Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

AMANDA JA KIRA

Vieraskirja <  1  2 

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi plus kolme?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Amanda

10.07.2018 13:43
Tänään tallille aamusta, illalla menisin vielä pariksi tuntia töihin. Päivä oli lämmin, aurinko pilkisteli silloin tällöin pilvien takaa, mutta enimmäkseen oli pilvistä.

Astelin talliin, kaikki hevoset olivat jo ulkona tarhoissaan. Aloitin karsinoiden putsauksella, kuten aina tähänkin asti. Kiralla olikin hurjan sotkuinen karsina, se oli ollut selvästi levoton yöllä. Putsasin sen tarkoin ja kävin hakemassa ulkoa uuden purukuorman karsinaan. Purukuormaa hakiessani seurailin Masterin ja Kudan touhuja tarhassa; Kuda yritti tökkiä leikkisästi Masteria, mutta vanhempi herra näytti siltä, että kohta saa pikkupoju kaviosta jos ei lopeta! :D Kuda ärsytti tahallaan hetken, kunnes Master vinkaisi villisti ja hypähti etupäällään uhittelevasti. Kuda viskoi päätään innoissaan, mutta jätti kuitenkin härnäämisen sikseen. Siinä onkin sinulle koulittavaa, Master. Ja Rita.

Saatuani karsinan kuntoon, vesiautomaatin putsattua, suolakiven oiottua ja heinäverkon täytettyä, lähdin hakemaan Kiraa tarhasta. Se seisoskeli puoliunessa Puutarhan laidoilla menevien puiden varjossa ja viskeli häntäänsä laiskasti puolelta toiselle. Ade ja Nita olivat portin vieressä katselemassa tallipihan meininkejä. "Terve taas, tytöt", sanoin tammoille ja rapsutin nopeasti Nitan turpaa. Puikahdin tarhaan aidan alitse ja lähdin hakemaan omaani. "Kiraaa", huutelin tammalle, joka toista katseli minua puoliksi suljettujen luomiensa alta. "Oletko väsynyt?" kysyin siltä hiljaa pujottaessani sille päitsiä päähän. Pidin sen päätä hetken käsissäni ja silittelin sen poskea. Kira huokaisi rauhallisesti. "Meillä taitaa olla maastopäivä".

Talutin tamman talliin ja jätin sen käytävälle. Kävin hakemassa sen harjat ja aloin hiljakseen harjaamaan tamman tummaa karvaa. Siitä irtosi jonkin verran hiekkaa. Puhdistin sen kaviot, jotka se hyvin laiskasti minulle yksi kerrallaan nosteli. Toisessa takakaviossa oli jumissa kivi, jonka kaivelin pois. Kira huokaisi jälleen. "Noh, mikäs nyt on? Olet niin dramaattinen tänään", naureskelin tammalle ja lähdin hakemaan sen varusteita. Yleissatula tänään ja uudet suitset testiin. Jalkoihin en laita mitään, jos tänään vaan käveltäisiin ja otettaisiin vähän ravia. Ripustin suitset karsinan koukkuun ja nostin satulan Kiran selkään. Tamma luovisti korviaan ja nosti päänsä äkäisesti ylös. "No ohoh, sinähän olet tuittupää", sanoin sille ihmetellen, ei se tuollaista kovin usein tehnyt! Se luimisti myös hieman korviaan kun kiristin satulavyötä, mutta lopetti pelleilynsä onneksi siihen. Mallailin uusia meksikolaisia suitsia sen päähän ja Kira antoi minun tehdä hommani rauhassa. Sain suitset päähän ja säädeltyä remmit oikeaan mittaan. Otsapanta tosiaan istui sopi suitsien kanssa täydellisesti yhteen! Hymyilin tyytyväisena ja suukotin Kiraa otsalle.

Nousin selkään tallipihassa. Kira vähän pyöri allani, mutta sain kiristeltyä satulavyön kuitenkin ja ohjasin tamman pihaton vierestä maastoon. Mimmi käveli juuri ponitallista ulos ja tervehti meitä iloisesti.

Lähdin seuraamaan hiekkatieltä poikkeavaa polkua. Metsässä oli rauhallista. Kira taapersi pitkin ohjin eteenpäin ja minä istuin selässä katsellen maisemia ja haistellen raikasta metsäilmaa. Linnut visertelivät puissa, mutta mitään muuta ei kuulunut. Paitsi toki Kiran kavioiden tömähtely ja satulasta vaimea narskunta. Lähdimme kiipeämään harjulle, nousin hieman kevyempään istuntaan helpottaakseni Kiran työtä. Nousut ja laskut eivät tehneet yleensäkään Kiralle tiukkaa, se tuntui tykkäävän pienestä kiipeilystä ja seikkailusta. Harjun päällä puhalsi hyvin lempeä ja lämmin tuulen henkäys. Katselimme kumpikin korkealta puiden lomasta aukeavia maisemia. Täältä näkyi kauas. Alhaalla metsien täyttämillä mailla näkyi siellä täällä kohtia, missä pilvet repeilivät ja aurinko pääsi paistamaan puiden päälle. Maasto oli hyvin kumpuilevaa ja peltolaikkuja näkyi olevan siellä täällä.

Laskeuduimme varovasti alas harjulta lammen rantaan. Tallustimme kohtaan, josta pääsi lampeen. Ohjasin Kiran rantaan ja pienen ihmetyksen ja kohahduksen saattelemana se käveli lampeen ongelmitta. Kiersimme lammen matalassa rannassa pienen lenkin ja pysäytin Kiran sitten lampeen seisomaan. Tamma laski päänsä varovasti ja alkoi juoda lammesta. Se nosti turpansa takaisin ylös ja säikähti leuastaan tippuvaa vesinoroa, tai sen pitämää ääntä kun se lorisi veteen. Kun se säpsähti vesinoron pitämää ääntä, se säikähti uudelleen itsensä pitämää ääntä ja sen aiheuttamaa loiskausta. Tamma hypähteli paikoillaan ja kohisi. Minä nauraa rätkätin selässä yrittäessäni kaikin voimin pysyä siellä. Ohjasin Kiran rantaan. "et sinä kyllä mikään hurja vesipeto ole", naureskelin tammalle ja silittelin rauhoittavasti sitä kaulasta. Jatkoimme matkaa lampea kiertäen toiselle puolelle. Tässä normaalisti ravattiin, mutta en nostanut ravia tänään. Kira kuunteli kyllä aluksi hyvin tarkasti, milloin annan sille tarvittavat avut ja luvan lähteä, mutta rentoutui sitten kävelemään kun apuja ei kuulunut. Katselin lammen rannassa kasvavia kaisloja ja niiden väleissä liikkuvia vesimittareita. Jokunen kalakin kävi pinnassa. Tännehän voisi tulla joskus ongellekin! :)

Jatkoimme metsäosiolle, joka veisi hiekkatiepätkälle. Tämä osa oli aina rauhoittava ja niin oli nytkin! Vaikka rauhallinen meidän lenkkimme oli tähän asti ollutkin, niin tässä vanhassa metsässä tuntui vain aika pysähtyvän. Kira huokaisi, taisi sekin tuntea tämän rauhan. Ikivanhat kuuset seisoivat järkkymättöminä paikoillaan pitäen kaiken ylimääräisen hälinän ja tuulen ulkopuolella. Ne olivat tämän metsän suojelijoita, ei tässä muuten olisi tällaista hiljaista rauhaa, jos ne eivät olisi tuossa asemissaan. Katselin syvälle metsään molemmille puolillemme. Lintujen täyteläisen syviä viserryksiä kuului kauempaa. Vedin keuhkoni täyteen ilmaa ja nautin.

Tulimme hiekkapätkälle, jonka alussa kira alkoi jo hoppuilla; laukkapätkä. Tänään se kuitenkin olisi ravipätkä. Annoin hennosti pohkeita Kiralle ja se hypähti innoissaan liikkeelle. Pidättelin sitä hieman rauhallisempaan raviin ja se rauhoittui hölköttelemään sopivaa vauhtia. Se pärskähteli pari kertaa ja tarpoi rytmikkäästi eteenpäin hiekkatiellä. Kevensin selässä rennosti. Suora tuntui hurjan pitkälle hitaammassa vauhdissa! Lopulta kuitenkin tulimme kohtaan, josta poikkesimme jälleen metsän kautta pellolle. Hidastin Kiran käyntiin ja sukelsimme metsän uumeniin.

Pian tupsahdimmekin jo pellolle. Vanha maatila rötkötti paikoillaan. Kiran korvat alkoivat taas pyöriä apujen toivossa, mutta pidin sen hetken aikaa vain käynnillä. Se tanssahteli allani ja kantoi häntäänsä kauniilla kaarella, samoin kuin kaulaansa. En antanut sille pohjeapuja ollenkaan, vaan laskin sen menemään istunnallani, niinkuin olin temponlisäystunnilla oppinut. Avasin jalkani ja istuin syvään laskien ohjia hieman löysemmälle. Kira otti avut vastaan ja nosti upean keskiravin. Nyt sillä oli eteenpäinpyrkiväisyyttä ainakin tarpeeksi! Istuin satulassa kuvitellen olevani maailmanluokan kouluratsastaja, painelin pohkeitani sen kupeisiin askelluksen tahdissa ja Kira työskenteli allani leikkien ilmeisesti samaa leikkiä. Se suorastaan tanssi nostellen jalkojaan kauniisti. Hymyilin hieman leikkihetkellemme ja palasin maanpinnalle. Palasimme rennompaan harjoitusraviin ja ravailimme pellolla muutaman voltin ja kahdeksikon. Hidastin Kiran jälleen käyntiin ja kävelimme pellolta kohti viimeistä pientä metsäosiota.

Loppumatka meni kävellen rennosti pitkillä ohjilla tallipihaan saakka. Olipas rauhallinen maastoretki. Aikaakin tärväytyi puolisentoista tuntia normaalin tunnin sijaan. Kira vaikutti rennolta ja tyytyväiseltä vähäisen työskentelyn johdosta. Saisi tyttö vähän lepuuttaa päätään, viimeaikoina on opittu paljon uutta. Nousin satulasta ja talutin tamman talliin. Mimmi oli juuri lähdössä Aden kanssa maastoon ja vaihdoimme pari sanaa tallissa. Sitten he poistuivat ja minä jäin purkamaan Kiran varusteita. Se ei ollut hionnut ollenkaan, eipä tuollaisella lenkillä pitänytkään. Olisin kyllä huolissani, jos se olisi hionnut! Harjasin Kiran läpi ja tarkastin kaviot. Etukavioon oli jäänyt pieni käpy jumiin ja irrtoin sen helposti sormin. Muut kaviot olivatkin puhtaat.

Vein Kiran takaisin tarhaan Nitan seuraksi. Se vaikutti nyt virkeämmälle, taisi tosiaan nauttia maastoilusta. Palasin talliin järjestämään tavaramme paikoilleen ja lähdin Serenen kimppuun.

<3 Amanda

Vastaus:

Ihana maasto <3 +40vr

Nimi: Amanda

09.07.2018 13:43
Oli melko viileä, pilvinen mutta kuiva sää tänään. Meillä olisi Kiran kanssa koulutunti klo 11:00, uuden ratsastuksenopettajamme, Idan, ensimmäinen tunti! Saavuin tallille siis jo melko aikaisin.

Putsasin Kiran karsinan huolellisesti. Myös Luukas oli saapunut tallille jo, sillä hän ottaisi osaa myös tunnille. Mukavaa saada muutakin porukkaa samalle tunnille, tähän asti olimme olleet aina yksin.
Saatuani karsinan puhtaaksi, hain varustehuoneesta Kiran varusteita jo valmiiksi tammojen käytävälle. Vein myös harjapakin Kiran karsinan oven eteen. Lähdin Puutarhalle hakemaan tammaani ja se löytyi sieltä syömästä heiniä Nitan ja Aden kanssa. "Moi, joko on levätty hyvin, tyttö?" kysyin siltä ja se lähti oitis kävelemään luokseni portille. Ilmeisesti on levätty, ajattelin. Harvoin se omatoimisesti tuli vastaan noin reippaasti! Nappasin sen kiinni ja lähdin viemään sitä talliin. Luukas toi juuri Edin sisään, joten odottelimme hetken aikaa Kiran kanssa ulkopuolella, jotta suuri kaksikko pääsisi kulkemaan karsinalleen vaivatta. "Kiitti, Ama", Luukas kiitti, kun huomasi meidän pysähtyneen. Hymyilin hänelle ja jatkoin Kiran kanssa käytävälle. Juttelimme Luukaksen kanssa samalla siitä, kuinka jännää oli mennä Idan pitämälle tunnille; millainen hän olisi opettajana, olisiko hän vaativa ja ilkeä, vai hiljainen tyyppi ja kuika paljon hänellä olisikaan meille opetettavaa, toivottavasti paljon! Nauroimme myös sitä, että meidän tasoisille oppilaille ei kummoinen opettaja tarvitsisi olla, kun oppisimme jo uutta! :D

"Huomenta!" Ida huikkasi kentän laidalta, kun talutimme Luukaksen kanssa ratsujamme kohti kenttää. Ponitallilta tuli myös Kusti ja Copper mukaamme tunnille! "Teitäpä onkin tänään paljon, hyvä!" Ida sanoi hymyillen leveästi. Nauroimme yhdessä hieman "suurelle" poppoollemme; se on jo paljon täällä, jos kolme ratsukkoa tulee samalle tunnille! :D Menimme kentälle ja nousimme ratsujemme selkään. Ida sulki kentän portin ja käveli luoksemme kentän keskelle. Keskustelimme lyhyesti siitä, mitä tänään tunnilla käsiteltäisiin; lisättyjä liikkeitä. Hän selosti meille nopeasti mitä tämä tarkoitti ja mitä hän meiltä tunnin aikana odotti. Hän vaikutti osaavalta ja kiltiltä opettajalta.

Aluksi kiersimme melko omaa vauhtiamme uraa pitkin, käyntiä ja ravia. Siirtymisiä tuli olla useampia, joten sain heräteltyä Kiran hyvin heti tunnin alkuun. Edi tuntui heräävän toisinaan hieman liiaksikin, joten Ida ohjeisti Luukakselle puolipidätteitä ja kuinka saada ne vietyä perille asti. Kuuntelin korvat höröllä ja imin tiedon itseenikin, Kira osasi tuon kuumumisen jalon taidon aina silloin tällöin. Ja pääsimpä itsekin harjoittelemaan puolipidätteitä tositoimissa tunnin alussa, kun siirtymisissä Kirakin sai pieniä loikkia aikaan. Kustilla ja Copperilla meni hienosti, he olivat ainakin rauhallisia.

Ida kertoi meille lisättyjen liikkeiden olevan loppujen lopuksi hyvin pieniä lisäyksiä, eikä niiden tulisi välttämättä tuntua juurikaan millekkään. Hevonen vain venyttäisi askeltaan pidemmälle, lisäämättä juurikaan vauhtia. Siirryimme kaikki raviin ja harjoittelimme ensimmäistä temmonlisäystä. Meidän tuli koota hevosemme, istua syvällä satulassa ja käyttää aktiivisesti pohjettamme. Hevoset lähtivät hakemaan itseään kauniisti kokoon, Kira ainakin työskenteli mielestäni hienosti ja kuunteli apujani keskittyneesti. Työskentelimme jokainen kovasti ratsujemme selissä ja pikkuhiljaa saimme kaivettua jokaisen hevosen kauniiseen keskiraviin. Hevoset venyttivät askeliaan, mutta tempo pysyi samana kuin harjoitusravissakin.

Kun keskiravi oli aktiivista ja hallussa, lähdimme kiertämään koko kentän kokoista kahdeksikkoa niin, että koko radan leikkaavalla pätkällä tuli lisätä tempo lisättyyn raviin. Tempo pysyisi edelleen kutakuinkin samana, mutta hevosen piti venyttää jalkaansa vieläkin enemmän ja samalla venyttää hieman kaulaansakin. Edi menisi ensin, sitten Kira ja lopuksi Copper. Ida ohjeisti meitä käyttämään istuntaa apunamme ja lisäyksessä jättää pohkeiden aktivointi pienemmälle. Ohjia tuli höllätä niin, että hevosella oli tila venyttää myös kaulaansa, jotta sen lavat pääsisivät kunnolla liikkumaan. Lisätyssä ravissa hevosen tulisi heittää jopa etujalkaansa hieman eteen, mutta riittäisi jos se nostaisi sitä edes hieman enemmän. Kulmaan ratsastettaessa tuli jo vähän "höllätä" ja valmistella hevosta pian lisäämään ravia. Tulimme Kiran kanssa kulmaan, helpotin hieman istuntaani ja käänsin sen rataa leikkaavalle suoralle. Vaihdoin istuntani painopistettä hieman ja laskin ohjaa hieman pidemmälle. Kira lähti etenemään hieman kovempaa vauhtia. "Nyt on vauhtia liikaa Kiralla!" Ida huomautti. Lähdin hiljentämään vauhtia pidätteillä. "Ei, ei, älä korjaa ohjilla Amanda! Hevonen menettää muotonsa ja siitä tulee äkkiä etupainoinen", Ida opasti edelleen. Ratsastin Kiran toiseen kulmaan ja annoimme tilaa Copperille. Luukas ja Edi ravasivat oman lisäyksensä nyt jo toiseen päätyyn minun ja Kustin välistä, jotta sopisimme kaikki kiertämään kasikkoa hidastamatta vauhtia liioin. Päädyssä kokosin Kiran ravin takaisin ruotuun ja Copperin liidellessä jo kohti kulmausta, lähdin jälleen leikkaamaan rataa yrittäen tälläkertaa onnistua lisäyksessä paremmin. Keskityin istuntaani, jätin pohjetyöskentelyn hieman hiljemmalle ja laskin ohjaa vain vähän lisää ja keskityin istunnallani pitämään Kiran vauhdin kurissa. Kira meni kauniisti ja tempo jäi pienemmäksi kuin edellisellä kerralla. Se nostikin kauniisti hieman etujalkojaan. Ida kehui meitä ja kertoi, että voisimme kokeilla hieman rohkeammin, kunhan pitäisin sen vauhdin kurissa. Ja istunnalla, ei ohjalla. Harjoittelimme muutaman kierroksen ja aloin päästä jo hieman paremmin jyvälle istunnastani.

Lopuksi harjoiteltiin vielä laukassa. Käynnistä piti siirtyä suoraan laukkaan, laukata kootusti kulma ja pitkällä suoralla siirtyä lisättyyn laukkaan ja hidastaa kulmaan. Ida selosti jälleen lyhyesti käytettävistä avuista ja siitä, mitä lisätyssä laukassa haettiin hevoselta. Kulmassa koottua, hyvin pientä laukkaa, suoralla avasimme jalkamme päästäen hevosen lisättyyn laukkaan. Istunta ei saanut nojata ollenkaan eteen, ettei hevosesta tulisi etupainoinen. Saimme hurjasti hyödyllisiä vinkkejä askellajien lisäyksistä ja istunnan vaikutuksista. Lisätty laukkamme onnistui ihan hyvin, mutta kaikki lisäykset vaativat kyllä vielä kunnollista treeniä. Kira kyllä osaa hakea hienosti jo lisäyksiä ja kuuntelee tarkasti apujani. Laukan lisäyksiä tehtiin kummallakin pitkällä sivulla, treeniä tuli hyvin ja upeita lisäyksiä jo nähtiin tunnin aikana :)

Lopuksi siirryimme käyntiin ja harjoittelimme vielä lisäyksiä käynnissä. Hevoset olivat kivasti hereillä ja ratsastajat myös. Käynnin lisäys kuitenkin tuntui melkein haastavimmalle kaikista! Hevosessa ei saisi näkyä jännityksen merkkejä, vaan sen tulisi mennä rennosti pitkällä askeleella ja venyttäen myös jälleen kaulaansa. Lisäyksien jälkeen laskimme ohjat pitkiksi ja jäähdyttelimme kunnolla. Todella antoisa tunti!

Tunnin jälkeen hoidin Kiran huolellisesti. Se oli hionnut melko paljon, joten otin ämpäriin lämmintä vettä ja suoritin pikaisen pesun tallin käytävällä. En jaksanut nyt lähteä pesupaikalle teutaroimaan sen kanssa :D Huuhtelin tammani ja se nautti siitä todella. Venyttelin sen jalkoja hieman ja nyrkkeilin hellästi sen suuria lihaksia. Heitin sille verkkoloimen päälle ja jätin sen hetkeksi karsinaan. Korjasin Kiran varusteet paikoilleen ja huuhtelin sen kuolaimet.

Yläkerran kahvihuoneesta kantautui ihana kahvin tuoksu, joten lähdin sinne. Luukas oli keitellyt tunnin jälkeiset kahvit, joten liityin hänen seuraansa kupillisen ajaksi. Juttelimme tunnista ja molemmat olimme tyytyväisiä siihen. Olimme molemmat saaneet hyviä vinkkejä tempon lisäyksistä ja tarvitsisimme treeniä niissä. Suunnittelimmekin, jos torstaina menisimme illasta yhdessä kentälle treenaamaan! :)
Kahvittelun jälkeen eksyin Satulakauppaan hypistelemään sinne tulleita uusia varusteita. Sinne oli tullut lisää suojia eri lajeihin ja päätin ostaa Kiralle kouluratsastukseen treenisuojat ja itselleni avuksi kouluraipan. Kenttäratsastussuojat myös, ne olisivat hieman turvallisemmat ja paremmat kuin nykyiset suojamme. Ja kuljetukseen myös suojat, punaiset! Päätin myös päivittää Kiran iänikuisen vanhat suitset vihdoin uusiin. Kaupassa oli todella kauniit ruskeat meksikolaiset suitset, jotka otin. Kiran timanttiotsapanta sopisi niihin hienosti! Vein uudet varusteet Kiran varustelaatikkoon ja suitset ripustin naulaan.

Kiitokset Idalle vielä ensimmäisestä tunnista! Se oli hyvä ja antoisa :) Nyt vain kovaa treeniä tempon lisäyksissä ja omissa avuissa!

<3 Amanda

Vastaus:

Siis mie oon lukenu tän jo sillo heti mut en näköjää oo kommentoinu mitää!? :D

Eli hyvä tarina, ollut hyvä tunti ilmeisesti kaikki tykänneet :) +50vr

Nimi: Amanda

08.07.2018 19:50
Eilen siis oli kisapäivä, vaikka tekstit on julkaistu tänään, pahoittelut!

Tänään suoriuduin tallille vasta iltapäivän puolella nukuttuani oikein kunnolla ja otettuani hitaan aamun. Kisat vetivät minut aivan veltoksi ja lepo teki hyvää! Kiralla olisi tänään treeneistä ansaittu vapaapäivä.

Putsasin tamman karsinan huolellisesti ja täytin purut ja heinät sille valmiiksi. Varustehuoneessa kävin laittamassa sen varusteet kuntoon ja omille paikoilleen eilisen jäljiltä. Kira oli voittanut itselleen uuden loimen, päitset ja riimunnarun! Päitset olivat ihan käyttökelpoisetkin jopa ja oikeaa kokoa: cob. Riimunnaru oli limen vihreä, kiva väri kyllä, mutta ei oikein Kiran väri.. ehkä kisoihin varanaruksi sen voi ottaa. Loimi mukaili narun väritystä; tummanharmaa limenvihreillä reunoilla. Ihan siisti, mutta väri ei ollut minun makuuni. Kyllä sitä kai joskus voisi pitää :) Asettelin voittokamppeet paikoilleen ja kierittelin Kiran pintelit siistimmin. Putsailin varusteita hetken ja sekoittelin kummankin tamman ruuat Mimmille valmiiksi ruokintahuoneeseen.

Pari porkkanaa taskussani kävelin Puutarhalle katsomaan tyttöä. Se nuokkui keskellä tarhaa Nitan kanssa, Ade sen sijaan tallusti oitis portille minua tervehtimään. Syötin sille yhden porkkanan ja kävelin sen ohitse kohti omaani. "Moikka, Kirppu", huudahdin sille kävellessäni sen luo. Se nosti päänsä ja katseli minua tarkkaan, mutta ei liikkunut mihinkään. Sen korvat pyörivät ja luin niistä sen olevan aikeissa poistua kauemmas, mutta se haistoi käsissäni olevan porkkanan, joten se ei voinut poistua. Se empi hetken aikaa ja päätti sitten kävellä hieman minua vastaan porkkanan toivossa. "No moi vaan, rakas", sanoin sille saavutettuani sen ja silitin sen silkkistä päätä. Kira hamusi oitis turvallaan porkkanoita taskuistani. "Ai sitä ollaan heti vain herkkujen peräsä, häh", tuumailin sille ja vietin hetken silitellen sitä, ennenkuin vedin taskustani porkkanat esiin. Kira söi porkkanat ahnaasti käsistäni ja katseli sitten muualle. Jatkoin sen silittelyä ja hetken päästä se taisi lämmetä minulle; se käänsi päänsä takaisin puoleeni ja tunki pienen turpansa syliini. Halasin sitä ja suukotin sen otsaa. Rapsuttelin tammaa leuan alta ja korvista ja laskin sen sitten takaisin puuhiinsa, eli nukkumaan. Poistuin tarhasta silittäen ohimennen Adea.

Huomenna olisi sitten koulutunti Kiran kanssa! Uuden ratsastuksenohjaajamme Idan ensimmäinen tunti, odotan mielenkiinnolla ja innolla :)

<3 Amanda

Vastaus:

+10vr tarinasta :) sinulla on 17hoitokertaa nyt!

Nimi: Amanda

08.07.2018 18:03
Tänään taas kisapäivä ja tälläkertaa isommalla hevosmäärällä! Itse ratsastaisin tänään kisoissa sekä Kiralla että Serenellä; Kiralla ensin koulua, HelppoB, sitten Serenellä esteitä, 80cm ja lopuksi vielä Kiralla maastoesteitä, 50cm! Huh! Tiukka päivä tiedossa siis. Lisäksi Ritalla oli hieman isompi katras mukana: Master, Wera, Nita ja Aki. Kilpailisimme parissa samassa luokassakin: 80cm esteillä, minä Serenellä ja Rita Nitalla, sekä maastoesteillä, minä Kiralla ja Rita Akilla. Päivästä tulisi mielenkiintoinen.

Aamusta saavuin tallille ja Rita oli jo ajanut suuren hevoskuljetusrekkansa tallin eteen. Rekka vetäisi kuusi hevosta, eli juurikin kaikki kisahevoset mahtuisivat kyytiin. Hän raahasi kyytiin heinäpaaleja ja huomasi minut. "Huomenta taas, Amanda! Kova päivä tulossa", hän tervehti hymyillen innostuksesta. "Ei muuta kuin tavaraa kyytiin!" hän opasti laskiessaan heinäpaalin rekan perälle. "Joo, tarvitsetko niiden kanssa apua?" kyselin häneltä auttavaisesti, mutta hän kertoi pärjäävänsä kyllä. Niimpä hölköttelin talliin ja aloin kerätä hevosten tavaroita.

Kira tulisi tarvitsemaan tänään niin estesatulaansa kuin yleissatulaansakin, joten pakkasin ne molemmat mukaan. Yleissatulan alle laitoin valkoisen Tarumaa-logolla olevan kisahuovan, estesatulan alla oli punainen huopamme. Koululuokkaa varten pakkasin valkoiset pintelit ja maastoon taas punaiset suojat ja korvahuput. Itselleni varasin maastoon eiliset kisavaatteeni ja koululuokkaa varten pakkasin uuden valkoisen Tarumaa-logolla varustellun pikeepaidan. Olisimmekin oikea mainoskyltti koululuokassa! :) Muut tarvikkeet minulla olikin jo Kiralle kasassa eilisen jäljiltä, joten lähdin raahaamaan niitä autoon.

Rita oli jo pakannut omien ratsujensa varusteet autoon, joten lähdimme pakkaamaan hevosia kyytiin: Master, Aki, Serene, Nita, Wera ja Kira. Hevoset mahtuivat hyvin kyytiin, joten pääsimme sulkemaan rekan ovet ja starttaamaan matkamme kohti Sysälää!

Matka oli jälleen melko pitkä, reilu puolitoista tuntia. Juttelimme Ritan kanssa innoissamme kisoista ja hän tuntui olevan vähän liiankin innoissaan! Hän kiherti, että "mennään näyttämään niille mistä kana pissii!" Että sellaista. Matka taittui hyvinkin hauskoissa ja levottomissa merkeissä.

Yllättävänkin pian saavuimme jo Sysälän tallille. Edessämme kohosi suuri punaisella ja keltaisella maalattu tallirakennus. Olipa omituinen väriyhdistelmä, mietin, mutta tuohon rakennukseen sopi kyllä ihan hyvin oikeastaan! Paikka oli aika vanhanaikaisen oloinen, mutta siisti. Paikalla ei näyttänyt olevan maneesia ollenkaan ja kenttä oli vedetty pellolle. Porukkaa täällä oli kyllä senkin edestä, paljon enemmän kuin eilisissä kisoissa! Paikalle mahtuminen suuren rekan kanssa teki tiukkaa, mutta saimme sen pysäköityä ihan fiksusti loppuviimein.

