Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

ZARA JA VIIMA

Vieraskirja  

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on kolme miinus yksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Zara

29.08.2018 16:30
Eilen illalla kävin Tarumaassa vähän ostoksilla ja ilmoittautumassa syysmätsäreihin. Olin tietysti ilmoittanut mukaan Viiman, mutta mukaan tulisi myös oma risteytysponini Baza ja irlannincobini Zorro. En malttanut odottaa, että saisin tuoda nekin näytille tänne! Ne ovat vähintään yhtä söpöjä kuin Viima ;) Minulla oli oikeasti sellainen tunne, että hevoseni saattaisivat pärjätä mätsäreissä. Tietenkin saatoin katsoa niitä vaaleanpunaisten linssien läpi, olinhan sentään niiden omistaja.

Aioin tänään ratsastaa Viiman, koska ei olisi hyvä antaa sille liikaa vapaapäiviä. Viimalla oli muutenkin aina energiaa vähän liiaksikin, joten vapaapäivien jälkeen se oli suurin piirtein räjähdyspisteessä. Saa nähdä, kuinka paljon virtaa orille oli parin päivän aikana kertynyt. Viima oli siis asustanut Tarumaassa nyt pari päivää ja kotiutuminen näytti sujuvan hyvin. Hevosen ruokahalu oli kunnossa, eikä se muutenkaan näyttänyt ikävöivän entistä kotiaan millään tavalla. Vaikutti siltä, että Viima olisi asunut Tarumaassa koko ikänsä, niin hyvin se tuntui sopeutuneen talliin. Olin tietysti enemmän kuin iloinen siitä, että hevoseni tuntui viihtyvän.

Hain Viiman tarhasta eikä se ainakaan vielä vaikuttanut tavanomaista energisemmältä. Se köpötteli vierelläni reippain askelin korviaan hörössä pitäen. Vein Viiman karsinaansa ja moikkasin vieresessä karsinassa puuhailevaa Ritaa.
"Moi, ootko menossa ratsastamaan?" kysyin tallin omistajalta.
"Joo, ajattelin käydä maastossa Masterin kanssa", hän vastasi. Master oli kyllä komea hevonen.
"Kiva, mä ajattelin mennä ihan vaan kentälle Viiman kanssa", kerroin puolestani omista suunnitelmistani. "Ensimmäinen itsenäinen ratsastus, jos koeratsastusta ei lasketa. Ja silloin Anne oli koko ajan katsomassa, Viiman entinen omistaja siis."
"Ohhoh, jännää!" Rita sanoi hymyillen.

Olihan se tietysti vähän jännää, mutta ei minua missään nimessä pelottanut. Tiesin Viiman olevan kiltti hevonen, vähän hölmö ja ylienerginen vain. Harjatessani sitä, se kulutti aikaansa ruokakipolla leikkien. Lapsi on terve kun se leikkii, ajattelin. Suin reippain vedoin pölyjä pois orin karvasta. Hevosen ruskea karvapeite puhdistui vetäisy vetäisyltä.
"Hyyyvä..." kehuin hevosta välillä. Se pysyi nätisti paikallaan harjaamisen ajan, vaikka ruokakipon kolina vähän ärsyttikin minua. Mutta no, ei se niin vakavaa ollut.

Puhdistin kaviot, jossa ei ilmennyt ongelmia. Heitin kaviokoukun harjojen seuraksi harjaämpäriin ja menin sitten hakemaan Viimalle varusteita. Olin ostanut Viimalle uudet, mustat meksikolaissuitset. Sillä oli ennestään mustat suitset kaksoisturpahihnalla, mutta halusin syystä X ostaa hevoselle myös meksikolaiset suitset. Heitin ne olkapäälleni ja käsivarsilleni otin Viiman mustan yleissatulan. Satula oli selvästi vanha, varmaan ollut käytössä ennen Viimaa jollakin hevosella. Kävelin varusteiden kanssa Viiman luo ja aloin varustaa oria. Menin tällä kertaa sileällä, joten hevonen ei tarvinnut suojia tai apuohjia. Laitoin siis sille vain satulan ja suitset.

