yksi kerrallaan läpi. Lopuksi kiillotin kuolaimen renkaat (ihan kuin niitäkään siellä kukaan niin tarkkaan tutkisi). Laskin suitset ohjineen valmiiksi satulan päälle. Lopuksi kaivoin varustelaatikosta Kiran uudet pintelit ja katselin niitä hetken. Nämä ovat nyt sitten punaiset.. Kisahuopa on valkoinen, vaatteeni ovat valkoiset.. ja nämä ovat punaiset. Viskaisin ne takaisin varustelootaan ja kipitin yläkertaan Satulakauppaan.

4kpl valkoisia uusia pinteleitä rikkaampana palasin tavaroiden äärelle. Nyt alkaisi kisavarusteet olla valmiina! Hain autostani suuren muovisen laatikon, johon saisin pakata kaikkea muuta mukaan lähtevää, kuten harjat, loimen, porkkanoita, varariimun ym. Aloin hieman jopa hätääntyä kun en ollut oikeastaan koskaan lähtenyt kisaamaan toiselle tallille näin yksin! Olin kyllä nuorena tehnyt kisareissuja eri tallien hevosilla, mutta siinä oli aina kavereita ja muuta porukkaa laittamassa tavaroita kasaan. Koitin käydä päivän tapahtumia etukäteen mielessäni läpi ja heitin laatikkoon vielä muutamia lisäyksiä. Ajatukseni harhailivat edelleen Markuksessa.. Mitä kirjoittaisin hänelle? Varasin käytävälle vielä pari ämpäriä ja heinäverkon mukaan otettavaksi.

Rita tuli varustehuoneelle juuri kun olin saanut tavarani selvittyä, hänkin oli tulossa laittamaan Masterin kisavarusteita valmiiksi huomiselle. Rita ehdotti, että mentäisiin samaa kyytiä kisoihin, heillä olisi kahden hevosen koppi pihassa ja matka on kuitenkin sama. Tämä sopi minulle hienosti, Rita saisi ajaa! :D Sovimme vielä huomisen aamun lähtöjärjestelyistä, matkaan olisi lähdettävä aikaisin. Lupasin tulla tallille jo aamulla kuuden aikaan. Nyt oli kuitenkin jo kiirehdittävä Serenen kanssa pian alkavalle tunnille!

Hain Kiran Puutarhasta illansuussa ja vein sen pesupaikalle. Nyt olisi tiedossa kunnon puunaus! Kastelin tamman läpimäräksi päästä hännäntyveen, levitin hevosshampoota runsaalla kädellä ja vaahdotin ponin tarkasti joka kulmasta. Kira näytti suurelta vaahtopallolta, jolla oli korvat ja silmät! :D Huuhtelin vaahdot ja shampoot pois sen turkista ja suihkutin Show Shine -hoitosuihketta sen karvaan. Karvasta tuli upean kiiltävä ja liukaspintainen! Harjasin karhealla harjalla sen kavioiden ulkopinnat ja hieroin niihin kaviorasvaa. Nirhasin sen harjan vielä siistiksi muutamasta hapsusta ja samalla siistin sen korvat ja leuanalusen. Häntään suihkutin hoitavaa selvityssuihketta ja kampasin sen huolellisesti läpi. Letitin sen tiukasti puoleenväliin ja kiinnitin letin kuminauhalla. Nyt ei paranisi hangata sitä mihinkään eikä sotkea itseään muutenkaan yön aikana! Ehkä olisikin parasta laittaa sille loimi yöksi.. Niimpä viskasin sille kevyen talliloimen selkään. Ei muuta kuin kauneusunille!

Huomenna olisi aamusta lähtö kohti Efterglansin tallia! Pahus että minua jännitti! Ehkä voisin purkaa jännitystäni kotona laittamalla viestiä Markukselle.. Se saisi ajatukseni muualle kisasta!