Purkasin Kiran ensimmäisenä autosta ja Rita otti Kiran perästä Weran ulos. Kiinnitimme hevoset rekan kupeeseen ja aloimme valmistella niitä. Wera kilpailisi ihan ensimmäisessä alkavassa luokassa, Helppo C:ssä ja minä ja Kira heti seuraavassa luokassa, Helppo B:ssä. Kira oli onneksi suhteellisen siistissä kunnossa. Harjasin sen läpi ja purkasin letin sen hännästä vihdoin. Kampasin hännän jouhet selviksi, ne tuntuivat vieläkin liukkailta Show Shinen jäljiltä. Häntään tuli kauniit laineet letin jäljiltä, melkein kun se olisi ollut tarkoituskin. Kiedoin Kiran siroihin jalkoihin valkoiset pintelit huolellisesti ja napakasti. Heitin tamman selkään puhtaan valkoisella kisahuovalla varustetun ruskean yleissatulan, joka saattaisi kyllä jo tarvita pientä päivitystä, mietin itsekseni kiristäessäni satulavyötä. Pujotin kapeaan päähän ruskeat suitset, joiden otsapanta oli koristeltu timantein. Varusteet alkoivat olla päällä, joten siirryin itseeni. Kiipesin rekan nuppiin ja riisuin punaisen Clubi-takkini päältäni, vaihdoin ruskean t-paitani uuteen valkoiseen pikee paitaan ja lenkkarit nahkaisiin ratsastussaappaisiin. Nappasin kypärän käsiini ja kiskoin sen päähäni kävellessäni takaisin Kiran luokse.
"Amanda, tulisitko vähän auttamaan?" Ritan ääni kuului raskasrakenteisen vaalean tamman takaa. "Tottakai, me ollaan jo valmiita", vastasin hänelle ja menin hänen avukseen kiskoen samalla hanskoja käsiini. "Puetko sille vielä suitset niin minä ehdin vähän käydä itsekin vaihtamassa vaatteita?" Rita kysyi hieman hermostuneesti. Heidän luokkansa alkaisi tuota pikaa, eikä hän ollut ehtinyt vielä lämmitellä kunnolla. "Joo, toki, mene vain", vastasin nopeasti ja nappasin Weran suitset hänen käsistään. Rita livahti silmänväläyksessä rekkaan ja minä yritin ujuttaa suitsia Weran jättimäiseen päähän. Tuntui ettei käteni riittäisi mitenkään pujottamaan niitä sille! Luovuin tyylipisteistä ja hivutin ne sille päähän siten kuin vain ylsin. Asiaa ei ollenkaan auttanut Weran päiväuniaika, eikä se tajunnut ottaa kuolaimia suuhunsa kun niitä tarjosin. "Haloo, mamma, täällä olisi kuolaimia tarjolla", herättelin sitä hieman ja ujutin peukaloni hellästi sen suunpielestä sisään. Ennenkuin ehdin edes saada sormeani sen ikeniin, se jo heräsikin ja avasi suunsa. "Hyyyvää", kehuin sitä ja kiskoin suitsia sen korvien yli. Wera ummisti vain silmänsä ja antoi minun taistella suitsien kanssa rauhassa, se oli varmaan jo tottunut tällaiseen! Sain suitset juuri puettua sille ja kiristettyä hihnat niille kuuluviin paikkoihin, kun Rita riensi autolta täysissä kisatamineissa. "Noniin, miltä näytän?" hän kysyi, ja levitti kätensä hetkeksi aikaa. "Hyvältä näytät, Rita! Werakin on jo valmis. Ei muuta kun lämmittelyyn ja sitten lavalle!" kerroin hänelle ja hän hymyili minulle näyttäen koko hammasrivistönsä. Rita loikkasi ketterästi Weran leveään selkään ja laskin heidät liikkeelle. Sitten nousin itsekin Kiran selkään ja lähdin seuraamaan heitä lämmittelyalueelle.

Kira tuntui todella tahmealle, kuin kova toffeekarkki, joka juuttuu ikävästi hampaisiin. Jokaisen avun sai viedä niin perille kuin vain osasi ja tamma vaivoin vastasi siihen. Lämmittely tuntui työläälle, mutta pikkuhiljaa se alkoi virota lämmittelyn edetessä. Olin hiestä märkä lämmittelyn jälkeen, mutta olin saanut tehtyä jo ihan onnistuneitakin liikkeitä. Jipii..

"Teidän vuoro, Amanda!" Rita herätteli minua kisakentän laidalla. Olin hermostunut, väsynyt ja jotenkin epäuskoinen. Kira ei tuntunut yhtään hyvältä tänään.. Ratsastin melkein jo valmiiksi lannistuneena kentälle ja yritin saada tamman ravaamaan hieman reippaamman näköisesti. Se lähestulkoon laahasi jalkojaan perässään. Pysäytin sen keskelle kenttää ja tein tervehdykseni. Siitä liikkeelle lähtö olikin tiukka, Kira otti muutaman löntystelevän käyntiaskeleen ja hyppäsi sen jälkeen vasta häntää viskoen raviin. Koko esityksemme oli yhtä tahmea. Minun oli pakko puristaa joka ainoa apu itsestäni irti täysillä, että Kira vastaisi siihen edes puoliksi. Lisäksi se osoitti mieltään jokaisessa tempon lisäyksessä tai askellajin vaihdossa. Minua harmitti ja annoin sen näkyä, mikä oli kyllä virhe. Saimme radan suoritettua kyllä joten kuten läpi, mutta ei se kaunista ollut, eikä virheetöntä. Olin lannistunut, mutta en syyttänyt Kiraa; olimmehan eilen juuri painattanut päätä pahkaa toiselle sijalle, joten en voisikaan vaatia sitä jaksamaan koulukiemuroita täysillä nyt. Yleisö taputteli käsiään, mutta lähinnä vain säälistä :D
"Ei oikein lähde nyt", sanoin lannistuneena Ritalle. "Ei se mitään, ei sitä aina voi onnistua!" Rita jaksoi tsempata minua. He olivat Weran kanssa tulleet omassa luokassaan kolmanneksi! Kävin jäähdyttelemässä Kiran (saatika siinä oli mitään jäähdyteltävää..) ja palasimme kentän reunalle odottamaan tuloksia. Ratsukoita oli kaikkiaan luokassamme 13 ja me Kiran kanssa sijoituimme sijalle 11.. :D Noh, siltä se tuntuikin, en odottanutkaan meille sen parempaa sijoitusta. Voitto sinänsä, ettei oltu viimeisiä!

Purkasin Kiralta kouluvermeet pois ja vein sen hetkeksi rekkaan lepäämään. Iltapäivästä meillä olisi vielä maastoesteluokka.. Saa nähdä jaksaako se ylittää ensimmäistäkään estettä :D Onneksi se on vain 50cm luokka.

Serenen esteluokan jälkeen otin Kiran takaisin käsittelyyn. Se tuntui levänneen hyvin, sillä se pälyili innostuneena ympärilleen, kuin ei olisi ennen tällaisessa paikassa ollutkaan! "Noniin, huomenta neiti" tuhahdin sille. Kira yltyi jopa hirnumaan jollekin kaukaiselle lajitoverilleen. Noniin.
Varustin kiran maastovarusteisiin, eli estesatula, rintaremmi, punainen huopa, suojat ja korvahuput. Siistin muutamia heiniä irti sen hännästä. "Noh, lähdetään vähän lämmittelemään, tyttö", taputin sitä kaulalle ja nousin selkään. Kira tepasteli allani hieman hermostuneena. "Mitähän noissa hevosrekan heinissä oikein on, kun tämä on vetänyt niin kovat energiabuustit niistä?" kysyin ivaillen Ritalta, joka varusti Akia vierellämme. Hän vain nauroi ja vastasi, että toivottavasti Aki ei ole syönyt samoja heiniä! Kilpailisimme samassa luokassa Ritan kanssa maastossa. Lähdin lämmittelemään pellolle tammaani.

Kira tuntui tosiaan heränneen. Ei se ihan niin ketterä ja virkeä ollut kuin normaalisti, mutta siihen kovaan toffeepalaan verrattuna tämä oli jo juoksevaa hunajaa. Taivuttelin tammaa molempiin suuntiin ja tehtiin muutamia laukannostoja. Herättelin sitä pienen tovin ja se tuntui kantavan hedelmää; Kira viskoi päätään ja tepasteli paikoillaan, sillä oli menohaluja! Tämä saattaakin mennä ihan hyvin, tai sitten täysin metsikköön, mietin.

Muutaman tovin päästä pääsimme jo aloittamaan kisat. Meitä ennen oli muutamia ratsukkoja ja olin jopa hieman helpottunut siitä, että paikalla näytti olevan useampikin eilen kisannut ratsukko. En ollut siis ainoa hevosrääkkääjä :D Meidän luokassamme ei ollut kuin kuusi ratsukkoa, minä ja Kira, Rita ja Aki, pari suomenhevosta, yksi ihana lehmänkirjava tupsujalka (varmaan irlannin cob) ja yksi welshponi. Meitä ennen radan suoritti kumpikin suomenhevonen ja welshponi. Toisella suomenhevosella oli hyvä suoritus ja welshponilla myös puhdas rata. Toinen suomenhevonen sen sijaan oli hieman kömpelömpi. Noh, hyvähän se on tässä arvostella, katsotaas miten tällä akhaltekellä menee!

Tuli meidän lähtömme. Kira tuntui vireältä ja laukkasi halukkaasti eteenpäin. Ylitimme tukit ja risuesteen helposti, onneksi esteet olivat niin matalia! Kira kyllä tuntui siltä, että se olisi ylittänyt nyt korkeampiakin. Jatkoimme pitkän laukkasuoran, jossa annoin Kiran päästellä hieman buustiheinäturboaan. Hidastin sen kurviin, josta nousimme banketille, sen päällä helppo 50cm pysty ja alas. Kira loikki selkeästi ja varmasti. Banketilta alas päästyämme olikin vuorossa pieni vesieste, mutta sinne ei onneksi tarvinnut hypätä sisään, eli siis selkokielellä kertoen edessä oli vesihauta. Sen yli voittekin arvata miten riemukkaasti Kira hyppäsi! :D Lopuksi oli vielä yksi pitkä tarkkuuseste ja lopuksi tukki. Rata suoritettiin puhtaasti ja kunnialla! Jes, hyvä Kira, mahtava petraus! Tai sitten se tosiaan vaan tykkää näistä maastoesteistä niin paljon enemmän. Taputin tammaa ronskisti kaulalle vaikka laukkasimme vielä pellolla. Kira puuskutti tyytyväisenä. Melkein kuulin sen sanovan: "Voi pojat, teki hyvääää!" Yleisö hurrasi, se oli hyvä merkki. Tuolla suorituksella yltäisimme ainakin sen tummemman suomenhevosen ohi ja ehkäpä welshponikin jäisi toiseksi. Punaisempi suomenhevonen veti kyllä radan niin hyvin etten uskalla sanoa mitään siitä. Jäähdyttelin Kiraa pellolla, kun tuli Ritan ja Akin lähtö. Näin heidän kiitävän ensimmäisten tukkien ylitse aika kumuten ja sitten he katosivat metsään. Akilla tuntui olevan virtaa, mutta liiaksikin..

Jännitimme Ritan kanssa tuloksia pellolla. Tai minä jännitin, Akilla oli mennyt kuulemma niin lujaa, ettei siitä sijoitusta tule. Rita oli luopunut toivosta, mutta oli kuitenkin mukana kuuntelemassa tuloksia. Voittaja julistettiin ja se oli "Amanda ja hevosensa Kiiraliin!" mies lausui Kiran nimen, naureskelin sille hetken itsekseni, ennenkuin tajusin että siis MINÄ?! VOITTAJA?! Rita kiljui vierelläni ja minä olin aivan äimänä. Menikö se rata niin hvyin?! Hymy ja ylpeys (ja kyyneleet. Joo, nyt ne tuli) levisivät kasvoilleni, kun kehotin Kiraa astelemaan eteen. Voi juku, kaikki näkivät meidät nyt täällä! Täällä me oltiin, voittajia :) Muutama onnenkyynel vierähti poskilleni, en voinut tunnekuohulle mitään. Hymyilin korvasta korvaan ja toistin Kiralle kokoajan "Hyvä tyttö! Hieno tyttöni", vuorotellen. Uskomatonta!

Palkintojenjaon jälkeen ratsastin rekalle pöyristyneenä ja kyynelten kastelemana. Hymyilin edelleen epäuskoisena itsekseni. Nousin satulasta ja meinasin kaatua, jalkani olivat aivan makaronia! Rita ja Aki olivat jääneet luokan viimeisiksi, mutta se ei haitannut Ritaa. Hän onnitteli minua toistuvasti ja oli selvästi onnellinen meidän puolestamme. Purkasimme hevosilta varusteet nopeasti ja pakkasimme kaiken autoon. Oli myöhäinen iltapäivä ennenkuin saimme kaiken kasaan ja startattua rekan takaisin kohti Tarumaata! Olipahan reissu :)

Vastaus:

+50vr ja SUURET ONNITTELUT vielä uudelleen :) <3

Nimi: Amanda

06.07.2018 20:34
Saavuin tallille aamulla, tänään olisi kisapäivä! Ajoin autoni Tarumaasta lainaamani hevostrailerin eteen ja taistelin trailerin kanssa tovin yksin. Yritin saada painavaa traileria vedettyä hieman eteenpäin ja sitten kiinnittää se autoni vetokoukkuun. Ähisin ja puhisin sen kanssa ja yritin keksiä jotakin kikkakolmosia, millä saisin homman onnistumaan; olin niin surkea peruuttamaan autolla, että se olisi viimeinen vaihtoehto. Rita onneksi saapui hetken päästä kysymään, oliko kaikki hyvin :D Selitin hänelle nolon tilanteeni, hän nauroi raikuvasti vatsansa pohjasta ja avusti minua sen verran, että sain trailerin kiinni autooni. Kiitin häntä avusta ja hän poistui kiireesti talliin omaan toimistoonsa. Ajoin auto+traileri yhdistelmällä Ritan ja Mikon talon ympäri niin, että sain yhdistelmän asetettua sopivasti tallin eteen. Sammutin autoni ja avasin trailerin takaluukun ja siellä olevan karsinan takapuomin. Haukottelin makoisasti ja lähdin talliin.

Pakkasin siististi varaamani kisavaatteet autoon; valkoinen vanhempi kisapaitani (olin ostanut uuden valkoisen pikeepaidan, jossa oli Tarumaan logo rinnassa, mutta en ottanut sitä nyt maastokisoihin likaantumaan, vaan menin vanhemmalla valkoisella paidallani), musta turvaliivini, mustat ratsastushousut, ratsastussaappaat, kypärä ja hanskat. Nostelin vaatteet autoni etupenkille pinoon, kypärä niiden päälle ja saappaat jalkatilaan. Kiran harjat ja muut pienet varusteet olin pakannut muovilaatikkoon, jonka nostin auton takapenkille. Suitset nostin muovilaatikon päälle ja uusi estesatula rintaremmillä ja punaisella estehuovalla meni paksiin. Punaiset suojat ja korvahuppu olivat muovilaatikossa. Irrotin Kiran punaisen heinäverkon sen karsinasta ja siirsin sen traileriin; neitihän ei mielellään syönyt muusta, kuin omasta heinäverkostaan. Täytin verkon uusilla heinillä ja nappasin juomaämpärin vielä kyytiin. Verkkoloimi, pyyhe, sieni..

Saatuani (luullakseni) kaiken tarvitsemani autoon, otin varustehuoneesta mukaani Kiran uudet nahkaiset päitset, joissa komeili upea nimilaatta. Menin tamman karsinalle ja avasin oven. Kira katseli minua kiinnostuneena karsinasta ja tunki siron päänsä oitis syliini. "Huomenta, tyttö", sanoin sille hymyillen ja rapsutin sen otsaa. Pujotin ruskeat päitset sen päähän ja nappasin sen kiinni riimuun. Kiralla oli vielä eilen laittamani punainen talliloimi päällään. Ajattelin jättääkkin sen sille kuljetuksen ajaksi. Talutin tamman rauhallisesti suoraan traileriin ja kiinnitin sen sinne huolellisesti. Laitoin sen takana olevan puomin kiinni ja huomasin Kiran hännässä olevan letin vielä olevan yllättävän siisti. Jos se kestäisi kuljetuksen ajan noin siistinä, niin voisin jättää sen sille kisojen ajaksi :) Suljin trailerin luukun ja pyörin tallipihassa hetken hermostuneesti rinkiä; olisikohan meillä nyt kaikki..? Osaanko ajaa varmasti oikeaan paikkaan ja löydänkö perille?

Pian kaarsin autoni Tarumaahan johtavalta hiekkatieltä isolle tiellä. Olin todella hermostunut; olin varmaan ensimmäistä kertaa ikinä kisareissussa aivan yksin! Ajoin suoraa tietä pitkän matkaa ja tajusin kuinka väsynyt olinkaan. Täytyisi pysähtyä matkalla hakemaan kahvia jostain.. Käänsin radiota hieman kovemmalle ja rentouduin hieman. Matkaan menisi kuitenkin reilu tunti.

Käänsin autoni Keijukumpuun vievälle tielle. Maisemat vaihtuivat ylväisiin, vehreisiin vuorenkumpuihin, joiden ylitse ajoin. Eteeni aukeni huikea näkymä; kumpujen lomitse meni kauniita laaksoja solisevien jokien kiemurrellessa pohjalla. Silmäni laajenivat ja pian näin edessäni häämöttävän suuren tallipihan keskellä vihreitä niittyjä. Keijukumpu.

Ajoin punaisen Audini tallipihaan ja pysähdyin sen keskelle. Pihassa oli paljon väkeä ja hevosia, pihapiirissä näytti olevan ilmeisesti tallinomistajan talo (kuten Tarumaassakin) ja kaksi tallirakennusta, toinen oli suuri, kirkkaan keltainen vanha tallirakennus ja vieressä oli vain vähän pienempi, haaleamman värinen tallirakennus. Minut ohjattiin jättämään autoni sivummalle, missä oli muitakin trailereita. Isommat hevosrekat oli ohjattu pellolle.

Nousin autosta päätäni pyöritellen ja seurasin vilisevää meininkiä hetken aikaa sivusta. Avasin trailerini etuoven ja tarkastin Kiran; se oli ihan kunnossa ja katsoi minua korvat pystyssä. Se nosti päänsä terhakkaasti pystyyn kuullessaan väen melun. "Ei hätää, tyttö", rauhoittelin sitä. Aloin purkamaan tavaroitamme trailerin vierelle; valmistelisin Kiran trailerin vieressä, niinkuin teimme Ritan kanssa viimeksikin. Avasin trailerin luukun ja peruutin Kiran pois vaunusta. Se käännähti nopeasti ympäri ja kohisi ylväästi. Se piti päätään niin korkealla kun pystyi ja katseli valppaana ympärilleen. "Noniin, tules tänne", sanoin sille hentoisella äänellä. En halunnut aiheuttaa mitään hämminkiä. Ohitsemme virtasi valmiita ratsukoita, jälleen paljon suomenhevosia ja poneja, mutta sekaan mahtui myös upeita puoliverisiä!

Kira oli säilyttänyt säihkeensä loimen alla ja olisin melkein tarvinnut aurinkolasit sitä hoitaessani, niin kovasti sen karva kiilsi auringonpaisteessa! Karva tuntui sileältä ja liukkaalta, harjausta se ei kovin paljoa vaatinut. Tarkastin sen hännän ja se oli oikein kauniisti vielä letillä, joten jätin sen niin. Aloin varustaa Kiraa rauhallisesti. Keijukummun kentällä oli menossa jonkin nuoren varsan hassunhauska agilityesitys, tai ainakin kentän ympärille kasaantuneen ihmisjoukon seasta kuului kovia naurun hörähdyksiä. Itse en lähtenyt sitä katsomaan, vaan pysyin tammani luona.

Saatuani Kiralle varusteet niskaan, siirryin autolle ja kiskoin kypärän päähäni. Heitin kisapaidan päällä olleen hupparini autoon ja potkin lenkkarit auton jalkatilaan. Vedin ratsastussaappaat tilalle, asetin turvaliivin ylleni ja vedin hanskat käsiini. Kira näytti hyvältä, toivottavasti minäkin; olin kietaissut punaiset hiukseni poninhännälle, rajannut ruskeat silmäni ohuesti kajaalikynällä ja viimeistellyt ne ripsivärillä. Olin hermostunut.
Kävelin Kiran luokse ja irrotin sen nahkaiset päitset sen kaulalta, johon olin laskenut ne suitsien tieltä. Keräsin ohjat käsiini ja nousin selkään. "Noniin, Kirppu, käydääs vähän lämmittelemässä vaikka", juttelin tammalle piilottaakseni hermostuneisuuteni. Ohjasin tamman trailerin viereltä kohti tallipihaa ja kisaratsukkojen valtatietä.

Olimme selvinneet tallipihasta viereiselle vihreälle pellolle lämmittelemään. Tallipihasta meni selkeät suuntaviitat maastoradalle, jonne alkoi jo virrata ratsukoita. Me ravailimme ja laukkailimme vielä pellolla viimeisiä ympyröitämme ennen kisan alkamista. Kira tuntui hyvältä, mutta katseli välillä vähän liikaa muiden hevosten perään, jolloin sen keskittyminen herpaantui. Sain tehtyä sen kanssa kuitenkin tarvittavat tehtävät ja lähdimme ravaamaan pois pellolta. Hidastin Kiran käyntiin ja astelimme tallipihan puolelle. Joku nuori tyttö sinkaisi tallista pihalle juuri niin sopivasti, että kira säikähti sitä kunnolla! Tamma loikkasi allani oikein kunnolla, olin aivan vähällä pudota sen selästä. Saamari, eikö tallilla liikkuvat tytöt pitäisi ohjeistaa olemaan juoksematta! Olin suutuksissani, säikähtänyt ja hermostunut, ei ollenkaan hyvä kombinaatio kisoihin. Kira tanssahteli allani nyt säikkynä ja minulla kasvoi hurja ketutuksen patti otsassani!

Hakeuduimme kisapaikan läheisyyteen lähtömme lähestyessä. Radalta tuli juuri suomenhevonen, jonka kierros oli yleisön mylvinnästä päätellen mennyt hyvin. Meitä ennen olisi vielä ruunivoikko connemara, joka valmistautui jo starttiin. Jännitys valtasi jalkani ja ne tuntuivat makaroonilta! Nyt tarvitsisin kipeästi jonkun Ritan kaltaisen tsempparin vierelleni sanomaan, että hyvin se menee ja että hyvää harjoitusta! Niimpä, hyvää harjoitustahan tämä. Ei paniikkia, kukaan ei tunne sinua, Ama. Hengitin syvään ja silittelin tummaa, kiiltelevää harjatonta tammaani kaulasta. Me kaksi vain.

Meidän starttimme lähti! Nostin Kiran laukkaan. Alussa olikin heti pieni pätkä pelkkää laukkaa ja ehdin purkaa alkujännitykseni sillä suoralla. Ensimmäisenä esteenä oli maassa Hauta, helppo ylitys! Kira vähän mulkaisi sitä liitäessään yli, mutta ei muuta. Rata jatkui heti pienellä sianselän muodossa olevalla pituusesteellä. Ponnistimme yli puhtaasti, Kira tuntui yllättävän tarkalle ja kuuntelevaiselle nyt. Radan varrella oli muutamia ihmisiä, mutta ne eivät häirinneet meitä. Olin täysin keskittynyt suoritukseemme ja jollakin tapaa jännitykseni oli muuttanut muotoaan itsevarmuudeksi. Nyt tehdään tämä, Kira!
Rata jatkui pienellä, mutta jyrkällä mutkalla, johon minun täytyi hiljentää vauhtia aika paljon. Ylitimme Keijukummun tallille vievän hiekkatien ja sen jälkeen kiihdytin jälleen, kunnes käännyimme jyrkästi oikeanpuoleiselle pellolle. Pellolle mentäessä ylitimme tukkiesteen ja pellolla oli jonkinlainen minieste. Kiersimme ympyrän pellolla ja laukkasimme takaisin metsään.Edessä oli tosi pitkä laukkasuora, jonka paahdoimme Kiran kanssa täyttä laukkaa! Kira ojentautui allani ja ponnisti vauhtia koko lautastensa kyllyydestä. Se pärskähteli laukka-askeleiden tahdittamana ja minä tuijotin kevyessä istunnassa sen korvien välistä keskittyneenä. Seuraavaksi olisi hyppy lampeen! Hidastin suoran päähän ja käänsin Kiran oikealle kohti lampea. Tähän meidän ratamme tyssäisi, jos johonkin! Tähän asti rata oli ollut helppo ja olimme menneet sen täydellisesti. Ja nyt vesi! Huokaisin ja karistin hermostukseni pois. Taisin jopa sanoa ääneen Kiralle: "Noniin" kun tulimme lammen äärelle. Kira epäili askeliaan, mutta rämistelimme lampeen kuitenkin laukalla! Tässä ei tarvinnut hypätä veteen, joten se oli helpompi kuin Tarumaan radalla. Tunsin meidät lähes voittamattomaksi, vaikka pienestä epäröinnistä saattaisi tulla rokotusta. Lammesta nousun jälkeen oli heti edessä Halkopino. Pelkäsin Kiran liukastuvan heti vedestä noustuamme, mutta onneksi sen kaviot pitivät maassa hyvin ja se onnistui ponnistamaan Halkopinon yli kevyesti. Kiihdytin meidät taas vauhtiin ja tajusin meidän ylittäneen juuri maaliviivan, kun ihmiset aloittivat hurjan mylvinnän, aplodit ja vihellykset täyttivät korvani. Sehän meni hienosti! Hiljensin Kiran käyntiin muutaman raviaskeleen saattelemana ja hymyilin niin kovasti, että se ihan sattui naamaani. Katselin ihmisiä, jotka hymyilivät, nyökkäilivät ja taputtivat minulle. Ilmeisesti suorituksemme näyttikin ihan hyvälle :)

Jäähdyttelimme Kiran kanssa samalla pellolla, jolla olimme lämmitelleetkin. Kävin päässäni suoritustamme läpi uudestaan ja uudestaan. Se kyllä vaikutti hyvältä, mutta mitä enemmän mietin sitä, sitä enemmän löysin syitä miinuspisteille. Leveä hymy kasvoiltani oli vaihtunut totiseen katseeseen. Meniköhän muilla vieläkin paremmin?

Tulosten julkistaminen tapahtui pellolla. Istuin Kiran selässä levollisena, vaikka sisälläni myllersi. En odottanut oikeastaan mitään. Seisoimme siinä vaan lähinnä siksi, että oltiin oltu mukana. Katselin viereisiä ratsukkoja; vieressämme seisoi suuri, musta trakehner (tai vastaava) ja toisella puolellani oli newforestinponi. Jono jatkui suomenhevosilla, poneilla ja muilla puoliverisillä. Upeita ratsukoita kaikki. Tulosten julkistaminen tuntui kestävän ikuisuuden ja vähän päälle, harkitsin jo taka-alalle vetäytymistä, mutta seisoimme kuitenkin jykevästi rivistössä. Mielestäni olimme kyllä todella hyvännäköinen ratsukko itsekin! Annoin pienen ylpeyden vallata minut ja ryhdistäydyin satulassa ja nostin hieman leukaani. Nyt alkoi tulla tuloksia..
"Toinen sija... Amanda ja hevosensa Kiralyne!" tulosten julkistaja kailotti ja minä olin pudota selästä! Toinen sija!? Mitä ihmettä, minä?! ME? Haukoin henkeäni. Yleisö taputti ja vihelsi vallattomasti, enkä minä häkeltyneenä ymmärtänyt tehdä mitään! Seisoimme vain paikallamme ja minä hymyilin, kunnes palkintojen jakaja viittoili minua eteen. Kävelimme Kiran kanssa eteen ja nainen ripusti Kiran suitsiin kauniin sini-valkoisen ruusukkeen ja onnitteli meitä. Pidättelin kyyneleitä kaikin mahdollisin keinoin. Olin niin onnellinen! Minä ja Kira, oma hevoseni. Ensimmäinen kunnollinen sijoitus meille ikinä! Uskomatonta. Tarumaalaiset eivät usko korviaan kun pääsemme kotiin!

Kävelimme tallipihan poikki hymyillen trailerillemme ja nousin alas satulasta. Nostin jalustinhihnoja ja löysäsin mahavyötä, olin täysin haltioissani. Havahduin, kun kuulin tyttöjoukon kävelevän ohitseni ja kikattavan kovaan ääneen. Aivan, maailma kutsuu, Ama, hihitin itsekseni. Jatkoin varusteiden purkua ja silittelin hionnutta tammaani. Hain vettä ämpäriimme tallin kulmalla olevasta vesihanasta, pyyhin sienellä Kiran hionneet kohdat ja silmät ja sieraimet. Hain toiseen ämpäriin puhdasta vettä ja juotin hevoseni. Silittelin samalla sen otsaa kun se joi ahnaasti sylissäni olevasta ämpäristä. Syötin sille muutaman porkkanan ja peittelin sen loimella.

Kävelimme tallipihaa ristiin rastiin Kiran kanssa ja poikkesimme välillä pellon puolella syömässä muutaman suullisen heinää. Päivä oli kaunis ja linnut visersivät metsän puolella. Vatsani kurni ja tajusin, etten ollut syönyt aamupäivän jälkeen mitään! Matkalla olin pysähtynyt huoltoasemalle, josta nappasin sämpylän ja kahvin. "Mennäänkös, tyttö, niin minäkin saisin vähän jotain", juttelin Kiralle ja taputin sitä lavalle. Kira nosti päänsä heinätupsu suussaan. Ruskeat, nahkaiset päitset näyttivät upealta sen hennon ylväässä päässä ja poskihihnassa kiilteli nimikyltti: "Királyné". Oli se vain upea hevonen.

Kävelimme tallipihan poikki traileriamme kohti kun joku nainen huikkasi ohi kävellessämme: "Onneksi olkoon, hieno suoritus!". Hymyilin hänelle hieman ujostellen: "Kiitos, kiitos!" Jatkoin matkaani Kira löntystellen perässäni. Tunsin hetken ajan meidän olevan silmätikkuna, mutta se ei haitannut. Tulimme toiseksi, katsokaa vain! :) Talutin tammani traileriin ja suljin luukun. Nyt jotain syötävää!

Tunnin kuluttua starttasin auton täydellä vatsalla; tallin kahviossa olikin ollut kisaajille tarjolla keittoa ja leipää! Nyt oli hyvä suunnata kotiin päin. Olin uupunut, mutta hurjan onnellinen. Huomenna olisi myös kisapäivä, toivottavasti Kira jaksaa skarpata huomennakin. Käänsin radiota kovemmalle ja hoilasin sieltä tulevia lauluja mukana, jotta pysyisin hereillä.

Ilta alkoi jo hämärtyä, kun saavuimme takaisin Tarumaahan. Ajoin pääoven eteen ja nousin uupuneena autosta. Venyttelin jäseniäni ja haukottelin makoisasti. Huhhuh, kotona ollaan! :) Laskin trailerin luukun alas ja peruutin Kiran ulos. Sekin vaikutti jo hieman väsähtäneelle ja käveli pää melkein maassa kiinni perässäni talliin. Muut hevoset olivat jo sisällä ja orien rivistöön oli tullut uusi hevonen; ruunikko, suuri puoliveriori. Se katsoi meitä korvat hörössä, Kira ei värähtänytkään, en ollut varma huomasiko se edes uutta tulokasta. Raahasin tamman karsinaansa ja ripustin sille sen oman heinäverkon takaisin. Nostelin autosta Kiran tavarat varustehuoneen puolelle nippuun, huomenna ne otettaisiin kuitenkin taas mukaan. Lisäksi minun oli otettava yleissatula, sillä kisasimme myös koululuokassa. Ajatuskin alkoi uuvuttaa minua, joten mahdollisimman vähillä liikkeillä siirsin tavarat pois autostani ja irrottelin trailerin autoni perästä. Palasin vielä talliin ja huomasin Ilmoitustaululla ison pinon uusia lappuja; Carkki lopettaa hommansa Tarumaassa, uusi valmentaja/tuntiopettaja Ida aloittaa Carkin tilalla, Idan hevonen Konna muuttaa talliin, kengittäjä tulee taas.. Paljon asiaa. Carkin lopettaminen oli kyllä surullista, mutta ei yllättänyt ollenkaan; Carkin kisahevonen Semppa oli saanut eläinlääkäriltä kylmäävän tuomion, jännevamman takia siitä ei enää olisi kisaamaan, eikä paljon muuhunkaan. Sunnuntaina se lähtisi lopetettavaksi.. Carkki oli murtunut, enkä ihmetellyt, olisin minäkin! Mutta uskoin tämän Idan osaavan asiansa myöskin.