Varustuksen jälkeen lähdimme Viiman kanssa kentälle, joka sijaitsi ihan maneesin vieressä. Koska oli niin hyvä ilma, halusin ratsastaa kentällä. Talvella ja oikeasti huonoilla keleillä ehtisi ratsastaa maneesissa ihan kyllästymiseen asti. Pysäytin Viiman kentän keskihalkaisijalle, jossa säädin satulavyötä ja jalustimia sopiviksi. Viima ei olisi malttanut pysyä paikoillaan, mutta sain kuitenkin tarvittavat säädöt tehtyä. Kapusin satulaan ja lähdin ottamaan alkukäyntejä uralle.

Viima oli heti alusta asti energinen, kuten olin arvellutkin. Menimme muutaman kierroksen käyntiä molempiin suuntiin pitkin ohjin, kunnes otin ohjat tiukemmalle käsiini ja pyysin Viiman raviin. Minun ei tarvinnut kuin vähän hipaista Viiman kylkiä pohkeillani, kun se oli jo täydessä ravissa. Tein pidätteitä parhaani mukaan saadakseni orin avuilleni. Suomenhevonen kaahotti eteenpäin kädelle painaen, täysin kuurona avuilleni. Hengitin syvään ja istuin tiiviimmin satulaan. Päättäväisesti käänsin Viiman voltille, en aikonut luovuttaa.

Alkutunti menikin tapellessa vauhdin kanssa. Viima olisi halunnut puksuttaa menemään kuin pikajuna, mutta minä halusin sen kulkemaan rauhallisesti, kuitenkin sopivan eteenpäinpyrkivästi avuillani. Se ei juurikaan onnistunut, koska Viima oli kauhean etuosapainoinen eikä minulla juurikaan ollut kontaktia sen suuhun. Mietin, toimisikohan orilla paremmin hackamore-kuolain. Pitäisi ehkä kysyä joltain osaavammalta henkilöltä, minua jopa hävetti tunnustaa, että en tiennyt kuolaimista paljoa mitään.

Joka tapauksessa työstin Viimaa käynnissä ja ravissa, lopputunnista laukassakin. Tein ihan vain ympyröitä, siirtymisiä ja suunnan vaihtoja. En edes viitsinyt yrittää tehdä mitään vaikeampaa. Kokonaisuutena meillä ei mennyt kovin hyvin, oli meillä pari hyvää pätkää, mutta olihan tämä vasta ensimmäinen kunnollinen ratsastukseni Viimalla. Toivoa ei siis ollut vielä menetetty. Minun täytyisi vain löytää oikeat työkalut Viimalla ratsastamiseen, mikä oli helpommin sanottu kuin tehty. En ollut tottunut näin nuorilla ja vauhdikkailla hevosilla ratsastamiseen, mutta ehkä se loppujen lopuksi olisi opettavaistakin.

Ratsastuksen jälkeen hoidin tietysti Viiman asianmukaisesti ja annoin sille kehuja. Ainakaan se ei ollut heittänyt minua selästään, siinä mielessä ratsastus meni ihan hyvin. Vein orin tarhaan pariksi tunniksi, ennen kuin se otettaisiin sisälle tallin henkilökunnan toimesta. Itse menin vielä kerhohuoneeseen syömään eväitä ja juttelemaan Amandan kanssa. Pitäisi ehkä kysyä häneltä, olisiko hänellä jotain vinkkejä Viimalla ratsastamiseen... No viimeistään lauantain kouluvalmennuksessa saisin ratsastuksenopettajalta Idalta jotain vinkkejä hevoseni kanssa etenemiseen.

Vastaus:

+40vr.

Nimi: Zara

27.08.2018 18:45
Pujotin mustan nahkariimun rauhallisesti tummanrautiaan suomenhevosorin päähän. Hevonen höristeli korviaan ja oli valmiina lähtöön. Pienesti hymyillen tiukensin otettani riimunnarusta, huokaisten syvään.
"Okei, mennääs sitten", sanoin hiljaa. Upean värinen, nuori kenttähevosen alku lähti askeltamaan vierelläni vauhdikkain askelin kohti tallipihalla odottavaa hevoskuljetusvaunua.