<3 Amanda

Vastaus:

+20vr. Onnea meille kisoihin! Masterin ja Kiran kanssa tulee varmasti mielenkiintoinen päivä! :D

Rita <3

Nimi: Amanda

26.06.2018 14:57
Saavuin tallille tänään jo aikaisin. Minulla olisi illalla lyhyt vuoro töissä, mutta ehtisin hienosti liikuttaa kummatkin hevoset. Olin letittänyt punaiset hiukseni kahdelle letille ja pukenut ylleni mustan topin ja hieman kevyemmät ruskeat Horzen puolipaikkaiset ratsastushousuni. Aiemmin päälläni olleet mustat ratsastushousut kaipasivat jo pesua. Tänään oli kaunis ja lämmin päivä tiedossa!

Kiiruhdin talliin ja siivosin Kiran karsinan pikaisesti, mutta huolellisesti. Lisäsin sinne hieman puruja ja putsasin Kiran ruokakupin. Riensin tarhalle hakemaan tyttöäni ja se seisoskeli aivan tarhan toisella puolella lepuuttaen oikeaa takajalkaansa. Se katseli minua hämmentyneen näköisenä eikä tehnyt elettäkään liikkuakseen minua vastaan. Menin tarhan puolelle ja lähdin kävelemään perälle. Kira laski korvansa pään sivuille, näyttäen hieman lehmälle. Se kääntyi hiljaa ja lähti kävelemään minua karkuun! Mitäh?! Mokoma ketku. Pysähdyin aloilleni seuratakseni mihin se oli matkalla; se käveli tarhan toiseen päähän, portin viereiseen nurkkaan seisomaan takapää minuun päin. Oikea mielensäosoittaja. Taapersin sen perässä ja huhuilin vähän lähestyessäni sitä; "Hei tyttö, mitä sinä oikein puuhaat? Eikö huvita tänään nähdä minua, häh?" Pääsin sen vierelle ja kosketin sen kaulaa. Kira käänsi päänsä pois mutta ei liikkunut enää karkuun. Silittelin sen kaulaa hetken ja yritin siirtää käteni sen poskelle. Tamma väisti hieman kosketustani ja nosti päänsä korkealle. Heitin riimunnarun sen kaulan ympärille, ettei se pääsisi enää lähtemään karkuun. Odottelin hetken että se laskisi päänsä ja siinä menikin pieni tovi.. Lopuksi se kuitenkin luovutti ja laski päänsä niin, että sain pujotettua sille päitset päähän. Se näytti loukkaantuneelta. "Noniin, mennään" kehotin sitä ja nykäisin hellästi riimusta. Tamma vain viskaisi päätään vedon tuntuessa sen päässä, mutta pysyi visusti paikoillaan. "No johan nyt on, tänään ollaan sitten tällä tuulella, niinkö?" juttelin sille, ja se vastasi minulle samalla loukkaantuneella, lehmämäisellä ilmeellään. Kiskaisin narusta hieman kovempaa ja Kira luimisti korviaan, mutta lähti kuitenkin hyvin hitain elein liikkeelle. Kiskoin sen perässäni ulos tarhasta ja suljin portin. Muut tammat katsoivat vieretysten touhujani ja melkein kuulin niiden nauravan.