Huomenna aamusta starttia taas kisoihin, Sysälään tällä kertaa! :)

<3 Amanda

Vastaus:

Onnea vielä hurjasti sijoituksesta!!!

Hienoa että menestytte! Huomenna lisää ;) +50vr tarinasta. Aamulla sitten kuorma-autollisen voimin haalimaan menestystä :D

Rita<3

Nimi: Amanda

05.07.2018 18:16
Istuskelimme poikien kanssa kahvihuoneessa myöhään iltapäivästä. Tallille oli siis löytänyt tiensä uusi hoitaja! Hän oli vielä nuori poika, 14 vuotias pienikokoinen, vaaleahiuksinen nuorukainen, jolla oli nenässä lävistys. Hän hoitaa nyt Copperia ja lähtikin malttamattomana hoitoponinsa kimppuun pian saatuamme kahvit juotua. Luukas lähti myös kotiinsa hoidettuaan jo Edin tältä päivältä, joten minä siirryin puunaamaan Kiraa huomista kisaa varten!

Kira seisoi tarhassa punainen sadeloimi päällään. Se näytti ihan Vilijonkalta, pää pystyssä punainen takki niskassaan :D Pujotin punaiset narupäitset sen päähän ja talutin sen suoraan tallin pesupaikalle.

Käärin sadeloimen sen päältä. Se oli hieman märkä, joten vein sen loimihuoneeseen kuivumaan. Hain varustehuoneesta pesuämpärin, hikiviilan, kumisuan, sienen, pyyhkeitä, hevosshampoon ja Show Shine -suihkeen. Lisäksi sujautin hupparini taskuun muutaman kumilenkin, jotta voisin letittää Kiran hännän. Levitin tavarat pesupaikalle ja laskin lämmintä vettä letkusta lattialle. Taas tämä pesurumba, Kira jo pyöritteli korviaan valmiiksi ja alkoi nostaa toista takastaan koukkuun. Kastelin nopeasti sen jalat ja kylmänviileästi nostin letkun suihkuttamaan vettä suoraan sen selänpäälle! Kira vapisi hetken aikaa ja pyöritteli korviaan kuin karuselleja, se ei tiennyt mihin suuntaan se sinkoaisi. Kiran pohtiessa tilannetta, minä olin jo kastellut sen kokonaan ja sammutin letkun. Kira kohisi ja pyöräytteli silmiään ympäri, mutta rauhoittui tajutessaan vedentulon loppuneen. "Katso nyt, kuolitko sinä?" kysyin tammalta pienet pirunsarvet päässäni. Kira tuijotti minua pettyneenä ja käänsi sitten katseensa pois. Nyt se loukkaantui.

Vaahdotin tammaa shampoolla huolellisesti. Käteni olivat kyynärpäitä myöten märät, shampoossa ja hevosen karvoissa. Laskin lämmintä vettä ämpäriin ja huuhtelin Kiran pikkuhiljaa sientä apunani käyttäen. Sienellä myös pesin sen pään ja korvat. Kuivasin pyyhkeillä tamman hieman kuivemmaksi ja suihkutin Show Shinen sen karvan pintaan ja häntäjouhiin. Karva muuttui liukaspintaiseksi ja kiiltäväksi! Hieroin kädelläni ainetta koko hevoseen ja kampasin sen hännän huolellisesti. Hoitosuihke sai häntäjouhet tuntumaan liukkaille ja selville. Letitin hoidetun hännän tiukasti puoleenväliin asti ja päättelin sen huolellisesti. Siirryin tutkimaan Kiran kavioita ja kengittäjän tekemää huolellista jälkeä. Hain kuitenkin varustehuoneesta kaviorasvan ja rasvasin ne läpi. Kiran takajalassa oli vielä kuiva karvaton kohta pellolla tulleesta vekistä, hoidin sen Tummelilla. Viimeistelin tamman harjamarton, leuanalusen, korvat ja vuohiset turhista karvoista. Nyt se oli hurjan siisti! "Noniin! Nyt jos oltaisiin menossa näyttelyihin niin olisit jo varma voittaja, tyttöseni", hihittelin Kiralle, joka tuntui olevan vieläkin hieman kylmä minua kohtaan.

Peittelin tumman tammani punaisella talliloimella ja talutin sen karsinaan. Riisuin päitset sen päästä ja katsoin, että sillä oli heinää verkossa. Suoristelin sen suolakiven, joka repsotti hieman. "Noniin, huomenna olisi sitten näytettävä!" kuiskasin kiralle ja silittelin sitä karsinan oven välissä.

Ulkona satoi kovaa. Pisarat ropisivat tallin kattoon äänekkäästi ja avoimista ovista kuului veden kohinaa rännien sylkiessään sadevettä minkä ehtivät. Mimmi asteli likomärkänä talliin; hänen hiuksensa olivat levinneet märkinä ympäri kasvoja ja silmänrajaukset olivat valuneet poskille. "Siellä vähän sataa, yöök", Mimmi tuumasi nähdessään minut. Hänellä oli sadetakkipäällä, josta hän oli nostanut hupun päähänsä, mutta eipä se paljoa auttanut sateen tullessa taivaalta vaakatasossa. "Nyt hevoset sisään äkkiä", hän tuumaili ääneen ja availi karsinoiden ovia valmiiksi. "Minä voin auttaa! Mistä aloitan?" kysyin Mimmiltä ja hän loi minuun kiitollisen katseen hymynsä lomasta. "Kiitos, Ama! Haetko sinä vaikka tuosta Serenen tarhasta eteenpäin niin paljon kuin ehdit, niin minä aloitan Puutarhalta?" hän ehdotti ja niin tehtiin! Toin ensin Serenen ja Weran sisään samaan aikaan, kaverukset olivat niin rauhallisia ja tottuneita toisiinsa, että ne sai tuotua hyvin samassa kyydissä sisälle. Sitten hain Titin. Aki pomppi jo villisti tarhassaan huomatessaan tammojen lähtevän naapurista. "Joo, joo. Rauhoitu poika, sinun vuorosi", rauhoittelin sitä ja lähdin taluttamaan pomppivaa nuorta ruunaa talliin. Saatuani sen karsinaan, Mimmi talutti juuri Masterin sisään. "Ei siellä ole enään kuin Semppa, kun Edi oli jo sisällä. Minä haen sen. Kiitokset avusta, Ama", Mimmi sanoi ja sulki Masterin karsinan. "Eipä mitään, kiva olla avuksi", hymyilin hänelle ja lähdin varustehuoneelle laittamaan aamuksi varusteita kuntoon.

Lainaisin Tarumaan hevostraileria huomiselle kisareissulle, joten kävin tarkistamassa sen kunnon ennen lähtöäni. Koppi oli siisti, eikä vaatinut mitään laittoa. Hymyilin tyytyväisenä ja poistuin kotiin jännittämään huomista!

<3 Amanda

Vastaus:

Onnea huomiseen kisaan :) Tarinasta +15vr

Nimi: Amanda

04.07.2018 20:45
Ainiin! Kira hyväksyttiin tänään vihdoin VRL:n rekisteriin! Jes! :)

Nimi: Amanda

04.07.2018 18:09
Tulin tallille päivällä käytyäni aamusta muutaman tunnin purkamassa tavarakuormaa töissä. Päivä oli pitkästä aikaa aurinkoinen ja lämmin! Kengittäjä tulisi tänään Tarumaahan ja Kiran kengitysaika oli klo 15. Ajattelin sitä ennen käydä sen kanssa tutustumassa maastoesterataan!

Parkkeerasin punaisen Audini tallin pihaan, niinkuin yleensäkin, ja kävelin talliin. Mimmi oli varustamassa juuri Titiä tammojen käytävällä. "Moikka, Mimmi!" tervehdin häntä iloisesti. "Moi", hän vastasi satulavyötä samalla kiristäen. "Mitä meinasitte puuhailla sen kanssa?" kysäisin jatkaakseni keskustelua. "Kentälle varmaan, kun on niin kiva ilma", Mimmi kertoi ja luiskautti kuolaimet tamman suuhun. "Siellä on kyllä upea ilma! Minä meinasin lähteä testaamaan uutta maastoesterataa", julistin hänelle innoissani. "Okei! Vautsi, minäkään en ole vielä käynyt siellä", Mimmi tuumi. Aloin putsaamaan Kiran karsinaa samalla keskustellessamme maastoesteradasta. Kerroin hänelle käyneeni eilen siellä jo kävelemässä ja kertasin radalta löytyviä esteitä. "Kuullostaa aika haastavalle radalle. Hyvää treeniä saa varmasti", hän pohti ja kiskoi kypärän päähänsä. "Me mennään nyt tuonne kentälle", hän ilmoitti ja lähti taluttamaan rautiasta tammaa perässään ulos tallista. "Hyviä treenejä!" huikkasin hänen peräänsä ja hän hymyili minulle. Kävin hakemassa karsinaan vielä puruja kärrillisen ja taputtelin ne karsinan pohjalle siististi.

Olin eilen ostellut Satulakaupasta taas kaikkea uutta kivaa; itselleni mustan turvaliivin maastoesteradalle, Kiralle punaiset korvahuput, punaiset, kevyet narupäitset (sen vanhat ja kuluneet nylonpäitset saisivat lentää jo roskiin!), nahkaiset ruskeat päitset, joita voisin käyttää kisareissuilla, ja siihen sopiva hopeinen nimikyltti, johon kaiverrettiin "Királyné". Lisäksi ostin punaisen riimunnarun ketjupäällä, sillä vanha naru alkoi olla jo paikoittain purkaantunut. Nyt astelin Puutarhalle hohtavan uudet narupäitset ja ketjullinen riimunnaru käsissäni. Kira seisoskeli kauniin Aden seurassa portin läheisyydessä, Nita käyskenteli kauempana. "Katsoppas, tyttö, mitä ostin sinulle!" huudahdin sille iloisesti ja esittelin uusia narupäitsiä. Kira tuijotti minua ihmeissään, eikä hoksannut mikä niissä oli niin hienoa. "Tuleppas niin testataan", tuumasin samalla kävellen Kiran luokse ja samalla näpertäessäni niitä auki. Pujotin Kiran siron turvan niistä läpi ja solmin niskan takaa tulevan narun kiinni. "Vautsi, kyllä on upeat!" hihkuin katsellessani sitä. Ade tuijotti meitä tyrmistyneenä, Kira ei liikauttanutkaan päätään. Kevyet päitset saivat Kiran pään näyttämään entistä sirommalle ja kauniimmalle. Napsautin ketjullisen riimun kiinni päitsissä olevaan narulenkkiin ja lähdin taluttamaan tammaa perässäni talliin. Mimmi käveli Titin kanssa kentällä rinkiä.

Harjasin Kiraa tyytyväisenä tallissa. Se ei onneksi ollut tänään kovin likainen, eikä märkä. Sain sen nopeasti putsattua ja lähdin hakemaan varustehuoneesta tavaroitamme, vieden harjalaatikon samalla paikoilleen. Mietin hetken, mihin ihmeeseen satulahuopani oli kadonnut, kunnes muistin eilen jättäneeni sen loimihuoneeseen kuivamaan! Niimpä kävin hakemassa sen sieltä ja asetin sen uuden estesatulamme alle. Vaihdoin jalustimet myös estesatulaan ja mietin mahavyötä.. Se ei kyllä sopinut estesatulaan ollenkaan. Marssin nopeasti Satulakauppaan ja tutkin tarjolla olevia vöitä. Löysin upean ruskean vyön panssarilla! Nappasin sen mukaani ja samalla löysin punaisen estemallin satulahuovan, joka lähti myös mukaani. Ei tarvitsisi enää vaihdella :)

Palasin varustehuoneeseen asentamaan uusia ostoksiani paikoilleen, nappasin suitset ja suojat mukaani ja kävelin sylin täydeltä tavaraa mukanani Kiran luokse. Se pälyili jo kummissaan minua, että olinko meinannut hyljätä sen kauaksikin aikaa. Viskasin suojat maahan ja ujutin suitset karsinan ovessa olevaan koukkuun ja nostin uudenkarhean setin tamman selkään; uusi satula, uusi huopa, uusi rintaremmi ja uusi mahavyö! :) Kyllä nyt kelpaa. Aloin kiristelemään ja sommittelemaan mahavyötä paikoilleen ja kiinnitin rintaremmin siihen pikalukolla. Se näytti todella hienolta! Satula istui Kiran selkään täydellisesti. Suitset kaipaisivat kyllä päivitystä jossakin välissä, mutta kyllä ne vielä toimii. Pujotin ne Kiran päähän ja hiinnitin hihnat tarkasti. Suojat jalkaan vielä ja menoksi! Sitten muistin eilen heräteostoksena napatun korvahupun. Kävin vielä hakemassa sen varustehuoneesta Kiran laatikosta ja menin kiinnittämään sen Kiran korviin. Työnsin korvahuppujen otsakappaleen Kiran timanttisen otsahihnan alle, nyt se olisi valmis! Tamma näytti upealle, aivan maastoesteratsulle, joka se ainakin tänään olisikin! :)

Nousin tallipihassa selkään ja kiristin vielä vatsavyön. Mimmi työskenteli kentällä Titin kanssa ja Ade töllisteli meitä tarhasta. Olin vetänyt mustan t-paitani päälle uuden turvaliivini. Jalassani minulla oli ruskeat ratsastushousut, mustat nahkaiset jodhpurit ja mustat nahkaiset minichapsit. Olimme täydellinen maastoesteratsukko! Tallustimme tallipihan poikki maneesin kulmalle, jolloin Mimmi huomasi meidät. "Vautsi, teillähän on uudet varusteet! Näyttää hyvälle!" hän huusi samalla ravaillen Titillä rennosti pääty-ympyrää. "Kiitos" hymyilin hänelle ylpeästi takaisin. "Onnea maastoradalle!" hän toivotti ja jatkoi treeniinsä keskittymistä. Hymyilin, mutta hän ei enää nähnyt sitä.

Kävelimme Kiran kanssa radalla haistellen ja tutkiskellen ensin uusia esteitä. Kira otti tutustumisen melko rennosti, pellolta metsään vievää siltaa se hieman arasteli aluksi, mutta rohkaistui kuitenkin astelemaan sen yli ihan käynnissä. Metsän esteet eivät epäilyttäneet Kiraa ollenkaan, mutta sitten saavuttiin vesiesteelle, johon täytyisi siis metsästä hypätä. Kira kohisi ja oli melkein polvillaan yrittäessään haistella vettä. Yritin ajaa sitä pohkeilla veteen, mutta se epäröi kovasti. Kiersin sen kanssa pienen ympyrän kävellen ja kiihdytin vauhtia hieman vettä kohti. Se yritti vältellä sinne astumista viimeiseen asti, mutta sain sen ajettua veteen loppujen lopuksi; Kira nosti etujalkansa koukkuun, ja tuntui olevan jonkinnäköisessä keinuhevos-asennossa hetken miettiessään, kuinka kovasti tässä nyt sitten ponnistaisi. Sitten se loikkasi jälleen kerran aivan yli-korkealla tasajalkapompulla jorpakkoon ja räpiköi hetken aikaa paikoillaan, kunnes huomasi, että eihän siihen kuolekkaan. Pysäytin Kiran veteen ja annoin sen totutella siihen. Tamma kohisi ja nuuskutti vettä ja käveli varovasti eteen ja kohisi taas. Pian se kuitenkin rauhoittui ja katseli rennosti maisemia seisten vedessä. Otin muutaman askeleen vedessä ja ohjasin sen nousemaan rantaan. Rannassa kävelimme jälleen ympyrän, tällä kertaa hieman suuremman, ja palasimme sitten veden äärelle. Kira höristi korvansa ja tuijotti vettä. Ajattelin, että sama rumba käytäisiin vielä uudelleen, mutta tamma asteli kohisten veteen räpiköiden paikoillaan taas hetken ja rauhoittui sitten. Hyvä! Ei paha. Katsotaan kuinka meidän käy sitten vauhdissa..

Olimme radan aloituspäässä, eli pellolla. Nostin Kiran raviin ja ravailin pellolla hetken ympyrää. Sitten nostin sen rauhalliseen laukkaan ja ohjastin sen kohti ensimmäistä estettä; 60cm tukkieste. Se oli helppo ylitys! Rata jatkui korkealla tynnyriesteellä, joka oli hurjat 80cm korkea! Emme olleet Kiran kanssa vielä hypänneetkään niin korkeaa estettä, joten kiersimme sen vielä tässä vaiheessa. Jatkoimme siltaa pitkin metsään ja tulimme penkereelle, joka noustiin kolmessa tasossa ylös. Kira hyppäsi tasot hienosti ylös ja saavuimme 40cm pitkälle arkulle. Kira tuijotteli arkkua epäilevästi, mutta rohkeni kuitenkin ponnistaa leveän esteen yli. Nyt tulisi totuuden hetki: hyppy veteen. Yritin pitää itseni rauhallisen päättäväisenä ja ohjastin Kiran alas rantaan ja kannustin sitä eteenpäin reippaasti. Reippaasti se menikin rantaan ja hyppäsi sitten pystyyn kun olisi pitänyt mennä veteen. Ei onneksi kamalan korkealle pystyyn, sain pidettyä itseni selässä. "Eiiih, Kira", parahdin epätoivoisena ja ohjasin sen takaisin metsään. Nostin ravin ja yritin veteen uudelleen, Kira kohisi lähestyessään rantaa ja yritti vetää jarrut lukkoon jälleen. Ajoin sitä pohkeillani ja pidätin hieman ohjia, ettei se nousisi jälleen pystyyn. Kira loikkasi veteen viimein ja löysäsin oitis ohjia. Jatkoimme suoraan vauhtia ja nousimme rantaan. Nostin laukan ja nousimme banketille. Ylitimme helposti sen päällä olevan 60cm pystyesteen ja jatkoimme alas banketilta. Edessä oli korkea (70cm) risuaita, jota Kira oli nuuskinut hyvin tarkasti. Kira yrittikin hypätä risuesteestä ohi epäröidessään juuri viimeisellä askeleella, mutta sain sen pidettyä juuri jotenkin kurssissa. Ylitimme risuesteen hieman sivusta, mutta ylitimme kuitenkin. Suoristin hevoseni esteen jälkeen ja edessä olisi ollut viimeinen este; kapea 80cm tarkkuus este, mutta jätimme vielä senkin hyppäämättä. Käänsin Kiran oikealle ja hidastin sen raviin. Taputin sitä kaulalle kiitokseksi ja huilasimme hetken. Päätin kokeilla sillä tuota pellolla olevaa 80cm tynnyriestettä erikseen. Hetken tauon ja ravailun jälkeen nostin tamman laukkaan. Laukkasimme pellolta tukkiesteen ohi suoraan kohti tynnyriä. Kira nosti korvansa pystyyn nähdessään edessä olevan esteen. Nousin jo kevyeen istuntaan ja kannustin tamman rohkeasti kohti estettä. Kira ponnisti kovasti ja minä nousin jalustimille. Kipusimme esteen yli yllättävän helposti! Käänsin tamman takaisin pellolle ja hymyilin leveästi! JES! Taputin Kiraa jälleen ja päätin kokeilla koko rataa vielä kerran ja sitten lopettaisimme tältä päivää.

Käänsin Kiran ensimmäiselle esteelle, joka ei tälläkään kertaa tuottanut ongelmia. Tukkiesteet olivat meille hyvin tuttuja. Nyt olisi tuon korkean tynnyriesteen vuoro. Saimme askeleet sopimaan väliin hienosti ja Kira sai ponnistettua korkean esteen yli puhtaasti. Jatkoimme sillalle, jota Kira nyt pälyili hieman laukatessaan varoen sen yli. Pölvästi, me ollaan menty tästä jo kaksi kertaa yli.. Penger noustiin hyvin ja päällä oleva arkku ei epäilyttänyt enää niin kamalasti. Kira pärskähti kevyesti arkulta suoriuduttuaan ja jatkoi alas rantaan. Henkäisin syvään ja rohkaisin Kiraa painamalla pohkeeni sen kupeisiin kiinni. "Anna mennä vaan, tyttö" kuiskasin sille ja pienen epäröinnin saattelemana se kuitenkin loikkasi veteen! JES! Mikä onnistumisten päivä! Laukka muuttui vedessä hieman tahmeaksi, mutta takaisin maihin hypättyämme askel tuntui kevenevän taas. Banketti ylittyi helposti, samoin sen päällä oleva pysty. Lähestyimme nyt risuestettä ja Kira tuijotteli sitä jälleen. Kannustin sitä eteen ja se ylitti risuesteen hieman epävarmalla loikalla, mutta yli kuitenkin! Nyt kokeilisin vielä tarkkuusestettä. Kokosin ohjakset ja keskityin täysillä. Se olisi myös korkea 80cm este ja lisäksi vielä kapea! Ohjasin kiran tarkasti esteelle ja ponnistimme yli. Hyvin meni! :) Suoritimme koko radan läpi! Kira puuskutti tiuhasti ja niin tein minäkin. Ravasimme rennosti pellon keskelle ja hidastimme käyntiin. Laskin ohjat pitkäksi ja taputin molemmilla käsillä Kiraa kaulalle suurieleisesti; hieno tyttö!

Löntystimme huolellisen jäähdyttelyn jälkeen tallipihaan ja huomasin vieraan auton olevan tallin pääovien edessä; musta pakettiauto, jonka takatila oli auki. Kengittäjä oli tullut! Nousin selästä ja vilkaisin hädissäni kelloa; vasta puoli kolme, en ollut vielä myöhässä. Talutin Kiran talliin ja kuulin kovaäänisen miehen puhetta Ritan toimistolta. Kira nosti päänsä äänen kuullessaan ja ihmetteli mekkalaa. Vatsansa pohjasta joulupukkimaisesti hohottaen vanhempi, isomahainen mies asteli meitä vastaan. "No terveppä terve!" Hän letkautti rennon rempseästi. "Moikka! Meillä taisi olla ensimmäinen vuoro", jutustelin hänelle. "Juu, no ei oo kiirusta viellä", hän kailotti ja tepasteli keinuen hakemaan autoltaan kengitysvälineitä.

Vein Kiran käytävälle kiinni ja purin varusteet sen päältä. Se oli hikinen ja rintaremmin kohdalta jopa vaahdonnut! Vesieste oli kastellut sen jalat ja vatsan. Ja suojat, yök. Laskin ämpäriin reilusti lämmintä vettä ja viskelin sitä tamman päälle. Kira säpsähteli ja puhisi aina veden osuessa siihen, mutta rauhoittui heti sen jälkeen. Käytin sientä sen pesuun ja pyyhin sen tarkasti läpi. Juuri kun olin saanut sen peiteltyä verkkoloimella, kengitysseppä asteli paikalle. "Noniin, jokos sitä ollaan täällä valamiina?" hän kysyi kovaan ääneen ja laski työkalunsa käytävälle. Hän oli suojannut haaruksensa kengittäjän essulla, päällään hänellä oli tummansininen t-paita ja nenällä komeili pyöreät silmälasit. Tukka oli jo paennut päälaelta, mutta sivuilta löytyi jo harmaantunutta, joskus ruskeana esiintynyttä hiusta. "Joo, juuri sain valmiiksi. Voidaan aloittaa", julistin ja siirryin Kiran pään luokse pitämään tammasta kiinni varmuuden vuoksi. "Noniin, no alotetaas sitte. Elikkä minä oon Seppo", mies ojensi kättään. Tartuin karheaan käteen reippaasti: "Amanda ja tämä on Kira, minun hevoseni" esittäydyin. "Noniin Kiira, eiköhän katota noita sinun kavijoitas", Seppo tuumasi ja tarrasi tamman etujalkaan kiinni varmoin ottein. Kira ei uskaltanut laittaa kampoihin ja nosti jalkansa hieman korviaan luimistaen. "Noh, käyttäydy", murahdin sille hiljaa. "Olikos nämä millon viimeksi vuoltu nämä kavijot?"Seppo kyseli samalla otsalampulla tarkastellen Kiran kavioita. "Ööh, no vuosi sitten keväällä.. Syksyllä sille lyötiin vaan hokit tilalle ja keväällä laitettiin vanhat kengät jalkaan, kun meillä oli tämä muuttorumba tässä.." vaikersin nolona. "Juu juu, no eipä siinä mittää. Vuollaaha nyt vähäse", Seppo mietiskeli ääneen ja alkoi vääntää Kiran kenkiä irti kavion pohjasta. Kira kuunteli tarkasti Sepon touhuja, mutta käyttäytyi varsin rauhallisesti. "Minä käyn hakemassa uudet kengät autostani", ilmoitin Sepolle. "No haeppas", Seppo vastasi mietteliäänä tutkaillessaan kavioita.

Viitisenkymmentä minuuttia myöhemmin Kiralla oli vuollut kaviot ja uudet kengät jaloissa. Seppo nousi ylös pitäen selästään kiinni: "Ooooohh, voi voi", hän päivitteli jäykkää selkäänsä. Kysyin häneltä, josko hän voisi kurkata Kiran suuhun samalla ja raspata sieltä mahdolliset piikit. "No kahotaampas, ootas nyt..", Seppo vastasi etsiessään raspia käsiinsä. "Nonii, annatkos sinä kahtova sinne suuhu", Seppo jutusteli rempseästi Kiralle ja tarrasi sitä leuasta varmoin ottein. Kiran silmät pullistuivat päästä, mutta se aukaisi suunsa läiskytellen kieltään sinne tänne. Seppo nappasi hellästi Kiran kielestä kiinni yhdellä vapaalla sormellaan ja tutki suuta otsalampullaan. "Kyllähän tuolla jotain suattais olla..", hän kertoi. "Pittää hakkee tuo suunavvooja tuolta autosta", hän ilmoitti ja lähti vaappumaan autolleen hyräillen. Silittelin ja rauhoittelin Sepon käsittelystä hieman järkyttynyttä tammaani. "Hyvä tyttö olet", rohkaisin sitä ja pussasin sen otsaa.

"Nyt on kengät jalassa ja hampaat kunnossa!" Seppo julisti suureen ääneen saatuaan suunavaajan pois Kiran suusta. Kira maiskutteli suutaan ja huokaisi. "Ei muuta ku seuraavaa hevosta valamiiksi", kengittäjä huuteli ja hymisi tyytyväisenä. Irrotin Kiran käytävältä ja ohjasin sen omaan karsinaansa. Seppo lakaisi vuoltuja kavionpalasia ja naulantynkiä lattialta vihellellen. Hain ruokintahuoneesta Kiralle pari porkkanaa ja vein ne sille karsinaan. "Aaaijaa, hetikö sitä ollaan namusia syömässä, häh", Seppo kiusoitteli Kiraa hymyillen. "Seuraava hevonen tulee tänne toiselle käytävälle!" Rita huusi taluttaessaan Masterin orien puolelle käytävälle. "Jaaha, se on paikkaa vaihettava välissä, no mikäs siinä", Seppo jutusteli ja nappasi puisen työkalupakkinsa mukaansa ja vaappui Masterin luo. Mukava heppu.

Huomenna olisikin sitten rauhallisempi päivä Kiralla ja puunausta tiedossa! Perjantaina lähtö viikonlopun ensimmäisiin kisoihin, hui! :)

<3 Amanda

Vastaus:

Hienoa! +50vr!

Nimi: Amanda

03.07.2018 20:25
Iltapäivästä minulla oli luppoaikaa, joten kävin katsastamassa kävellen uuden maastoesteradan! Se oli hieno! En malttanut odottaa että pääsisimme sinne Kiran kanssa treenaamaan. Innostuin tutkimaan reittiä hieman liiaksikin ja huomasin kellon olevan jo niin paljon, että minun täytyisi olla tallilla laittamassa Kiraa valmiiksi maastolenkkiä varten! Olimme sopineet Luukaksen kanssa tapaavamme neljältä ja kello oli jo viisi yli! Nyt kiireesti.

Sateinen ilma oli onneksi jo väistynyt jättäen vain vaaleat pilvet peittelemään taivasta. Aurinko yritti epätoivoissaan pilkahdella niiden välistä. Ilma oli juuri sopivan viileä.

Luukas oli jo tallissa Edin kanssa. Suuri punainen ori seisoi karsinassaan ja pitkänhuiskea tummahiuksinen nuorimies harjaili sitä huolellisesti. "Moro", kuului karsinasta kun hän huomasi minut. "Moikka! Anteeksi että olen myöhässä", huohotin nolostuneena. "Ei se mitää, alotin jo laittaa poikaa valmiiks", Luukas tuumasi rennosti ja jatkoi Edin kanssa puuhastelua. Edi seisoi hienosti paikoillaan ja antoi hoitajansa heilua ympärillään. Lähdin hakemaan kiireisesti Kiraa Puutarhasta. Onnekseni se odottelikin jo tarhan portilla, joten sain sen nopeasti mukaani. Vein sen tammojen puolen käytävälle kiinni ja aloin harjata sitä nopeasti. Se oli märkä; ulkona oli sadellut vettä satunnaisesti ja Puutarhan ympärillä olevista puista oli tippunut sitä vielä lisää.. "Kiva ku tää on iha märkä", kuului Luukaksen puhahdus karsinasta. Hymyilin, "niin tämäkin", vastasin. Onneksi hän oli noin rento. Varustimme hevoset vielä hiljaisuudessa valmiiksi.

Saatuani Kiran valmiiksi, ilmoitin Luukakselle meneväni jo tallipihaan. Hän taisteli uutuudenjäykkien suitsien kanssa ja sanoi tulevansa ihan pian perässä. Ja niin hän tulikin. Sain juuri kivuttua Kiran selkään, kun Luukas talutti jättimäisen Edin tallista. "Oliks täs jakkaraa jossai?" hän kysyi katsellen ympärilleen. "Kentällä on puujakkara, mutta tässä ei taida olla.." vastasin itsekin pälyillen ympärilleni. "No käyn tuol kentän kulmal nousee kyytii", Luukas tuumasi ja lähti taluttamaan punaista oria perässään kohti kenttää. Kira vähän hörisi kiinnostuneena Edille, mutta pysyi onneksi rauhallisena. En ollutkaan Kiran kanssa aikoihin ollut toisen ratsukon seurassa!

Luukas oli komea tummahiuksinen miehen alku. He olivat Edin kanssa hyvin näyttävä parivaljakko, ja iso! 180cm Edi ja yhtä pitkä Luukas. Tunsin itseni poniratsastajaksi heidän rinnallaan. Kipitin "ponillani" heidän ohitseen tallipihassa ja lähdin johdattamaan meitä maastoon Pihaton kulmalta.