Hevonen oli nimeltään Pirttilän Viimatuuli, tutummin Viima. Olin saanut päähäni hankkia taas uuden hevosen. Minulla oli jo ennestään kaksi hevosta, mutta ei kahta ilman kolmatta, niinhän? Viima meni kuuliaisesti vaunuun ja alkoi heti ahmia heinäverkosta tuoretta heinää. Tähän asti kaikki oli sujunut ongelmitta, Viima oli nuoresta iästään huolimatta melko hyväkäytöksinen hevonen. Ehkä se ei vain ollut vielä näyttänyt todellista luonnettaan...

Olin ostanut Viiman suomenhevosia kasvattavalta Pirttilän tilalta. Viiman suvussa oli menestyksekkäitä koulu- ja estehevosia, oli siinä pari kelpoa kenttähevostakin. Viimasta olisi tarkoitus leipoa loistava tähti kenttäratsastukseen, mutta siihen menisi vielä paljon aikaa. Olihan ori vielä nuori ja aikamoinen raakile ratsuna. Hevosen entinen omistaja, Anne Pirttilä, oli kokenut kenttäratsastuksen saralla ja hän olikin tarjoutunut avuksi, jos ikinä tarvitsisin apua Viiman kanssa. Se olisi hyvä pitää muistissa!

Pirttilän tila sijaitsi kuitenkin melko kaukana Tarumaan tallista, ajomatkaa kertyi reilut kaksi tuntia. Ihan joka päivä tai joka viikkokaan en siis voisi Annea avukseni pyytää. Varmasti Tarumaan talliltakin löytyisi osaavaa apua Viiman eteenpäin viemiseksi. Nuoren hevosen kanssa toimiessa oli tärkeää olla ympärillä luotettava tukiverkko, jolta sai apua aina tarvittaessa. Nuoret hevoset kun eivät olleet erikoisalaani. Viima oli kuitenkin perusluonteeltaan kiltti, joten uskoin pärjääväni Viiman kanssa hyvin, vaikka en voinutkaan kutsua itseäni nuorten hevosten ekspertiksi.

Kaarsin valkoisen bemarini Tarumaan parkkipaikalle, saman värinen hevoskuljetusvaunu perässään. Vaunu oli lainassa ystävältäni, joten se pitäisi palauttaa sitten jossain vaiheessa. Viimeistään sitten, kun ystäväni lähtisi viikonloppuna kisoihin toiselle paikkakunnalle. Odotin jo innolla, että minä pääsisin kiertämään kisoja Viiman kanssa. Tarkoitukseni oli kuitenkin ottaa Viiman kanssa aluksi rauhallisesti eikä heti rynnätä kisaradoille. Meidän piti tutustua toisiimme huolellisesti, olimmehan ihan tuntemattomia toisillemme.

Otin hieman levottoman oloisen orini pois kuljetusvaunusta. Se steppasi malttamattomasti paikallaan ja viskeli päätään tallipihalle päästyään. Päätin talutella sitä vähän ympäri pihaa, että se rauhoittuisi.
"No niin, hyvä poika", kehuin kun Viima alkoi kävellä vierelläni rauhallisemmin. Samassa huomasin tallista saapuvan ruskeahiuksisen naisen. Hän oli varmasti Rita. Olin puhunut naisen kanssa puhelimessa aikaisemmin tänään ja olin ilmoittanut hänelle saapuvani tallille kuuden maissa illalla. Kello oli nyt vähää vaille kuusi.
"Täällähän te jo olettekin!" nainen huudahti iloisena. Huomasin heti, että kyseessä oli mukava henkilö. "Tervetuloa Tarumaan tallille!"
"Kiitos paljon", vastasin hymyillen.

Rita lähti näyttämään missä Viiman karsina on. Se sijaitsi ratsutallissa, kahden muun orin karsinan välissä.
"Tämä on niin kutsuttu oririvistö", Rita esitteli. Vilkaisin Viiman karsinan molemmin puolin olevia karsinoita. Ovissa oli nimikyltit, joista toisessa luki Master ja toisessa Edi. Päästin Viiman karsinaansa, jota se alkoi heti nuuhkia kiinnostuneena. Se pyöriskeli karsinassa hetken, mutta rauhoittui sitten, kun huomasi taas uuden heinäverkon.
"Poika taisi jo kotiutua", virnistin. Viima repäisi verkosta heinää suuhunsa ja kääntyi katsomaan minua ja Ritaa suloiset, karvaiset korvat hörössä ja ruskeat silmät tyytyväisinä kiiluen. Naurahdimme Ritan kanssa, hevonen taisi tosiaan olla jo kuin kotonaan.