Sain Kiran talliin ja harjasin sen läpi. Kuulin Ritan touhuavan yläkerrassa jotain ja riensin hetken mielijohteesta hieman Satulakauppaan ostoksille. Aikeenani oli ostaa Kiralle vain taakse upean punaiset hivutussuojat, jotka olin aiemmin nähnyt siellä. Ne sopisi hienosti uuteen punaiseen satulahuopaamme! Lähdin puodista kuitenkin mukanani hivutussuojien lisäksi myös punaiset pintelit kisoja varten, ötökkäloimi, nahkainen rintaremmi ja nahkainen uusi estesatula! Vähäsen jos riistäytyi taas käsistä koko homma.. Kiralla kuitenkin oli hyvin toimiva nahkainen yleissatula, mutta olin jo kauan ajatellut ostaa sille ihan esteille sopivan satulan. Nyt varsinkin jos meille oltiin kyhäämässä ihan maastoesterataa! Siitä sainkin mieleeni, että voisin tänään käydä Kiran kanssa kokeilemassa Ritan laittamaa paria maastoestettä, kun kunnon rata ei tietääkseni ollut vielä valmistunut. Niimpä vein ötökkäloimen ja pintelit varustehuoneeseen ja loppujen uutuuksien kanssa kävelin Kiran luo. Vaihdoin punaisen satulahuovan uuden estesatulan alle, mutta tajusin että huopahan on yleismallin satulaan.. Taistelin tarranauhojen kanssa tovin ja sain sen viriteltyä pysymään uuden estesatulani alla. Kylläpä se näytti sitten upealta!! Kiinnitin myös vanhan mahavyömme uuteen satulaan ja huomasin sen olevan hieman lyhyt.. Uusi satula oli sen verran pienempi, että sain maharemmin juuri ja juuri kiristettyä ensimmäisiin reikiin! Pujotin jalustimet paikoilleen ja avasin uuden rintaremmin paketistaan. Napsautin lukot kiinni molemmin puolin satulaan ja alas maharemmin sille tarkoitettuun lenkkiin. Asettelin uudet suojat Kiran takasiin huolellisesti ja pujotin sen päähän ruskeat suitset, joissa koreili viimeviikolla ostamani timanttipanta! Voi juku :) Astuin pari askelta taaksepäin ihaillakseni kokonaisuutta. Kaivoin puhelimeni ja otin muutaman kuvan tammasta uusine varusteineen; ruskeaa nahkaa ja ripaus punaista lähes mustaa siroa tammaani vasten. Tykkäsin kovasti näkemästäni.

Päntättyäni hevoseni ja ihailtuani sitä vielä tovin, pääsin kuitenkin vihdoin ulos tallista. Asetin jalan jalustimeen vaivoin, se tuntui olevan korkeammalla kuin ennen! Uusi satula sai sen aikaan, mutta onnistuin kuitenkin pääsemään selkään. Kira tepasteli allani ja pyöri kuin mikäkin. Yritin pitää sitä aloillaan, että saisin kiristettyä satulavyön; satula tuntui pyörivän selässä vielä. Kira ei kuitenkaan tuntunut tänään asettuvan ollenkaan, joten käänsin sen takaisin kohti tallin ulkoseinää ja parkkeerasin tamman turpa seinää vasten. Koitappa siitä liikkua, hihih. Tamma laski korvansa jälleen tuttuun sorkkaeläimen asentoon, mutta tyytyi kuitenkin seisomaan seinää vasten aloillaan. Nostin jalkani eteen ja kiristin satulavyön. Sain sen vedettyä jopa toisiin reikiin kummaltakin puolelta, juuri vaivoin. Heiluin vielä satulassa puolelta toiselle testatakseni sen pysyvän paikoillaan. Säädin jalustinremmejä vielä ja lähdin matkaan. Ohjasin Kiran maneesin editse maastoon.

Kiersin pienen lenkin maastossa puiden lomassa. Siellä oli hieman viileämpää, mutta ötökät seurasivat meitä silti. Kira ravisteli päätään välillä ja huitoi hännällään vimmatusti. Nostaessani ravin ötökät tuntuivat jäävän hieman taakse. Ravi tuntui tänään jokseenkin vaativalta, Kira tepasteli korkeasti ja askel tuntui suorastaan vihaiselta. Yritin rauhoitella tammaa ja istua syvällä satulassa. Vauhti oli ihan oikea, mutta askel oli niin terävä ettei se tuntunut kovin mukavalta. Lisäsin hieman vauhtia, että pääsin keventämään.