Luukas oli hurjan hauskaa seuraa! Juttelimme työpaikoista ja asunnoista; hän oli rakennusalalla isänsä firmassa ja asui Kivikylästä hieman etäämpänä rivitalo kolmiossa. Hänen kanssaan oli helppo jutella! Hän kertoili myös toiveistaan Edin kanssa ja odotti jo malttamattomana, että pääsisi sen kanssa hyppäämään. Hänen mielestään oli kuitenkin hyvä tutustua ensin vähän rauhallisemmin, joten tämä maastolenkki tuli juuri sopivaan väliin! Fiksu mies, ajattelin kuunnellessaan hänen juttujaan. Hän pohti, pitäisikö ilmoittautua Tarumaan kisoihin Edin kanssa. Kannustin häntä siihen, olisihan heillä vielä aikaa treenata niihin! Rita olikin ilmeisesti toivonut Edistä kilparatsua esteille ja vinoilin Luukakselle, että ei mitään paineita sitten ;)

Laskeuduimme harjulta varovasti alas tuovaa polkua. Pääsimme Kiran kanssa hieman ketterämmin alas ja odottelimme poikia hetken. Luukas ehdotti, että voitaisiin käydä lammessa kahlailemassa! Se kävi hyvin, tarvitsimme hieman vesiharjoittelua maastoesteradan vesihautaa varten. Ohjastin Kiran ensimmäisenä lammen rantaan ja usutin hellästi sitä veteen. Kira laski päänsä ja nuuskutti vettä tarkoin, mutta ei suostunut kastelemaan jalkojaan. Luukas ohjasti Edin ohitsemme lampeen, eikä suuri ori epäröinyt silmäystäkään, vaan lompsi lampeen rennosti. Edi pysähtyi kuitenkin rantaveteen ja alkoi kuopia vettä villisti! :D Luukas nauroi selässä pojan tempaukselle ja he jatkoivat rauhassa hieman syvemmälle. Kira kiinnostui tapahtumasta ja uskaltautuikin Edin perässä kahlailemaan. Hetken päästä Edi käännähti villisti ja Luukas oli pudota sen selästä! "Hupsista!" hän huudahti ja vetäisi itsensä takaisin tasapainoon. "Onneksi et pudonnut!" huikkasin hänelle nauraen. Nousimme vedestä takaisin rantaan ja jatkoimme metsätietä pitkin kiertäen lampea.

"Voiko tässä ravata?" Luukas kysyi innoissaan. "Voidaan toki, ravataan tuolle puolelle, mutta sitten täytyy hidastaa kun menemme metsään", opastin häntä. "Okei. Mene sinä edeltä", hän pyysi. Nostin Kiran pehmeään raviin. Edi meni perässä kauniisti, mutta sen askel oli niin valtava, että he saivat meidät kiinni nopeasti ja ravasivat vierellämme. Kira ensin käänsi päätään ja koitti väistää alta, mutta tottui pian Edin jylhään läsnäoloon ja jatkoi ravia rennosti sen vierellä. "Hyvin menee", Luukas hymyili Edin selästä. "Niin menee, se menee upeasti!" hihkuin hänelle takaisin.

Hidastimme vauhtia ja tulimme metsään. Ilmapiiri muuttui rauhalliseksi. "Metsät on kivoi", Luukas tuumasi hiljaa. "Niin on, täällä aina murheet lähtee mielestä", vastasin. "Ja työjutut unohtuu", hän jatkoi. Hevosetkin tuntuivat nauttivat metsäpätkästä täysin siemauksin.

Pian saavuimme hiekkatielle ja houkuttelevan laukkasuoran päähän. "Tässä voitaisiin laukata", ilmoitin Luukakselle. "Okei! Menkää te edeltä", hän ohjeisti minua. Kannustin Kiran laukkaan ja kuulin takaani tantereen tömisevän; jyhkeä Edi nelisti takanamme ja luulin sen tulevan ylitsemme! Ohjasin Kiran sivumpaan ja huusin Luukakselle, että he voivat mennä ohi. Luukas ohjasi Edin ohitsemme ja siirtyi johtoon. Kiralle tulikin hurja kiire ja se pinkoi minkä kavioistaan pääsi! Edi taas tuntui hieman pälyilevän taakseen ja hidasti tempoaan. He jättäytyivät vierellemme ja laukasimme rinnatusten. "Kiralle tuli kiire!" kerroin Luukakselle. "Joo, ja Edi jäi oottelee teitä", Luukas vastasi. Kerroin hänelle Kiran tykkäävän Edistä, vaikka se normaalisti inhosi kaikkia oreja ja joitain ruuniakin. Luukas nauroi ja kertoi Kiralla vain olevan hyvä miesmaku! :) Nauroimme yhdessä ja hidastimme hevoset raviin. Jatkoimme hetken vielä ravilla, kunnes pääsimme metsään haarautuvaan kohtaan.

Poikkesimme metsään ja pääsimme suureksi avautuvalle peltoaukealle. Muistelin viimekertaa, kuinka hienosti olin lentänyt Kiran selästä.. Toivottavasti ei tällä kertaa; en halunnut ihan heti nolata itseäni uuden tulokkaan silmissä. "Tässä voi vapaasti laukata tai tehdä mitä vain", opastin Luukasta. Hän ehdotti, että otetaan laukkaa. Kerkesin juuri kertoa hänelle edellisestä kerrastani ja lausua "..että varoituksen sananen vaan", kun Luukas ja Edi jo pinkoivat ohitsemme. Edi veti kunnon pukit ja Luukas noitui selässä. Hän kesti onneksi satulassa ja hiljensi Edin takaisin luokseni. "Minähän sanoin..", kuittasin hänelle vinkaten silmääni. Luukas hymyili rennosti. Kerroin hänelle pellon laidalla olevasta hylätystä maatilasta ja että pelto kuului heille, mutta oli käytettävissä, koska siellä ei tosiaan asunut ketään. Luukaksen silmät kirkastuivat heti: "Mennääks sinne kattomaan?" hän ehdotti haastavasti ja vastasin haasteeseen tietysti myöntävästi. Enhän minä tiennyt saisiko sinne edes mennä, mutta jos se oli kerran hylätty niin ketä se haittaisi? "Mistä sinne pääsee?" Luukas tiedusteli laukatessamme rauhallisesti kohti maatilaa. "En tiedä, täytyy etsiä paikka", vastasin ja hidastin Kiran pellon reunaan. "Täytyy mennä tästä yli", kerroin Luukakselle osoittaen pellon ja maatilan väliin jäävää pientä ojaa. "No niimpä tietysti.." hän huoahti. "Sinähän halusit niitä esteitä..", huikkasin hänelle ja kannustin Kiran ojan ylitse. Kira loikkasikin hieman ylikorkeasti yli, kuin jänis! :D "Ohoh, johan loikkasi!" naurahdin Luukakselle ja seurasin heidän ylitystään; Edi nyt lähinna vain harppaisi ojan yli, ei sitä paljoa hypyksi voinut sanoa.

Kävelimme varovasti maatilan pihaan. Se oli suuri, mutta kasvoi jo villisti pitkää heinää. "Tämä on ollut joskus varmaan ihan hieno paikka", kuiskasin Luukakselle. "Joo, toi taloki on ollu varmaa siisti", hän pohti. Joskus aikoinaan valkoisena komeillut puutalo oli jo harmaan jäkälän ja lian peittämä ja ränsistynyt. Suuri navettarakennus seisoi jykevästi oikealla puolellamme ja sen katto oli notkahtanut. "Tekis mieli käydä tuol sisällä", Luukas pohdiskeli kiinnostuneena. "No, mennäänhän käymään! Hevoset kiinni navetan kulmaan ja sisään vaan!" yllytin häntä kiusoittelevasti. "En mä pääse enää takas selkään!" Luukas vitsaili ja me molemmat nauroimme. "Tämän saisi varmaan vielä kunnostettua, mutta vaatisi aika paljon aikaa ja rahaa.." pohdiskelimme. "Tuol on yks ikkuna rikki, mä meen Edin kaa kattoo siit sisälle", Luukas huomasi ja ratsasti korkean orin särkyneen ikkunan viereen. Vanha harmaantunut verho roikkui ikkunan pielessä. Luukas kurkki sisälle. Katselin häntä hymyillen, hän oli kyllä hauskaa seuraa! :) Luukaksella oli päällään harmaat ratsastushousut, mustat nahkasaappaat ja musta Kingslandin takki. Hän näytti kyllä aika hyvältä, mietiskelin itsekseni.

"Tääl on kaikki tavarat paikallaa", Luukas totesi tutkimuksensa päätteeksi. Heräsin mietteistäni hieman punastuen ja palasin todellisuuteen. "Mitähän tälle paikalle on käynyt.." mietin ääneen ja katselin ympärilleni. Talon takana oli ilmeisesti ollut joskus aitaus. Paikka oli kyllä kaunis! Luukas katseli vielä talon sisälle "Tääl on asunu joku noita varmaa", hän kiusoitteli ja ohjasi Edin luokseni. "Lopeta!" huudahdin, "joku Blair Witch" jatkoin kuitenkin hänen ivaansa. "Puissa ei onneksi ole mitään risunukkeja eikä maassa kivikasoja", jatkoin. "Mennäänkö pois", Luukas totesi ja vinoilin hänelle, että kellä se menikään pupu housuun! :)

"Pääsiskö tältä pihatieltä jotenkii tonne pellolle", Luukas pohdiskeli kun kävelimme vanhojen puiden reunustamaa pihatietä poispäin. "Tästä pääsee!" huikkasin hänelle löydettyäni sopivan reitin. Se oli joku vanha työkoneen ura, jota pitkin pääsi takaisin pellolle. "Haluutko vielä laukata?" Luukas kysyi ja tulimme yhdessä siihen tulokseen, että otettaisiin ihan rauhassa tällä kertaa! Menin Kiran kanssa edeltä ja laukkasimme hallitusti pellon keskelle, jossa nostin hieman tempoa. Hevoset laukkasivat hyvin peräkanaa halki pellon. Vauhdin hurma tunkeutui taas päähäni ja tunsin kuinka Kira venytti askeliaan allani. Luukas ja Edi tulivat aivan perässämme.

Hidastimme pellon päädyssä ja lähdimme kulkemaan metsätietä. Lenkki alkaisi olemaan loppusuoralla. Keskustelimme Luukaksen kanssa hänen edellisestä hoitohevosestaan Fadista, jonka kanssa hän oli hypännyt. Se oli ollut 170cm korkea hannover ruuna, mutta talli lopetti toimintansa ja heidän tiendä erkanivat. Sen jälkeen Luukakselle oli tullut pieni paussi tallihommista, mutta sitten hän sattumalta oli nähnyt Ritan ilmoituksen Tarumaasta ja kiinnostui oitis Edistä! :) Juttelimme esteistä ja omista ennätyksistämme; minulla se oli 80cm ja Luukaksella 100cm korkea. Kiran kanssa olin hypännyt 70cm ja kerroin painottavamme enemmän maastoesteille, jossa esteiden korkeudet eivät olleen niin suuria. Luukaksen mielestä Kirasta olisi korkeampiinkin esteisiin. Kira oli hänen mielestään sellainen "Tulitamma", jolla oli "Kipinät kavioissa". :D Olihan Kira sellainen, hieman kuumuva tytteli. Luukas kertoi kuumumisen olevan ihan hyväkin, kun sitä oppisi hallitsemaan. Hän sanoi olleensa joskus sellaisella tunnilla, jossa opeteltiin käsittelemään esteillä kuumuvaa hevosta. Tuo kuullosti aivan sellaiselle tunnille, jota minä tarvitsin!

Mukavien keskustelujen saattelemana saavuimme takaisin tallille. Nousimme alas tallin edessä. Rita tulikin tallista vastaan "Moikka!" hän tervehti iloisen yllättyneesti nähdessään meidät yhdessä. "Moi! Kävin vähän näyttämässä Luukakselle maastoja", kerroin hänelle. "Hienoa! Oliko kiva lenkki?" hän kysyi. "Oli tosi mukavaa", vastasimme Luukaksen kanssa kumpikin. Rita nauroi ja jätti meidät hoitamaan hevosemme kuntoon.

"Kira on ihan hikinen", tuumasin itsekseni. "Edi on ihan hiessä", Luukas huudahti samanaikaisesti Edin karsinasta ja naurahdimme kumpikin samalle oivalluksellemme. "Vien Kiran ensimmäiselle pesupaikalle, voit viedä Edin viereiselle paikalle jos tahdot", ilmoitin Luukakselle ja talutin Kiran pesupisteelle. "Joo, vois", Luukas tuumasi ja kävelytti punaisen jättiläisen viereiselle pisteelle. "Käyn hakee vaa pesukamat", Luukas tokaisi itsekseen ja pyysin häntä tuomaan samalla Kiran hyllystä shampoon, jonka unohdin ottaa. Luukas toi ystävällisesti shampoon minulle varustehuoneesta. "Jätä vain siihen lattialle", ohjeistin häntä samalla kun yritin taas rauhoitella vesikauhuista tammaani. Luukas viskasi takkinsa sivuun touhuillessaan Edin kimpussa. Minä olin käärinyt hihat uudesta punaisesta Clubitakistani ja tajusin pääseväni ehkä helpommalla, jos viskaisisin sen sivuun. Luukaksella oli selvästi treenatut käsivarret. Hän pinnisteli korkean orin vierellä ylettääkseen pesemään sen pään. "Tän pää on iha pilvissä!" hän puhisi. Lopulta saimme hevosemme pestyä. Viskasin Kiran niskaan mustan verkkoloimen ja Luukas mietiskeli, että hänen pitäisi ostaa Edille myös verkkoloimi.

"Kerkeetsä viel kahville?" Luukas kysäisi palautettuamme hevoset karsinoihinsa. "Joo, toki!" vastasin hänelle. Olimme aiemmin sopineet, että voisimme pitää pientä palaveria hoitajien kesken siitä, mitä uudistuksia toivoisimme Tarumaalta ja voisimme jättää sitten lapun Ritalle päätöksistämme. "Mä korjaan vaa nää kamat eka", Luukas ilmoitti. "Joo, minä juotan Kiralle vielä melassivettä" vastasin ja kävelin ruokintahuoneeseen. Nappasin mukaani pari porkkanaa pussista ja sanoin Luukakselle, että hän voisi antaa siitä Edillekin. Hän nappasikin pussista pari porkkanaa ja syötti ne läsipäiselle pojalle.

Menin edeltä yläkerran kerhohuoneeseen ja laitoin kahvin valumaan. Rita tuli jälleen luoksemme ja kerroimme pitävämme pientä palaveria. Rita pyysi saada toiveemme kirjallisena hänen toimistoonsa ja lupasin kirjoittaa selkeän lapun. Luukas lysähti kerhohuoneen nojatuoliin: "Sä saat kirjottaa", hän tuumasi ja irvisti minulle. Kaivoin hyllyköstä paperilehtiön ja mustekynän. "Näitä saa varmaan lainata", mietiskelin ja aloin rustaamaan muistiinpanoja. Kaadoin kahvia kuppiin meille molemmille ja syvennyimme suunnittelemaan kaikkea. Luukas ehdotti, että voitaisiin miettiä meille Tarumaan hoitajille jotain omaa "heimonimeä", kun Tarumaan vielä epäviralliseen Ratsastusseuraan saa liittyä myös ulkopuoliset hoitajat. Pohdimme päämme puhki jotain mahtipontisen hienoa nimeä jengillemme ja päädyimme Luukaksen ehdottamaan, upeaan ÄMH -nimeen. Kyllä, ÄMH. Se olisi lyhenne "Älyttömän Mahtavista Hoitajista". Älyttömän mahtavaa! En ole aikoihin nauranut niin paljon kuin nauroin "kokouksessamme". Rita kikatti Staulahuoneen puolella seinän takana kuullessaan jengimme lyhenteen. Hän vitsaili että odottaisi mielenkiinnolla raporttiamme! :D

Saatuamme raportin valmiiksi, toimitin sen Ritan pöydälle. Siinä olisi hänelle vähän lukemista :)

<3 Amanda

Vastaus:

Loistava tarina Amanda! +50vr niinkuin yleensä :) nyt on yksi ratsastus maastossa kaverin kanssa ansaittu ;) Ei kun kentälle! Mukavaa kun homma toimii teillä ;)

Rita<3

Nimi: Amanda

02.07.2018 13:13
Eilen kävin tallilla vain pyörähtämässä, kankkuni oli kipeytynyt sen verran etten kehdannut nousta selkään. Tapasin kerhohuoneessa kuitenkin uuden kasvon, Luukaksen, joka aloitti Edin hoitajana! :) Hän oli eilen ensimmäistä kertaa tallilla. Vaikutti todella mukavalta miehen alulta!

Tänään oli hieman sateisen oloinen, pilvinen sää. Tulin tallille hyvissä ajoin, sillä olin eilen vielä ilmoittautunut Kiran kanssa tänään pidettävälle tunnille! Harjoitus tulisi tarpeeseen, sillä viikonloppuna olisi hulinat; kisaviikonloppu, ensin perjantaina Keijukummussa maastoesteitä ja lauantaina Sysälään kisaamaan ensin koulussa HeB ja sen jälkeen maastoesteissä!

Putsasin Kiran karsinan kiireisesti ja riensin hakemaan tammaani Puutarhasta. Se katseli kiireistä olemustani ihmeissään mutustellessaan heinää Nitan kanssa. Nappasin sen riimuun helposti ja taputin sitä kaulalle. "Lähdetääs vähän opiskelemaan", kerroin sille ja Kira pärskähti vastaukseksi. Talutin sen talliin ja kiinnitin sen löysästi käytävälle. Kipaisin sen varusteet varustehuoneesta ja huomasin Luukaksen satsanneen Edille uusia varusteita; punaista, kuten Kirallakin. Harjasin hevoseni huolellisesti ja tutkiskelin sen jalkoja. Voisin kiepauttaa sille pintelit tänään kentälle! Kun olin saanut harjattua tamman läpikotaisesti, ryhdyin putsaamaan sen kavioita. Siirryin sen oikeanpuolimmaisen etujalan viereen ja hivutin kättäni sitä pitkin alas ja sanoin "Nosta". Ei tapahtunut mitään! Kira ei nostele jalkojaan valmiiksi, kuten Serene, mutta kyllä se yleensä on kinttunsa saanut ylös kun on pyydetty. Katsahdin tammaani hieman kysyvästi; sen korvat olivat lysähtäneet vaakatasoon ja se pureskeli näsäviisana yhtä heinänkortta suussaan. Ai ei kiinnosta vai. Aloitin alusta, hivutin kättäni alas ja komensin hieman tiukemmin: "Nosta!" Kira huokaisi, muttei tehnyt elettäkään etujalkansa osalta. Naamani muuttui punaiseksi ja puhisin suutuksissani. Hengitä syvään, Ama. Älä suutu. Huokaisin ja nojauduin koko painollani hevosta vasten. Liu'utin käteni sen vuohiseen asti ja parahdin vielä "nosta" ja kiskoin tamman jalkaa ylös. Sitten se tempaisi kavionsa maasta ja minä meinasin lennähtää pepulleni! Kira tuntui nauravan minulle ja alkoi hapuilla huulillaan takamustani. "Älä nyt yhtään ärsytä siinä", puhisin sille ja hapuilin kädelläni maahan heittämääni kaviokoukkua. En varmasti vahingossakaan laskisi sen nostetusta kaviosta irti, ettei tarvitsisi tapella sitä uudelleen ylös. Kira töni minua ilkeissään ja meinasin olla nenälläni tällä kertaa. Sain kuitenkin kaviokoukun käteeni ja aloin kaivella sen kavionpohjaa suorastaan muristen. "Onko kaikki hyvin?" Mimmi kysyi käytävän päästä. "On toki, vaikka ei varmaan siltä näytäkkään.." vastasin hänelle ähisten. Mitähän hänkin mietti ja kuinkahan kauan hän oli puuhastelujamme seurannut! :D "Hyvä juttu" Mimmi viimeisteli ja kuulin hänen askeltavan orien karsinoille. Nyt pitäisi vähän käyttäytyä, kun täällä olisi muitakin läsnä. Siirryin Kiran takajalalle ja se nosti sen valmiiksi minulle. Tunsin selässäni sen vinoilevan ilmeen ja mietin, miten yksi eläin voi päästä niin ihon alle näissä jutuissa..

Viimein sain tammani varusteltua; sen sirot jalat oli kiedottu punaisiin pinteleihin, ruskean yleissatulan alla komeili punainen satulahuopa ja otsassaan kimmelsi näyttävä timanttipanta! Itselläni oli jalassa mustat ratsastushousut ja ruskea huppari, jonka päälle vedin mustan kuoritakin. Voisihan sitä olla joskus itsekin värikkäämpi.. Kiskoin kypärän päähäni ja talutin Kiran kentän laidalle.

"Tervetuloa!" Carkki toivotti iloisesti ja avasi kentän portin. "Yllättäen ei taida tunnilla olla ruuhkaa tälläkään kertaa, joten saat melko yksilöllistä ohjausta" hän jatkoi. "Tänään tehdään vähän pohkeenväistöä ja laukanvaihtoja!" Carkki ilmoitti ja sulki portin perässämme. Hän oli pukeutunut tyköistuvaan kauniiseen Kigslandin tummansiniseen takkiin ja jalassaan hänellä oli valkoiset ratsastushousut ja mustat, nahkaiset jodhpurit. Hänen pitkä vaalea tukkansa oli laitettu kahdelle letille, jotka laskeutuivat kauniisti kummankin olkapään ylitse etupuolelle.

"Nyt oli hyvä pysähdys. Pysähdyksen tulee olla tasapainoinen, että voit lähteä rennosti peruuttamaan. Emmehän halua kuolaimiaan kaluavaa ja päätään viskovaa hevosta peruutukseen, emmehän?" Carkki ohjeisti. Kira oli ollut aina huono peruuttaja ja nyt aloin ymmärtää vian olevan (yllätys, yllätys) minussa! En ollut koskaan ajatellut peruutusta sen suuremmin. Tasapainoinen pysähdys ja siitä liikkeelle. "Katso, että hevonen on suora kun pysäytät sen ja seisoo hyvin kaikilla neljällä jalalla. Nyt se vähän on etupainossa. Ratsasta se toiselle sivulle ja pysäytä uudestaan!" Carkki komensi. Tallustimme Kiran kanssa rennosti toiselle sivulle ja pysäytin sen rauhallisesti. "Hyvä, vähän hiivitte nyt, mutta pysähdyit kuitenkin hyvin. Lähde nyt antamaan pitämään pientä painetta ohjilla, ettei se lähde eteen ja kannusta pohkeilla liikkeeseen. Kevennä istuntaasi vähän niin se saa tilaa!" ohjeistuksia lenteli kuin halukion suusta. Täydensin käskyt ja Kira lähti peruuttamaan kauniisti pitäen päänsä hyvin muodossa. "Hienoa, reippaita askelia vaan. Nyt voit jälleen jatkaa matkaasi ja sitten uudestaan."

Saatuamme peruutuksen hiottua kutakuinkin kuntoon, siirryimme pohkeenväistöharjoituksiin! "Seuraavaksi kun käännyt pitkälle uralle, lähde tekemään pohkeenväistöä puoleenväliin kenttää ja jatka siitä suoraan. Aloitetaan puolella", Carkki ohjeisti. "Elikkä irrotat sisemmän pohkeesi sen kyljestä ja painat kevyesti ulomman pohkeesi sen kylkeen. Älä vedä liikaa ohjista", hän kertasi apuja. Tulimme nyt kulmaan ja saatuani Kiran suoraksi, irrotin sisemmän pohkeeni ja painoin ulomman pohkeeni sen kylkeen. Kira heilautti korviaan saatuaan avun ja haki sivuttaista askelta haparoiden. "Hyvä, se hakee jo, voimista vähän. Voit tukea liikettä hieman ohjalla, mutta älä lähde ohjaamaan sillä. Istunta tasapainoon, ole liikkeen edellä hieman", Carkki ohjeisti ja minä korjailin epäkohtia sitä mukaan. "Vauhtia vähän", hän kannusti. Kira meni yllättävän hienosti väistön puoleenväliin asti ja sitten palautin pohkeeni paikoilleen ja jatkoin uraa suoraan kohti päätyä. "Hyvä oli, ensikerralla vähän reippaampi vauhti ja alusta asti selkeät ohjeet!". Kiersin seuraavalle sivulle ja ryhdyin antamaan apuja, nyt hieman hivuttaen ulompaa pohjetta sen kyljessä kannustaen sitä reippaampaan tempoon. "Hyvä, hyvä. Muista istunta ja ryhti!" Carkki huomautti, keskityin apuihin niin voimakkaasti, että olin huomaamattani lysähtänyt satulassa hieman. Korjasin ryhtini ja jatkoimme työskentelyä. Kuulin melkein satulaan asti raksuttavan äänen Kiran päästä :D

Muutamia hyvin menneitä väistöjä ja suunanvaihdoksia myöhemmin nostimme harjoitusravin. Kiersin voltin joka sivulla asettaen Kiran aina kauniisti. "Se näyttää todella upealta, Amanda!" Carkki yltyi kehumaan Kiraa ravatessamme lennokkaasti hänen ympärillään. Kira työskenteli hyvässä peräänannossa ja kuunteli apujani tarkasti. Ei uskoisi samaksi pirulaiseksi, jonka kanssa äsken väänsin kavioiden putsaamisesta! "Hyvä, vaihda suunta ja toista samat voltit", Carkki ohjeisti meitä jatkamaan.

"Sitten lähdet päädystä tekemään kolmikaarista kiemuraa, muista asetukset, mitä viimeksi Serenellä harjoiteltiin!" Carkki opasti. Olimme tehneet käynnistä raviin siirtymisiä ja nyt olisi taas hieman vaikeamman asian opiskelua. "Lisää vauhtia vähän ja kevennä. Ylös-alas-ylös-alaaas.." Carkki tahditti tarkasti ja kevensin Kiran askellusta pehmeästi. Kankkuni tuntui jo hyvälle, vaikka vielä hieman muistuttelikin olemassaoloaan. "Anna hevosen liikkeen johdattaa kevennystä. Muista pitää ne kädet paikallaan!" Carkki ruoski minua ja huomasin käsieni pomppivan tosiaan aika hurjasti. Hiljensin ne aloilleen ja keskityin asettamaan Kiran valmiiksi. Liidimme kauniisti asennossa läpi kentän toiseen päähän asti ja jatkoin uraa seuraten. "Hienolta näyttää, Ama! Uudestaan", Carkki kailotti ja heilui kentällä aina sopivaan kohtaan niin, että hän ei ollut tiellä ja niin, että hän näki selvästi istuntani ja apuni ja Kiran asennon. Teimme myös hauskoja kevennytharjoituksia; välillä istuin alas parin askeleen ajaksi ja jatkoin sitten kevennystä. Sitten leikittelimme niin, että kevensin yhden askeleen ylös, kaksi alhaalla ja yhden ylös jne. Teimme kevennyksen eri variaatioita ja kypäräni välistä valui jo hikinoro. Jalkani tuntuivat olevan täynnä polttelevia maitohappoja, mutta ohjeistuksia lenteli edelleen. Henkäisin syvään,täytin keuhkoni raikkaalla ilmalla ja jatkoin työtä. Kevennyshän tapahtui aina hevosen sisemmän etujalan ollessa maassa ja suuntaa vaihtamalla myös kevennys vaihtui, tätä opiskelimme.

Lopuksi siirryttiin käynnistä laukannostoon ja laukkatehtäviin, eli tänään laukanvaihtoihin ja vastalaukkaan. Se olikin takapuolesta koko vastalaukka! Yritäppä nyt kääntyä oikealle vasemman jalan viedessä laukkaa! Tuntui ihan mahdottomalle. Kiran korvat pyörivät ja siitä huokui epävarmuuteni. "Rauhoitu siellä selässä, ei ole niin vaikeaa kuin miltä tuntuu", Carkki rauhoitteli ja kannusti meitä. Nostin uudelleen vasemman laukan ja lähdin kääntymään oikealle. Nyt pääsimme käännöksen vastalaukassa ja hidastin sen jälkeen raviin. "Ompa työlästä!" huoahdin. "On se aluksi. Käännä suunta ja kokeile toiseen suuntaan. Sitten otetaan kahdeksikkoa", Carkki ohjaili ja lähdin suunan vaihtoon. Pitkällä sivulla nostin nyt oikean laukan mennessämme vasempaan suuntaan, eli hevosen ulompi jalka vei laukkaa. Aitaa päin, siltä minusta tuntui että mentiin. Saimme kuitenkin tehtyä käännöksen hyvin vastalaukassa ja siirryimme viimein ympyräkahdeksikolle. Nostin oikeanpuolimmaisen laukan ja teimme kahdeksikon siinä. Toistimme tämän pari kertaa ja vaihdoimme vasempaan laukkaan. Vasemman viedessä Kira kerran hyppäsi itsekseen oikeaan laukkaan. Hidastin sen parin askeleen verran raviin ja nostin vasemman laukan uudelleen. "Tätä puolta teidän kannattaa vahvistaa, jos se itsekseen hakee oikeaa niin silloin se on sillä vahvempi puoli", Carkki neuvoi.

Tunnin päätteeksi ravasimme rennosti vielä molemmin puolin ja siirryimme loppukäyntiin. Annoin Kiralle reilusti ohjaa ja teimme muutamia voltteja vielä molempiin suuntiin. "Nyt on ollut aikamoinen tunti sille. Jäähdyttele se huolellisesti ja venyttele sen jalat kun olet harjannut sen", Carkki antoi viimeisiä vinkkejään. Olin uupunut. Tunti oli todella hyvä ja opettavainen. Carkki oli hyvin jämäkkä ja osaava opettaja, tykkäsin hänen tyylistään. Vaikka välillä selässä ollessa vähän jo alkoi potuttaa kaikki neuvot ja ohjeet, mutta loppuviimein se aina palkitsi. Kiitin Carkkia jälleen tunnista ja taputin Kiraa kaulalle ja silittelin sen takamusta satulasta. Juttelimme Carkin kanssa vielä kisoista ja Kirasta, sen vahvuuksista ja heikkouksista. Peruutukseen oli ainakin tällä tunnilla saatu muutos parempaan!