Jätimme Viiman karsinaansa syömään ja sillä välin kiersimme tallissa katsomassa paikkoja. Ensimmäiseksi Rita esitteli toimistonsa, josta hänet yleensä löytää työn touhusta. Lisäksi hän tietysti näytti myös varustehuoneen, jonne voisin viedä Viiman tavarat. Kaupan mukana olin saanut muutamia perustavaroita Viimalle, mutta minulla oli jo hyvää vauhtia kasvamassa ostoslista kaikista tarvittavista varusteista.
"Vintillä sijaitsee Satulakauppa, josta voit ostaa kaikenlaista hevosellesi ja myös itsellesi", Rita piti pienen mainospuheen. Sinne minä luultavasti suuntaisin kulkuni hyvinkin pian! Tallikierroksen lopuksi Rita esitteli vielä ruokintahuoneen ja pesutilat.

"Mutta ei siinä suinkaan vielä kaikki", Rita sanoi. Olin luullut tallikierroksen jo päättyneen.
"Yläkerta on vielä tutkimatta", tallin omistaja paljasti nähdessään hämmästyneen ilmeeni. Pian olimmekin jo kiipeämässä portaita ylös tallin toiseen kerrokseen.
"Täällä sijaitsevat kerhohuone, hoitajien kaapit sekä heinälato", Rita selitti. Kävelimme sisään kotoisan oloiseen huoneeseen. Sohvalla istuskeli punahiuksinen nuori nainen kännykkäänsä selaillen.
"Ai moi!" hän sanoi meidät huomatessaan. Hän tunki kännykän taskuunsa ja esittäytyi. "Olen siis Amanda, sun kanssa ei ollakaan vielä ennen tavattu!"
Nainen tietysti kohdisti lausahduksen minulle. Rita varmasti tunsi naisen, luultavasti hän oli joku hoitaja, tallityöntekijä tai yksityishevosen omistaja.

Juttelimme siinä hetken aikaa kolmistaan ja sain tietää Amandan olevan Tarumaassa sekä hoitaja että hevosen omistaja. Tulisimme varmasti tapaamaan tallilla useasti, ehkä joskus voisimme mennä yhdessä ratsastamaan tai jotain. Amanda vaikutti ainakin todella ystävälliseltä ja kaikinpuolin kivalta tyypiltä! Samalla siinä jutustellessamme Rita kysyi Viiman tarhauksesta. Päädyimme siihen, että ori tarhattiin erään Aki-nimisen ruunan kanssa. Toisten orien kanssa Viima ei aina tullut niin hyvin toimeen, mutta ruunien kanssa tuskin olisi ongelmaa. Tarhan vieressä olisi lisäksi tammoja, jotka varmasti miellyttivät oripojan silmää.

Minun piti vielä hakea Viiman vähäiset tavarat autosta ja laittaa ne paikoilleen. Amanda tarjoutui avuksi, koska hän oli jo ratsastanut aiemmin molemmat hevosensa eikä keksinyt muutakaan tekemistä.
"Mukavaa että autat, Amanda", sanoin naiselle kiitollisena.
"Eipä mitään, apu tuskin on koskaan pahitteeksi", punapää sanoi iloinen hymy kasvoillaan. "Ja sano Amaksi vaan!"
"Selvä sitten, Ama!"

Loppuilta kului tutustuen Aman kanssa ja laitellessa Viiman tavaroita paikoilleen. Rita oli kiireinen toimistohommiensa kanssa, mutta hän luotti siihen, että minulla ja Amalla oli hauskaa kahdestaankin. Ja niin meillä olikin. Minusta tuntui, että tulisin viihtymään Tarumaan tallilla erinomaisesti - toivottavasti myös Viima oli samaa mieltä!

Vastaus:

Mahtava tarina! Kirjoitat todella hyvin! Tervetuloa tallille ja ratsastuksenohjaajaltamme Idalta saat ehkä parhaiten vinkkiä Viiman eteenpäin viemiseen ;)

+50vr

©2018 Virtuaalitalli Tarumaa - suntuubi.com