Lämmittelylenkin heitettyämme palasin maaston uumenista takaisin tallin nurkille, en kuitenkaan tallipihaan asti. Etsin hetken aikaa maastoesteitä maneesin kulmilta ja onnistuin viimein löytämään niitä; metsässä meni upea pieni polku, jonka varrella oli ensin parista ohuemmasta puunrungosta kasattu ristikko, sen jälkeen vanha kaatunut paksu puunrunko ja lopuksi kahden suuren kiven väliin oli paksuista kepeistä ja rungoista kyhäilty pystyeste. Lähdin ravaamaan hieman kauemmas ja käänsin Kiran ympäri takaisin esteitä kohti. Nostin hitaan laukan ja lähestyin ensimmäistä ristikkoa varoen. Kira huomasi esteen ja suuntasi korvansa eteen. Se loikkasi yli hienosti ja virheettömästi! Ponnistin satulasta ylös ja otin tuksea tamman harjamartosta. Ah, en ollutkaan hetkeen hypännyt! Kira pärskähti laskeutuessaan esteeltä ja rynnisti kohti tukkiestettä. Yritin pidätellä sitä pehmeästi, muttei se paljoa hidastanut sen vauhtia. Tamma lennähti innokkaasti tukin ylitse ja ehdin juuri ja juuri hyppyyn mukaan! Laskeuduttuamme tukilta, otin ohjat käsiini ja pidätin tammaa reilusti. Kira ei vastustellut, vaan hidasti laukkansa takaisin kokoon ja laski hieman päätään. Se askelsi rytmikkäästi viimeiselle pystyesteelle ja venytti kaulaansa pitkälle. Se nosti sirot jalkansa vaivattomasti alleen ja liiti lennokkaasti esteen yli. Esteet eivät olleen kamalan korkeita, mutta tässä pääsi hyvin taas maastoesteiden makuun! Hyppäsimme sarjan vielä toistamiseen ja sen jälkeen suuntasimme taas maastoon.
Laskin ohjat pitkälle ja annoin Kiran tallustaa vapaasti allani. Se taisi nauttia hyppäämisestä yhtä paljon kuin minäkin! Siinä vaan oli sitä jotain, se oli meidän juttumme. Adrenaliini virtasi vielä kehossani ja olin sisäisesti äärimmäisen tyytyväinen. Hengitin syvään metsän raikasta ilmaa. Hikinoro valui kypäräni välistä ohimolle ja pyyhkäisin sen kämmeneeni.

Palasimme ötökkälauman saattelemana takaisin tallille. Rita touhusi tallipihalla ja kerroin hänelle käyneeni maastoesteradalla. Tai niillä muutamalla esteellä.. Rita oli iloinen että esteillä oli käyttöä. Hän kehaisi vielä Kiran komeita uusia varusteita ja olin superiloinen! Silitin kaunista tammaani kaulasta ja talutin sen hymyssäsuin tallin viileyteen. Karsin varusteet sen yltä ja vein ne varustehuoneeseen. Asettelin uudet varusteet huolellisesti ja siististi paikoilleen. Onneksi satuloille oli paljon tilaa ja sain kummatkin satulat omiin telineisiin. Suojat pyyhin huolellisesti ja laitoin ne varustelaatikon päälle.

Laskin ämpäriin lämmintä vettä ja nappasin sienen mukaani. Kävin märän sienen kanssa läpi Kiran vatsanalusen, nivuset ja satulan kohdan. Tamma tuntui kuumalta ja nihkeältä. Sivelin vedellä myös jalat ja rintakehän. Toisella sienellä kävin läpi sen pään. Lopuksi kaadoin koko ämpärillisen vettä sen selkään ja hinkkarin sen sienen kanssa ympäri sen runkoa. Harjasin sen pitkät häntäjouhet ja kiedoin ne pikaiselle letille. Heitin verkkoloimen sen niskaan ja sen päälle heitin uuden ötökkäloimen kaulakappaleineen; jos se hillitsisi noita kärpäsiä ja paarmoja edes vähäsen. Kaivoin Kiran varustelaatikon uumenista vanhan mustan päitsiin kiinnitettävän otsapannan, jossa roikkui hapsuja; kärpässuoja. Virittelin sen Kiran päitsiin ja talutin tamman tarhaan. Siellä se saisi kuivaa ja olla loppupäivän! :)

Ylihuomenna olisikin jo kisapäivä! Voi kamala.. Huomenna siis kuurauspäivä ja varusteiden valmistelu. Olin ilmoittautunut tallimme perustunnille huomiselle, mutta en kyllä pääsisi sinne ainakaan Kiran kanssa, mikäli sitä edes järjestetään. Täytyy puhua Ritan kanssa ja ottaa osaa vaikka Serenellä.