Juotin Kiralle lämmintä melassivettä ämpärillisen, se ryysti sen mieluusti ja viskeli sitä päälleni! "Älä sotke, senkin hupsu!" kikatin sille ja kannattelin ämpäriä sylissäni. Kira painoi päänsä ämpäriin ja imaisi pohjalla olevat vedet vielä turpaansa. Se nosti naamansa ämpäristä ja sen kieli oli huulien välissä hauskasti, ihan kuin se olisi ilmeillyt minulle. Nauroin sille ääneen ja laskin tyhjän ämpärin maahan. "Oletpa hupsu", sanoin sille ja silittelin sen kevyttä päätä. Huomasin sen silmien ympärille tulleen pitkiä karvoja ja ryhdyin nyppimaan niitä yksi kerrallaan irti. Kira heilautti päätään ja siristi silmäänsä aina yhden "piuhan" irrotessa. Lopuksi silmän ympärykset olivat siistit. Kastoin sienen kylmään veteen ja pyyhin sen silmät sillä lopuksi. Kylmät vedet kaadoin sen jalkoihin viilentääkseni niitä tunnin päätteeksi. Venyttelin jalat huolellisesti ja Kira nautti jokaisesta venytyksestä selvästi. Heitin sille punaisen talliloimen niskaan ja palautin sen Puutarhaan Nitan seuraksi.

Raahauduin viimeisillä voimillani kerhohuoneeseen ja lämmitin mikrossa itselleni lihapiirakan. Vatsani kiljui vaatien ruokaa. Viskasin lihapiirakan väliin pari nakkia ja ketsuppia ja eikun ääntä kohti! Nälkä laantui hieman ja jatkoin evästystäni vielä yhdellä banaanilla.

Kerhohuoneesta siirryin sulattelemaan ruokiani Satulakaupan puolelle ja huomasin siellä olevan nykyisin myös ratsastusvaatteita! Hitsi vieköön, Clubitakki! Selässä komeili suuri Tarumaan Tallin logo. Tämä oli aivan pakko saada! Ilmoitin Ritalle ostavani heti clubitakin - tai oikeastaan kaksi! Punainen ja tummansininen, kummankin tamman värien mukaan :)

Sain tänään VRL:n tunnuksen, eli nyt olen virallisen liiton hyväksymä ratsastaja! Jes.

<3 Amanda

Vastaus:

+50vr. Hieno tarina jälleen. Clubitakit on siirretty sivullesi. Onnea tunnuksen saamisesta ja kiitos seuraan liittymisestä!

Rita<3

Nimi: Amanda

30.06.2018 12:58
Saavuin tallille puolenpäivän aikaan ja astelin tavalliseen tapaan reippaasti talliin. Hetä pääovista päästyäni sisään, ihmettelin hetken, miksi osa hevosista oli jo sisällä. Ulkona oli pilvilstä ja hieman viileämpi ilma tänään, mutta ei satanut vettä eikä muuta. Samantien tajusin, että hevosethan ovat uusia! Nyt olivat saapuneet uudet asukit Tikrun Tallilta!

Kira oli saanut uuden karsinanaapurin Anikan muutettua pysyvästi Pihattoon, ja toisenkin uuden naapurin entiseen tyhjään karsinaan! Kävelin ensimmäisenä entisen tyhjän karsinan ovelle kurkkimaan, kuka siellä nykyisin vaikutti. Karsinassa seisoi upea rautias puoliveritamma! Sen harja oli leikattu lyhyeksi; kisatamma, luulisin. Se asteli luokseni ja tunki suuren turpansa karsinan oven kaltereihin. Painoin käteni kaltereita vasten ja annoin sen haistella kättäni. Se puuskutti rauhallisesti lämmintä ilmaa sormieni läpi ja tutki minua samalla silmillään. "No hei, tyttö. Oletpa sinä kaunis", juttelin sille. Sitten kävelin rauhallisesti ja tutkivasti Kiran ja Serenen väliin jäävän karsinan luokse. Karsinan perällä takajalkaansa lepuutti pienehkö vaalean hallakko tamma. Sillä oli upea lapoihin asti ulottuva tumma harja, ja sen etutukka peitti sen silmät. Se käänti päänsä minua kohti päästyäni karsinan ovelle. "Moikka" henkäisin haltioituneena nähdessäni sen. Lusitano, veikkaisin. Tämänrotuisista hevosista tuli aina mieleen haltioiden ratsut ja siltä tämäkin näytti. Upea.

Tallissa oli vielä yksi uusi asukas, orien rivistön keskimmäisessä karsinassa, Carkin hevosen vieressä. Se kuikuili kiinnostuneena meitä, mutta ei nähnyt juuri mitään, sillä välissä oli tyhjä karsinarivistö ja käytävä. Ori oli punaisen rautias ja sillä oli suuri valkoinen läsi päässä! Sekin oli hyvin näyttävä. Ja korkea. Jestas että se olikin suuri! Ori hirnahteli karsinassa välillä vaatiessaan huomiota, mutta kun sitä ei nyt juuri herunut, se kiersi karsinassa turhautuneena muutaman ringin ja liimasi itsensä meitä lähinnä olevaan seinään ja mulkoili meitä mielensä pahoittaneena, mutta silti kiinnostuneena.

Kumpikin uusi karsinanaapuri seuraili ja tutkiskeli minua, kun putsasin Kiran karsinaa. Aina välillä ne loivat vuorotellen minuun arvostelevia katseitaan; "Ai sä teet sen noin.." ja "tohon jäi vähän". Tuodessani karsinaan uutta purukuormaa, lusitanotamma oli jo luovuttanut vedonlyönnissä ja siirtynyt kauneusunille karsinan toiseen laitaan. Rautias kisatamma oli edelleen liimautuneena karsinoiden väliseen kalteriin, kuin odottaen malttamattomana loppuhuipennusta. Levittelin purut huolellisesti karsinaan. Rautias tamma pärskähti pitkästyneesti ja poistui. The show is over.

Livahdin Puutarhan aidan alitse tarhan puolelle. Kira käveli jo minua vastaan pirteästi. "Moikka tyttö, oletko saanut levättyä?" juttelin sille ottaen sen avosylin vastaan. Kiedoin käteni sen ympärille ja painoin poskeni sen kaulaan. "Moikka", toistin ja tajusin jo ikävöineeni sitä. Nita tallusti Kiran vanavedessä paikalle kuin odottaen omaa haliaan. "Moi sinullekin, Nita" sanoin tammalle ja rapsutin sitä turvasta. "Teille on tallissa uusia ystäviä, kuulkaas" juorusin tammoille, vaikka eivätpä ne mitään siitä ymmärtäneetkään. Kunhan lämpimikseni juttelin.

Talutin Kiran rennosti talliin ja heti pääovesta astuttuamme kuului kimeä ja kova hirnunta uuden orin karsinasta. Kira nosti päänsä ja hörähti pehmeästi takaisin. Oho, tammahan vastasi. Taitaa olla rakkautta ensisilmäyksellä ;) Kira harvoin korvaansa heilautti kiinnostuneiden orien suuntaan. Kiinnitin Kiran tammojen käytävälle oman karsinansa kohdalle. Kira pälyili uusia tovereita hyvin epäilevästi. Lusitanotamma kiersi muutaman kehän karsinassaan ja aina oven kohdalla se pysähtyi hetkeksi tuijottamaan Kiraa. Rautias kisatamma sen sijaan seisoi paikoillaan keskellä karsinaa ja tuijotti järkyttyneesti käytävälle korvat pystyssä. Hetken katseltuaan meitä se hörähti hiljaa ja kysyvästi. Kira ei vastannut, joten rautias tamma asteli portille ja toisti hörähdyksenä. Kira mulkaisi sen suuntaan sanomatta mitään. Rautias tamma vaikeni ja jäi seuraamaan askareitamme mielenkiinnolla. Se halusi olla ystävä :)

Varustin Kiran yleissatulalla ja punaisilla suojilla. Lähtisimme maastoon samalle reitille, jonka eilen kiersimme Mimmin kanssa! Talutin tyttöni tallipihaan ja nousin selkään. Tällä kertaa Kira odotti kauniisti aloillaan minun kiristäessäni satulavyötä. Kehotin sen matkaan. Kuljimme Pihaton ohi, jossa Anika katseli meitä haikeasti. Vanha tarhakaveri.

Harjun huipulta näkyi kauas. Tuuli oli kova ja kylmä. Taapersimme rauhassa ja lähdimme laskeutumaan loivaa rinnettä alas harjulta. Alhaalla lammen rannassa tuuli ei enää puhaltanut niin kovaa ja luonnon rauha kietaisi meidät syliinsä. Lammen rannalla kasvavat heinät heiluivat hiljaa tuulenvireessä. Kira käveli pitkin ohjin eteenpäin kiertäessämme suurta lampea.

Hiekka pöllysi ja tanner tömisi kun kannustin Kiraa kovaan laukkaan sopivalla suoralla. Tamma pärskyi askelluksensa tahtiin ja pinkoi jaloistaan minkä ehti. Kira rakasti vauhtia ja siinä riitti kestävyyttä! Tiukensin ohjaksia ja aloin pidättämään sitä hiljaa. Kira kuunteli ohjeistusta ja teki työtä käskettyä, vaikkakin pitkin hampain; se olisi halunnut vielä jatkaa täyttä kiitoa. Sain sen kuitenkin hidastettua raville ja jatkoimme rauhallisessa ravissa hetken aikaa. Kevensin sen pehmeää askelta ja nautin tunteesta ihan täysillä. Niin tuntui nauttivan Kirakin; se pääsi purkamaan päätään. Kira tykkäsi välillä käydä maastossa rauhoittumassa ja päästelemässä ilman mitään ajatustakaan koululiikkeistä! Sitten se jaksaisi taas keskittyä opiskeluun.

Saavuimme niitylle ja ajattelin mennä hieman rauhallisempaa laukkaa tässä kohtaa ja ehkä tehdä ravissa pari suurta volttia, kun tilaa oli. Kannustin hellästi Kiraa laukkaan ja se loikkasikin allani villisti. Yritin pidättää sitä hieman, mutta tamma villiintyi suuresta aukeasta niin kovin, että lähti aivan holtittomaan pukkilaukkaan! Pysyin selässä ihmeenkin kauan, kunnes tasapainoni putosi vasemmalle puolelle. Yritin napata kiinni hevosen harjasta, vetääkseni itseni takaisin tasapainoon, mutta piru vie, eihän tammallani ollut harjaa mistä tarrata! Hapuilin sormillani sen harjamartoa ja epätoivoisesti lopuksi satulan etukaarta, mutta Kira lähti kääntymään altani oikealle, vieden lopulta viimeisenkin tasapainon rippeeni; putosin kannikka edeltä tömähtäen maahan. Onneksi olimme pellolla, heinät edes vähän pehmensivät "laskeutumistani". Kira jatkoi holtitonta villiä pukkilaukkaansa ja rallitti ympäri niittyä. Jalustimet tanssivat villisti satulassa ja hakkasivat sen kupeisiin. "Kiraaa, tänne tyttö!" komensin tammaa, mutta se oli liian kiireinen kuunnellakseen komentoja nyt. Se teki kiihdytteleviä käännöksiä ja kiisi päättömästi. Lopuksi se pysähtyi niityn toiseen päähän ja puuskahti kovasti. "Huh!" Se nakkeli niskojaan paikallaan ja muka säikähti jotain olematonta nostaen tanssahtelevan ravin. Se suuntasi takaisin luokseni ja pysähtyi pienen matkan päähän minusta. Kampesin itseni ylös ja putsasin vaatteitani. Pahuksen tamma. Raahustin vihoissani kohti Kiraa ja se taisi aistia mustan pilven pääni päällä. Sen korvat kääntyivät vaakatasoon ja se lähti kävelemään minua karkuun. Ei Kira, ei nyt. Pysähdyin ja huokaisin pitkästyneesti. "Kuinkas kauan neiti nyt ajatteli vitkutella tänään, häh?" tiuskaisin sille kiukkuisesti. Kira pysähtyi ja katsoi minua hölmistyneellä ilmeellä; "Käyttäytyisit itse". Huokaisin ja kokosin itseni. Yritin poistaa raivon sisältäni ja katselin rauhallisena ympäri niittyä. Hengitin syvään ja lähdin kävelemään poispäin Kirasta. Se katsoi ihmeissään perääni ja lähti kävelemään äkkiä luokseni. Perhanan ihminen meinaa jättää minut! Pysähdyin rauhallisesti, että Kira sai minut kiinni ja tarrasin sen ohjista. "Noniin, ollaankos jo rauhallisia molemmat?" kysyin siltä hiljaa ja silitin sen kaulaa pitkin vedoin. Se oli hikinen. Selvitin jalustimet paikoilleen ja tarkastin tamman läpikotaisin, ettei se olisi satuttanut itseään. Oikeassa etujalassa oli pieni vekki, joka veresti hieman, muuten se oli selvinnyt vammoitta. Nostin jalkani jalustimelle ja tunsin ikävän vihlaisun ja jomottavan kivun säntäävän lantiooni. Purin huultani ja punnersin itseni kivusta huolimatta selkään. "Ai perhana", kirosin itsekseni ja ohjasin Kiran pois pellolta.

Saavuimme tallipihaan rauhallisesti ja hyppäsin satulasta alas. Kipu vihlaisi jälleen lantiosta ja olin kaatua polvilleni. Sain kuitenkin pidettyä itseni pystyssä ja irvistin hetken aikaa. Sitten talutin Kiran suoraan pesupaikalle.

Laskin letkusta lämmintä vettä ja Kira lähti väistämään alta jo ennenkuin vesi edes osui siihen. "Noniin hömppä, ei hätää", rauhoittelin sitä jälleen kerran. Miten se jaksoikin aina pelätä samaa asiaa, joka kuitenkin vähintään kerran viikkoon tehdään? Eikä ole vieläkään siihen kuollut.. Aloitin kastelemalla sen jalat, joita se nosteli vuorotellen väistellessään vesisuihkua. Nostin letkua pikkuhiljaa samalla silittäen sitä kädellä ja rauhoittelemalla sitä. Lopulta suihkutin letkusta vettä jo suoraan sen selkään. Kira vapisi hetken, kun se yritti miettiä pitävää pakosuunnitelmaa, mutta rauhoittui lopulta tajuttuaan, ettei pääse pakoon. Kastelin tamman vain huolellisesti, en käyttänyt siihen shampoota täälä kertaa ollenkaan. Putsasin sen etujalassa olevan vekin ja onnekseni huomasin sen vain olevan pintanaarmu. Levitin siihen Tummelia. Kuivasin Kiran nopeasti hikiviilalla ja heitin verkkoloimen sen päälle. Talutin tumman tammani karsinaan kuivamaan.

Illaksi vein sen vielä Puutarhaan takaisin. Sekoitin sille ruuan valmiiksi ja pilkoin sinne pari porkkanaa, että saisin ostamani 1kg porkkanapussin tyhjäksi, ennenkuin ne pilaantuisivat.

<3 Amanda

Vastaus:

+40vr. Toivottavasti kankku paranee pian :D

Nimi: Amanda

29.06.2018 21:35
Ainiin, ja Ilmoitustaululle tuli ilmoitus kengityssepän saapumisesta tallillemme 4.7! Ilmoitin Kiran kengitettäväksi, saisin vihdoin ne sen vanhat kengät vaihdettua uusiin :) Kiran aika on klo 15:00.

<3 Amanda

Nimi: Amanda

29.06.2018 21:26
Tarumaan Tallilla järjestetään Grand Opening -kisat heinäkuun lopussa! Kira on ilmoitettu sinne nyt kouluratsastuksen HelppoB luokkaan ja maastoesteille 50-80cm luokkaan :)

Suunnittelin tänään Tarumaan Tallille logon! Siitä tuli kiva, Rita oli siihen hyvin tyytyväinen. Täytyy katsoa, jos sitä vielä vähän parantelisi..

<3 Amanda

Vastaus:

Logosta tuli upea! Kiitos vielä!

Rita <3

Nimi: Amanda

28.06.2018 21:15
Aamulla anivarhain kurvasin tallin pihaan. Jätin autoni aivan parkkipaikan reunaan, sillä se tulisi seisomaan siinä koko pitkän päivän. Eipähän olisi muiden tiellä niin kovin.

Rita oli jo tallissa pyörimässä ja nostelemassa omia tavaroitaan isoon maasturiinsa. Kuljetuskoppi oli jo viritetty kiinni maasturin vetokoukkuun. "Huomenta!" hän huudahti iloisesti. "Huomenta", vastasin hieman vaisummin; minusta ei irronnut sellaista energiaa vielä näin aikaisin aamulla. "Voit laittaa omia tavaroitasi pelkääjän puolelle ja Kiran varusteita paksiin", Rita ohjeisti minua ja veinkin heti puhelimen, rahapussini ja auton avaimet käsistäni pelkääjänpuolen etupenkille. Lähdin varustehuoneelle päin ja löysin eilen valmistelemani Kiran kisavarusteet Ritan toimiston seinustalla olevalta pukilta. Raahasin tavarat autoon ja heitin sinne vielä lisäksi muutamia varusteita, joita saattaisin tarvita. Irrotin Kiran karsinasta heinäverkon ja vein sen kuljetuskoppiin. "Ei sinun olisi tarvinnut, onhan meillä noita verkkoja", Rita toppuutteli, mutta sanoin sen olevan ok. Kira osasi olla joskus aika itsepäinen tamma, enkä ihmettelisi yhtään, jos se ei suostuisi syömään vieraasta verkosta. Rita oli hoitanut aika hyvin kaikki varusteet jo mukaan, joten pääsimme lastaamaan hevosia jo hyvin nopeasti. "Ota sinä ensin Kira sisään, Master saattaa saada hepulin jos se on kopissa kiinni kun tamma tulee takaa!" Rita naureskeli ja sanoi orin tulevan koppiin ainakin vauhdilla kun siellä olisi pimu odottelemassa. Naurahdin hänen huumorilleen ja lähdin hakemaan tyttöäni tallista.

"Hyvä tyttö, mennään", kehotin Kiraa ja pyöräytin sen tallipihassa ympäri. Kiristin vauhtia ja loikkasin traileriin. Kira tymisteli perässäni kyytiin mukisematta. Sidoin tamman kiinni ja suljin sen takana olevan puomin. "Kira on valmis, tuo vaan Master!" huikkasin Ritalle, joka odotteli jo vuoroaan Masterin karsinalla. "Noniin, isopoika, mennääs sitten", Rita jutusteli mustalle hannoverilleen ja lähti johdattamaan oria kohti traileria. Master tanssahteli machomiehen elkein riimun päässä, mutta oli Ritalla täydessä hallinnassa. Kopille päästyään Masterin ilme kirkastui entisestään; se taisi haistaa Kiran. Se päästi miehekkään hörähdyksen ja katseli matkaseuralaistaan korvat hörössä. "Tyttöseuraa saat matkalle, Master. Mutta pitää sitten osata käyttäytyä siellä, häh" Rita opasti oriaan ja veti sen traileriin. Master tepasteli paikallaan trailerissa ja hörisi matalasti. Kira lotkautti korvaansa ja katseli pitkin trailerin seinämiä. "Anna minun kaikki kestää". Laitoimme hevosille heinät verkkoihin ja suljimme trailerin luukut. Nyt oltaisiin valmiita lähtöön!

Matkaa kisapaikalle olisi reilu pari tuntia. "Voit ottaa pienet unet vielä, jos haluat. Matkaan menee reilusti aikaa ja lähtö oli hyvin aikainen" Rita sanoi, mutta en pystynyt rauhoittumaan. Innostus ja jännitys valtasi minut, silmäni sojottivat auki lautasen kokoisina ja päässäni soi iloisia lauluja, joissa ei ollut sanoja. Heilutin jalkaani hermostuneesti huomaamattani ja istuin yliryhdikkäästi auton penkissä. "Ei sinua kyllä taida väsyttää.." Rita tuumasi hetken tarkasteltuaan minua. "Ei väsytä ei, kisat hieman hermostuttavat minua" sanoin Ritalle ja aloin vakavissani ajatella asiaa. Kisat. Kouluratsastusta. Mitä ihmettä, Amanda. Tänään. Jalkani lopetti vatkaamasta ja ilmeeni vetäytyi vakavammaksi. "Hyvin se menee, Amanda. Rauhallisesti vain." Rita rohkaisi minua ja keskittyi jatkamaan ajoa.

Kisakokemusta ei ollut paljoa meille ehtinyt karttua; olimme olleet edellisen tallimme omissa kisoissa ehkä kolmesti. Paineet olivat siellä aina todella kovat, sillä kaikki tallilla käyvät tytöt olivat minulle enemmän tai vähemmän tuttuja, kilpailimme vähän keskenämme. Lisäksi ostettuani Kiran, minusta tuntui että jouduin hieman silmätikuksi muiden keskuudessa; ostaa nyt Unkarista asti hevonen, mikä ei ole edes VaB:n tasoinen tai hyppää vähintään 100cm rataa. Mikä se sellainen hevonen muka olisi? Joku akhaltekinhevonen, sehän on pienikin kuin mikä. Jännitin kisoja silloin aivan liikaa, emmekä olleet Kiran kanssa juurikaan yhtenäinen tiimi alkuun. Lopetimme suosiolla kisat heti alkuunsa ja syvennyimme tutustumaan toisiimme. Se on kyllä kannattanut, Kira on aivan ihana persoona ja opettanut minuakin paljon! Nyt olisi uudet tuulet allamme kisakentille. Täällä kukaan ei tuntisi meitä! Ainoastaan Rita, mutta hän ei ollut sen tyyppinen ihminen, joka asettaisi meille jotain ennakkotavotteita tai ilkeilisi tuloksesta, mikä se ikinä tulisikaan olemaan. Tähän mennessä paras saavutuksemme oli kuudes sija tallin HeB:n kisoissa.

Pari tuntia myöhemmin saavuimme kohteeseen; upea koivujen reunustama hiekkatie saatteli meidät suuren tallialueen pihaan. Efterglansin talli. Pihalla oli heijastinliiviin pukeutunut nainen, joka viittoili meidät pysäköimään oikein. "Ompas tämä valtava paikka", Rita tuumasi pysäyttäessään auton. Hyppäsimme molemmat ulos autosta. Ympärillämme hääräsi ihmisiä ja hevosia ympäriinsä ja tasainen puheensorina täytti ilman. Kentällä tanssahteli upeita ratsukoita jo verryttelemässä tulevaa suoritustaan varten. "Amanda, tännepäin!" Rita viittoili minulle Masterin varusteet sylissään. "Ota Kiran varusteet mukaasi, täällä voimme varustaa hevoset", hän jatkoi ja lähti harppomaan kohti suurta tallirakennusta. Nappasin Kiran varustelootan syliini ja juoksin Ritan perään.

Tallissa oli hulinaa ja hevosia hoitajineen ja ratsastajineen risteili käytävillä. "Taitaa olla rauhallisempaa varustaa ne kopin luona" Rita tuumasi ja olin hänen kanssaan samaa mieltä. Tilaa tallissa kyllä oli, mutta kummankin meidän hevosemme arvostaisi ehkä hieman rauhallisempaa ympäristöä nyt. Palasimme trailerille, joka lähestulkoon pomppi paikoillaan! "Master taisi jo aloittaa lämmittelyn!" Rita kikatti ja riensi kopille rauhoittelemaan oria.

Rilun puolen tunnin jälkeen talutin Kiraa väenpaljoudessa kohti kenttää. Olin puunannut sen parhaani mukaan ja sen karva oli niin sileää, että se näytti auringonvalossa lähes nahkaiselta. Olin letittänyt sen hännän hyvin kauniisti ja huolellisesti. Satulan alla komeili uudenkarhea, säihkyvän valkoinen, Tarumaan logolla varustettu satulahuopa ja jaloissa tammalla oli yhtä säihkyvät valkoiset pintelit. Harjaton kaula oli kauniisti kaarella ja se näytti uskomattoman kauniilta! Itse olin vetänyt kisatamineet niskaani, kietonut hohtavan punaiset hiukseni huolellisesti ranskalaiselle letille ja meikannut kasvojani hieman. Tunsin itsenikin ihan nätiksi, kerrankin. Vähän käytetyt saappaat tuntuivat jäykiltä jaloissani ja yritin kävellä mahdollisimman rennon näköisesti niiden kanssa. Tunsin ihmisten katseet selässäni ja yritin ajatella heidän katselevan meitä hyvällä. Nousin kentän reunalla Kiran selkään ja se tepasteli allani hieman. "Noniin, noniin tyttö. Ihan iisisti vaan", kuiskailin sille. Ohjastin sen kentälle ja kiersimme muutaman kierroksen kävellen. Nostin rauhallisen ravin ja taivuttelin Kiraa molempiin suuntiin. Kentällä risteili muitakin verryttelijöitä kanssamme; yksi oli kaunis rautias, hieman harmahtava harjainen suomenhevonen, joka tymisteli menemään upealla varmuudella. Toinen oli hieno läiskikäs irlannincob, joka puhisi ohitsemme. Tunsin meidät hieman pienoisiksi noiden rotevien tupsujalkojen seurassa. Katsellessani ympärilleni, näin paikalla hyvinkin paljon suomenhevosia ja raskaampirakenteisia hevosia. Käänsin katseeni ja keskittymiseni takaisin Kiraan ja jatkoin verryttelyä.

Seuraavaksi oli meidän vuoromme. Istuin Kiran selässä maneesin reunalla jäykistyneenä kauhusta. Rita oli vierelläni, heidän luokkansa olisi vasta ihan viimeisenä. "Noniin, hyvä Ama! Nyt anna mennä, äläkä jaksa jännittää!" Rita kannusti ja laski Kiran matkaan kohti kisatanteretta. Sydämeni hakkasi, enkä kuullut päässäni mitään sen jyskeeltä. Kira oli allani hieman hukassa, ja keräsin ohjat käsiini. Nyt olisi petrattava, piru vie! Kokosin itseni, paransin istuntaani ja Kira hakeutui allani muotoon. Kannustin tamman harjoitusraviin ja ohjastin sen keskelle maneesia ja pysäytin. Se pysyi hienosti aloillaan tervehdykseni ajan ja pääsimme reippaasti liikkeelle. Pälyilin ympärilleni katsomoon ja näin ihmisten seuraavan suoritustamme. Jännitys meinasi jälleen ottaa minusta vallan, mutta ravistin sen pois päästäni. "Keskity ohjelmaan" toistin itselleni. Vedin syvään henkeä ja ohjasin Kiran koko radan leikkaavalle uralle. Tein pidätteitä ja kiersimme ketterän voltin, jonka jälkeen lähdimme jälleen leikkaavalle uralle. Pahus, tässähän piti mennä keskiravia! Kiihdytin huomaamattomasti hieman Kiran vauhtia liitäessämme maneesin vastakkaiseen kulmaan ja tajusin unohtaneeni nostaa vauhtia ensimmäisellä leikkaavalla väylällä. Ääliö. Voltin jälkeen oli tehtävä kolmikaarinen kiemuraura. Palautin mieleeni juuri eilen käymäni ratsastustunnin, jossa harjoittelin tätä Serenen kanssa. Asetus, ei taivutus. Avustin Kiraa hellästi ja se meni upeasti! Kira tanssahteli kevyesti maneesin läpi toiseen päätyyn.

Nostaessani harjoituslaukkaa Kira hieman oikutteli vastaan, mutta ehdimme saada oikean askellajin kuitenkin hyvin seuraavaan volttiin, johon ehdin nipin napin asettaa Kiran. Pidätin hieman sen vauhtia vielä; radan leikkaavalla uralla saisin laskea sille hieman lisää vauhtia. Pidätin sitä jälleen kentän leikattuamme ja hidastin siitä edelleen raviin. Kiran askel oli pehmeä ja joustava, se kuunteli nyt ohjeistustani tarkoin. Pysähdys ja peruutus, 4 askelta. Kolme meni, viimeinen jäi puolitiehen, Kira hätäili jatkaakseen harjoitusravia lennokkaasti. Pahus sentään.

Laukkaosuuden jälkeen hidastin Kiran päädyssä jälleen harjoitusraviin ja ohjasin sen maneesin keskelle. Pysäytin sen ongelmitta ja tein lopputervehdyksen. Huokaisin hengästyneenä. Yleisö taputti meille villisti ja tuomariston nainen nyökkäisi meille. Hymy levisi kasvoilleni ja taputin Kiraa kaulalle suurieleisesti. Me selvittiin siitä! Laskin ohjat pitkälle ja Kira lähti tallustamaan maneesin ympäri. Näin Ritan maneesin reunalla ja ohjasin Kiran hänen luokseen. Hänellä oli innostunut ja leveä hymy kasvoillaan ja hänen silmänsä säihkyivät! "Vautsi, hyvä Amanda ja Kira! Olen niin ylpeä teistä, se meni todella hienosti!" hän hihkui. "Kiitos. Tuli siellä muutama virhe kyllä" huomautin hymyilevien hampaideni välistä. "No hyvin pieniä, niitä nyt sattuu. Mutta teitte koko radan läpi eikä mitään suurempia kuitenkaan sattunut! Muistit tehtävät ja muuta!" hän jatkoi ilakointiaan. No niin tein! Ja piru vie olin ylpeä itsestäni!

Viimeinen luokkani hevonen tanssahteli pois kisakentältä ja oli palkintojen jaon vuoro! Luokassa oli ollut 14 ratsukkoa ja ainakin nämä viimeiset, jotka ehdin seurata, olivat todella taitavia! Onnekseni olin huomannut myös heillä pieniä virheitä, joten en ollut ainoa. Yksi ratsukko oli suorittanut radan niin laiskasti, että se meni jo viihteen ja huumorin puolelle! Siitä tuskin olisi suurempaa vastusta kenellekkään. Jännitimme tuloksia, vaikka tiesin ettei meillä ollut sijaa kärkikastiin! Eräskin punaisen liinakko suomenhevonen suoritti radan niin leikitellen ja kauniissa askelluksessa, että meidän olisi harjoiteltava vielä paljon sellaiseen suoritukseen! Tai se uskomaton siro pieni Shagyan arabiori, joka oli vieläkin pienempi kuin Kira, valssasi niin lennokkaasti ja täydellisen virheettömästi.. Tulokset tulivat ja olimme Kiran kanssa VIIDENSIÄ! Siis viidensiä?! En uskonut korviani! 14 ratsukkoa, ja me oltiin sijalla 5.! Upeaa! Pompin tasajalkaa ja taisin olla enemmän riemuissani kuin kilpailun voittaja, joka muuten sattuikin olemaan tuo upea kimo pikkuori. Halasin Kiraa ja tuntui että rintani halkeaisi onnesta ja siitä rakkauden määrästä, jonka juuri tunsin tammaani kohtaan! Voi luoja, viides sija! :) Tästä tämä meidän kisaura taas lähtisi lentoon!

Kira tunki päänsä ämpäriin, jonka olin täyttänyt sille vedellä. Olimme jäähytelleet kunnolla ensin kentällä ja sen jälkeen hieman lähimaastossa löntystellen.
Heitin Kiran niskaan verkkoloimen ja kävelytin sitä vielä pienen kierroksen tallipihassa. "Kaunis hevonen sinulla!" eräs nuori pitkätukkainen tyttö huudahti minulle ujostellen tallin kulmalta. "Kiitos" vastasin hänelle hymyillen ja tunsin pientä ylpeyttä sisälläni. Sehän se olikin, minun hevoseni. Sepä olikin sarjassaan viides, virnuilin mielessäni.

Kun olin saanut Kiran hoidettua kuljetuskuntoon, kiiruhdin takaisin maneesille. Ritan ja Masterin luokka alkaa tuotapikaa! Rita oli juuri tulossa verryttelyalueelta mustalla orillaan, kun satuin paikalle. "Otappas kiinni tuosta" Rita huikkasi ja ohjasi ratsunsa eteeni. Nappasin Masterin ohjista kiinni ja Rita hyppäsi alas selästä. "Taas se on ihan kuumakalle" hän puuskahti selvästi hieman pettyneenä. "Kotona se on kuin unelma, mutta kisapaikoilla kuumuu kuin pahanenkin", hän jatkoi tilitystään.
Seuraavaksi oli heidän vuoro ja tällä kertaa minä olin heidän tukenaan lähettämässä heitä kisakentälle. "Noniin, hyvä Rita! Annas mennä nyt!" yritin kannustaa häntä ja hän vain pyöräytti silmiään minulle hymyillen: "se on jo voitto jos olen vielä satulassa kun tuolta tullaan!"

Master oli sitten upea ilmestys! Lihaksikkaan jyhkeä hannoverori temmelsi areenalla kaula kaarella. Rita näytti selässä täydelliselle viilipytylle, enkä huomannut hänen antavan juurikaan apuja! Ori tanssahteli hänen allaan ja sen korvat pyörivät päässä kuin karusellit kuunnellen kokoajan ympäristöä. Olihan se kuumakalle..

Loppujen lopuksi Rita ja Master selvisivät radasta kyllä ja Rita vieläpä satulassa, mutta tyytyväinen hän ei ollut. Palkintojen jaossa he sijoittuivat vasta yhdeksänneksi ratsukkoja ollen yhteensä 13.

Silmäni luppasivat lähes heti kun pääsimme Efterglansin pihapiiristä takaisin tielle. Olin vaihtanut kisavermeiden tilalle takaisin mukavan pehmoiset collegehousut ja t-paidan. Jalassa minulla oli lenkkarit, jotka eivät tuntuneet miltään. Autossa oli sopivan viileää hikisen kisapäivän päätteeksi. Olimme käyneet juuri ennen lähtöä kisapaikan kahviossa, jossa söin ahnaasti sämpylän, limsan ja suklaapatukan. En mahtanut enää mitään, vaan vaivuin kisapäivän uuvuttamana levolliseen uneen auton etupenkillä.

"Amanda hei, oltaisiin kohta perillä" Rita herätteli minua. Hieroin silmiäni ja tajusin meidän olevan jo Tarumaan tallille vievällä hiekkatiellä. "Ohoh, me ollaan jo täällä", sopersin unisena venyttelin jäseniäni. Oli jo myöhä ja tallin seinustalla paloi yövalo. Paikalla ei näkynyt ketään, hevosetkin olivat jo sisällä. Minun punainen autoni tönötti yksinäisenä ja hyljättynä tallin seinää vasten. Sen ikkunoiden pintaan oli laskeutunut kostea huuru kuuman päivän vaihduttua viilenevään iltaan.

Purimme matkasta uupuneet hevoset karsinoihinsa, ruokimme ne ja nostelimme nopeasti kisavarusteet tallin puolelle. "Nämä ehtii purkaa huomenna tarkemmin, eiköhän lähdetä jo levolle", Rita ehdotti. Se sopi minulle mainiosti. Vein vielä Kiran heinäverkon talliin ja ripustin sen nopeasti tamman karsinaan. Kävin vielä nopeasti moikkaamassa Sereneä ja rapsutin karsinan kaltereiden välistä sen lämmintä ja pehmeää turpaa. Riensin tallin pääovelle ja suljin ison valon. "Hyvää yötä kaikki", kuiskasin hiljaa ja poistuin.

<3 Amanda

Vastaus:

Loistava kisakertomus! Otat hienosti asioista selvää ja käytät tarinoihisi selkeästi aikaa! Todella miellyttävä lukuelämys jälleen. +50vr (vaikka tekisi mieli antaa 100vr;D).

Rita <3

Nimi: Rita

28.06.2018 13:11
Hei Amanda! Olet suorittanut tähtihoitaja-merkin! Lisäsin merkin esittelyysi ja 100vr vararahastoosi.

Rita<3

Nimi: Amanda

27.06.2018 11:48
Tänään saavuin tallille aikaisin; meillä olisi Serenen kanssa ohjattu tunti kentällä klo 11:00. Lisäksi minun täytyi valmistella kaikki huomisia kisoja varten Kiralle, joten hommaa riitti!

Olin pessyt kisavaatteeni edellisenä päivänä ja ne olivat onneksi ehtineet kuivaa hyvin. Puhtaan valkoiset, lähes tulenuudet QHP:n silikonipaikkaiset ratsastushousut, valkoinen hihaton Cavallieran tekninen paita ja myöskin Cavallieran musta tyköistuva jakkutakki. Jos ilma olisi lämmin, en välttämättä tarvitsisi takkia, vaan pärjäisin hihattomassa siistissä kisapaidassa. Viikkasin vaatteet siististi pinoon ja asetin ne kerhohuoneeseen tuolille. Vein myös uudenkarheat mustat Tattinin kisasaappaat kerhohuoneeseen. Olin ostanut upeat kisavaatteet äitini kanssa itselleni samoihin aikoihin, kun olimme ostaneet Kiran. Halusin kovasti kisailla sen kanssa ja halusin näyttää kisoissa upealle, tottakai! Emme kuitenkaan koskaan käyneet kuin parissa edellisen tallimme omissa kisoissa, eikä niissäkään mainetta ja kunniaa niitetty.

Siirryin varustehuoneeseen käymään Kiran varusteita läpi; olin ilmoittanut meidät koululuokkaan, joten uusi estesatula oli nyt jätettävä telineeseen. Nostin yleissatulani telineestä, nappasin hyllyltämme satulasaippuan ja sienen ja istuuduin jakkaralle putsaamaan satulaa perinpohjaisesti.

Hinkutin satulaa ja vajosin omiin haaveisiini; mistäs muustakaan kuin miehistä. Voi kun tälläisinä päivinä olisi joku oma apumies matkassa.. Juhannuksena kuppilassa tapaamani tumma komistuskin oli laittanut minulle viestiä! Olin kyllä vastannut, mutta keskustelumme jäi tuolloin hyvin lyhyeksi. Lupasin laittaa hänelle vielä viestiä, mutta olin niin ujo etten ollut vielä viitsinyt.. Ehkä minun pitäisi. Käänsin satulan ympäri sylissäni ja jatkoin sen pesua. Markus oli miehen nimi. Mitä jos hän olisikin allerginen hevosille? Tai ei muuten haluaisi olla niiden kanssa tekemisissä.. Jos hän olisi muuten täydellinen ja ihana ja haluaisi olla kanssani, mutta ei haluaisi ottaa mitään osaa hevoshommiin? Sellainen mies ei kyllä olisi minua varten..

Saatuani satulan pestyä, kaivoin hyllyltämme ostamani kauniin Tarumaan -logolla varustetun valkoisen kisahuovan, asettelin sen satulan alle ja kiinnitin huolellisesti tarranauhoilla satulaan. Siirsin jalustimet hihnoineen ja satulavyön vielä takaisin yleissatulaan uudesta eilen käyttämästäni estesatulasta. Siirsin sen valmiiksi Ritan toimiston seinää vasten kyhäämälleni pukille. Seuraavaksi otin suitset käsittelyyn; nahkarasvaa ja rätti. Niillä kävin suitsien remmit yksi kerrallaan läpi. Lopuksi kiillotin kuolaimen renkaat (ihan kuin niitäkään siellä kukaan niin tarkkaan tutkisi). Laskin suitset ohjineen valmiiksi satulan päälle. Lopuksi kaivoin varustelaatikosta Kiran uudet pintelit ja katselin niitä hetken. Nämä ovat nyt sitten punaiset.. Kisahuopa on valkoinen, vaatteeni ovat valkoiset.. ja nämä ovat punaiset. Viskaisin ne takaisin varustelootaan ja kipitin yläkertaan Satulakauppaan.

4kpl valkoisia uusia pinteleitä rikkaampana palasin tavaroiden äärelle. Nyt alkaisi kisavarusteet olla valmiina! Hain autostani suuren muovisen laatikon, johon saisin pakata kaikkea muuta mukaan lähtevää, kuten harjat, loimen, porkkanoita, varariimun ym. Aloin hieman jopa hätääntyä kun en ollut oikeastaan koskaan lähtenyt kisaamaan toiselle tallille näin yksin! Olin kyllä nuorena tehnyt kisareissuja eri tallien hevosilla, mutta siinä oli aina kavereita ja muuta porukkaa laittamassa tavaroita kasaan. Koitin käydä päivän tapahtumia etukäteen mielessäni läpi ja heitin laatikkoon vielä muutamia lisäyksiä. Ajatukseni harhailivat edelleen Markuksessa.. Mitä kirjoittaisin hänelle? Varasin käytävälle vielä pari ämpäriä ja heinäverkon mukaan otettavaksi.

Rita tuli varustehuoneelle juuri kun olin saanut tavarani selvittyä, hänkin oli tulossa laittamaan Masterin kisavarusteita valmiiksi huomiselle. Rita ehdotti, että mentäisiin samaa kyytiä kisoihin, heillä olisi kahden hevosen koppi pihassa ja matka on kuitenkin sama. Tämä sopi minulle hienosti, Rita saisi ajaa! :D Sovimme vielä huomisen aamun lähtöjärjestelyistä, matkaan olisi lähdettävä aikaisin. Lupasin tulla tallille jo aamulla kuuden aikaan. Nyt oli kuitenkin jo kiirehdittävä Serenen kanssa pian alkavalle tunnille!

Hain Kiran Puutarhasta illansuussa ja vein sen pesupaikalle. Nyt olisi tiedossa kunnon puunaus! Kastelin tamman läpimäräksi päästä hännäntyveen, levitin hevosshampoota runsaalla kädellä ja vaahdotin ponin tarkasti joka kulmasta. Kira näytti suurelta vaahtopallolta, jolla oli korvat ja silmät! :D Huuhtelin vaahdot ja shampoot pois sen turkista ja suihkutin Show Shine -hoitosuihketta sen karvaan. Karvasta tuli upean kiiltävä ja liukaspintainen! Harjasin karhealla harjalla sen kavioiden ulkopinnat ja hieroin niihin kaviorasvaa. Nirhasin sen harjan vielä siistiksi muutamasta hapsusta ja samalla siistin sen korvat ja leuanalusen. Häntään suihkutin hoitavaa selvityssuihketta ja kampasin sen huolellisesti läpi. Letitin sen tiukasti puoleenväliin ja kiinnitin letin kuminauhalla. Nyt ei paranisi hangata sitä mihinkään eikä sotkea itseään muutenkaan yön aikana! Ehkä olisikin parasta laittaa sille loimi yöksi.. Niimpä viskasin sille kevyen talliloimen selkään. Ei muuta kuin kauneusunille!

Huomenna olisi aamusta lähtö kohti Efterglansin tallia! Pahus että minua jännitti! Ehkä voisin purkaa jännitystäni kotona laittamalla viestiä Markukselle.. Se saisi ajatukseni muualle kisasta!

<3 Amanda

Vastaus:

+20vr. Onnea meille kisoihin! Masterin ja Kiran kanssa tulee varmasti mielenkiintoinen päivä! :D

Rita <3

Nimi: Amanda

26.06.2018 14:57
Saavuin tallille tänään jo aikaisin. Minulla olisi illalla lyhyt vuoro töissä, mutta ehtisin hienosti liikuttaa kummatkin hevoset. Olin letittänyt punaiset hiukseni kahdelle letille ja pukenut ylleni mustan topin ja hieman kevyemmät ruskeat Horzen puolipaikkaiset ratsastushousuni. Aiemmin päälläni olleet mustat ratsastushousut kaipasivat jo pesua. Tänään oli kaunis ja lämmin päivä tiedossa!

Kiiruhdin talliin ja siivosin Kiran karsinan pikaisesti, mutta huolellisesti. Lisäsin sinne hieman puruja ja putsasin Kiran ruokakupin. Riensin tarhalle hakemaan tyttöäni ja se seisoskeli aivan tarhan toisella puolella lepuuttaen oikeaa takajalkaansa. Se katseli minua hämmentyneen näköisenä eikä tehnyt elettäkään liikkuakseen minua vastaan. Menin tarhan puolelle ja lähdin kävelemään perälle. Kira laski korvansa pään sivuille, näyttäen hieman lehmälle. Se kääntyi hiljaa ja lähti kävelemään minua karkuun! Mitäh?! Mokoma ketku. Pysähdyin aloilleni seuratakseni mihin se oli matkalla; se käveli tarhan toiseen päähän, portin viereiseen nurkkaan seisomaan takapää minuun päin. Oikea mielensäosoittaja. Taapersin sen perässä ja huhuilin vähän lähestyessäni sitä; "Hei tyttö, mitä sinä oikein puuhaat? Eikö huvita tänään nähdä minua, häh?" Pääsin sen vierelle ja kosketin sen kaulaa. Kira käänsi päänsä pois mutta ei liikkunut enää karkuun. Silittelin sen kaulaa hetken ja yritin siirtää käteni sen poskelle. Tamma väisti hieman kosketustani ja nosti päänsä korkealle. Heitin riimunnarun sen kaulan ympärille, ettei se pääsisi enää lähtemään karkuun. Odottelin hetken että se laskisi päänsä ja siinä menikin pieni tovi.. Lopuksi se kuitenkin luovutti ja laski päänsä niin, että sain pujotettua sille päitset päähän. Se näytti loukkaantuneelta. "Noniin, mennään" kehotin sitä ja nykäisin hellästi riimusta. Tamma vain viskaisi päätään vedon tuntuessa sen päässä, mutta pysyi visusti paikoillaan. "No johan nyt on, tänään ollaan sitten tällä tuulella, niinkö?" juttelin sille, ja se vastasi minulle samalla loukkaantuneella, lehmämäisellä ilmeellään. Kiskaisin narusta hieman kovempaa ja Kira luimisti korviaan, mutta lähti kuitenkin hyvin hitain elein liikkeelle. Kiskoin sen perässäni ulos tarhasta ja suljin portin. Muut tammat katsoivat vieretysten touhujani ja melkein kuulin niiden nauravan.

Sain Kiran talliin ja harjasin sen läpi. Kuulin Ritan touhuavan yläkerrassa jotain ja riensin hetken mielijohteesta hieman Satulakauppaan ostoksille. Aikeenani oli ostaa Kiralle vain taakse upean punaiset hivutussuojat, jotka olin aiemmin nähnyt siellä. Ne sopisi hienosti uuteen punaiseen satulahuopaamme! Lähdin puodista kuitenkin mukanani hivutussuojien lisäksi myös punaiset pintelit kisoja varten, ötökkäloimi, nahkainen rintaremmi ja nahkainen uusi estesatula! Vähäsen jos riistäytyi taas käsistä koko homma.. Kiralla kuitenkin oli hyvin toimiva nahkainen yleissatula, mutta olin jo kauan ajatellut ostaa sille ihan esteille sopivan satulan. Nyt varsinkin jos meille oltiin kyhäämässä ihan maastoesterataa! Siitä sainkin mieleeni, että voisin tänään käydä Kiran kanssa kokeilemassa Ritan laittamaa paria maastoestettä, kun kunnon rata ei tietääkseni ollut vielä valmistunut. Niimpä vein ötökkäloimen ja pintelit varustehuoneeseen ja loppujen uutuuksien kanssa kävelin Kiran luo. Vaihdoin punaisen satulahuovan uuden estesatulan alle, mutta tajusin että huopahan on yleismallin satulaan.. Taistelin tarranauhojen kanssa tovin ja sain sen viriteltyä pysymään uuden estesatulani alla. Kylläpä se näytti sitten upealta!! Kiinnitin myös vanhan mahavyömme uuteen satulaan ja huomasin sen olevan hieman lyhyt.. Uusi satula oli sen verran pienempi, että sain maharemmin juuri ja juuri kiristettyä ensimmäisiin reikiin! Pujotin jalustimet paikoilleen ja avasin uuden rintaremmin paketistaan. Napsautin lukot kiinni molemmin puolin satulaan ja alas maharemmin sille tarkoitettuun lenkkiin. Asettelin uudet suojat Kiran takasiin huolellisesti ja pujotin sen päähän ruskeat suitset, joissa koreili viimeviikolla ostamani timanttipanta! Voi juku :) Astuin pari askelta taaksepäin ihaillakseni kokonaisuutta. Kaivoin puhelimeni ja otin muutaman kuvan tammasta uusine varusteineen; ruskeaa nahkaa ja ripaus punaista lähes mustaa siroa tammaani vasten. Tykkäsin kovasti näkemästäni.

Päntättyäni hevoseni ja ihailtuani sitä vielä tovin, pääsin kuitenkin vihdoin ulos tallista. Asetin jalan jalustimeen vaivoin, se tuntui olevan korkeammalla kuin ennen! Uusi satula sai sen aikaan, mutta onnistuin kuitenkin pääsemään selkään. Kira tepasteli allani ja pyöri kuin mikäkin. Yritin pitää sitä aloillaan, että saisin kiristettyä satulavyön; satula tuntui pyörivän selässä vielä. Kira ei kuitenkaan tuntunut tänään asettuvan ollenkaan, joten käänsin sen takaisin kohti tallin ulkoseinää ja parkkeerasin tamman turpa seinää vasten. Koitappa siitä liikkua, hihih. Tamma laski korvansa jälleen tuttuun sorkkaeläimen asentoon, mutta tyytyi kuitenkin seisomaan seinää vasten aloillaan. Nostin jalkani eteen ja kiristin satulavyön. Sain sen vedettyä jopa toisiin reikiin kummaltakin puolelta, juuri vaivoin. Heiluin vielä satulassa puolelta toiselle testatakseni sen pysyvän paikoillaan. Säädin jalustinremmejä vielä ja lähdin matkaan. Ohjasin Kiran maneesin editse maastoon.

Kiersin pienen lenkin maastossa puiden lomassa. Siellä oli hieman viileämpää, mutta ötökät seurasivat meitä silti. Kira ravisteli päätään välillä ja huitoi hännällään vimmatusti. Nostaessani ravin ötökät tuntuivat jäävän hieman taakse. Ravi tuntui tänään jokseenkin vaativalta, Kira tepasteli korkeasti ja askel tuntui suorastaan vihaiselta. Yritin rauhoitella tammaa ja istua syvällä satulassa. Vauhti oli ihan oikea, mutta askel oli niin terävä ettei se tuntunut kovin mukavalta. Lisäsin hieman vauhtia, että pääsin keventämään.

Lämmittelylenkin heitettyämme palasin maaston uumenista takaisin tallin nurkille, en kuitenkaan tallipihaan asti. Etsin hetken aikaa maastoesteitä maneesin kulmilta ja onnistuin viimein löytämään niitä; metsässä meni upea pieni polku, jonka varrella oli ensin parista ohuemmasta puunrungosta kasattu ristikko, sen jälkeen vanha kaatunut paksu puunrunko ja lopuksi kahden suuren kiven väliin oli paksuista kepeistä ja rungoista kyhäilty pystyeste. Lähdin ravaamaan hieman kauemmas ja käänsin Kiran ympäri takaisin esteitä kohti. Nostin hitaan laukan ja lähestyin ensimmäistä ristikkoa varoen. Kira huomasi esteen ja suuntasi korvansa eteen. Se loikkasi yli hienosti ja virheettömästi! Ponnistin satulasta ylös ja otin tuksea tamman harjamartosta. Ah, en ollutkaan hetkeen hypännyt! Kira pärskähti laskeutuessaan esteeltä ja rynnisti kohti tukkiestettä. Yritin pidätellä sitä pehmeästi, muttei se paljoa hidastanut sen vauhtia. Tamma lennähti innokkaasti tukin ylitse ja ehdin juuri ja juuri hyppyyn mukaan! Laskeuduttuamme tukilta, otin ohjat käsiini ja pidätin tammaa reilusti. Kira ei vastustellut, vaan hidasti laukkansa takaisin kokoon ja laski hieman päätään. Se askelsi rytmikkäästi viimeiselle pystyesteelle ja venytti kaulaansa pitkälle. Se nosti sirot jalkansa vaivattomasti alleen ja liiti lennokkaasti esteen yli. Esteet eivät olleen kamalan korkeita, mutta tässä pääsi hyvin taas maastoesteiden makuun! Hyppäsimme sarjan vielä toistamiseen ja sen jälkeen suuntasimme taas maastoon.
Laskin ohjat pitkälle ja annoin Kiran tallustaa vapaasti allani. Se taisi nauttia hyppäämisestä yhtä paljon kuin minäkin! Siinä vaan oli sitä jotain, se oli meidän juttumme. Adrenaliini virtasi vielä kehossani ja olin sisäisesti äärimmäisen tyytyväinen. Hengitin syvään metsän raikasta ilmaa. Hikinoro valui kypäräni välistä ohimolle ja pyyhkäisin sen kämmeneeni.

Palasimme ötökkälauman saattelemana takaisin tallille. Rita touhusi tallipihalla ja kerroin hänelle käyneeni maastoesteradalla. Tai niillä muutamalla esteellä.. Rita oli iloinen että esteillä oli käyttöä. Hän kehaisi vielä Kiran komeita uusia varusteita ja olin superiloinen! Silitin kaunista tammaani kaulasta ja talutin sen hymyssäsuin tallin viileyteen. Karsin varusteet sen yltä ja vein ne varustehuoneeseen. Asettelin uudet varusteet huolellisesti ja siististi paikoilleen. Onneksi satuloille oli paljon tilaa ja sain kummatkin satulat omiin telineisiin. Suojat pyyhin huolellisesti ja laitoin ne varustelaatikon päälle.

Laskin ämpäriin lämmintä vettä ja nappasin sienen mukaani. Kävin märän sienen kanssa läpi Kiran vatsanalusen, nivuset ja satulan kohdan. Tamma tuntui kuumalta ja nihkeältä. Sivelin vedellä myös jalat ja rintakehän. Toisella sienellä kävin läpi sen pään. Lopuksi kaadoin koko ämpärillisen vettä sen selkään ja hinkkarin sen sienen kanssa ympäri sen runkoa. Harjasin sen pitkät häntäjouhet ja kiedoin ne pikaiselle letille. Heitin verkkoloimen sen niskaan ja sen päälle heitin uuden ötökkäloimen kaulakappaleineen; jos se hillitsisi noita kärpäsiä ja paarmoja edes vähäsen. Kaivoin Kiran varustelaatikon uumenista vanhan mustan päitsiin kiinnitettävän otsapannan, jossa roikkui hapsuja; kärpässuoja. Virittelin sen Kiran päitsiin ja talutin tamman tarhaan. Siellä se saisi kuivaa ja olla loppupäivän! :)

Ylihuomenna olisikin jo kisapäivä! Voi kamala.. Huomenna siis kuurauspäivä ja varusteiden valmistelu. Olin ilmoittautunut tallimme perustunnille huomiselle, mutta en kyllä pääsisi sinne ainakaan Kiran kanssa, mikäli sitä edes järjestetään. Täytyy puhua Ritan kanssa ja ottaa osaa vaikka Serenellä.

<3 Amanda

Vastaus:

+40vr kyllä järjestämme tunnin, vaikka osallistujia olisi vain yksi. Eli tervetuloa! :)

Nimi: Amanda

25.06.2018 20:03
Tänään pääsin tallille puolen päivän jälkeen oltuani lyhyen vuoron aamulla töissä. Eilinen päivä oli pakko ottaa vähän helppoa, nukuin puolet päivästä! Selvästi muutto, Kiran tallipaikan vaihdos, uusi työpaikka ja perjantainen humputtelu saivat aikaan totaalisen uupumisen. Lepo teki todella hyvää! Harmitti kovasti, että Kiralle tuli nyt kaksi lepopäivää, mutta toisaalta kai sekin tarvitsi hieman aikaa sisäistää asioita. Se oli ollut aika kuumakalle viimeaikoina.. Johtui ehkä itsestänikin, pää oli huomaamattani kierroksilla koko ajan.

Nyt kuitenkin hyvin levänneenä ja pääkoppani nollanneena oli jälleen mukava tulla tallille. Olin ostanut kaupasta hieman evästä itselleni, jottei minun tarvinnut enää ajaa kotiin syömään. Vein evääni tallin yläkerrassa sijaitsevaan kerhohuoneeseen. Kiiruhdin takaisin alas talliin ja olin matkalla Kiran karsinalle kun huomasin ilmoitustaululla uuden ilmoituksen kisoista: "Efterglansin avajaiskisat". Vatsassani pyörähtää samalla; olin ilmoittautunut jo yksiin kisoihin Kiralla, Sysälään! Kisoihin! Olin innoissani ja jännittynyt ja siinä samassa olin hetkellisesti poissa järkevän ajatuksenjuoksun piiristä ja kirjoitin Efterglansin kisojen ilmoitukseen ronskisti osallistujiksi minut ja Kiran. Eikä siinä vielä kaikki; ilmoitin meidät koululuokkaan! Kyllähän nyt Helppo B:n ohjelma meiltä taipuu, taipuuhan? Aloin tulla takaisin järkiini ja mietin pitäisikö minun pyyhkiä ilmoittautumisemma kuitenkin pois.. Kisat olisivat 28.6 elikkä tämän viikon torstaina! Aloin pienesti panikoida samaan aikaan, kun Rita käveli toimistosta luokseni leveästi hymyillen; "Ai sinäkin ilmoittauduit Efterglansiin! Voi kun mukavaa" hän huudahti. "No niin minä näköjään tein.." vaikersin ja kerroin hänelle epäilyksistäni. Rita rohkaisi minua ja sanoi että voimme oikein hyvin osallistua. Eihän kisoja aina tarvitsisi, tai edes voisi voittaa! "Sehän menee hyvästä harjoituksesta!" hän tokaisi huolettomasti. Tottahan se on.. "Ilmoitahan Serenekin joihinkin kisoihin, se tykkää niistä", Rita lohkaisi ja asteli rempseästi ohitseni tallin takapihalle. Tiesin hänen hymyilevän vaikka en nähnyt hänen kasvojaan. Jäin tuijottamaan ilmoitustaulua.. Noin viiden minuutin tuijotuksen jälkeen havahduin kirjoittamassa Serenen nimeä Sysälän kisojen 80cm esteluokan alta. Että sinne sitten.

Pää ajatuksia ja odotuksia täynnä astelin Kiran karsinaan siivotakseni sen. Hymyilin itsekseni puoliksi siitä syystä että olin innoissani ja iloinen ja puoliksi siitä syystä, että olin ollut hetkellisesti niin idiootti, että olin todella ilmoittautunut a) kisoihin TÄLLE VIIKOLLE ja b) yksiin kisoihin KAHDELLA HEVOSELLA. Hah, completely insane.

Putsasin Kiran karsinaa itsekseni tuhahdellessa ja miettiessäni kauhuskenaarioita tulevista kisoista kun Rita talutti uljaan, suuren Masterin sisään talliin. Hän vei orin toiselle käytävälle kiinni ja alkoi harjata sitä. Katselin hevosta silmät suurina, olipa se sitten upea! Rita kertoi osallistuneensa myös Efterglansin kisoihin Masterilla, Vaativaan B:hen. "Saa nyt nähdä kuinka meidän siellä käy, kun viimeksikin se kävi niin kuumana.." Rita mietiskeli. "Mutta saadaampa ainakin oppia ja kokemusta!" hän naurahti. Juu, ehkäpä mekin tarvitsimme sitä, oppia ja kokemusta. Tai ainakin minä, että joskus saavuttaisin noin huolettoman asenteen kuin Rita! :) Tai ainakin hän näytti ulospäin hyvin rennolta kisojen suhteen.

Rita oli lähtenyt Masterin kanssa testaamaan uunituoretta Maneesia, jota ei oltu vielä avattu meidän muiden käyttöön. Minä lähdin hakemaan Kiraa tarhasta, jossa se odottelikin minua jo. "Hei tyttö, oliko jo ikävä?" sanoin tammalle iloisella äänellä. Se seurasi liikkeitäni portilla tarkasti ja kun pääsin sen luokse, se tuuppasi minua turvallaan lempeästi. Naurahdin ja ojensin käteni sen turvalle. "Pösilö" mumisin sille ja kiinnitin sille riimun. Kaivoin nuhjuisen hupparini taskusta jonkun vanhan leivän kannikan, joka sinne oli jäänyt. Kira imuroi sen nopeasti kämmeneltäni ja rouskutteli sitä onnellisesti. Talutin tamman talliin ja kiinnitin sen tallikäytävälle. Harjasin sen perusteellisesti putsasin sen kaviot. Liu'utin sormeani sen vuohisessa olevan kuluman ylitse huolestuneena ja hain varustehuoneesta pintelit. Kiedoin valkoiset, hieman likaantuneet pintelit Kiran takajalkoihin. Kiepautin tarranauhat lopuksi tiukasti kiinni. Sitten varustelin tamman loppuun ja letitin sen hännän vielä kauniisti. Nyt sitä ollaan niin nättinä!

Kävelytin Kiran ulkokentälle ja nousin selkään. Tamma vaikutti rauhalliselta. Lähdimme kiertämään kaviouraa hiekkaisella kentällä. Kokosin Kiran allani ja jatkoimme hieman nopeatempoisemmalla keskikäynnillä. Pyöräytin muutaman voltin ja pääty-ympyrän saadakseni sen täysin kuuntelemaan minua. Nostin harjoitusravin ja Kiran askel tuntui hyvin pehmeältä. Istuin satulassa vaivattomasti ja kävin läpi omaa istuntaani; muista kantapäät, muista kädet, ryhti.. Yritin mukailla Kiran liikkeitä ja ohjata sitä lantiollani kevyesti. Kira kulki kauniissa peräänannossa korvat suoraan taaksepäin kuunnellen tarkasti jokaista ohjettani. Hienoa.
Siirryimme rauhalliseen harjoituslaukkaan. Kira pärskähteli askelluksen tahtiin ja viskoi häntäänsä. Hengitin rauhallisesti syvään ja keskityin tekemiseeni. Voltti, seuraa kaviouraa, lävistäjälle.. Kentän keskellä hidastin takaisin harjoitusraviin ja uralle palatessamme nostin jälleen harjoituslaukan. Siirtymiset onnistuivat suhteellisen hienosti, niissä meillä oli aina hieman ongelmia. Hidastin nyt käyntiin asti ja annoin Kiran jatkaa vapaassa käynnissä pitkin ohjin. Se suoristi kaulansa pitkäksi ja nautti saamastaan "tilasta". Pian kuitenkin kokosin sen jälleen ja jatkoimme harjoitusravissa. Harjoittelin kentän keskellä harjoitusravista pysähdystä ja tervehdystä. Jouduimme ottamaan tämän pari kertaa uusiksi Kiran tepastellessa hieman, se ei malttanut jäädä aloilleen. Lopuksi sain kuitenkin hyväksyttävän tervehdyksen aikaiseksi ja jatkoimme loppuverkalla. Olipa tämä hyvä treeni! Selvästi pieni huilitauko teki molemmille hyvää.