<3 Amanda

Vastaus:

+40vr kyllä järjestämme tunnin, vaikka osallistujia olisi vain yksi. Eli tervetuloa! :)

Nimi: Amanda

25.06.2018 20:03
Tänään pääsin tallille puolen päivän jälkeen oltuani lyhyen vuoron aamulla töissä. Eilinen päivä oli pakko ottaa vähän helppoa, nukuin puolet päivästä! Selvästi muutto, Kiran tallipaikan vaihdos, uusi työpaikka ja perjantainen humputtelu saivat aikaan totaalisen uupumisen. Lepo teki todella hyvää! Harmitti kovasti, että Kiralle tuli nyt kaksi lepopäivää, mutta toisaalta kai sekin tarvitsi hieman aikaa sisäistää asioita. Se oli ollut aika kuumakalle viimeaikoina.. Johtui ehkä itsestänikin, pää oli huomaamattani kierroksilla koko ajan.

Nyt kuitenkin hyvin levänneenä ja pääkoppani nollanneena oli jälleen mukava tulla tallille. Olin ostanut kaupasta hieman evästä itselleni, jottei minun tarvinnut enää ajaa kotiin syömään. Vein evääni tallin yläkerrassa sijaitsevaan kerhohuoneeseen. Kiiruhdin takaisin alas talliin ja olin matkalla Kiran karsinalle kun huomasin ilmoitustaululla uuden ilmoituksen kisoista: "Efterglansin avajaiskisat". Vatsassani pyörähtää samalla; olin ilmoittautunut jo yksiin kisoihin Kiralla, Sysälään! Kisoihin! Olin innoissani ja jännittynyt ja siinä samassa olin hetkellisesti poissa järkevän ajatuksenjuoksun piiristä ja kirjoitin Efterglansin kisojen ilmoitukseen ronskisti osallistujiksi minut ja Kiran. Eikä siinä vielä kaikki; ilmoitin meidät koululuokkaan! Kyllähän nyt Helppo B:n ohjelma meiltä taipuu, taipuuhan? Aloin tulla takaisin järkiini ja mietin pitäisikö minun pyyhkiä ilmoittautumisemma kuitenkin pois.. Kisat olisivat 28.6 elikkä tämän viikon torstaina! Aloin pienesti panikoida samaan aikaan, kun Rita käveli toimistosta luokseni leveästi hymyillen; "Ai sinäkin ilmoittauduit Efterglansiin! Voi kun mukavaa" hän huudahti. "No niin minä näköjään tein.." vaikersin ja kerroin hänelle epäilyksistäni. Rita rohkaisi minua ja sanoi että voimme oikein hyvin osallistua. Eihän kisoja aina tarvitsisi, tai edes voisi voittaa! "Sehän menee hyvästä harjoituksesta!" hän tokaisi huolettomasti. Tottahan se on.. "Ilmoitahan Serenekin joihinkin kisoihin, se tykkää niistä", Rita lohkaisi ja asteli rempseästi ohitseni tallin takapihalle. Tiesin hänen hymyilevän vaikka en nähnyt hänen kasvojaan. Jäin tuijottamaan ilmoitustaulua.. Noin viiden minuutin tuijotuksen jälkeen havahduin kirjoittamassa Serenen nimeä Sysälän kisojen 80cm esteluokan alta. Että sinne sitten.

Pää ajatuksia ja odotuksia täynnä astelin Kiran karsinaan siivotakseni sen. Hymyilin itsekseni puoliksi siitä syystä että olin innoissani ja iloinen ja puoliksi siitä syystä, että olin ollut hetkellisesti niin idiootti, että olin todella ilmoittautunut a) kisoihin TÄLLE VIIKOLLE ja b) yksiin kisoihin KAHDELLA HEVOSELLA. Hah, completely insane.

Putsasin Kiran karsinaa itsekseni tuhahdellessa ja miettiessäni kauhuskenaarioita tulevista kisoista kun Rita talutti uljaan, suuren Masterin sisään talliin. Hän vei orin toiselle käytävälle kiinni ja alkoi harjata sitä. Katselin hevosta silmät suurina, olipa se sitten upea! Rita kertoi osallistuneensa myös Efterglansin kisoihin Masterilla, Vaativaan B:hen. "Saa nyt nähdä kuinka meidän siellä käy, kun viimeksikin se kävi niin kuumana.." Rita mietiskeli. "Mutta saadaampa ainakin oppia ja kokemusta!" hän naurahti. Juu, ehkäpä mekin tarvitsimme sitä, oppia ja kokemusta. Tai ainakin minä, että joskus saavuttaisin noin huolettoman asenteen kuin Rita! :) Tai ainakin hän näytti ulospäin hyvin rennolta kisojen suhteen.