Talutin Kiran talliin harjoittelumme päätteeksi. Poistin varusteet sen päältä ja huomasin pinteleiden hieman repsottavan. Niihin oli jäänyt selvästi hieman hankaumaa vuohisten kohdalle ja päätin ostaa Kirallekin suojat taakse.
Vein tamman pesupaikalle. Kiran korvat alkoivat pyöriä hermostuneesti päässä kun laskin letkusta vettä lattialle. "Rauhoitu nyt tyttö, et ole ennenkään kuollut tähän", puuskahdin sille ensin hieman tuohtuneena, mutta vedin sitten rauhoittavasti syvään henkeä. Älä äsyä sille, Ama tai se hermostuu lisää, komensin itseäni mielessäni. Annoin veden valua letkusta lattialle ja silittelin Kiraa rauhallisesti. Se väisti ensin kättäni ja nosti toista takajalkaansa vatsansa alle luullessaan käteni olevan vettä. Pian se kuitenkin rauhoittui tajutessaan sen olevan vain minä. Hyräilin hempeästi hiljaa sille ja hengitin rauhallisesti. Jatkoin sen silittelyä pienen tovin ja lisäsin mukaan pikkuhiljaa vettä. Kira puuskahti kerran kun lämmin vesi osui sitä kylkeen. Se ei kuitenkaan väistänyt enää alta, vaan antoi veden valua pitkin sen silkkistä karvaa. Pian sain nostettua letkua jo korkeammalle, jotta sain vettä suihkutettua myös sen selkään ja niskaan. Laskin vielä vettä ämpäriin ja sitten sammutin sen. Olin saanut hevosshampoota ostamani Pesusetin mukana ja aloin vaahdottaa Kiraa sienellä. Tamma lerputti huultaan ja kuunteli rauhallisesti touhuani.
Saadessani pestyä Kiran kokonaan shampoolla, kuivasin sen vedellen hikiviilalla suurimman vedet sen karvasta. Peittelin tamman verkkoloimella, jonka päälle laitoin kevyen talliloimen. Talutin sen karsinaan ja muistin ostaneeni kaupasta samalla pussin porkkanoita tytöille!

Harpoin autolle ja kurotin takapenkiltä porkkanapussia. Vatsani murahti äänekkäästi kumartuessani autoon. Nälkä. Tässä välissä olisi hyvä pitää ruokatauko ennenkuin haen Serenen. Avasin porkkanapussin matkalla talliin ja otin sieltä kaksi porkkanaa. Pilkoin porkkanat käsissäni kolmeen osaan ja syötin ne Kiralle. Se rouskutteli herkkuja ahnaasti käsistäni. Silitin hellästi sen poskea. Oma rakas kaunokaiseni, Kirppunen. "Oletkos Kirppunen" lällytin sille.

Jätin Kiran karsinaan ja kipitin ripeästi yläkertaan. Kaivoin eväspussistani mikroaterian ja suljin sen mikroon lämpenemään pariksi minuutiksi. Levitin pöydälle myös banaanin, pillimehun ja keksipaketin. Kyllä näillä eväillä saa nälän kaikkoamaan ainakin hetkeksi! Lysähdin kerhohuoneen pöydän ääreen ja söin ahnaasti evääni.

Evästauon jälkeen menin Kiran karsinalle todistaakseni sen olevan vielä kostea. Otin tamman kuitenkin karsinasta ja palautin sen Puutarhaan. Päivä oli lämmin eikä tuuli häirinnyt, tuskimpa tamma nyt pääsisi vilustumaan! Muut tammat kävivät tutkimassa Kiran päällä olevaa loimea ja toteamassa, että tuo kummallinen vaatekasa tosiaan oli Kira. Pian kaikki tammat laidunsivat taas huolettomasti yhdessä.

Palasin illalla hakemaan Kiran tarhasta ja vein sen jo talliin. Poistin loimet sen yltä ja huomasin sen kuivanneen jo hyvin. Annoin tammalle iltaruuan, oikaisin sen suolakiven ja täydensin heinäverkon. Nyt sen on hyvä käydä yöpuulle :) Pussasin siroa tammaani kuonoon ja rapsutin sen otsaa. Hyvää yötä Prinsessani!

<3 Amanda

Vastaus:

+50vr tästä tarinasta. Olet hoitanut Kiraa jo sen 5kertaa eli enää tunnille osallistuminen niin saat Tähtihoitaja-merkin ;) Hienoja tarinoita!

Nimi: Amanda

23.06.2018 16:01
Huhhuh, tänään selvisin tallille taas vasta iltapäivästä, mutta tälläkertaa syynä ei ollut työvuoro vaan pienoinen jälkiolo, joka juonsi juurensa eilisestä illasta uusien kavereideni kanssa paikallisessa kuppilassa.. Taisin nauttia muutaman juoman liikaa, mutta kyllä meillä oli hauskaa! :) Tapasin siellä myös erään tumman komistuksen, jonka kanssa vaihdoimme jopa numeroita. Saa nähdä johtaako se mihinkään..

Joka tapauksessa, olin saanut väännettyä silmäni auki ja pienoisen pikasuihkun jälkeen olin selviytynyt tallille. Kira oli saanut tällä viikolla jo hyvin liikuntaa, joten ajattelin pitää sillä suosiolla vapaapäivän tänään.

Raahustin talliin ja olin vain onnellinen ettei siellä tänään ollut muita ihmisiä. Otin talikon käteeni ja nojasin siihen hetken aloillani hengitellen uupuneesti. Eikun hommin vaan, Ama! Vedin syvään henkeä ja taapersin Kiran karsinaan. Aloin nostelemaan kikkareita kottikärryyn selkä kyyryssä, tuntui kuin käsissänikään ei olisi ollut ollenkaan voimaa. Sain kuitenkin karsinan puhtaaksi ja uudet purut tuotua tilalle. Perinteestäni en suinkaan luopunut vaikka olo olisi mikä; levittelin ja tasoittelin purut huolellisesti patjaksi. Huomasin Kiran suolakiven repsottavan taas hieman, mutta tällä kertaa vain tuijotin sitä ja ajattelin, että kyllä se siitä saa suolansa nuoltua. Ei pysty.

Karsinan putsauksen jälkeen oli pakko pitää jo pieni huilitauko! :D Mieleni olisi tehnyt käydä makaamaan keskelle tallikäytävää ja itkeä pelkästään siksi, etten jaksaisi nyt ajatella mitään. Lompsin kuitenkin tallin yläkerrassa olevaan kerhohuoneeseen. Otin lasillisen vettä ja rojahdin pöydän ääreen haudaten kasvoni käsiini. Roikotin suutani auki, koska sen kiinnipitäminen tuntui vievän liikaa energiaa.

Kymmenisen minuuttia istuttuani erilaisissa asennoissa kerhohuoneessa huomasin hyllylle jättämäni tyhjän karsinakyltin, jonka olin saanut satulakaupasta ostamani Tallisetin mukana. Otin sen pöydälle ja mielentilani koheni hieman. Puuhastelin karsinakyltin äärellä tovin ja taiteilin siihen kauniisti Kiran tiedot; Királyné "Kira", akhaltekenhevonen, tamma, säkä 155cm, tummanruunikko, synt. 2011, omistaja: Amanda Mäkinen. Piirtelin ympärille vielä muutaman sydämen.
Ihailin luomustani hetken ja lähdin ripustamaan sitä Kiran karsinan oveen. Ompa hieno! Hihitin sisäisesti piirtämilleni sydämille, todella aikuismaista :D

Siirryin varustehuoneeseen ja kaivoin Kiran varusteista vanhan rätin ja nahkarasvan. Pääsin taas istuutumaan varustehuoneessa olevalle jakkaralle ja aloin putsaamaan Kiran varusteita huolellisesti. Ne vaativatkin jo vähän rasvaa. Kiralla olisi upeat nahkaiset päitsetkin, mutta ne olivat jo hieman kovettuneet hoidonpuutteesta, joten nyt saisin nekin käyttöön. Päitsissä meni kaunis tikkaus, joka sopi upeasti ruskeaan nahkaan.

Samalla järjestelin vielä tavaroitamme, joita en ollut ehtinyt läpikäydä muuton jälkeen. Keräsin vanhoja ja turhia harjoja ja pinteleitä kasaan lattialle ja viskoin siihen kaiken muunkin turhan ja vanhan, muunmuassa kulahtaneen pinkin satulahuovan. Hain autosta muovikassin ja survoin tavarat sinne ja viskasin ne autoni takapenkille. Miksihän noitakin pitää vielä säästellä, johan ne joutaisi rokikseen..

Varustehuoneessa Kiran kohdasta tuli oikein siisti ja selkeä ja olin tyytyväinen. Lähdin tarhalle katsomaan tammaani. Se heilutti häntäänsä tahdikkaasti puolelta toiselle hätistäessään kärpäsiä ja paarmoja kimpustaan. Luikahdin tarhaan aidan ali ja kävelin Kiran luo. Se näki minun tulevan, mutta odotti paikallaan kunnes pääsin sen luo. Taputin tammaa kylkeen ja silittelin sitä rauhassa. Kira jatkoi laiduntamistaan. Anika oli syömässä kuivaa heinää portin vieressä eikä vähät välittänyt liikkumisestani. Nita näytti nukkuvan varjoisassa paikassa aidan vieressä, se lepuutti vasenta takajalkaansa ja oli aivan paikallaan. Ainoastaan sen alahuuli värähti välillä ja korva heilahti hätistellen kärpäsiä. Sen silmät olivat puoliummessa. Olipa tammoilla täällä letkeä meininki! Istahdin maahan Kiran eteen ja katselin sitä. Nautsikelin hetken hyvästä aurinkoisesta ilmasta. Tuulikaan ei ollut tänään kova vaan hönki leudosti välillä heilutellen punaista tukkaani. Kiedoin käteni koukussa olevien polvieni ympärille ja nojasin poskellani polviini. Olo oli edelleen vetelä, mutta mielentila hieman virkeämpi jo. Raitis ilma teki hyvää! Silmäluomeni tuntuivat raskaille ja aivan kuin silmissäni olisi hiekkaa, ne olivat kuivat. Annoin vatsani pöhöttää sylissäni ja se helpotti.

Hetken seuraillessani tammojen laiduntamista tarhassa, nousin ylös ja rapsuttelin vielä hetken Kiraa. "Tänään on huilipäivä, jookos", sanoin sille ja juoksutin kättäni sen harjamartoa pitkin. Kira pärskähti tyytyväisenä, taisi tulla vapaapäivä sillekin tarpeeseen. Poistuin tarhasta jättäen tammat nauttimaan päivästä ja suuntasin takaisin talliin.

Se olisi sitten Seren vuoro.

<3 Amanda

Vastaus:

Hohotin tälle tarinalle ääneen! :D Välillä voi olla vähän huonompiakin päiviä! +40vr

Nimi: Amanda

22.06.2018 14:20
Tänään tulin tallille vasta iltapäivästä. Aamulla minulla oli ollut ensimmäinen perehdytysvuoro uudessa työpaikassani, paikallisessa Salessa. Työtehtäviini kuuluisi kassalla olo ja kuormien purku, ainakin näin alkuun! Työpaikka vaikutti todella mukavalta, vaikka kassajärjestelmä vaikuttaakin vielä hieman monimutkaiselta.. Työkavereinani minulla on muutama suunnilleen ikäiseni tyttö, jotka ovat illalla lähdössä paikalliseen kuppilaan viettämään Juhannusta. He pyytivät minua mukaan tutustumaan hieman paikalliseen menoon ja paikallisiin ihmisiin. Minun tekisi kyllä mieli lähteä, mutta vierastan vielä hieman ajatusta. Toisaalta nyt olisi oiva tilaisuus saada uusia ystäviä!

Työpäivä oli hieman uuvuttanut minua, mutta tallille oli aina mukava tulla :) Kaarsin pihaan ja huomasin heti Ritan suuren auton ja hevostrailerin puuttuvan pihasta ja muistinkin heidän lähteneen kisoihin! Toivottavasti heillä menee siellä hyvin.

Astelin talliin ja aloitin heti putsaamaan Kiran karsinaa. Erottelin kikkareet purun seasta tarkasti ja hain kärrillisen lisää purua karsinaan. Levittelin puhtaat purut ympäri karsinaa, vaikka joku onkin minulle joskus maininnut asiasta; kyllähän ne hevoset itse ne purut levittelevät kun kävelevät karsinassa. Turhaa työä. Tämä oli kuitenkin oma tapani ja osa pienesti ilmenevää perfektionismiani, halusin karsinan näyttävän siistiltä ja valmiilta! Korjasin suolakiven asentoa ja huomasin Kiran jo nuolleen sitä. Täytin heinäverkon ja siistin paikat karsinassa muutenkin. Kun Kiran karsina oli kunnossa, nappasin talikon ja kottikärryt mukaani ja kipitin yhden karsinan ohitse seuraavaan, Serenen karsinaan. Nyt sekin olisi hoideltavanani.

Karsinoiden putsauksen jälkeen lähdin Puutarhalle hakemaan Kiraa. Kolme tammaa seisoivat yhdessä keskellä kaunista Puutarhaa. Tammat olivat hauskasti järjestäytyneet kokojärjestykseen pienimmästä suurimpaan, ensin seisoi 150cm Anika, sen vieressä minun 155cm Kirani ja Kiran vieressä 160cm Nita :D Hymyilin itsekseni ja tammat seisoivat paikoillaan. Kaivoin hiljaa puhelimeni taskusta ja nappasin niistä kuvan! Kuvan oton jälkeen ryhmä hajaantui ja Kira tallusteli luokseni portille. Nita vain laski päänsä ja alkoi mutustaa heinää, Anika kaikkosi tarhan perukoille.

Ilma oli tänään hyvin epävakainen; tuuli oli edelleen läsnä, toisinaan paistoi aurinko ja toisinaan raskaat pilvet puskivat sen eteen, heittäen jopa pieniä sadekuuroja. Tällä hetkellä kuitenkin aurinko paistoi. Talutin Kiran tallikäytävälle ja hain varustehuoneesta sen harjalaatikon. Hieroin kumisukaa sen lyhyttä karvaa vasten ja rapsuttelin muutaman mutapaakun sen kyljistä irti; sitä ollaan piehtaroitu. Sukimisen jälkeen vaihdoin jäykkäharjaksiseen harjaan, jolla raapustelin irronneet mullat ja likapaakut sen selästä, rinnasta ja kaulalta. Sen jälkeen otin pehmeämmän ja lyhytharjaksisemman harjan ja kävin huolellisesti hevosen läpi niskasta lautasiin ja jalkoja myöten. Tällä harjalla kävin myös Kiran otsan läpi ja kaivoin pölyisen otsan alta näkyviin myös keskellä otsaa olevan valkoisen tähden. Kaikista pehmeimmällä harjalla kävin läpi vielä tamman koko pään ja korvat. Kammalla selvitin Kiran pitkät ja ohuet häntäjouhet, jotka olivat osittain kiertyneet jo "rastoille"; olin unohtanut kieputtaa ne letille eilisen pikapesun jälkeen. Lopuksi nostelin kaviot ylös yksi toisensa jälkeen ja putsasin ne huolellisesti mudasta ja hiekasta, pohjalle oli kerääntynyt hieman puruakin. Tarkastelin Kiran kenkien kuntoa ja huomasin yhden kengän hieman vääntyneen. Kaviot alkoivat olla muutenkin jo vuolemista vaille, sillä keväällä niihin vaihdettiin nopeasti talvikenkien tilalle kesäkengät, ilman suurempia vuolemisia. Nyt se kostautui. Pari kengistäkin taisi olla viime loppukeväästä ostamiani, vähän jo käytettyjä kenkiä, jotka selvisivät poistosta vääntymättä. Ei pitäisi koittaa säästellä pennejään, vaikka kuinka oli muutto tiedossa. Täytyi pyytää kengittäjä käymään lähiaikoina..
Tarkastelin myös vuohisten hankaumia, jotka eilen huomasin. Eivät olleet onneksi kamalasti pahemtuneet, mutta eivät kyllä paranneetkaan.

Päätin tänään pitää Kiralla juoksutuspäivän. Puin sille suitset päähän, kiristin poskiremmin kohdalleen ja liu'utin sormeani uudella timanttipannalla; oli se vain upea! Heitin Kiran selkään joskus nettikirppikseltä ostamani juoksutusvyön, ja kiristin sen paikoilleen. Tällaiset varusteet olivat mielestäni olleet aina humpuukia; miksei hevosta voisi juoksuttaa ilman turhia vöitä?! Käyttäessäni tätä olin kuitenkin huomannut sen tuoman avun ja haudannut ajatukseni sen "turhuudesta". Olin vähän sellainen ihminen, joka piti kaikkea uutta "turhana humpuukkina", kunnes kuitenkin sorruin itsekin sellaisen ostamaan ja todennut sen toimivaksi :D Tämä oli yksi niistä.

Varusteltuani Kiran juoksutusta varten, talutin sen juoksutusohjaksista kentälle ja virittelin ohjakset kiinni juoksutusvyöhön. Kira haki kaulansa kaarelle ja käänsi korvansa minuunpäin; se oli heti kuulolla.

Kuulin maneesilta kolinaa ja kovaäänistä keskustelua ja naurua. Kurkin sivusilmällä maneesille päin samalla kun valmistelin Kiraa. Näin siellä kaksi miestä, toinen taisi olla Ritan mies, Mikko, mutta toista en tunnistanut. Hän oli vaalea nuorehko mies ja he keljuilivat toisilleen suureen ääneen. Vaikuttivat hyviltäkin kaveruksilta, tai sitten he olivat vain työskennelleet paljon yhdessä.

Laskin Kiran matkaan kiertämään kehää ympärilläne. Laskin juoksutusliinaa kokajan enemmän Kiran tehdessä aina vain isompaa ympyrää kentällä. Olimme kentän kauemmassa päässä ja nyt kira kiersi jo kentän aitojen viertä ja keskikohdalta takaisin, kaunista ympyrää. Minä seisoin keskellä, liinan lenkki enää kädessäni. Kira meinasi vieläkin suurentaa kehää, kun se tuli kentän keskikohdille. Nykäisin lempeästi liinasta merkiksi, että ei mentäisi pidemmälle. Kira pidensi käynnin askeltaan ja haki päätään muotoon. Toisessa kädessäni oli juoksutusraippa, jota olin vielä hieman kömpelö käyttämään. Annoin Kiran kävellä jonkin aikaa myötäpäivään ja sen jälkeen vaihdoimme suuntaa vastapäivään, näin se saisi lämmiteltyä molemmat puolet. Kira kuunteli tarkasti ohjeitani, mutta aina hetken käveltyään se katseli hajamielisesti maisemia tai pärskähti pitkästyneesti. Yritähän nyt keskittyä.

Hetken lämmiteltyämme kaksi maneesilla pyörinyttä miestä käveli kentän ohitse ja katselivat meitä. Mikko vilkutteli minulle leveä hymy naamallaan ja sanoi meillä menevän hienosti. Huikkasin hänelle että lämmitellään tässä vasta ja hän näytti minulle peukkua. Vaalea mies hänen vierellään katseli minua hymyillen hurmaavasti, olipas hän komea! Mikko kertoi minulle tekevänsä juuri maastoesterataa, jonne pääsisimme pian "hurjastelemaan". Hyvä juttu, huikkasin hänelle takaisin. Hurjastelua se varmaan tulisikin olemaan.. Vaalea mies yhtyi keskusteluumme huomauttaen, että olen "hurjastellut jo hevosellani niin paljon, että siltä on lähtenyt tukka päästä!" Naurahdin hieman nolostellen, en tiennyt oliko se puhdas huulen heitto vai vinoilua. Herra kuitenkin vinkkasi minulle silmäänsä sen merkiksi, että se oli vain huulta. "Täytyy pitää kunnon ruokatauko, että jaksaa niitä tukkeja sinulle sinne siirrellä", Mikko hekotti ja miehet jatkoivat naureskellen pihan keskellä sijaitsevaan taloon. Jäin hymyilemään typerästi kentälle itsekseni, jalkani tuntuivat vähän veteliltä. Empä ollutkaan hetkeen nähnyt noin komeaa miestä!

Jatkoimme Kiran kanssa työskentelyä kentällä ja olimme jo siinä vaiheessa, että sain nostettua sille ravin. Kira ojensi jalkojaan koreasti eteen hakien päätään vieläkin alemmas. Se askelsi kauniisti ja nautin näkemästäni. Aurinko paistoi sen puhtaaseen karvaan ja sai sen suorastaan kimaltamaan. Tamman siro pää ja hieman alaspäin kääntyvä kuono sai koko kaulan ja pään muodon näyttämään täydelliseltä. Kaulan lihakset erottuivat selvästi ja korvat olivat kuulolla. Tämä rotu oli kyllä todellakin ilo silmälle, ainakin minulle. Jalat olivat hennon heiveröiset ja ne liikkuivat sulavasti heiveröisen tamman alla, työntäen vaivattomasti lisää vauhtia hiekkaisesta kentästä. Häntäänsä se kantoi korkealla kaarella ja selvittelemäni pitkät ja suorat häntäjouhet heilahtelivat vauhdissa. Hiljensin vauhdin takaisin käyntiin ja vaihdoimme suuntaa. Kira etuili jo komentojani ja lähti suoraan raviin, yritin hiljentää vauhtia vielä käyntiin hetkeksi, mutta Kira oli toista mieltä. Kiristin hieman juoksutusliinaa, jotta sen pää kääntyisi puoleeni ja sen olisi pakko hidastaa. Kira kuitenkin tempoi päätään villisti ja heitti muutaman pukin! Sitten se nosti villin laukan ja pukitti vielä kerran vingahtaen samalla. Nykäisin liinasta ja pakotin sen lopettamaan. Kira seisahtui ja puuskutti villisti. Se korahti kunnolla pari kertaa ja tallusti sitten luokseni pitäen päätään edelleen pilvissä. Kiehuin sisältä, miksei se vaan malttanut mieltään! Hengitin kuitenkin syvään ja liu'utin kättä rauhallisesti sen kaulalla. Löysäsin liinaa ja hengittelin. Pian Kirakin laski päätään ja huokaisi syvään. "Jatketaanko nyt ihan rauhassa?" mutisin sille ja rapsutin sen otsaa. Lähetin sen takaisin kaviouralle ja jatkoimme työskentelyä rauhallisesti. Laukannostossa Kira viskasi vielä päätään mielenosoituksellisesti, muttei alkanut enää temppuilemaan. Se asetteli jalkansa tarkasti laukatessaan kootusti liinan päässä. Jouduin jopa hieman patistamaan sitä eteenpäin laukassa, tuntui kun se olisi itsekin jäänyt ihailemaan jalkojensa asentoa! :)

Noin tunnin kentällä työskentelyn jälkeen saimme juoksutuksen päätökseen ja kutsuin Kiran luokseni. Se tallusti hyvällä temmolla eteeni ja seisahtui siihen ryhdikkäästi. Mieleeni tuli ihan kouluratsastuksen lopputervehdys ja humoristisena ihmisenä minun piti päättää se leikkimielisesti tervehdykseen; nostin oikean käteni sivulle ja kumarsin Kiralle kiitokseksi tunnista. Naurahdin sisäisesti hölmöilystäni. Kira pärskähti minulle ja käänsi päänsä muualle, "typerä nainen". Taputin tammaa kaulalle ja irrotin sen ohjakset juoksutusvyöstä. Kiersin liinan kämmeneni ja kyynärpääni ympärille keräksi ja solmin jäljelle jääneellä päällä kerän kiinni niin, että saisin sen seinälle käsilenkistä roikkumaan. Nappasin raipan mukaani ja talutin Kiran ohjaksista kentän portille.

Miehet astelivat talolta juuri samaan aikaan. "Työt tehty vai?" Mikko tuumasi meidät nähtyämme kentän portilla. "Juu, nyt on urheiltu" minä virnistin hänelle samalla kun talutin Kiran ulos kentältä. Vaalea komistus käveli Kiran vierelle ja taputti sitä rennosti kaulalle, "oliko kova homma? Et ainakaan vaikuta uupuneelle." Samaan aikaa Kira käänsi hieman päätään miehen puoleen ja tämä perääntyi hieman. "Ethän sä vaan pure multa päätä irti, polle" herra tuumasi ja naurahti hermostuneesti. Hän perääntyi viereltämme ja palasi Mikon luo. "Ei sun kannata Esa sekaantua noihin hevosiin, siitä ei tulisi mitään!" Mikko nauroi isoon ääneen ja miehet jatkoivat matkaansa vitsaillen Esan ratsastustaidoista.

Kävelytin Kiran talliin ja purin sen päältä varusteet. Harjasin sen vielä huolellisesti ja tarkistin kaviot; vasempaan takakavioon oli jäänytkin jumiin pieni kivi ja irrotin sen kaviokoukulla, kun sormin en saanut sitä irti. Kiran vuohiskuopat olivat aivan hiekassa ja harjasin ne nopeasti. Tein tammalle taas saman pikapesun kuin eilen, vettä ämpäriin ja sienen kanssa läpikäynti. Kira olikin hionnut juoksutuksen aikana yllättävän paljon, vaikka sitä aina ajattelee ettei juoksutus käy niin kovasta työstä.

Sekoitin Kiralle melassiveden ja juotin sen. Kira joi ensin puoliämpäriä ja nosti valuvan turpansa ämpäristä. Sillä oli naurettavan hassu ilme naamallaan kun se nieleskeli vielä suussaan olevaa vettä samalla talliympäristöä tähyillen. Sitten se laski turpansa takaisin ämpäriin ja ryysti loputkin vedet. Olin pukenut sen jälleen verkkoloimeen ja jätin tamman karsinaan siksi aikaa, kun touhuisin Serenen kanssa.

Illasta vein sen vielä tarhaan muiden kanssa ja siivosin nopeasti sen karsinasta muutamat kikkareet, jotka se oli jo ehtinyt taikoa sinne.

Vielä ehtisin tyttöjen mukaan Juhannuksen viettoon.. :)

<3 Amanda

Vastaus:

+40vr tästä tarinasta :)

Nimi: Amanda

21.06.2018 12:43
Heti aamusta tallille! Ihana aurinkoinen, mutta tuulinen päivä. Kaarsin punaisen autoni tallin parkkipaikalle ja kiiruhdin talliin; olin tänä aamuna täynnä virtaa! Tallille tulo alkoi tuntua jo helpommalta, kun paikat alkoivat olla minulle tuttuja.

Astelin talliin ja kuulin varustehuoneesta kolinaa, huikkasin iloisen tervehdyksen sinne suuntaan. Varustehuoneesta kuului epävarma, vaimea vastaus; tuo ei ollutkaan Rita niinkuin olin ajatellut..

Siivoilin Kiran kansinaa ja ilokseni huomasin, että heinät olivat maistuneet tammalle eilen Satulakaupasta ostamastani heinäverkosta! Karsina oli paljon helpompi siivota kun heinät eivät pyörineet lattialla. Ajattelin viritellä myös eilen ostamani suolakiven Kiran karsinaan, kun en eilen illalla sitä enää jaksanut laittaa.

Harpoin varustehuoneeseen, loppumatkan hieman hiipien etten pelästyttäisi siellä olevaa ihmistä. Varustehuoneen nurkassa kyykki vaaleahiuksinen, jo aikuiseen ikään ehtinyt nainen. Hänellä oli Kingslandin ihana paita päällään, jota olin kuolannut itselleni jo pitkään! Siistit vaaleat ratsastushousut sopivat täydellisesti tummansinisen paidan kanssa. Hänen pitkät vaaleat hiuksensa oli kiedottu siistille letille. Nainen käänsi päätään ja katseli minua päästä varpaisiin ja tervehti nopeasti.
Tervehdin takaisin ja esittelin itseni. Nainen nousi ylös ja ojensi kätensä ystävällisesti, hän esitteli itsensä tallin ratsastuksenohjaajaksi, Karkiksi. Hän näki hieman kummastelevan ilmeeni (nimen kuullessani mietin itsekseni, oliko tuo vitsi :D) ja korjasi pian nimensä olevan Carita, mutta häntä kutsuttiin Carkiksi. Hymyilin hieman nolona tajutessani hänen huomaavan hämmentyneen ilmeeni. Naurahdin hermostuneesti, mutta hän vaikutti rauhalliselta itsevarmalta, joten nolosteluni oli turhaa. Carkki kertoi kasaavansa varusteita jo valmiiksi kisoja varten, jonne hän oli lähdössä yhdessä Ritan kanssa. Katselin hänen kasaamiaan siistejä varusteita, kaikki oli todella säntillisessä kunnossa ja kallista merkkiä. Wau, kyllä noissa varusteissa kelpaa, mietin. Nappasin Kiran suolakiven lattialta ja jätin Carkin jatkamaan puuhiaan. Virittelin suolakiven karsinan kaltereihin ja lähdin kohti Puutarhaa.

Kiersin Puutarhalle kuitenkin tallin takaa olevien tarhojen ohitse, että näkisin Serenen. Se laidunsi rennosti toisen upean valkoisen hevosen kanssa, joka vaikutti olevan työhevostyyppiä. Niiden harjat hulmusivat kovassa tuulessa kauniisti. Pysähdyin hetkeksi katselemaan hevosten laiduntamista ja jatkoin sitten matkaani Puutarhalle. Kira odotteli minua jo korvat pystyssä tarhan portilla. Nita oli Kiran kanssa tarhassa, mutta Anikaa ei näkynyt paikalla. Nappasin Kiran tarhasta ja kuljetin sen talliin. Nita hirnui kerran peräämme jäädessään yksin tarhaan.