Rita oli lähtenyt Masterin kanssa testaamaan uunituoretta Maneesia, jota ei oltu vielä avattu meidän muiden käyttöön. Minä lähdin hakemaan Kiraa tarhasta, jossa se odottelikin minua jo. "Hei tyttö, oliko jo ikävä?" sanoin tammalle iloisella äänellä. Se seurasi liikkeitäni portilla tarkasti ja kun pääsin sen luokse, se tuuppasi minua turvallaan lempeästi. Naurahdin ja ojensin käteni sen turvalle. "Pösilö" mumisin sille ja kiinnitin sille riimun. Kaivoin nuhjuisen hupparini taskusta jonkun vanhan leivän kannikan, joka sinne oli jäänyt. Kira imuroi sen nopeasti kämmeneltäni ja rouskutteli sitä onnellisesti. Talutin tamman talliin ja kiinnitin sen tallikäytävälle. Harjasin sen perusteellisesti putsasin sen kaviot. Liu'utin sormeani sen vuohisessa olevan kuluman ylitse huolestuneena ja hain varustehuoneesta pintelit. Kiedoin valkoiset, hieman likaantuneet pintelit Kiran takajalkoihin. Kiepautin tarranauhat lopuksi tiukasti kiinni. Sitten varustelin tamman loppuun ja letitin sen hännän vielä kauniisti. Nyt sitä ollaan niin nättinä!

Kävelytin Kiran ulkokentälle ja nousin selkään. Tamma vaikutti rauhalliselta. Lähdimme kiertämään kaviouraa hiekkaisella kentällä. Kokosin Kiran allani ja jatkoimme hieman nopeatempoisemmalla keskikäynnillä. Pyöräytin muutaman voltin ja pääty-ympyrän saadakseni sen täysin kuuntelemaan minua. Nostin harjoitusravin ja Kiran askel tuntui hyvin pehmeältä. Istuin satulassa vaivattomasti ja kävin läpi omaa istuntaani; muista kantapäät, muista kädet, ryhti.. Yritin mukailla Kiran liikkeitä ja ohjata sitä lantiollani kevyesti. Kira kulki kauniissa peräänannossa korvat suoraan taaksepäin kuunnellen tarkasti jokaista ohjettani. Hienoa.
Siirryimme rauhalliseen harjoituslaukkaan. Kira pärskähteli askelluksen tahtiin ja viskoi häntäänsä. Hengitin rauhallisesti syvään ja keskityin tekemiseeni. Voltti, seuraa kaviouraa, lävistäjälle.. Kentän keskellä hidastin takaisin harjoitusraviin ja uralle palatessamme nostin jälleen harjoituslaukan. Siirtymiset onnistuivat suhteellisen hienosti, niissä meillä oli aina hieman ongelmia. Hidastin nyt käyntiin asti ja annoin Kiran jatkaa vapaassa käynnissä pitkin ohjin. Se suoristi kaulansa pitkäksi ja nautti saamastaan "tilasta". Pian kuitenkin kokosin sen jälleen ja jatkoimme harjoitusravissa. Harjoittelin kentän keskellä harjoitusravista pysähdystä ja tervehdystä. Jouduimme ottamaan tämän pari kertaa uusiksi Kiran tepastellessa hieman, se ei malttanut jäädä aloilleen. Lopuksi sain kuitenkin hyväksyttävän tervehdyksen aikaiseksi ja jatkoimme loppuverkalla. Olipa tämä hyvä treeni! Selvästi pieni huilitauko teki molemmille hyvää.

Talutin Kiran talliin harjoittelumme päätteeksi. Poistin varusteet sen päältä ja huomasin pinteleiden hieman repsottavan. Niihin oli jäänyt selvästi hieman hankaumaa vuohisten kohdalle ja päätin ostaa Kirallekin suojat taakse.
Vein tamman pesupaikalle. Kiran korvat alkoivat pyöriä hermostuneesti päässä kun laskin letkusta vettä lattialle. "Rauhoitu nyt tyttö, et ole ennenkään kuollut tähän", puuskahdin sille ensin hieman tuohtuneena, mutta vedin sitten rauhoittavasti syvään henkeä. Älä äsyä sille, Ama tai se hermostuu lisää, komensin itseäni mielessäni. Annoin veden valua letkusta lattialle ja silittelin Kiraa rauhallisesti. Se väisti ensin kättäni ja nosti toista takajalkaansa vatsansa alle luullessaan käteni olevan vettä. Pian se kuitenkin rauhoittui tajutessaan sen olevan vain minä. Hyräilin hempeästi hiljaa sille ja hengitin rauhallisesti. Jatkoin sen silittelyä pienen tovin ja lisäsin mukaan pikkuhiljaa vettä. Kira puuskahti kerran kun lämmin vesi osui sitä kylkeen. Se ei kuitenkaan väistänyt enää alta, vaan antoi veden valua pitkin sen silkkistä karvaa. Pian sain nostettua letkua jo korkeammalle, jotta sain vettä suihkutettua myös sen selkään ja niskaan. Laskin vielä vettä ämpäriin ja sitten sammutin sen. Olin saanut hevosshampoota ostamani Pesusetin mukana ja aloin vaahdottaa Kiraa sienellä. Tamma lerputti huultaan ja kuunteli rauhallisesti touhuani.
Saadessani pestyä Kiran kokonaan shampoolla, kuivasin sen vedellen hikiviilalla suurimman vedet sen karvasta. Peittelin tamman verkkoloimella, jonka päälle laitoin kevyen talliloimen. Talutin sen karsinaan ja muistin ostaneeni kaupasta samalla pussin porkkanoita tytöille!

Harpoin autolle ja kurotin takapenkiltä porkkanapussia. Vatsani murahti äänekkäästi kumartuessani autoon. Nälkä. Tässä välissä olisi hyvä pitää ruokatauko ennenkuin haen Serenen. Avasin porkkanapussin matkalla talliin ja otin sieltä kaksi porkkanaa. Pilkoin porkkanat käsissäni kolmeen osaan ja syötin ne Kiralle. Se rouskutteli herkkuja ahnaasti käsistäni. Silitin hellästi sen poskea. Oma rakas kaunokaiseni, Kirppunen. "Oletkos Kirppunen" lällytin sille.

Jätin Kiran karsinaan ja kipitin ripeästi yläkertaan. Kaivoin eväspussistani mikroaterian ja suljin sen mikroon lämpenemään pariksi minuutiksi. Levitin pöydälle myös banaanin, pillimehun ja keksipaketin. Kyllä näillä eväillä saa nälän kaikkoamaan ainakin hetkeksi! Lysähdin kerhohuoneen pöydän ääreen ja söin ahnaasti evääni.

Evästauon jälkeen menin Kiran karsinalle todistaakseni sen olevan vielä kostea. Otin tamman kuitenkin karsinasta ja palautin sen Puutarhaan. Päivä oli lämmin eikä tuuli häirinnyt, tuskimpa tamma nyt pääsisi vilustumaan! Muut tammat kävivät tutkimassa Kiran päällä olevaa loimea ja toteamassa, että tuo kummallinen vaatekasa tosiaan oli Kira. Pian kaikki tammat laidunsivat taas huolettomasti yhdessä.

Palasin illalla hakemaan Kiran tarhasta ja vein sen jo talliin. Poistin loimet sen yltä ja huomasin sen kuivanneen jo hyvin. Annoin tammalle iltaruuan, oikaisin sen suolakiven ja täydensin heinäverkon. Nyt sen on hyvä käydä yöpuulle :) Pussasin siroa tammaani kuonoon ja rapsutin sen otsaa. Hyvää yötä Prinsessani!

<3 Amanda

Vastaus:

+50vr tästä tarinasta. Olet hoitanut Kiraa jo sen 5kertaa eli enää tunnille osallistuminen niin saat Tähtihoitaja-merkin ;) Hienoja tarinoita!

©2018 Virtuaalitalli Tarumaa - suntuubi.com