Hain varustehuoneesta satulan ja eilen ostamani uuden punaisen satulahuovan. Poistin satulan alta vanhan kuluneen pinkin huovan ja hautasin sen varustehuoneeseen kaikkien tavaroidemme alle. Suitsiin vaihdoin uuden timanttisen otsapannan. Harjasin Kiran läpi ja putsasin sen kaviot huolellisesti. Huomasin sen takajalan vuohisnivelen kohdalla pienen hankauman, mietin oliko se tullut tarhassa vai eilisestä kentällä työskentelystä. Päätin seurata tilannetta. En käyttänyt Kiralla jaloissa mitään suojia, joskus enemmän kentällä työskennellessämme olin laittanut sille kyllä pintelit.
Varustin tammani ja ihailin sen uutta otsapantaa, se oli todella kaunis kimallellessaan Kiran tummalla otsalla. Harjakaan ei pääsisi sitä peittämään, kun sitä ei ollut :D

Talutin Kiran ulos karsinasta ja olimme kävelemässä juuri ulos tallista, kun kohtasimme Carkin tallin uloskäynnillä. Carkki katseli hevostani ja kerroin hänelle Kirasta. Hän vaikutti kiinnostuneelle ja ihmetteli tamman harjattomuutta. Hän kuitenkin myönsi, että "kaljuus" sopi Kiralle täydellisesti! Olin samaa mieltä. Hän ihasteli hevostani vielä ääneen ja toivotti meille hyvää ratsastuslenkkiä.
Nousin tallipihassa selkään ja köpöttelimme Wanhan Ponitallin kulmalta pihaton ohitse maastoon.
Tuuli heilutteli heiniä ja taivutteli ohuita puita. Metsän uumeniin ratsastusreitille se ei kuitenkaan päässyt paksujen puiden pysäyttäessä sen puhinan. Taivas oli sininen ja aurinko paistoi. Tikka nakutti jossain kaukana, sen ääni kuului vain jotenkuten tuulen puhinan ja koivujen lehtien kahinan seassa. Talsimme jonkinmatkaa reittiä pitkin suoraan, kunnes tulin risteykseen. Parempi reitti jatkui suoraan ja oikealle kääntyi hieman kapeampi polku. Päätin pysytellä vielä selkeämmällä reitillä, mutta tuo polku oli joskus tutkittava!
Eteemme avautui loivan mutkan tekevä suora ja painoin pohkeeni Kiran kupeiliin ja maiskautin kerran. Kiran korvat kääntyivät kuuntelemaan apujani ja se hypähti pehmeään raviin. Keventäessäni huomasin lonkkaani hieman pistävän ja muistin edellispäivän kohelluksemme kentällä..
Nostin pian laukan ja Kira viskasi päätään laukannoston jälkeen. En reagoinut siihen vaan pidin käteni paikallaan pystyssä sen sään päällä. Kira pärskähteli ja malttoi mielensä lähteä päättömään kiitolaukkaan, nyt se pysyi maltillisesti ohjaksissa ja käänsi kaulansa kauniille kaarelle laukatessaan pehmeästi hiekkatiellä.
Suoran jälkeen hiljensimme jälleen ravin kautta käyntiin. Löysäsin ohjaksia ja Kira venytti kaulansa pitkäksi. Vedin syvään henkeä ja nautin metsän rauhasta.

Astelimme nyt hieman tiheämpään, vanhaan metsään. Tuulen puhina ei kuulunut tänne juurikaan, ympärillemme laskeutui täydellinen rauha. Kirakin katseli ympärilleen ihmeissään, kuin kysyen; mihin me oikein tultiin? Huomasin miettiväni aivan samaa. Paikka tuntui jopa taianomaiselta. Metsän pohjaa peitti kaunis vihreä sammal ja vanhat puut seisoivat jykevinä paikoillaan. Linnut laulelivat ja lentelivät puissa. Kira hidasti vauhtiaan ja huokaisi syvään, sekin nautti tästä tunnelmasta. Tai ehkä se olin vain minä, kun rentouduin sen selässä niin sekin rentoutui. Joka tapauksessa nautimme siitä hetkestä täysillä kumpikin.

Vanha metsä ei ollut kamalan suuri alue, mutta sen jälkeen oli paljon levollisempi mieli jatka matkaa jopa pienessä tuulen puhinassa. Nostin taas ravin, mutta tälläkertaa pidin sen hitaampana ja istuin syvästi satulassa. Kiran askel oli rento eikä se hakenutkaan enempää vauhtia. Pian metsätien molemmille puolille aukeni pelto ja tuulen puhkuri yllätti kovuudellaan. Kira reagoi tuuleen hypähtämällä allani ja luimistaen hieman korviaan; se vihasi tuulen menemistä korviin! Pidin sen kuitenkin rennossa ravissa, mutta huomasin ettei se keskittynyt siihen enää ollenkaan, joten hidastin käyntiin. Kira kamppaili tuulen kanssa ja ravisti päätään. Se pärskähteli tuohtuneesti pari kertaa, mutta pian pellot onneksi loppuivat ja pääsimme takaisin koivumetsän siimekseen. Maisemat olivat kyllä kauniit täällä ja maastossa oli hyvä pohja ratsastukselle.

Reilu puolitoista tuntia myöhemmin löntystelimme takaisin tallipihaan. Olin irrottanut jalkani jalustimilta ja pyörittelin nilkkojani. Jalustimet olin nostanut ylös ristiin satulan etukaarelle. Kira käveli pitkin ohjin tallipihaan ja nosti päänsä katsellessaan Puutarhaan. Anika oli tuotu takaisin tarhaan ja sillä oli loimi päällä. Nousin tallin ovella vasta pois Kiran selästä ja talutin sen tallin käytävälle. Laitoin sen huolettomasti kiinni sen karsinan kaltereihin ja taputin sitä kaulalle. Kira tönäisi minua lempeästi turvallaan ja sai minut hymyilemään. Laskin käteni sen turvalle ja silittelin sitä. Se tuntui silkkiseltä tuulen viimasta turvottamilla käsilläni. Kira sulki silmiään.

Vedin satulan selästä ja karsin suitset sen päästä. Kira ravisti päätään. Heitin kevyet, narusta punotut päitset sen päähän. Kira oli taas hieman kostunut satulan kohdalta. Päätin laskea vettä ämpäriin ja pyyhin sienellä sen selän, kainalot, nivuset ja rintakehän. Toisella sienellä pyyhin sen silmät ja turvan. Heitin sen selkään uuden verkkoloimen ja sidoin sen kiinni. Loimi sopi täydellisesti! Korjasin ämpärit ja sienet huuhtelun jälkeen talteen ja hain Kiran ruokaämpärin, johon sekoitin melassiveden.

Jätin Kiran hetkeksi karsinaan kuvumaan ja kävelin takapihalle. Löysin itseni jälleen Serenen tarhan edestä. Tamma asteli tarhan portille minua vastaan, aivan kuin se olisi valmiina toimintaan. Se tunki päänsä syliini ja rapsuttelin sen päätä. Pyörittelin valkeaa otsaharjaa sormissani ja mietin miten erilaiselta se tuntuukaan. Haroin sormeni sen harjan lävitse ja huomasin siinä olevan takkuja. Hymähdin itsekseni ja mietin, että onneksi meillä ei Kiran kanssa ole tällaista selviteltävänämme kisa-aamuisin!
Rita yllätti minut rysän päältä ja huikkasi tallin ovelta, että voisin ottaakkin Serenen tarhasta ja pestä sen kun kerran salaa pitää sitä käydä pussailemassa :D Rita nojasi ovenkarmiin kädet puuskassa ja virnuili minulle. Vastasin haasteeseen ja sanoin ettei se ole mikään ongelma. Rita kohotti kulmiaan hieman hämmästyessään ja sanoi riimun roikkuvat tarhan portissa, se olisi se sininen. Eihän minulla kiire ollut minnekkään ja Kira oli karsinassa kuivumassa, joten aikaakin oli. Nappasin Serenen kiinni ja talutin sen ulos tarhasta.

Serene oli hurjan kiltti tamma! Se toimi kuin ajatus ja seurasi kokoajan puuhiani, se väisti minua liikkuessani sen ympärillä. Olimme pesupaikalla ja olin hakenut sen harjalaatikon varustehuoneesta, se olikin ollut samalla hyllyllä Kiran laatikon kanssa. Harjasin Serenen valkoista karvaa ja sitä irtosi jonkin verran vaatteisiini. Otin kaviokoukun käteeni ja asetuin tamman sivulle. Serene nosti jalkansa jo valmiiksi ja putsasin kaviot vaivattomasti. Selvittelin sen harjan ja pesin hevosen huolellisesti.
Serene oli todella mukava tamma, tykästyin siihen kyllä kovasti. Se nautti saamastaan huomiosta. Loimitin sen ja vein takaisin tarhaan. Voisin kyllä sopia Ritan kanssa sen hoitamisesta, vaikka edes silloin tällöin. Kiran kanssa touhutaan kuitenkin lähes jokapäivä, joten tavoitteelliseen kouluttamiseen aikani ei riitä, mutta pari kertaa viikossa voisin hyvinkin ratsastella ja touhuta Serenenkin kanssa!

Kira oli ollut karsinassa jo tunnin, joten riisuin loimen sen päältä ja tarkistin että se oli kuivanut. Tamma oli kauttaaltaan jo kuiva, joten vein sen takaisin Puutarhaan muiden hevosten seuraksi.
Palasin talliin ja kipitin suoraan Ritan toimistoon, jossa nainen olikin papereidensa äärellä. Hän nosti katseensa minuun ja hymyili leveästi :"Taidan jo arvata mitä asia koskee." Hymähdin ja nyökkäsin hänelle, Serene.
Sovimme nyt alustavasti niin, että hoidan Sereneä silloin kun ehdin, noin 2-3krt viikossa. Se ei ollut ongelma Ritalle, hän ymmärsi "kiireeni" oman hevoseni kanssa ja oli vain kiitollinen pienestäkin mahdollisesta avusta! Jos aikaa jää, niin voin toki hoitaa sitä enemmänkin :)

Kävin vielä kurkkaamassa Serenen voinnin, se oli rauhallisesti tarhassa ja suurempi tamma leikki huulellaan Serenen loimella. Jatkoin matkaani muiden tarhojen editse Puutarhalle ja huikkasin Kiralle lähteväni nyt. Kira nosti päätään ja katseli minua hetken. Vilkutin sille ja se painoi päänsä takaisin maahan.

Hyppäsin autooni ja lähdin. Olin sisäisesti hyvin innostunut Serenestä, mutta samaan aikaan arvioin, olinko nyt ottanut taakalleni liikaa..

<3 Amanda

Vastaus:

Tästä tarinasta +50vr ja erityismainintana tallihenkilöiden kuvailu! Olet nyt siis saavuttanut Tutkija-merkin! Onnea! Merkin suorittamisesta saat +100vr!

Avasin sinulle ja Serenelle hoitokertomus-vieraskirjan ja teillä on nyt 150vr käytettävissä Serenen kanssa.

Rita<3

Nimi: Amanda

20.06.2018 11:28
Saavuin heti aamupäivästä tallille hoidettuani ensin muutamia asioita kotona. Kaarsin punaisella autollani tallipihan parkkipaikalle ratsutallin eteen. Loikkasin autosta ulos ja huomasin Puutarhassa laiduntavan kolme hevosta, joten tiesin Ritan vieneen Kiran ulos jo aamulla. Kira ei reagoinut tulooni mitenkään, vaikka normaalisti se hirnahtaa iloisesti minut huomattuaan. Puutarha toki jää vähän Ritan ja Mikon talon taakse eikä parkkipaikalle näe sieltä niin helposti.

Astelin talliin ja huomasin Ritan touhuilevan karsinoiden kimpussa, hänen ruskeat hiuksensa viuhuivat hänen heilutellessaan talikkoa. Leveä hymy levisi hänen kasvoilleen hänen huomatessaan minut ja hän nosti kätensä vilkuttaakseen minulle ja huudahti iloisesti tervehdyksensä. Tervehdin häntä iloisesti takaisin ja vaihdoimme kuulumiset. Kira oli ollut yön ihan rauhallisesti, mutta hieman hermoillut aamun tullen. Tarhaan se oli kuitenkin kävellyt kauniisti ja irti päästyään laukannut Puutarhaa ympäri villisti pärskyen.
Ruuatkin olivat maistuneet hyvin, joten sillä ei ollut mitään hätää! :)

Nappasin talikon kouraani ja aloin puhdistamaan Kiran karsinaa. Rita oli melkein vastapäisessä karsinassa ja juttelimme tallin asioista töiden lomassa. Kira oli levitellyt heinänsä pitkin karsinaa ja tallonut niitä, joten niissä ei ole ollut paljoa rouskuteltavaa tarkalle neidilleni; heinissä ei saa olla yhtään purua tai lannan hajua, muuten ne ovat Kiran mielestä syömäkelvottomia. Taivastelin tätä ääneen ja Rita kertoi minulle tallin Satulakaupasta, josta minun kannattaisi ostaa edullisesti Kiralle heinäverkko. Laitoin vinkin korvantaakse ja ajattelin tutustua Satulakauppaan hieman tarkemmin iltapäivästä.
Rita vinkkasi minulle myös Sysälässä järjestettävistä kisoista, joihin hänkin oli ilmoittautunut mukaan. Kisoissa olisi kuulemma myös maastoesteluokkia! Rita sanoi ilmoituksen olevan esillä tallimme ilmoitustaululla karsinoiden päässä. Otin Kiran karsinalta pari harppausta käytävän toiselle puolelle ja ilmoitustaulu olikin jo edessäni.
Olimme joskus kisailleet maastoesteillä 60cm asti, mutta siitä oli jo pieni tovi. Silloin emme olleet Kiran kanssa niin tiivis tiimi kuin ehkä nykyään. Kisat eivät menneet osaltamme tuolloin kamalan hyvin, joten ajattelin kokeilla tällä kertaa hieman pienempää luokkaa, vaikka tiesin Kiran ylittävän 60cm esteetkin hyvänä päivänä oikein mallikkaasti. Kisat olisivat vasta heinäkuun puolella, joten meillä on vielä hyvin aikaa kotiutua ja harjoitella. Ilmoitin Kiran 50cm maastoesteluokkaan!

Siivosin Kiran karsinan loppuun ja lähdin hakemaan sitä tarhasta. Pian minut huomattuaan se jo hirnahtikin tuttuun tapaansa iloisesti. Nappasin sen kiinni ja talutin sen talliin. Harjasin Kiran huolellisesti ja varustin sen; vaalea nahkainen satula, hieman jo kulunut pinkki satulahuopa (tullut hommattua joskus "pinkkiin aikaan", olisi jo ehkä aika päivittää..), kiristin satulavyön ja pujotin ruskeat suitset Kiran päähän. Se avasi suutaan jo valmiiksi ottaakseen kolmipalaisen kuolaimen suuhunsa. Laitoin remmit kiinni ja taputin tammaa poskelle.
Napasin kypärän mukaani ja talutin Kiran kentälle. Nousin selkään, kiristelin satulavyön ja asetuin selkään. Kira kuunteli rauhallisesti toimiani. Lähdimme kiertämään kenttää ja Kira valpastui allani, se katseli sirot kapeat korvat pystyssä ympärilleen ja nuuskutteli kentän kulmia. Pian se alkoi tuntua levottomalta allani ja väisteli kentän reunoja. Sen silmät pyörivät päässä ja se puuskutti. Yritin rauhoitella sitä ja jatkaa kentän kiertämistä käynnissä. Tein muutamia pääty-ympyröitä ja voltteja pitääkseni Kiran "hereillä". Pian se alkoi kuuntelemaan apujani tarkemmin ja uskaltauduin ottamaan jo hieman ravia.

Ravailimme pieniä pätkiä harjoitusravia ja taivuttelin sitä hiljalleen. Viime ratsastuskerrasta oli jo melkein viikko aikaa muuttohässäköiden vuoksi, joten Kira tuntui tahmealta ja kankealta. Se tanssahteli allani taas hieman levottomasti ja juuri väärään aikaan ohjeistin sitä lisäämään ravia, Kira villiintyi ohjeista ja pukitti innokkaasti päästäen kimeän vinkauksen. Lensin selästä kuin leppäkeihäs! Voi juku, tuollaisesta onkin aikaa!
Onneksi tipahdin hyvin kyljelleni, eikä sattunut mihinkään. Kira seisoi vierelläni ja katseli minua korvat pystyssä, saamerin tamma! Nousin nopeasti ylös ja putsasin vaatteeni, katsoin ympärilleni ettei kukaan vaan nähnyt! :D Mitähän tallin väki ajattelisikaan meistä kun ensimmäisellä kerralla jo Kira lennättää minua kentällä, voi nolous..

Keräilin itseni ja kokosin ajatukseni, takaisin selkään. Kira tuntui vähän lällättelevän minulle, mutta jämäköidyin selässä nyt. Pirun tamma, et ala vedättää minua nyt! Työskentelimme kentällä Helpon B:n tehtäviä, vastalaukka tarvitsi meillä vielä paljon hiomista. Kira meinasi vielä hieman irtoilla otteestani kun peruutuksesta olin nostamassa suoraan ravia, se luimisti paristi korviaan ja loikkasi eteenpäin. Teimme välillä pohkeenväistöjä ja taivutuksia, jonka jälkeen yritin peruutusta ja ravia uudelleen. Pikkuhiljaa siirtymiset alkoivat luonnistua ja Kira keskittyi hienosti!

Tunnin päätteeksi nousin alas selästä ja nostin jalustimet ylös. Löysäsin satulavyötä ja huomasin Kiran hionneen hieman; sen samettinen karva oli suorastaan takussa! :D Kävelytin sen suoraan talliin pesupaikalle. Nostin satulan sen selästä ja siihen jäi juurikin satulan muotoinen hikinen alue. Nyt huomasin myös sen kainaloiden hionneen. Kietaisin riimun sen kaulan ympärille ja poistin suitset. Kira sylkäisi vaahtoiset kuolaimet suustaan ja venytteli leukojaan silmiään ummistaen. Pujotin kevyet päitset sen päähän ja sidoin sen kiinni.

Laskin letkusta vettä Kiran selkään ja se yritti väistää sitä, Kira ei ole koskaan nauttinut pesusta kamalasti. Tai ainakaan tästä kasteluosuudesta.. Hankasin käsilläni vettä jokapuolelle ja levitin vettä myös sen kaulalle. Hain varustehuoneesta kumisuan ja sakset. Pyöritin kumisukaa sen kupeilla ja huomasin Kiran huulen taas lerpahtavan rennosti. Se sulki silmiään ja haukotteli. Suin hevosen läpi ja nappasin pienet sakset käteeni; nyt se harjan tynkä saisi kyytiä! Siistin Kiran harjamarton huolellisesti. Lopuksi vielä huuhtelin koko hevosen tarkoin
ja vetelin kädelläni suurimmat vedet pois. Vein suan ja sakset takaisin varustehuoneeseen ja otin yhden vanhan pyyhkeemme. Kuivasin Kiran pään ja korvat pyyhkeellä, sen jälkeen vetelin pyyhkeellä muun hevosen läpi, kunnes pyyhe oli läpimärkä. Otin Kiran ruokaämpärin ja sekoitin siihen melassiveden. Kira joi sen ahnaasti. Silittelin sen tummaa otsaa ja piirsin sormellani sen otsassa olevan pienen tähden reunoja. Kun ämpäri oli tyhjä, nappasin Kiran riimun ja kävelytin tamman ulos. Löntystimme sen kanssa hetken lähimaastossa, jotta sen karva kuivaisi hieman. Lenkin päätteeksi vein sen tarhaan muiden tammojen luokse. Tammat tekivät hyvin tilaa tarhan portille, vaikka jännitin sitä aluksi.

Palasin talliin siivoamaan jälkemme pesupaikalta. Tallin takana olevasta aitauksesta minua seuraili kaunis kimo tamma. Se katseli touhujani kiinnostuneena aitauksen portilla. Hymyilin sille ystävällisesti, ihan kuin se siitä mitään ymmärtäisi.. :D
Siirryin varustehuoneen puolelle. Kävin Kiran suitset ja satulan läpi, huuhtelin kuolaimet tarkasti ja laitoin varusteet paikoilleen. Kaikki oli nyt siististi.

Varustehuoneessa touhuillessani kuulin Ritan huikkaavan nimeäni vieressä olevasta Toimistosta. Menin Toimistoon ja juttelimme Ritan kanssa vielä kisoista ja meidän tavoitteista ja tämänhetkisestä tasosta. Kerroin hieman nolona Ritalle äskeisestä putoamisestamme ja Rita nauroi kömmellykselle äänekkäästi. Hän vitsaili paljon, ja se helpotti oloani :)

Tutustuin vielä Satulakaupan tarvikkeisiin ja tein hieman ostoksia. Iltapäivästä poistuin tallilta ja illalla menen vielä käymään uudelleen; haen Kiran sisään, ruokin sen ja laitan aamuruuan valmiiksi.

Aitauksessa oleva valkoinen puoliverinen palasi vielä mieleeni. Taisin kiinnostua siitä hieman. Rita kertoi hevosen olevan Serene, valkoinen trakehner tamma. Serene etsii hoitajaa, kuten moni muukin hevonen vielä täällä. Mietin tosissani, jos aikani vain Kiran lisäksi riittää, niin voisin alkaa hoitaa myös Sereneä. Sen kanssa voisin treenata esteitä kentällä ja hioa kouluosaamistani paremmaksi. Tätä täytyy pohtia!

<3 Amanda

Vastaus:

Jäälleen on palkittava sinut upeasta tarinasta! Hienosti otat mukaan tallielämää ja henkilöitä. Saat vielä 40vr tästä ja erityismaininnan tallielämän kuvailusta. Onnea kisoihin! Lisään ostokset Kiralle! Mukavaa saada sinut tiimiimme. Toivottavasti sinulle jää Serenelle myös aikaa ;) Hyviä hoitajia tarvitaan!

Rita <3

Nimi: Amanda

20.06.2018 00:22
Tänään saavuimme uudelle tallillemme, Tarumaan tallille. Olen jännittänyt tätä päivää siitä asti, kun sain kuulla että pääsemme muuttamaan tänne! Löysin paikallislehdestä Ritan ilmoituksen vapaasta tallipaikasta ja onnekseni saimmekin sen. Uuteen paikkaan muutto on kuitenkin aina stressaavaa..

Ajoin tallin avaraan pihaan ja uusi ratsutalli olikin heti vastassa vasemmalla. Olen vielä hieman kömpelö kuski hevostrailerin kanssa, joten huokaisin helpotuksesta, ettei tarvinnut ajaa ahtaaseen paikkaan tai peruutella mihinkään! :) Päivä oli aurinkoinen, muttei liian kuuma. Hyppäsin ulos autosta ja venyttelin jäseniäni; takana oli ajokilometrejä jo toistasataa. Avasin trailerin etuoven ja tarkistin Kiran voinnin. Se höristi korviaan ja veti sieraimensa täyteen raikasta ilmaa. Se nuuskutti uusia tuoksuja ja hirnahti
kimeästi ja minulta meinasi hajota korvat! :D Yhdestä tarhasta saimmekin pian iloisen hirnahduksen vastaukseksi. Kira höristi korviaan, muttei vastannut enää hirnujalle. Avasin trailerin takaluukun ja talutin Kiran ulos. Se tanssahteli riimun päässä lempeästi ja katseli uteliaasti ympärilleen. Se oli likaantunut hieman matkan aikana ja sen hännän mustissa jouhissa oli purua. Silitin sen silkkistä kaulaa ja harjatonta otsaa. Kira on akhalteke, ja rotunsa mukaan olen leikannut sen harjan kokonaan pois. Aluksi ajatus harjattomasta hevosesta kauhistutti minua, mutta rodun sirot piirteet ja ylväs olemus tulee esille upeasti kun harja leikataan pois.
Silittelin harjan karheaa tynkää ja mietin itsekseni, että se pitäisi taas siistiä.

Rita riensi meitä vastaan tallipihan keskellä olevasta omakotitalosta ja heti hänen perässään harppoi ilmeisesti hänen miehensä, Mikko. He olivat hyvin sydämmellisiä ja ystävällisiä ja auttoivat minua kantamaan tavaroitani talliin. Mikko kahmi tavaroitani syliinsä jo niin paljon, ettei nähnyt enää eteensä! :D Rita johdatti meidät uudenkarheaan talliin. Se oli avara ja valoisa ja ilma kierti raikkaana tallissa. Mikko vei tavarani suoraan varustehuoneeseen ja Rita opasti meidät Kiran uudelle karsinalle. Laskin Kiran karsinaan tutustumaan ja se nuuskutti sitä kiinnostuneena. Karsina oli tilava ja siisti. Sinne oli viety jo valmiiksi alusiakin, joten jätin Kiran sinne tutustumaan sillävälin, ku me kantaisimme tavarani talliin. Rita esitteli minulle tallin; tilat ovat avarat ja siistit, kaikki on vielä niin uutta! Luulen että viihdymme täällä varmasti :)

Siirryimme ulos ja kiersimme tallin takana olevat tarhat, sieltä jatkoimme konevajan edestä "Puutarhaan", jossa oli kaksi tammaa. Toinen tammoista oli Kiran uusi karsinanaapuri Anika, kaunis quartertamma. Anikan kaverina tarhassa oli rautias puoliveritamma Nita. Rita kertoi ajatelleensa, että Kira voisi ulkoilla täällä Puutarhassa Anikan ja Nitan seurana. Ajatus oli ihana, mutta minua jännitti; Kira ei aina tullut juttuun kaikkien muiden hevosten kanssa.. Toivoin kuitenkin että tämä toimisi.

Puutarhalta jatkoimme kentän reunalle, jossa Rita esitteli meille myös vieressä olevan, vielä hieman keskeneräisen maneesin. Se tulisi kuitenkin pian jo käyttöön. Kentän vieressä oli pihatto, joka oli tällä erää tyhjillään. Kierroksemme päättyi Wanhan Ponitallin edustalle. Kiersimme ponitallin nopeasti läpi, mutta emme perehtyneet siihen sen enempää. Juttelimme Ritan kanssa vielä maastoreiteistä ja toivoin maastoesterataa, sillä kenttäratsastus ja maastoesteet olivat meidän juttumme. Toki myös kouluratsastusta harjoiteltiin kovasti.

Kierroksen jälkeen Rita toivotti minut vielä kerran tervetulleeksi ja poistui sitten omaan taloonsa pihamaan keskelle. Mikko odottelikin jo häntä hymyilevänä rappusilla. Ompa ihana pariskunta, ajattelin.

Palasin talliin, nappasin varustehuoneesta mukaani suan ja kaksi harjaa ja menin Kiran luokse. Se asteli karsinassaan jo hieman hermostuneen oloisesti. Menin sisään ja rauhoittelin sitä hieman silittämällä sen sileää otsaa ja kaulaa. Aloin pyörittää sukaa sen lyhyessä karvassa ja Kira kuunteli minua tarkasti. Se laski päätään ja sen huuli heilahti kevyesti. Se nauttii.
Sukimisen jälkeen harjasin karvan huolellisesti. Samalla harjalla kävin sen pitkän ja ohuehkon hännän lävitse ja poistin siitä matkan aikana tulleet purut ja heinät.
Kiedoin hännän kevyelle letille suurimpien takkujen välttämiseksi. Keräsin harjat ja vein ne paikoilleen varustehuoneeseen, jonne jäin vielä asettelemaan muitakin kamojamme. Hain autosta Kiran ruokalisät ja vein ne ruokintahuoneeseen. Laitoin Kiran iltaruuan samalla valmiiksi.

Kun olin saanut tavarat paikoilleen, otin Kiran riimuun ja ajattelin viedä sen kävelylle. Se tanssahteli tallipihassa hieman nahkaisen riimunvarren päässä ja puuskahteli äänekkäästi. Pysähdyin ja annoin sen katsella uutta ympäristöä. Se vilkuili korvat pystyssä ympärilleen ja haisteli ilmaa. Se venytti pitkää kaulaansa kaarelle ja heilautti päätään villisti. Rauhoittelin sitä hieman ja lähdimme kävelemään talon ja Wanhan Ponitallin välistä kohti Ritan näyttämää maastoreittiä. Ajattelin Kiran tarvitsevan vähän jaloittelua pitkän ajomatkan jälkeen.

Maastossa oli todella hyvä pohja! Kira käveli tahdikkaasti vierelläni ja katseli kiinnostuneena ympärilleen. Alkukesän vehreä metsä näytti houkuttelevalta, linnut lauloivat kilvan puissa ja niittykukkien tuoksu tunkeutui nenääni. Ihanaa! Kira pysähtyi välillä syömään heinää tienvarrelta ja annoin sen nauttia hetkestä. Itsekin siemailin raitista ilmaa ja mietin kaikkia päivän tapahtumia. Vihdoin olimme täällä! Silitin Kiran lyhytkarvaista, samettista kylkeä ja hymyilin itsekseni.
Viihdyimme lähimaastossa löntystellen noin tunnin verran. Talutin Kiran takaisin tallipihaan, jossa Rita olikin minua jo vastassa. Hän kertoi Mikon lähteneen tekemään meille maastoesterataa maneesin taakse! Aivan mahtavaa! :) Rita kysyi, haluisinko viedä Kiran tarhaan illaksi. Hän voisi avustaa nyt hevosten tutustuttamisessa. Suostuin tähän, Kira oli juuri rentoutunut maastossa hieman. Kuitenkin hieman jännittyneenä menimme Puutarhalle, jossa Rita tunki itsensä aitaukseen kuin vanha tekijä (mitä hän tietysti olikin :D). Hän nappasi tammat hallintaansa ja vei ne hieman kauemmas tarhan portilta.
Vedin syvään henkeä ja yritin rentoutua, huomasin Kiran hermoilevan myös. Astelin kuitenkin reippaasti tarhaan ja suljin portin jälkeeni. Rita laski ensin rautiaan Nitan tutustumaan meihin. Nita tuli uteliaasti luoksemme ja nuuskutti kaula pitkänä Kiraa. Kira nuuskutti epäluuloisena Nitaa, muttei liikahtanutkaan. Nita viskasi päätään innostuneesti, mutta kääntyi ja käveli tiehensä antaen Kiralle tilaa. Kira selvästi rentoutui tästä ja otti pari askelta pidemmälle tarhaan haistellen Nitan perään. Sitten Rita laski Anikan tutustumaan ja tamma tulikin hieman villimmin Kiran luokse. Kira luimisti korvasta ja kiljahti tammamaisesti komentaakseen Anikaa. Kaikki sujui kuitenkin hienosti, ja lopulta kaikki kolme tamma rouskuttelivat heinää yhtenä laumana. Huokaisin helpotuksesta, olin niin ylpeä neidistäni! Rita lupasi hoitaa Kiran sisälle tänään, sillä minun oli jo lähdettävä järjestelemään tavaroitani uuteen asuntooni! Hain tallista talikon ja putsasin vielä trailerin, suljin luukut ja hyppäsin autoon. Huokaisin syvään ja lähdin ajamaan tallipihaa ympäri, ettei minun tarvitsisi peruutella..

Ajaessani Puutarhan ohi, Kira nosti päätään ja katsoi minuun. Katselin sen siroa päätä hieman huolissani, mutta se laski päänsä takaisin ja jatkoi rennosti laiduntamista uusien ystäviensä kanssa. Hymyilin taas itsekseni ja ajoin kepein mielin kotiin.
Huomenna nähdään rakas Kira <3

<3 Amanda

Vastaus:

Upeaa tarinankerrontaa. Tästä saat 50vr!Saat myös erityismaininnan talliympäristön kuvailusta!

Rita <3

©2018 Virtuaalitalli Tarumaa - suntuubi.com